Sileäpintainen, hyvämaineinen ydinperhe. Vakaa toimeentulo. Teinityttö, joka hoitaa hommansa kuten hänen odotetaankin tekevän, koskaan nurisematta, koskaan kapinoimatta. Teinityttö, joka myy itseään aikuisille miehille. Mikä ei kuulu joukkoon?
Jukka Behmin Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kisan voittanut romaani Pehmolelutyttö kertoo kulmia hiomatta, kuinka sisus on paljon muuta kuin pinta antaa olettaa. Romaanin päähenkilö Emilia on 15-vuotias, oikea tunnollisuuden ja kunnollisuuden perikuva. Kun hän toteaa tarvitsevansa rahaa päästäkseen suosikkibändin keikalle, on alettava miettiä, mistä sitä voi saada. Sattumalta hän päätyy puistossa katselijaksi itsetyydyttäjälle – ja tienaa elämänsä helpoimmalta tuntuvan setelin. Ansaintalogiikan helppous viehättää, joskin rajat alkavat venyä ja Emilia huomaa olevansa myös tilanteissa, joissa setelit eivät tunnu enää lainkaan niin helposti ansaituilta.
Kaiken kokemansa Emilia paljastaa huoneensa pehmoleluarmadalle. Noille lapsuudesta kuiskiville olennoille, jotka eivät vaadi tai edellytä häneltä mitään.
Behmin kirja mietitytti minua etukäteen. Aihe tuntui hyvin rankalta ja rajulta, ja huomasin pohtivani, kuinka sitä on onnistuttu käsittelemään ilman, että lukijaa alkaa liikaa ahdistaa. On noita tullut joskus luettua, liian nuorena varmaan, tarinoita lapsiprostituoiduista ja muusta lapsuuden ja nuoruuden väkivalloin rikkovasta.
Pehmolelutyttö on onnistunut nuortenkirja monella tapaa, eikä se mässäile aiheellaan lukijaa kauhistuttaen. Emilia on uskottavasti rakennettu hahmo, hänen ajatuksensa ja tunteensa tulevat liki minäkertojamuodon ansiosta. Kaikkea ei lukijalle paljasteta, myös omaa tulkintaa joutuu tekemään ja täyttämään aukkoja tarinassa ja tapahtumissa. Se, mitä Emilia hänelle maksavien miesten kanssa tekee, on pääosin tulkinnanvaraista, mutta saa pohtimaan, miten paljon jää näkemättä todellisuudessa.
Tänäkin syksynä on uutisoitu siitä, kuinka nuoret myyvät aikuisille seksiä rahaa, päihteitä ja tavaroita vastaan. Pehmolelutytön tarina ei siis ikävä kyllä ole vain fiktiota, vaan osa nuorten elämää ja olemassaolevia ilmiöitä. Emilia hoitaa omia kontaktejaan ennen kaikkea netissä erilaisilla seuranhakupalstoilla, ja yhteyttä ottavien määrä on tarinassa valtava. En voi kuin pudistaa päätäni ja todeta, että joistakin ilmiöistä olen aivan pihalla, eikä ymmärrykseni riitä käsittelemään niitä millään muotoa neutraalisti.
On kammottavaa, että aikuiset ihmiset hyväksikäyttävät nuoria niin, hyödyntävät rahan ja auktoriteetin tuomaa valtaa omien mielihalujensa tyydyttämiseen. Nuoria, jotka lähtevät mukaan, on varmasti laidasta laitaan, mutta vastuu tällaisessa toiminnassa on aina aikuisen. En pysty hyväksymään mitään perusteluita sille, että seksiä tai mitään siihen viittaavaa toimintaa pitäisi ostaa alaikäiseltä. Mikään syy ei sellaiseen oikeuta.
Jukka Behm tekee Pehmolelutytöllään rohkean avauksen aiheeseen, joka ei ainakaan viime aikoina ole ollut kotimaisen nuortenkirjallisuuden kärkiaiheita. Romaani on vahva, omaääninen ja vakuuttava, ja se sopii luettavaksi yhtälailla nuorille kuin heidän kanssaan tekemisissä oleville.
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
Ulkoasu: Laura Lyytinen
WSOY 2017
202 s.
Kirjastosta.
___________
Toisaalla: Marjo Jääskä / Etelä-Saimaa