Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Henriikka Rönkkönen on mielestäni ihan mahtava! Hänen esikoisteoksensa, omaelämäkerrallinen Mielikuvituspoikaystävä (Atena 2016), hohotutti melkoisesti. Nyt on ilmestynyt jatkoa, sinkkuelämän olemukseen yhä syvemmälle porautuva Bikinirajatapaus.

Rönkkösen kirja koostuu lyhyistä luvuista, joista osa kuljettaa tarinaa (ja elämää) kronologisesti eteenpäin, osa keskittyy pohtimaan jotakin sivujuonnetta raportoivin tai proosallisin keinoin. Lukija pääsee kurkistamaan muun muassa täysin erilailla tulkittaviin makuuhuonehetkiin, ihmisten rooleihin seksuaalisessa kanssakäymisessä ja haastavasti päättyviin itsetyydytystuokioihin. Aina ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta vallitseva tunne on jossain myötähäpeän ja empatian rajamaastossa.

Jatkuvampana juonena Rönkkönen kuvaa omaa elämäänsä useita vuosia vallinneen sinkkuutensa kautta. Aika ajoin on sutinoita, hetkellisemmin tai vakiintuneemmin, mutta itsellinen elämä on kuitenkin se, joka pysyy. Tinder viuhuu, samoin aktiivinen viestittely silloin, kun mätchi osuu kohdalle. Ja siitähän vasta riemu repeääkin, kun viestinvaihto alkaa, sillä niin monta nyanssia on otettava huomioon, ennen kuin voi alkaa suunnitella unelmahäitä tuoreen whatsapkontaktinsa kanssa.

2010-luvun sinkkuelämä ei ole pelkkää villiä iloa ja elostelua. Se on myös yksinäistä, hajottavaa, epäselvää ja painostavaa. Vaikka elämmekin aikaa, jolloin ihmisellä on yhä suurempi vapaus valita oma elämäntyylinsä ja se, kenen kanssa elämänsä viettää, eivät paineet "oikeanlaisesta" elämästä ole keventyneet lainkaan. Kahden henkilön muodostama, vakituinen parisuhde on edelleen se malli, johon sekä ohjataan että halutaan – tiedostaen tai tiedostamatta. Samalla sellaisen "saavuttaminen" on ehkä vaikeampaa kuin koskaan, ainakin jos deittailuviidakon monimutkaisiin tanssiaskeliin on uskominen.

Bikinirajatapaus on hupaisa ja ronski kuvaus elämästä, joka on yhä yleisempää yhä useammalle. On siinä kuitenkin synkemmätkin puolensa, sillä Rönkkönen kuvaa koskettavasti burn outin kokemuksia, totaalista väsymistä ja loppuunpalamista – jolla on syynsä toki muuallakin kuin sinkkuelämässä. Pidän vahvuutena sitä, että kirjan tunnerekisteri on laaja: sitä lukiessa naurattaa, punastuttaa, hävettää ja herääpä syvä empatiakin.

Henriikka Rönkkönen kirjoittaa siitä mistä haluaa ja juuri niin kuin haluaa. Bikinirajatapaus voi toimia sekä vertaistukena, näkökulmanlaajentajana että ihan vain oivallisena kirjallisena viihteenä lukijalleen.


Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
Atena 2018
176 s.

Arvostelukappale.

_________

Toisaalla: Kirjavallankumous, Kirjasta kirjaan

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Olen viimeksi (ja toivottavasti myös viimeiseksi) ollut sinkku loppuvuodesta 2004. Yksitoista ja puoli vuotta sinkkuelämä on ollut jotain, mikä ei oikein koske minua. Olen toki tullut sen kanssa sinuiksi ystävien kokemuksien kautta, mutta itse olen paikoin tarponut ja paikoin liidellyt parisuhteen vietävänä. En ole elänyt sinkkuelämää aikuisiällä juuri lainkaan, eikä deittailu ole minulle henkilökohtaisesti millään muotoa tuttua.

Oli kuitenkin ehdottomasti päästävä lukemaan Henriikka Rönkkösen tuore Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita. Olen jokusen kerran lueskellut Rönkkösen blogia, ja vaikken vakkarivierailija siellä olekaan, olen vakuuttunut hänen kirjallisista kyvyistään.

Mielikuvituspoikaystävä tarjosi räkätystä, hekotusta, muutaman kolauksen ja mietittävää. Se koostuu lyhyistä, kuvaavasti nimetyistä luvuista, joissa edetään high school sweetheart -suhteen kariutumisen jälkeen sinkkuelämää muodossa jos toisessakin. On se ensimmäinen yhdenyönjuttu, seuraavakin, mahdollinen työpaikkaromanssi, deittailua, tekstiviestejä, somea ja puhelun odottamista, seurusteluntynkää lyhyeksi jäävässä uudessa suhteessa, uusi ero...

Aiheet nousevat huumorin alta paikoin vakavinakin. Mielikuvituspoikaystävä osoittaa vaan ei osoittele, kuinka raastavaa sinkkuelämä voi olla, kuinka pahalta parisuhteessa olevien "hyväätarkoittavat neuvot" voivat tuntua, kuinka hetken hairahdus omista periaatteista voi tuoda kutinaa ja pahimmillaan sukupuolitaudin, kun ihastus ei leimahdakaan, kuinka sinkkunainen tuntuu joltain osin olevan vajavainen yhteiskunnan tai lähiyhteisön tai populaarikulttuurin tai jopa toisen sinkun silmissä, miltä abortti tuntuu, miten vammaisten henkilöiden seksuaalisuuteen suhtaudutaan (tai yritetään olla suhtautumatta) ja kuinka jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa elämässään, niin ne väärät kuin oikeatkin.

No, liian vakaviin tunnelmiin ei pidä upota: kirja on oikeasti hauska. Toki ihmisten huumorintajuissa on eroja, mutta omaani Rönkkösen heitot osuivat oivasti – kyllä, tuli tyrskähdeltyä, myös pyytämättä ja yllättäen. Kaikenmoiset ilmiöt sukupuolielinten toiminnasta oman käytöksen kontrolloinnin vaikeuteen erinäisissä hämmentävissä tilanteissa nousevat esiin kirjan luvuissa ja tarinoissa. Rönkkönen panee itsensä peliin, ja itselle nauraminen on pitkin matkaa muille nauramista olennaisempaa. Samalla oman itsen hyväksymisen opettelu ja itsensä kunnioittaminen saavat vahvoja sävyjä.


Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Ulkoasu: Sanna Mander
Atena 2016
200 s.

Arvostelukappale.

______

Toisaalla: Kaiken voi lukea!, Krista / Suomilukee.fi

Nappaan kirjalla Helmet-haasteesta kohdan 30. Viihteellinen kirja.