Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emma Puikkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emma Puikkonen. Näytä kaikki tekstit

14. elokuuta 2016

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet



Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet on helähtelevä episodiromaani, jonka luvuissa kuljetaan ajassa, paikassa ja mielentiloissa ristiin rastiin Euroopan laitoja. Henkilöt kohtaavat toisiaan, pidempään tai ohimennen, kulkevat elämässään tiettyjä polkuja pitkin ja samalla Euroopan historia ja tulevaisuus kohisee taustalla vahvana.

Puikkonen rakentaa kerrontansa huolellisesti, ilmavasti ja pakottomasti. Mittaa kirjalla on alle 200 sivua, mutta tarinassa on kaikki tarvittava, jotta se muodostaa kiehtovan, elävän ja sykkivän kokonaisuuden.

Eurooppalaiset unet tulevat todeksi niin Gdanskin telakalla työläisten lakon alla, sairasvuoteella pohjoisessa, jalkapallo-ottelussa Belgradissa, ihmissalakuljettajien rekassa, berliiniläisessä hotellihuoneessa ja muurin molemmin puolin, tosi-tv-sarjan kuvauksissa Ibizalla, nuorisojengissä Tukholmassa, tulevaisuuden Lontoossa. Vaikka yhtäläisyydet voivat kylmiltään kuulostaa näennäisiltä, todellisuudessa ne ovat sitäkin vahvempia.

Puikkonen leikittelee ajatuksella pienistä yhteyksistä, toisiinsa johtavista tapahtumista ja kohtaamisista, joita ei voi suunnitella – vai voiko sittenkin? Pieniä maagisen realismin elementtejä on mukana sopivasti ripoteltuna, ja juuri se tekee kirjan tunnelmasta unenomaisen, hieman leikittelevän ja kuitenkin syvästi melankolisen.

Eurooppalaiset unet on romaani, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Vahvaa kotimaista kirjallisuutta, joka on samalla niin universaalia, että sen voi kokea omakseen hyvin monelta eri kantilta tai erilaisissa tilanteissa. Varsinainen aarre, syyttä suotta vaille suurempaa näkyvyyttä jäänyt.


Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Ulkoasu: Anna Makkonen
WSOY 2016
179 s.

Omasta hyllystä.

______

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjapolkuni, Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Täysien sivujen nautinto