| Kissani omi kirjan aika ajoin haltuunsa. |
Suomentaja: Maria Erämaja
Gummerus 2012
495 s.
The Bastard of Istanbul (2007)
Kirjastosta.
Armanoushille valkeni hitaasti, että kenties hän odotti syyllisyyden tunnustamista ellei jopa anteeksipyyntöä. Mutta anteeksipyyntöä ei ollut tullut, ei siksi, etteivät toiset olisi tunteneet myötätuntoa häntä kohtaan, sillä he näyttivät olevan pahoillaan hänen puolestaan, vaan koska he eivät olleet nähneet minkäänlaista yhteyttä itsensä ja rikoksentekijöiden välillä. Armenialaisena hän edusti kansansa aiempien sukupolvien sieluja, kun taas keskivertoturkkilaisella ei ollut mitään sellaista käsitystä jatkuvuudesta esi-isiensä kanssa. Armenialaiset ja turkkilaiset elivät erilaisessa ajassa. Armenialaisille aika oli kehä, jossa menneisyys syntyi uudelleen nykyisyydessä ja nykyisyys synnytti tulevaisuuden. Turkkilaisille aika oli useiden väliviivojen katkoma jana, jossa menneisyys loppui jossakin tietyssä pisteessä ja nykyisyys alkoi uudelleen tyhjästä, eikä välissä ollut muuta kuin repeämä. (s. 231–232)
Armenialais-amerikkalainen Armanoush haluaa saada selvyyttä isovanhempiensa historiaan ja hän matkustaa salaa Istanbuliin turkkilaissyntyisen isäpuolensa Mustafan perheen luokse. Värikkäässä kaupungissa hän kohtaa Kazancin perheen, jossa on vain naisia, sillä perheen miehillä on ikävä tapa kuolla ennen 41-vuotispäiväänsä. Muun muassa siksi Mustafakaan ei ole käynyt kertaakaan kotonaan sieltä kaksikymmentä vuotta sitten maailmalle lähdettyään.
Kazancin perheeseen kuuluu naisia neljässä polvessa aina alzheimerinsa kanssa kamppailevasta isoisoäiti Petite-Masta 19-kesäiseen, isättömänä ikänsä eläneeseen Asyaan. Perheellä on omat salaisuutensa ja heikot kohtansa, mutta niin on Turkin valtiollakin. Armenialaisten kansamurhaa vuodelta 1915 ei haluta tunnustaa, eikä modernin ja wanhan, lännen ja idän välissä tasapainottelu ole aina aivan yksinkertaista.
Armanoushin vierailu avaa monia suljettuja suita ja on myös omanlaisensa aikuistumisriitti tilaa vievästä äidistä ja hallitsevasta diasporassa elävästä ja siitä edelleen katkeruutta ammentavasta armenialaissuvusta.
Olen lukenut Kirotusta Istanbulista monia, monia blogitekstejä, ensimmäisenä Leena Lumin ihanan kirjoituksen, ja päätin haluta kokeilla tätä kirjaa. Hieman epäilin, onko se liikaa minun makuuni: liian sentimentaalinen, liian melodramaattinen, liian... jotain. Mutta ei aina auta olla ennakkoluuloinen, joten laitoin kirjan varaukseen. Ja sainkin sitä odotella, laskelmieni mukaan reilusti yli puoli vuotta!
No, nyt on kirja luettu, muutamissa päivissä.
Ja ei, se ei ollut liikaa. Ihan täysin Kirottu Istanbul ei ole minun kirjani, mutta omassa lajissaan se toimii ja saa ahmimaan lisää. Minään ylettömänä kirjallisena taidonnäytteenä en sitä pidä, mutta oikein viihdyttävänä senkin edestä. Kirjassa on myös tummempia sävyjä, ennen kaikkea Turkissa tunnustamattoman kansanmurhan ja sen jälkivaikutusten vuoksi, mutta ne pysyvät lopulta varsin hallitusti hanskassa. Itse asiassa olin ehkä vähän pettynyt, sillä olisin mieluusti lukenut aiheesta enemmänkin. Nyt tuntui paikoin, että kansanmurha-aihe jäi eräänlaiseksi taustavaikuttajaksi, selittäjäksi, "innoittajaksi", eikä noussut keskeiseen asemaan. (Turkissa se on kyllä tulkittu hyvinkin keskeiseksi, sillä kirjailijaa vastaan nostettiin kirjan ilmestyttyä syyte ja häntä uhattiin vankeudella.)
Kirja käsittelee monia kipeitä aiheita: historian painolastia, nationalismin peikkoa, kertomatta jättämistä, sukusalaisuuksia, naisen asemaa, vähemmistöjä, uuden ja vanhan kohtaamista... Toisaalta se kuljettaa vahvaa ja hyvin, hyvin moneen suuntaan haarautuvaa tarinaa hyvin, hyvin monella henkilöllä varustettuna. Lisäksi kertojaääni sortuu paikoin rasittavaan lörpöttelyyn ja kuvailu toistoon (joskin pidän molempia tarkoituksellisina tehokeinoina), mutta ehdottoman positiivista on voimakas aisteihin vetoaminen. On makuja, tuoksuja ja tuntemuksia, paljon värejä.
Niin. Lopputulemana siis viihdyin, mutten hullaantunut. Pidin, mutten rakastunut. Luin intensiteetillä, mutten jää muistelemaan lukukokemustani luultavasti kovinkaan kauaksi aikaa.
Tästä on kirjoitettu todella monessa blogissa: ei muuta kuin Googlen kimppuun! ;)
Korkataanpa tällä lukukokemuksella Ikkunat auki Eurooppaan -haasteesta sekä Maailmanvalloituksesta Turkki.