André Brink: Katson pimeään

André Brink on ollut minulle nimenä tuttu mutta tuotannoltaan tuntematon kirjailija. Kun Kuukauden kieli -haasteen heinäkuun kieli afrikaans alkoi kolkutella olkapäätä, oli valinta helppo.

Lukukokemuksesta sen sijaan ei tullut erityisen helppoa, päin vastoin huomasin olevani jossain kaukana niin sanotulta mukavuusalueeltani. Brinkin Katson pimeään on haastava, viiltävä romaani, joka kiellettiin Etelä-Afrikassa saman tien ilmestyessään vuonna 1973. Se kertoo kumartelematta ja kaunistelematta Etelä-Afrikan vuosisataisesta rakenteellisesta rasismista ja väkivallasta, yhteiskunnan kieroutuneisuudesta ja kahtiajaosta.

Joseph Malan on tummaihoinen näyttelijä, vuosisatoja päähänpotkitun suvun viimeinen vesa. Hän on menestynyt Isossa-Britanniassa saatuaan sinne stipendin, mutta koti-ikävä ja halu tehdä oikein on vetänyt hänet takaisin Etelä-Afrikkaan. Nyt Joseph on todellisen tulikokeen äärellä: hän on vankilassa odottamassa kuolemaantuomionsa täytäntöönpanoa. Oikeudenkäynnissä hänet on tuomittu syylliseksi naisystävänsä murhaan, ja koska Jessica oli valkoinen, rikos saa oikeudessa vielä vakavamman käsittelyn.

Josephilla on aikaa kirjata ylös omaa ja sukunsa tarinaa, asioita jotka johtivat yhteen ja toiseen tapahtumaan, tekoon ja muutokseen. Samaa vauhtia kuin kirjoittaa muistelmiaan, hän myös tuhoaa sivut. Jälkiä hän ei halua jättää. Ei nyt, ei enää. Haluamansa jäljet hän jätti jo taakseen, sen mitä kykeni teatterintekijänä tekemään ja maalleen antamaan. Ja sen, mitä koki Jessican kanssa.

Katson pimeään on raskasta ja raastavaa luettavaa. Raskaus ei synny kielestä tai kerronnastakaan, ne ovat molemmat taitavan tarinankertojan ja hyvän suomentajan ansiosta hienoja, omalla tavallaan lukijaystävällisiäkin. Se syntyy aiheesta ja aikatasoista, menneisyyden ja nykyisyyden painolastista, ihmisen tekojen rumuudesta. Apartheidin mielettömyys, rasismin ja alistamisen ikiaikaisuus, rakenteiden mielivaltaisuus ja ihmisen toiminnan moraalittomuus painavat ja tukehduttavat lukijaa. Kirjaa ei pysty lukemaan pitkiä pätkiä kerrallaan, sillä pahat aavistukset ja suorana iskevä väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus käyvät päälle.

Vaikka lukeminen ei ollut aina miellyttävää, se kannatti, ehdottomasti. Vaikutuin syvästi André Brinkistä, kiinnostuin välittömästi laajemmin hänen muusta tuotannostaan ja jäin miettimään aiheita, joiden pohdiskelu ei ole mukavaa tai helppoa. Juuri näin hyvä ja painava kirjallisuus toimii: se laajenee omia sivujaan kauemmas, jättää jäljen ja muistuttaa asioista, jotka maailmassa vaativat korjaamista. Sillä vaikka Katson pimeään on kirjoitettu ja julkaistu lähes 50 vuotta sitten, ja vaikka apartheid on purettu, ja vaikka luulisi ihmisen oppineen, ei maailma todellakaan ole vielä valmis – kaikkea muuta.


André Brink: Katson pimeään
Suomentaja: Seppo Loponen
Ulkoasu: Kaari Ewart
WSOY 1976
364 s.
Kennis van die aand (1973)

Kirjastosta.


Toisaalla: Kirjavarkaan tunnustuksia

Haasteet: Kuukauden kieli -haaste (afrikaans), Helmet-haasteen kohta 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 13. Ennen syntymääsi julkaistu teos

Richard Mason: Meren huoneissa

Meren huoneissa on romaani, joka päätyi luettavakseni täysin sattumanvaraisesti. Piipahdan silloin tällöin Sörnäisten Fidassa, koska siellä on myynnissä mukava määrä kirjoja, ja olen tehnyt sieltä usein varsin hyviä löytöjä. Kerran selailin jälleen valikoimaa läpi, ja jokunen muu kirja kädessäni päädyin vilkaisemaan vielä Richard Masonin Meren huoneissa -romaanin dramaattisen kannen innoittamana sen takakantta. Se vaikutti aivan kiinnostavalta – vanha mies koleassa linnassa tunnustaa murhanneensa vaimonsa ja lavastaneensa tapahtuman itsemurhaksi – ja päätin pulittaa opuksesta pyydetyt muutamat eurot.

Lukukokemus oli sekä vetävä että tahmea. Ihastuttavan monimerkityksellistä, vai mitä? Kirjan kehyskertomuksena on iäkkään James Farrellin tunnustus lukijalle. Hän on juuri murhannut vaimonsa Sarahin, jonka kanssa on omien sanojensa mukaan elänyt vuosikymmenet onnellisessa avioliitossa. James haluaa tehdä tilit selväksi ja kerrata oman elämäntarinansa. Lukija lähtee mukaan matkalle.

Kyse on tietenkin rakkaustarinasta, ja traagisesta sellaisesta. James on nuorena miehenä rakastunut päätä pahkaa salaperäiseen Ellaan, joka on kaunis ja tavoittamaton. Ella kihlautuu toisen nuorukaisen kanssa, mutta sehän ei ole varsinaisesti mikään este. Eletään 1990-luvun Isossa-Britanniassa, pääasiassa Lontoossa mutta vieraillaan myös kolkossa Setonin linnassa, jonka Ellan ylhäinen suku omistaa, ja jonka Ella tulee erinäisten perimyskiemuroiden kautta aikanaan perimään. Muita tapahtumapaikkoja ovat Praha ja Ranskan maaseutu.

James on vanhempiensa tahdon vastaisesti viulisti, ja päätyy musiikin kautta osaksi Lontoon seurapiirejä, jotka pyörivät omien kuvioidensa ympärillä. Samassa piirissä omalla paikallaan ovat myös Ella ja tämän serkku Sarah, joka on saanut Setonin linnan perijättärelle sopivan kasvatuksen, mutta joka joutuu lain kirjaimen edessä jäämään sivuun linnan omistuksesta. Nuorten naisten suvulla on salaisuuksia vaikka muille jakaa, minkä James tulee huomaamaan.

Prahaan James lähtee eräänlaiseksi vaihto-opiskelijaksi säestäjäkseen osuneen Ericin kanssa. Miesten tie vie myös Ranskaan, jossa Ellalla on sormensa pelissä traagisissa tapahtumissa, joiden seurauksena kaikki on peruuttamattomasti toisin ja veikeä nuoruus päättynyt. Vaan ei kaikki tähän ratkea, ei toki! Vielä on luvassa erinäisiä käänteitä salongeissa ja juhlasaleissa, oikeussalissa ja vankilassa, Lontoossa ja Setonissa...

Kuten heikohkosta tiivistelmästäni on havaittavissa, neljättä sataa sivua pitkän romaanin tapahtumakulku on polveileva ja draaman kaari mittava. Siitä huolimatta, että tapahtumia on paljon, kirjan tempo on paikoin jopa laahaava. Vanha James halua selittää, se hänelle suotakoon, mutta kirjan käänteet eivät kuitenkaan ole niin yllätyksellisiä, että niitä olisi syytä pantata tähän tyyliin satoja sivuja.

Kirjan alkupuoli on selvästi vetävämpi. Myönnettäköön, että vaikka aistin ylidramaattisuuden vienon henkäyksen jo alkumetreiltä (no, okei, jo takakannesta), uteliaisuuteni heräsi ja kävin kirjan tarinan kimppuun innolla, joka sammahti vasta jossain puolivälin paikkeilla – vaikka silloin kierroksia vasta aletaankin virittää aivan uudelle tasolle!

Nurinastani huolimatta on todettava, että Meren huoneissa on aivan oivaa luettavaa, jos sille antaa vimmaisen tragediannälän ja jotakuinkin epäuskottavan vireen anteeksi. Kuvatunkaltainen elämä ei tunnu olevan juurikaan kiinni todellisuuden kahleissa siinä mielessä, että henkilöt tekevät hyvin epärationaalisia valintoja kerta toisensa perään, eivät tunnu oppivan tekemisistään mitään eivätkä kykene hallitsemaan tunteitaan ja niiden pursuilusta seuraavia tapahtumia missään määrin.

Ja silti, kaikesta tästä huolimatta, Masonin romaani kannatti lukea loppuun asti ja kokea hänen rakentamansa maailma vimmoineen, kolhuineen ja kuoppineen. Se tarjosi lukijalle aikuisten sadun juonineen, onnettomine rakkauksineen ja traagisine kohtaloineen.


Richard Mason: Meren huoneissa
Suomentaja: Mika Tiirinen
Ulkoasu: Michael Trevillion
Gummerus 1999
343 s.
The Drowning People (1999)

Omasta hyllystä.

________

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Sonjan lukuhetket, Kartanon kruunaamaton lukija

Helmet-haasteen kohta 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
28. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.

Afrikan tähti: Michael K:n elämä

J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
Suomentaja: Seppo Loponen
Otava 2003
187 s.
Life & Times of Michael K (1983)

Kirjastosta.


Michael K on köyhiin oloihin syntynyt mies, joka ei ehkä saanut synnyinlahjanaan terävimpiä aivoja, mutta sitäkin suuremman sitkeyden hän sai. Michael K työskentelee Kapkaupungin puisto-osastolla ja haluaisi elämän olevan rauhallista. Sotatila ja elämänsä muiden piikana raataneen äidin sairastuminen saavat asiat pois raiteiltaan. Michael K lähtee kuljettamaan äitiään maaseudulle, pois kaupungista ja väistämättömästä kurjuudesta.

Sairaus nitistää äidin matkan aikana, ja pojan on selvittävä eteenpäin yksin ja omin voimin. Periksiantamattoman luonteensa ansiosta hän selviytyy alkeellisissa oloissa hylätyllä maatilalla, onnistuu jopa aloittamaan pienimuotoisen omavaraistalouden ja haluaa vain tyyntä ja rauhaa. Ympärillä luhistuva yhteiskunta ei kuitenkaan jätä vähään tyytyvää miestä rauhaan, vaan Michel K päätyy työleirille, jonka lääkärin näkökulmasta loppuosa tarinaa kerrotaan. Mikä on lopulta yksilön paikka ja arvo?

J. M. Coetzee on epämääräisesti tuttu kirjailija, sillä lienen joskus useampia vuosia sitten lukenut jonkin hänen kirjansa (millään en kyllä muista, minkä). Osasin odottaa rankkaa luettavaa Michael K:n elämään tarttuessani. Teos on luettavana yllättävän raskas, vieläkin raskaampi kuin luulin. Tyyli on jotenkin hyvin monotoninen, ja tarina etenee kuin höyryjuna – muttei silti ole erityisen vetävä.

Kirja ei ole pitkä, mutta alle 200 sivuun saa kulumaan runsaasti aikaa ja vaivaa. Miljöö, jonka Coetzee rakentaa, on kiehtova ja ahdistava, ja maailma, jossa kirjassa eletään, on pitkälti vailla toivoa. Vain ajoittain, etenkin silloin, kun Michael K kylvää kurpitsansiemenet ja saa hetken aikaa olla rauhassa, lukijakin rauhoittuu.

Sotatila ja kansalaisten kontrollointi tuntuu tukahduttavalta ja osin absurdilta, vaikka täysin reaalimaailmassa eletään. Toivottomuus ja ymmärrys siitä, että oma elämä ja sen hallinta on muualla kuin omissa käsissä, jää kalvamaan. Michael K:ta voisi sanoa ressukaksi, mutta sitä hän ei pohjimmiltaan ole. Kenties hän on hieman yksinkertainen, mutta toisaalta kirja antaa ymmärtää, että kontrolloidussa maailmassa yksilön ominaisuuksilla ei ole mitään väliä. Kun olemme tai kun meistä koetetaan tehdä vain ratasjärjestelmien osia, yksilö menettää merkityksensä itsessään arvokkaana. Vain kokonaisuudella on väliä, ja jos se saadaan aikaan pakottamalla, ei osien tarkkaan hiontaan ole tarvetta.

En nauttinut tämän kirjan lukemisesta, mutta se kalvoi mieltäni keskeneräisenä yöpöydän reunalla. Mikään makupala tämä ei ole, mutta uteliaisuuteni se herätti: lienee syytä tutustua muuhunkin Coetzeen tuotantoon – nyt ainakin muistan, mitä olen jo lukenut.

___

Myös Luru on lukenut Michael K:n elämän.

Osallistun kirjalla Afrikan tähti -haasteeseen sekä etenen Maailmanvalloituksessani Etelä-Afrikkaan.