E. L. James: Fifty Shades of Grey – Sidottu
Suomentaja: Riie Heikkilä
Otava 2012
585 s.
Fifty Shades of Grey (2011)
Lainakirja.
Haukon henkeäni yrittäen toipua hänen vastauksestaan. Eikö tämä ole juuri sitä, mitä minä halusin? Hän haluaa enemmän. Hänkin haluaa sitä! Sisäinen jumalattareni on pompannut alas palkintojenjakokorokkeelta ja tekee nyt kärrynpyöriä ympäri kenttää. Minä yhdyn kerrankin sen riemuun. (s. 509)
Anastasia Steele on valmistumisen kynnyksellä oleva kirjallisuudenopiskelija, viaton kuin 1800-luvun brittiromaanin sankaritar. Hän asuu yhdessä räväkän kämppiksensä, kauniin ja itsevarman Katen kanssa, käy osa-aikatöissä rautakaupassa, ikävöi kaukana asuvaa äitiään ja isäpuoltaan, pohdiskelee, mihin elämä hänet vielä vie.
Ystävänpalveluksena Katelle Anastasia päätyy tekemään haastattelua Christian Graysta, talousimperiumin nuoresta ja menestyksekkäästä, mutta kovin arvoituksellisesta johtajasta ja omistajasta. Tapaamisessa on kummaa energiaa, kuin sähkökenttä värisisi! Christian on jumalattoman komea, ja hänen silmänsä ovat kuin sulaa hopeaa, vai oliko se terästä...
Sattumaako lie, kun Anastasia ja herra Grey tapaavat uudelleen nippusideosastolla Anastasian työpaikalla. Pian ollaankin jo kahvittelemassa (vaikka Ana ei juokaan kahvia, vaan hänen persoonallinen juomavalintansa on Twiningsin English Breakfast -tee), sitten lennellään helikopterilla ja päädytään Christianin henkeäsalpaavan upeaan pilvenpiirtäjäasuntoon.
Ja sen jälkeen vain taivas ja Christianin "leikkihuoneen" pylvässänky on rajana. Josko nekään.
Tässäpä kirja, jota en uskonut koskaan lukevani, mutta niin vain vietin kuluneesta viikosta useamman tunnin lukien tätä lähes 600-sivuista seksijärkälettä. Eikun hetkinen, se seksihän jäi oikeastaan sivuosaan, sillä huomattavasti suuremman osan kirjasta veivät:
- Anan punastelu, jota tapahtui noin joka toisella sivulla. Paikoin peräkkäiset kappaleet alkoivat punastumisella tai tummanpunaiseksi lehahtamisella. Välillä mietin, ettei ihmisen ole mahdollista punastua enää enempää. Mutta kai sitten on. Minä olisin vastaavassa tilanteessa jo hieman huolissani pintaverenkierrostani.
- Hengen haukkominen, silmien pyörittely ja huulen pureminen. Luulisi alkavan ahdistaa.
- Christianin komeuden ihastelu. Ilmeisesti kaverin lantiossa on jotain erityisen ihmeellistä, sillä joka kerta kun Christianilla oli jonkinlaiset housut jalassaan (mikä oli itse asiassa yllättävän usein ottaen huomioon, että tämän piti olla seksikirja), muistettiin mainita, kuinka seksikkäästi ne hänen lantiollaan roikkuivat.
- Jaarittelu siitä, kuka tykkää kenestäkin vai tykkääkö lain, mitä Christian tarkoitti tahi jätti tarkoittamatta, onko mahdollista pitää hänestä, onko hän ihan terve, mikä häntä vaivaa, miksi hän on sellainen kuin on jaadajaadajaada.
- Ruoka. Christian tuputtamassa sitä, Ana kieltäytymässä syömästä. En tajunnut tätä kuviota ollenkaan.
- Anan sisäisen jumalattaren ja alitajunnan tekemiset, reaktiot ja eleet. Milloin tanssittiin villiä tanssia, milloin heristettiin sormea, piilouduttiin sohvan taa, hypättiin seivästä, heiluteltiin pom-pomeja... Miksei minun sisäinen jumalattareni tee mitään sellaista? Missä se piileskelee?
Fifty Shades of Grey valikoitui yksimielisesti Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiirimme vuoden 2014 ensimmäiseksi kirjaksi. Tästä on vaikea panna paremmaksi. Hih.
Lukukokemus oli sanalla sanoen erikoinen. Odotukset eivät olleet korkealla, joten pettymystä ei tarvinnut pelätä. Lähinnä pelkäsin, saisinko kirjaa millään luettua. Siitä ei lopulta ollut murhetta: kirja on erinomaisen nopealukuinen, sivut kääntyivät lähes itsestään. Siihen saattoi tosin vaikuttaa se, ettei kaikkea ehkä tarvinnut niin tarkkaan tavata, asia tuli selväksi vähemmälläkin. Seksiä sai kyllä odottaa turhan pitkään, vaikka tokihan Anastasian ja Christianin piti saada tavata ja edes hieman tutustua ennen itse asiaa. Ja kun hanat kerran aukesivat ja Ana vihittiin seksin ihmeelliseen maailmaan, paluuta ei enää ollut... (Tosin mielestäni rajat olisi voinut sulkea viimeistään ns. tamponikohtauksen aikana. Joku roti!)
Sinänsä ymmärrän, miksi Fifty Shades on niin suosittu. Se on helposti lähestyttävä, helppolukuinen ja mukavasti mielikuvitusta stimuloiva tarina. Harmi, että kirjallisena tuotoksena ja ennen kaikkea kokonaisuutena se on erittäin puolitekoinen ja vaivannuttavan harrastelijamainen. Juonikuvio on onnettoman lattea, henkilöt paperisia ja kieli kankeaa. Toistoa on niin paljon, että pahaa tekee.
Kirja antaa myös varsin erikoisen kuvan intohimosta ja ihmissuhteista. Christian Gray on kaikin puolin kummallinen mies, johon Ana ihastuu järjettömästi. (No jaa, onko järkevää ihastumista olemassakaan, voi tietenkin pohtia.) Grayn tapainen mies herättää kenessä tahansa normaalissa ihmisessä lähinnä kauhua, mutta ehkä jumalaiselle rakastajalle (jolla on valtava penis) annetaan pienet luonneviatkin anteeksi. (Alistaminen, kontrollointi, toisen luonteeseen ja olemukseen puuttuminen, raivokas mustasukkaisuus jne... No, makunsa kullakin.) Tylsää sinänsä, että kirja toistaa itsensä ja periaatteensa miehen edessä unohtavan naisen loppuunkulunutta kuvaa – mitä tahansa rakkauden ja intohimon vuoksi! (Paitsi sitten lopussa on kuitenkin pikku ripaus omaa tahtoa, vau!)
Anassakaan ei ole uskottavuuden osalta kehumista: on vaikeaa vakavalla naamalla uskoa, että niin naiivia ja kokematonta aikuista ihmistä voi olla olemassakaan. Parikymppinen, tavanomaisista lähtökohdista ponnistava yhdysvaltalainen yliopisto-opiskelija, eikä muka tiedä mitään miehistä, seksistä, teknisistä vempaimista (älypuhelin ja kannettava tietokone ovat ilmeisen hämmentäviä masiinoita) tai oikeastaan mistään kovin maailmallisesta. Anahan ei ole koskaan esimerkiksi ollut kiihottunut (!) tai harkinnutkaan itsetyydytystä – hätinä tietää mitä ne ovat. Hohhoijaa. Uskoo ken tahtoo.
Nuristaan nyt loppuun vielä yhdestä asiasta: paljon puhuttu ja kouhkattu SM-seksi jää kyllä todella onnettomaan osaan tässä kirjassa. Paljon annetaan ymmärtää, mutta aikalailla puolitiehen tämäkin teema jää. Varmaan se on ihan tiedostaen tehty valinta kirjailijalta. Kohu on sisältöä keskeisempää. Ja raha kilisee kassaan, kun uteliaat haalivat salonkikelpoisia "pornokirjoja" ostoskoriin.
Eihän Fifty Shadesin lukemisessa ja siitä nauttimisessa mitään väärää ole. Fantasiastahan siinä on kyse, viihteestä, joka vie arjen yläpuolelle. Jos kirja(sarja)n lukemisesta saa iloa ja nautintoa, onko siinä vaiheessa mitään väliä, onko tarinassa tai henkilöissä uskottavuutta? Tuskinpa. Tuntemattomat ovat kohuilmiöiden tiet.
Itse en tosin kokenut saavani tästä kirjasta käytännössä mitään muuta kuin myötähäpeää. Etsinen nautintoni jatkossakin jostain muualta. Kuten sen kadonneen sisäisen jumalattarenikin. Ooh!