Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu

 

Suomi ja sota. Miten tunkkainen teema.

Mutta Suomi ja sota 2000-luvulla? Alkaa jo vähän kiinnostella!

Helena Immosen esikoisteos Operaatio Punainen kettu heittää lukijalle melkoisen täkyn. Miten ja miksi Suomi saattaisi päätyä 2000-luvulla sodan osapuoleksi? Ihan sellaisen aidon, havunmakuisen ja kranaatinsavun hajuisen sodan osapuoleksi? No, Venäjänpä kanssa tietenkin, kuinkas muuten.

Riina Koivu on aktiivinen reserviläinen, joka on käynyt viime aikoina aktiivisesti kertausharjoituksissa. Siviilielämässä hän on töitä paiskiva asiantuntija, pienen pojan äiti ja upseerimiehensä Mikaelin vaimo. Mikael työskentelee Pääesikunnassa ja joutuu hyvin vaativaan asemaan, kun Suomen tilanne alkaa yllättäen kiristyä. Riinan veli Joni on puolestaan valmiusyksikön sotilas, joka joutuu ensimmäisenä niin sanotusti kädet saveen, kun kirjan tarina alkaa rullautua auki. Jonin puoliso on viimeisillään raskaana, kun käsky astua palvelukseen tulee.

Kaikki on varmasti saanut alkunsa jo paljon aiemmin, mutta varsinaiseen toimintaan mennään Itämeren tapahtumien kautta. Ruotsi hakee yllättäen NATO:n jäseneksi ja tunnelma lähiseudulla alkaa puolestaan vähemmän yllättäen kuumentua. Gotlanti joutuu millään tavoin varautumatta tunnustuksettomien joukkojen miehittämäksi ja Ruotsi pyyttää Suomelta sotilaallista apua tilanteeseen. Niin Jonin joukot päätyvät saarelle valtaamaan sitä takaisin.

Gotlanti on kuitenkin vasta esinäytös, sillä Ruotsin kepposista suivantunut Venäjä suuntaa strategiansa ja toimintansa Suomea vastaan. Kymenlaakso ja Hanko muodostuvat keskeisiksi paikoiksi, kun suomalaiset huomaavat yhtäkkiä olevansa kuin historiallisessa luupissa: tapahtumat, joiden traumoista on pikkuhiljaa vuosikymmenten aikana jo päästy ehkä yli, tulevatkin iholle modernina sodankäyntinä. Sota ei kohdistu vain Puolustusvoimiin, vaan siviiliväestökin joutuu tekemisiin sodankäynnin kavalien muotojen kanssa, kun välttämätön infrastruktuuri ja tiedonvälityksen keinot kompuroivat.

Riina, Mikael ja Joni joutuvat jokainen tahollaan tekemisiin sellaisten asioiden kanssa, joihin eivät vahvasta sotilaallisesta koulutuksestaan huolimatta ole olleet aivan valmiina. Kuka olisi voinut uskoa, että Suomi on vielä joskus sodassa? Ja miten sotilaan käy, kun sota todella puskee päälle: miltä tappaminen tuntuu, miltä kuolemanpelko, miten valita toimintamalleja vain huonojen vaihtoehtojen joukosta, miten vaikuttaa asemassaan ylempiensä valintoihin ja päätöksiin, entä omiinsa?

Operaatio Punainen kettu on romaani, jota en ehkä ihan ensimmäisenä olisi valinnut lukupinooni, mutta oli se melkoinen seikkailu. Juoni etenee melko vauhdikkaasti, miljööt ja tapahtumat on rakennettu toiminnallisiksi ja eläviksi, kolmen eri päähenkilön kautta tarkastellaan sotaa eri näkökulmista ja erilaisten traagisten kokemusten kautta.

Kirjan maailmassa eletään luultavasti juuri näitä aikoja. Koronapandemiaa ei ole, mutta muuten esimerkiksi valtiojohto on nykyinen, ja presidentti ja ministerit esiintyvät kirjassa omana itsenään. Ratkaisu on kiinnostava, joskin hieman häiritsevä. Etenkin tasavallan presidentti Sauli Niinistö nousee kirjassa lähes messiaaniseen asemaan. Nikottelin.

Tarinana Operaatio punainen kettu on sangen vetävä ja olen antanut itseni ymmärtää, että sen yksityiskohdat ovat hyvällä mallilla. Armeijaa en itse ole käynyt enkä sotateknologiaa kovin hyvin tunne, mutta Immonen kuvaa tapahtumia, välineitä, syitä ja seurauksia uskottavasti.

Kirjan hahmot jäävät puolestaan valitettavan ohuiksi. Heillä on toki sisäinen maailmansa, tunteensa ja ajatuksensa, mutta omaan makuuni niitä kuvaillaan aivan ylitsevuotavasti ja paikoin jopa melodramaattisesti. Pettymyksen, pelon ja surun tunteet vääntyvät rautalangasta, kun ensin on ollut pahaenteisiä ajatuksia ja aavistuksia puolen kirjan verran. Ehkä olisin toivonut vähän vähemmän alleviivaamista ja selittämistä, lukijalle itselleen ei jätetä kyllä mitään tulkinnan tekemisen tarpeita, kun henkilöiden läpikäymät ajatukset selitetään auki moneen kertaan. Mutta toisaalta, ehkä se ei ole tämän genren tarkoituskaan.

Kokonaisuutena Operaatio Punainen kettu on mielenkiintoinen visio ja hypoteesi siitä, millaisten tapahtumien ja syiden vuoksi Suomi saattaisi nykyaikana joutua sotaan ja millaista sodankäynti olisi. Taidanpa hyvinkin napata kirjan kirjavinkkauslistalleni, jahka taas jossain vaiheessa olen opehommissa ja pääsen vinkkaamaan nuorisolle kirjallisuutta. Tämä passaisi hyvin kasi- ja ysiluokkalaisille historian tai yhteiskuntaopin opetuksen oheen. 

Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu

Ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
Crime Time 2020
464 s.

Omasta (tai no puolison) hyllystä.


Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Reserviläinen

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 29. Kirjan henkilön elämä muuttuu, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 18. Kirja, jonka kannet on suunnitellut mies (Jussi Jääskeläinen).

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Onko koskaan tullut mietittyä, kuka on graffitien takana? Kuka on maalannut ne, milloin ja miksi? Jokin syyhän sille on, että seiniin, kallioihin ja muihin vapaisiin pintoihin ilmestyy jälkiä: maalauksia, kuvia, sanoja, tageja, merkkejä.

Jari Järvelän palkittu dekkari Tyttö ja pommi uppoutuu graffitien, niiden tekijöiden ja tekijöiden jahtaajien maailmaan. Vauhti tarinassa on varsin huima alusta alkaen, eikä se hellitä kuin vasta epilogin viimeisen pisteen myötä.

Kotkassa asuu kaksi nuorta, Metro ja Rust. He rakastavat toisiaan ja he rakastavat tyhjiä tiloja, niitä, jotka on kuin tehty graffiteja varten. Eräs maalauskeikka satama-alueen junavarikolla saa traagisen käänteen, kun kesken kaiken heidä piirittää lauma rottia, yksityisen vartiointiliikkeen vartijoita. Ilta päättyy tragediaan, mutta ajojahti on vasta alkanut.

Vartija-Jere joutuu työkomennuksensa vuoksi osaksi tapahtumaketjua tavalla, joka saa koko hänen tukevaa keskiluokkaisuutta kohti pyrkivän elämänsä suistumaan pois radaltaan. Jerellä on vaimo, pieni poika ja toinen lapsi tuloillaan, lainarahalla ostettu talo ja säädyllinen työ. Elämän kulissit on kuitenkin helppo saada horjumaan, kun turvallisuutta uhataan.

Tyttö ja pommi on ajojahti, rakkaustarina, kostokertomus ja jännäri. Se kertoo surusta, ilkivallasta, väkivallasta ja taiteesta. Näkökulmien vaihtelu Jerestä Metroon tuo tarinaan laajuutta. Lukijana olin vuorotellen molempien puolella, etenkin, koska tiesin heitä enemmän. Tarinan loppu iskee loputkin ilmat pihalle. Julmaa, julmaa on.

Tartuin kirjaan vailla suuria ennakko-oletuksia, sattumalta: kaipasin e-kirjaa luettavakseni ja tämä sattui olemaan tarjouksessa. Lopulta kävi niin, että naputtelin uusia sivuja esiin hullun lailla. Oli pakko saada tietää, miten käy. Lukukokemus oli kokonaisvaltainen ja ristiriitainen.

Huono-osaisuus ja sattumien summat tuottavat yleensä varsin ankean lopputuloksen, niin nytkin. Mietin lukiessani paljon omaa suhtautumistani lain rajoilla liikkumiseen. Vaikka minun kai pitäisi olla kansankynttilänä jonkinlainen yhteiskunnan tukipylväs, myönnän olevani pääsääntöisesti kansalaistottelemattomuuden ja vastaanpanemisen puolella – silloin kun se on perusteltua ja tarpeen, eikä vahingoita toista ihmistä. Ei kaikkea pidä niellä, todellakaan. Laki on laki, mutta onko esimerkiksi rangaistusasteikko pätevä, jos henkilöön kohdistuvasta rikoksesta saa pienemmän rangaistuksen kuin graffitin maalaamisesta?

Tyttö ja pommi on ensimmäinen Järvelän tuotannosta lukemani kirja, mutta tuskin viimeinen. Vakuutuin.


Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Crime Time 2014
227 s.
E-kirja.

Oma ostos.

______

Muualla: Luettua elämää, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia, Reader, why did I marry him?, Kirjakaapin kummitus  

Osallistun kirjalla Kirjan vuoden lukuhaasteeseen, josta nappaan kohdan 1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Ansu Kivekäs: Perhosveitsi

Ansu Kivekäs: Perhosveitsi
Crime Time 2014
E-kirja

E-kirjaostos.


Vantaalaisen lähiön peruskoulun arki on kuten missä tahansa muussakin suomalaisessa oppilaitoksessa. Luokkia on laidasta laitaan, oppilaita kaikilla tuen portailla, arki jatkuvasti pyörivää myllyä. Omat kuvionsa on opettajainhuoneessa, jossa ihmissuhteet ovat aika ajoin kovilla.

Tässä ympäristössä työskentelee pätkähommissa Eveliina "Ellu" Kirves, nelikymppinen järkinainen, muodollisesti epäpätevä erityisluokanopettaja, jolla nyt toisinaan sattuu talon lonkeron kulutus karkaamaan lapasesta. Tänä syksynä rehtori on tehnyt Ellun kannalta nihkeän päätöksen: hän siirtyy resurssihommiin ja hänen vanhaa 9V-luokkaansa alkaa vetää yhtä lailla papereita vailla oleva Valo, ympäristöihminen henkeen ja vereen, miehen malli pojille. Valolla on omat kotiasiat nuupallaan, mutta onneksi on aatteen palo, ja nyt myös kymmenkunta nuorta miestä uudelleenkoulutettavana kohti sysivihreää aktivismia.

Opettajakunnan hissukka Irmeli on tehnyt kesän aikana muodonmuutoksen hiirulaisesta vampiksi. Rakkaudennälkä on kova ja sitä hän pyrkii tyydyttämään keinolla millä hyvänsä. Valoon rakastuminen on kerrasta kiinni – ja Irmeli on valmis kovaan peliin saadakseen sen, mitä haluaa. Ja hän haluaa kaiken.

Tässä sopassa pyörivät niin 9V-luokan pojat kukin omine ongelmineen ja taustoineen kuin opettajat ja poikien lähipiiri. Henkilökategoriaan mahtuvat myös koulun lähipoliisi Tenho Puhakka, jolla on oma missionsa suoritettavanaan sekä jokunenkin exä, satunnainen hoito ja pikkurikollinen.

Huhhuh, nyt sai Suketus kyytiä. Perhosveitsi oli hetken mielijohteesta tehty aleostos Elisa-kirjan Taiteiden yö -kampanjasta ja jumankekka mitä ilotulitusta se onkaan alusta loppuun! Nyt napsahti aika lähelle, hyvässä ja pahassa. Kirjan alkupuolen ahmin hullun lailla, niin tutulta kaikki kuulostaa. Etenkin lukuvuoden ensimmäisen veso-päivän ja opettajakunnan kuvaus ylipäänsä on niin hersyvää, ettei paremmasta väliä. Vielä kun keitoksessa ovat oppilaat aitoina ja sattuvina, ei voi sanoa kuin just näin.

Perhosveitsi on periaatteessa dekkari, paitsi että siinä ei ole mitään tapahtumaketjun laukaisevaa rikosta, jota selvitettäisiin viimeiselle sivulle asti. Pikemminkin se on yhteiskunnan mätäkohtien ja koulumaailman rikkonaisuuden kuvaus, jossa ihmisten pahuus ja pikkumaisuus saa aikaan suurta tuhoa. Ellu on päähenkilönä mainio, joskin olisi tehnyt mieli pakottaa hänet AA-kerhoon. Työnsä hän hoitaa mallikkaasti, ja nuorten kiintymys häneen on kuvattu aidon oloisesti. Ellulla on myös järki päässä ja jalat maassa, mitä ei juuri kirjan muista henkilöistä, nuorista eikä vanhoista, voi sanoa.

Tarina rullaa vauhdilla ja paljastaa joka käänteessä lisää nihkeitä totuuksia kuvaamistaan ihmisistä ja näiden taustoista. Huumorin ja itseironian keinoin kuvataan todella rankkoja asioita: alkoholismia, huostaanottoja, raakaa hyväksikäyttöä, huumeita, pikkurikollisuutta, riippuvuuksia, byrokratiaa, mielen sairauksia ja yksinäisyyttä. Todellisen maailman koulutyössä raastavinta on tajuta, kuinka paljon on niitä lapsia ja nuoria, joista ei kukaan pidä kunnolla huolta. Perhosveitsi kertoo heistä.

Osaltaan on hieman ongelmallista, että kirja käsittelee yhtä aikaa vakavia asioita varsin kriittisesti ja silti heittää läppää minkä ehtii. Mutta kunhan tyyliin tottuu ja antaa tarinan viedä, ratkaisu alkaa tuntua perustellummalta. Pakkohan elämässä (ja kirjallisuudessa) on olla mustaa huumoria ja huonoja vitsejä, etenkin jos työ on rankkaa ja siinä kohdatut asiat karseita. Se ei silti vie terää sanomalta ja sisällöltä, ainoastaan paketoi niitä muotoon, jossa niiden käsittely on ehkä hieman kivuttomampaa.

Perhosveitsi on mainio ja suoraan sanoen helvetin terävä kuvaus suomalaisesta koulumaailmasta 2010-luvulla. Jos se on vieras todellisuus, paas lukien, että opit, missä mennään. Jos se on tuttu, takaan hersyviä lukuhetkiä. Ja hetkittäistä vakavaa pohdiskelua omasta työstä ja sen merkityksestä yhteiskunnan ruosteisissa rattaissa.

_____

Perhosveitsestä ovat kirjoittaneet myös Krista ja Anu.

Osallistun kirjalla haasteisiin Rikoksen jäljillä (3. johtolanka) ja Mikä minusta tulee isona? (erityisluokanopettaja).