Ystävänpäivän lukumaraton – nyt mennään!

Ensi viikolla on ystävänpäivä, ja nyt jo neljättä kertaa pidetään kirjabloggaajien yhteinen lukumaraton löyhästi ystävänpäivän ympärillä. Maratonin voi aikaisimmillaan aloittaa tänään, ja minähän aloitan! Maratonia emännöi Kirjavarkaan tunnustuksia -blogi.

Tarkoitus on siis lukea 24 tunnin ajan niin paljon kuin haluaa ja ehtii. Kyse on leikkimielisestä haasteesta, joskin olen itse aiemmin maratoonatessani huomannut että tietynlainen kilpailuhenki kyllä herää – itseä vastaan. Eli saa nähdä, millaisiin pinnistyksiin tällä kertaa yllän. Eilen alkaneet Pyeongchangin talviolympialaiset ja jo saavutettu ensimmäinen mitali (onnea Krista Pärmäkoski!) kannustavatkin sopivasti matkaan.

Kirjapinoon olen kasaillut sekalaista ohuehkoa luettavaa. On uutta, vanhaa, lainattua, arvostelukappaleeksi tullutta, YA-kirjallisuutta, novelleja, sarjiksia. Koska sarjisintoni on puhkuva, luulen kyllä lukevani melko paljon tällä hetkellä lainassa olevia sarjakuvia maratonin aikana. Sarjakuvat sopivat hyvin "kielenpuhdistukseen" romaanien välillä, aiemmilla maratoneilla on joskus lanseerattu käsite "kielenpuhdistusnovelli", mutta minä laajennan sen nyt "kielenpuhdistussarjiksiin".

Lähden matkaan kellon lyödessä 13.30. Päivitän postausta, minkä lukemiseltani jaksan. Enemmän varmaankin päivitän Twitterissä tililläni @suketus1.

Hauskaa maratonia muillekin urheille ja hyvää viikonloppua lopuille, nyt mennään!

***

Klo 15.30

Lukumaratonin ensimmäiseksi kirjaksi valikoitu Saku Heinäsen (varhais)nuortenkirja Zaida ja lumienkeli (Tammi 2014, 207 sivua). Aivan oiva kertomus perheestä, identiteetistä ja ihmissuhteista. Zaida on Intiasta adoptoitu tyttö, joka alkaa alakoulun lopulla pohtia omaa elämäänsä, taustaansa ja ihmisten välisiä suhteita. Huolehtivien vanhempien ainoana lapsena hän on aina ollut rakastettu ja kannustettu, mutta koulussa hän joutuu kohtaamaan myös haasteita ja ikäviä ihmisiä. Eräänä iltana koirapuiston perältä löytyy aukko aidasta. Aidan takana puolestaan on jotain, mikä on vain Zaidan omaa...

Hieman kummitustarinaa, vähän hyvän ja pahan pohdintaa, lämmin tunnelma.

Seuraavaksi ehkä sitten sarjiksia, veikkaan. Ja nyt kahvia.

Aikaa kulunut: 2 h
Luettuna: 1 kirja / 207 sivua

***

Klo 16.30

Toiseksi kirjaksi valitsin Harri Filpan sarjakuvaromaanin Kuolema meidät erotti (POKUTO 2017, 120 sivua). Se on Filpan omiin kokemuksiin perustuva surutyön kuvaus. Mitä tapahtuu, kun nuori mies jää hyvin yllättäen leskeksi? Sarjakuva kertoo kriisistä, surutyöstä, ristiriitaisista tunteista, romahduksista ja eteenpäin jatkamisesta. Kuvakieli on korostetun yksinkertainen, se antaa tilaa tarinalliselle sisällölle.

Kuolema meidät erotti voi toimia erinomaisena vertaistukena. Nähdäkseni se on silmiäavaavaa luettavaa myös meille, joilta onneksi vastaavat kokemukset puuttuvat.

Voisin jatkaa saman teeman parissa edelleen, sillä pinossani on uunituore Max Porterin Surulla on sulkapeite... hmm. Harkitaan.

Aikaa kulunut: 3 h
Luettuna: 2 kirjaa / 327 sivua

***

Klo 17.30

Näemmä etenen noin tunnin sykleissä. Otin luettavaksi Max Porteria ja todettava on, että melkoinen lukuelämys Surulla on sulkapeite (Gummerus 2018, 119 s.) oli. Perheen äiti kuolee yllättäen ja isällä on itsensä ja kahden poikansa kanssa suuri surutyö tehtävänä. Eräänä iltana kotiin tulee Varis – avuksi, haitaksi, totuuden torveksi.

Romaani, joka jää mieleen. Kieli, joka kääntyy vääntyy venyy. Tarinan rytmi on sykkivä, niin kuin surukin on. Hienon suomennoksen on tehnyt Irmeli Ruuska.

Tätä on pureskeltava vielä tarkemmin.

Seuraavaksi voisi taas olla sarjakuvan vuoro. Ehkei kuolemaa tällä kertaa. Ainakaan paljoa.

Aikaa kulunut: 4 h
Luettuna: 3 kirjaa / 446 sivua

***

Klo 19.15

Innostuin laittamaan tässä välissä myös evästä maratonin varrelle. Luin myös seuraavan kirjan, joka oli Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -ekoscifiteoksesta tehty sarjakuvamukaelma (76 s.). Sen ovat tehneet Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen. Luin uudistetun, vuonna 2017 julkaistun painoksen, alkuperäinen sarjakuvaversio on ilmestynyt vuonna 2008.

Tarinassahan siis eletään 2020-lukua ja Intian rannikolta löytyy tuhansia vuosia aiemmin veden alle jääneiden kaupunkien raunioita. Samaan aikaan Grönlannin jäätikön sulaminen kiihtyy ryskyen. Miten tästä selvitään? Sitä joukko eri alojen tutkijoita koettaa selvittää.

Muistan pitäneeni alkuperäisteoksesta, ja pidin myös tästä sarjakuvasovituksesta. Kuvat ovat hienoja, väreillä, liikkeellä ja ympäristöllä on paljon sävyjä. Tarina on mielikuvituksellinen ja aika kaamea. Ihmissuhdekuviot ovat hivenen köykäisiä, mutta ei se toiminnan seassa haittaa. Pääpointtina on kuitenkin huikea tarina, joka saa aikaan kylmiä väreitä.

Katsotaan, mihin seuraavaksi suuntaan.

Aikaa kulunut: 5 h 45 min
Luettuna: 4 kirjaa / 522 sivua

***

Klo 21

Viides kirja oli mainio J. S. Meresmaan Naakkamestari (Robustos 2016, 163 s.). Se sijoittuu vuoden 1900 Tampereelle, hieman vaihtoehtoisempaan historiaan. Enni on Lundanin perheen huutolaisena ja apurina pajassa. Olot eivät ole kummoiset, mutta Enni ei voi muutakaan, sillä hän on joutunut eroon vanhemmistaan. Yleisesti "pakanauskoiset" ursiinit aiheuttavat kohinaa yhteiskunnassa, mutta Ennin tiedonjanon täyttää vain Lundanin isännän ääneen lukema lehti.

Kun Enni eräänä aamuna löytää loukkaantuneen naakan ulkohuussin läheltä ja ottaa sen hoivattavakseen, on kaikki tuttu pian heittämässä häränpyllyä.

Tämän tarinan todellakin ahmi menemään, miljöö ja ajankuvaus ovat kiehtovia, juoni etenee vauhdikkaasti ja monenlaiset kiinnostavat elementit kasvavat romaanin edetessä yhä huikeampiin mittoihin. Tästä kirjasta todella pidin!

Hyvä on kisakunto edelleen, katsotaan, mitä seuraavaksi innostun lukemaan.

Aikaa kulunut: 7 h 30 min
Luettuna: 5 kirjaa / 685 sivua

***

Klo 9

Virkistävät yöunet ja kaksi luettua kirjaa lisää takana. Illalla luin Chester Brownin omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin En koskaan pitäyt sinusta (Huuda huuda 2012, 191 s.), joka käsittelee kipeitä nuoruusmuistoja: osaamattomuutta ihmissuhteissa, kiusaamista, oman paikan etsintää, suhdetta vanhempiin. Brownin viiva on ohutta ja tarinan suurimmat merkitykset tuntuvat olevan sanattomissa hetkissä. Todella hieno, koskettava sarjakuvaromaani.

Sen jälkeen aloitin latvialaisen runoilijan Astride Ivaskan matkakuvauskokoelman Maailma taskussa (Taifuuni 2002, 144 s.), jonka luin loppuun nyt aamulla herättyäni. Ivaska eli vuosikymmenet maanpaossa Latviasta virolaisen miehensä, runoilija Ivar Ivaskin kanssa. Kirjaan on suomennettu kokoelma Astrden kirjoittamia matkatunnelmia Suomesta, Espanjasta, Irlannista, Coloradosta ja Kreikasta. Upeaa luontokuvastoa, kulttuurin ja ihmisten ihmetystä. Etenkin Suomesta kertovat osiot saivat minut kaipaamaan kesää niin että vatsaan melkein sattui.

Tiedän jo nyt, etten ehdi aivan täyttä 24 tuntia maratoonata, mutta ei se haittaa. Siihen asti mennään kuin aikaa on.

Aikaa kulunut: 19 h 30 min
Luettuna: 7 kirjaa / 1020 sivua

***

Klo 10.30

Aamukahvin lomassa luin Hannele Richertin toimittaman sarjakuvakokoelman Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahanmuutosta (Voima Kustannus 2016, 128 s.). Kokoelmassa on 14 eri sarjakuvataiteilijan toteuttama, 14 erilaisesta maahanmuuttajasta kertovaa tarinaa. On pakolaisia, paperittomia, opiskelemaan muuttaneita, rakkauden perässä tulleita, adoptoituja, sotalapseksi lähteneitä, muuten vain Suomeen muuttaneita. Monenlaisia tarinoita, kohtaloita ja kokemuksia näihin tiivisti ilmaistuihin tarinoihin kiteytyy. Hyvää luettavaa, josta saa perspektiiviä siihen, miten monenlaisia syitä maiden rajojen ylittämiseen on.

Kirja on luokiteltu kirjastossa luokkaan 32 eli tietokirjaksi. Tämän lukeminen antaakin ajateltavaa ja kertoo konkreettisesti siitä, millaisia ihmiset numeroiden ja tilastojen takana ovat.

Luulen, että lopettelen Ystävänpäivän lukumaratonini tähän, vaikka vielä olisi kolme tuntia maratoonausaikaa jäljellä. Ohjelmassa on muuta puuhaa ja pilatestunnillekin haluan ehtiä.

Luin siis tämän maratonin aikana yhteensä 8 kirjaa ja 1148 sivua. Luetuista neljä oli romaaneja, kolme sarjakuvaromaaneja ja yksi sarjakuvamuodossa ollut tietokirja. Osaan saatan vielä palata tarkemmin omassa bloggauksessaan.

Oli mukavaa taas haastaa itseään lukemaan.

Luetut kirjat:

Brown, Chester: En koskaan pitänyt sinusta (suom. Hans Nissen, Huuda Huuda 2012, 191 s.)
Filppa, Harri: Kuolema meidät erotti (POKUTO 2017, 127 s.)
Heinänen, Saku: Zaida ja lumienkeli (Tammi 2014, 207 s.)
Isomäki, Risto, Tolppanen, Petri & Kaakinen, Jussi: Sarasvatin hiekkaa (uudistettu painos, Into 2017, 76 s.)
Ivaska, Astride: Maailma taskussa (suom. Jatta Krug, 144 s.)
Meresmaa, J. S.: Naakkamestari (Robustos 2016, 163 s.)
Porter, Max: Surulla on sulkapeite (suom. Irmeli Ruuska, Gummerus 2018, 119 s.)
Richert, Hannele (toim.): Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta (Voima Kustannus 2016, 128 s.)

Onnea mun 12-vuotiaalle blogille!

Kuva: Pixabay (CC0)

Piti suunnitella ja toteuttaa hieno ja syvällinen vuosipäiväbloggaus.

Piti uudistaa blogin rakennetta ja ulkoasua.

Piti jotenkin räväyttää tai edes yrittää.

Tuli tammikuu ja alkuvuoden kiireet, puuhia ja elämää.

Ja nytkin ollaan jo yksi päivä myöhässä: oikeat blogisynttärit olivat eilen 10.1.

Vaan onneksi olen jo tottunut. Blogi joustaa kyllä, ei ole kiire minnekään.

Tästä alkaa väistämättä teini-ikään valmistautuminen, halusi sitä tai ei.

En malta odottaa.

Kiitos sinulle, kun täällä käyt.

Jatketaan molemmat samaa linjaa.

Vuosi 2017 – elämä ja kirjat

Kuva: Pixabay (CC0)

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2018!

Toistaiseksi olen onnistunut jopa kirjoittamaan uuden vuosiluvun ihan oikein aina tarvittaessa. Uusi vuosi on aina mukava alku, tuntuu raikkaalta ja ihan kuin kaikki olisi taas mahdollista. Vielä kun selvittäisin, mitä oikeasti haluan tehdä isona, saisin reistailevan terveyteni ja kroppani kuntoon, nukkuisin tarpeeksi ja tarpeeksi hyvin, säästötilin saldo kääntyisi kasvusuuntaan ja kotona vallitsevan kaaoksen olotila laskuun – sittenhän ei olisi enää mitään murehdittavaa, eikö niin!

Viime vuodesta jäi käteen monia muistamisen arvoisia retkiä ja hetkiä mukavien ja tärkeiden ihmisten kanssa. Vaihdoin työpaikkaa koulumaailmasta kirjastoon, hurahdin pilatekseen, opettelin monta uutta reseptiä, juhlin ja lekottelin, kävin teatterissa ja keikoilla. Teatterikappaleista parhaiten kolahtivat Kangastus 38, Mestari ja Margarita sekä Tavallisuuden aave. Moni muukin, toki. Keikoista kovimpia olivat joulukuiset elämykseni Haloo Helsingin! ja Ultra Bran kanssa.

Vuoden 2017 aikana luin paljon, enemmän kuin koskaan ennen. Oma vaikutuksensa oli uudella työlläni, johon sisältyy kirjavinkkausta, eli työnkin puolesta luin paljon – osin työajalla, mutta en kuitenkaan merkittävästi. Luettuja kirjoja kertyi Goodreadsin mukaan 167. Huh mikä määrä! Osa niistä oli hyvin nopealukuisia nuortenkirjoja ja sarjakuvia, mutta kyllä tuohon pottiin mahtuu kaikenlaista.

Naisten kirjoittamia kirjoja luin lähes tuplaten miesten kirjoittamiin verrattuna. Niin ikään kotimainen kirjallisuus jyräsi selvästi muunmaalaisen kirjallisuuden. Toisaalta muunmaalaista kirjallisuutta luin mukavan monipuolisesti. Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tulevia kirjoja oli luontevasti eniten, mutta niiden lisäksi vierailin Japanissa, Albaniassa, Ranskassa, Boliviassa, Etelä-Koreassa, Venäjällä, Malesiassa, Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Kanadassa, Intiassa, Kuubassa, Kroatiassa, Uudessa-Seelannissa, Israelissa ja Libanonissa.

Luin selvästi eniten romaaneja, mutta niiden lisäksi runokokoelmia, novellikokoelmia, muunlaisia tekstikokoelmia (pakinoita, esseitä), sarjakuvia, muistelmia ja tietokirjoja. Tietokirjojen määrään olen kyllä pettynyt: vain 10, ei siis edes yhtä kuussa. Toivottavasti saan tämän erheen korjattua nyt alkaneen vuoden aikana.

Lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoja luin lähes 50. Hyvä minä! Työni kirjallisuuskasvatuksen parissa vaikutti tietenkin tähän merkittävästi. Etenkin kotimaista parin viime vuoden aikana julkaistua nuortenkirjallisuutta luin ahkerasti, ja samaa linjaa aion jatkaa tänäkin vuonna.

Vuoden parhaita kirjoja on vaikeaa valita. Luettuun määrään mahtuu laajalla skaalalla monenlaista: yksi kirja on yhdellä tapaa oiva, toinen toisella. Täysosumia kohtaa enää harvoin, sillä kai tällä lukemisen määrällä on tullut hieman krantuksi. Toisaalta en vaadi hyvältä lukukokemukselta mahdottomia: riittää, että se jollain tapaa kolisee.

Jos nyt muutaman nostan esiin, jää viime vuosi jollain tapaa tiivistetysti aikakirjoihin. Huomaan, että menneen vuoden uutuudet nousevat selkeimmin esiin. Ehkä tulin lukeneeksi tavallistakin enemmän uutuuskirjoja, tai sitten vain sattui olemaan harvinaisen vahvojen kirjojen vuosi. Molempi parempi.

Ajankohtaisin
Ossi Nyman: Röyhkeys (Teos 2017)

"Nymanin kirja Röyhkeys on huikea ajankuva. Romaani kertoo juuri tästä ajasta, tästä maailmasta ja yhteiskunnasta jossa elämme. Se haastaa lukijansa, keikuttelee omaa perustustaan, saa epäilemään ja hämmentymään. Hieno, tärkeä romaani, jonka on ollut aikakin tulla jo kirjoitetuksi."

Kaunein
Marianna Kurtto: Tristania (WSOY 2017)

"Kurtto hallitsee käyttämänsä kielen kuin ruhtinatar, pitää tarinansa langat ja jännitteen kohdillaan, paljastaa ihmisyydestä jotain niin raastavan tuttua ja silti uutta ja raikasta, omalla tavallaan kerrottuna. Olin Tristanian äärellä siinä perinteisessä himolukijan ongelmassa, jossa haluaa sekä ahmia että säästellä romaania, joka puhuu juuri minulle ja minun kielelläni."

Seikkailullisin
A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga 2017)

"Joonaanmäen valaat ei suostu koteloitumaan minkään tietyn genren edustajaksi. Se on yhtä aikaa satu ja fantasiatarina, vaihtoehtohistoriallinen steampunk-romaani, intertekstuaalinen ilottelu, Jules Verne -pastissi ja inhimillisyyden kirjon villi sinfonia. Lukemisen jälkeen on lämmin, tyytyväinen olo: seikkailun jälkeen saa aina palata kotiin.

Jykevin
Asko Sahlberg: Pilatus (Like 2016)

"Pilatuksen ansiot ovat suuret, ja historiallisena romaanina se yhtäältä antaa mahdollisuuden kuvitella kuinka historialliset asiat ehkä saattoivat mennä ja miksi, ja toisaalta se paljastaa jotain olennaista ihmisyyden ajattomuudesta."

Järkyttävin
Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset (Like 2017)

"Maija Salmi ja Meeri Koutaniemi ovat tehneet suuren työn Ilopangon vankilan naisia valmistellessaan. Kirjana se on yllättävän helposti lähestyttävä ja sujuvaksi luettavaksi kirjoitettu, ja vaikka aihe kalvaa sydäntä, tämä kirja on helppo saada luettua. Se saa miettimään, mistä eriarvoisuus kumpuaa ja pohtimaan, kuinka maailmaa voi koskaan saada muutettua, jos se on jossain tällainen.

Sillä ei, tällaista ei saisi olla missään."

Villein
Heikki Kännö: Mehiläistie (Sammakko 2017)

"Tämän kirjan tiivistäminen yhteen virkkeeseen on mahdoton tehtävä, mutta hyvällä tavalla. Uskon Mehiläistiestä löytyvän niin monta lankaa kuin siitä niitä vain haluaa etsiä, ja luulen, että jokainen lukija tulkitsee kirjan sanoman ja teeman omalla tavallaan. Jos ei kaipaa sen syvempiä merkityksiä, tätä kirjaa voi myös lukea vain puhtaan villinä mielikuvituksen leikkinä ja todellisuuden kyseenalaistajana."

Vetävin
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus 2017) ja Seleesian näkijä (Gummerus 2017)

"Kaksosauringot-trilogia sopii monenlaiselle lukijalle, sillä se on vauhdikas ja suoraviivainen seikkailu, mutta tarjoaa myös pohdittavaa suurista teemoista, kuten vierauteen suhtautumisesta ja yhteisön yksilölle asettamista odotuksista ja paineista. Ihmissuhteita kiemuroineen ei ole unohdettu, ja tarinan maailma tarjoaa paljon tarkasteltavaa yksityiskohdista kiinnostuvalle."

Itsetutkiskelevin
Kirsi Kunnas: Uivat saaret (WSOY 1950)

"Kun luin kalliolaisessa kahvilassa Kirsi Kunnaksen runoja rauhallisena, aurinkoisena kesäpäivänä, tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikoilleen. Oli hyvä olla, ei ollut kiire minnekään. Oli kirja, oli sanoja ja rivejä, oli se väljähtänyt jäätee ja sulanut jäätelö. Tuli olo, jollaisen haluan kokea useamminkin: tunne siitä, että juuri tässä minun kuuluu olla juuri nyt, ei missään muualla vauhkoamassa.

Ihan kuin olisin nytkähänyt pienen liikkeen kohti itseäni."

Moniulotteisin
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S&S 2017)

"Stormin teksti on elävää, moniuloitteista ja hiottua. Hän on rohkea sanankäyttäjä, eikä mikään tekstilaji tunnu olevan vieras tai varottava. Tarinan sisään mahtuu satumukaelmia, lyriikkaa, leikkiä, unikuvia ja sitä aivan tavanomaista kerrontaa, joka sitoo langanpäitä yhteen, kannattelee kirjan ydintä ja herkistää lukijaa tulkitsemaan kerrottua."

Taatuinta laatua
Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Otava 2017)

"Kjell Westö on tehnyt sen taas: kirjoittanut monipolvisen, vuosikymmenet ylittävän romaanin, jonka keskiöön nousee muistaminen, ystävyys, perhesuhteet ja yhteiskunnallisten muutosten ja erojen heijastuminen yksilötason elämään."

Muhkein
Nathan Hill: Nix (Gummerus 2017)

"Nathan Hill siis lunastaa ehdoitta paikkansa kirjailijana, joka kirjoittaa kirjallisuuttaa juuri minulle. Vaikka Nix on hurjan laaja, eri suuntiin kurkotteleva ja käsittelemiltään teemoilta jopa ahne romaani, se tarjoaa vastineeksi tunteen oivallisesti vietetyistä tunneista ja samalla pikkuruisen ajatuksen siitä, kuinka omaa elämäänsä on syytä ohjata haluaamansa suuntaan vielä vähän jämäkämmin."

Klassisin
Margaret Mitchell: Tuulen viemää (Otava 1937)

"Tuulen viemään lukeminen oli seikkailu. Se vaati sinnikkyyttä, lihaskestävyyttä ja keskittymistä. Nyt on hiki pyyhitty ja loppuverryttely tehty.

Ja huomenna on taas uusi päivä!"

Paras
David Mitchell: Luukellot (Sammakko 2017)

Vuoden toiseksi viimeisenä kirjana luin David Mitchellin tuoreimman suomennoksen Luukellot. Se vei täysin mukanaan, kumautti tajun päästä ja kamppasi jalat alta. Teksti kirjasta muhii vielä mielessäni, mutta kun sen aika on, takaan, että hehkutusta on luvassa.

****

Nyt on siis aika siirtää katse vahvasti vuoteen 2018. Kirjajuttuja tulee piisaamaan edelleen, ja pyrkimyksenäni on kirjoittaa aika ajoin taas muustakin. Omaa elämää koskevat jutut ovat jääneet sangen vähäisiksi, vaikka niiden kirjoittaminen onkin ihan mukavaa.

Ja ihan pian tämä bloginretku täyttää jo kaksitoista vuotta! KAKSITOISTA. Ja vieläkin täällä sinnikkäästi roikun. Haha. Eroon ette pääse, sen takaan.

Joulutoivotus

Joulu koittaa.

Huolimatta siitä, etten ole erityisesti jouluihminen, haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille tunnelmallista ja rauhallista, juuri omannäköistänne joulua. Tuokoon se niin psyykkisiä kuin fyysisiä herkkuja, lepoa ja hyvää mieltä.

Täällä puuhastellaan vielä jotakin pientä, vietetään toivottavasti sopivassa suhteessa sekä sukulais- että omaa aikaa, herkutellaan ja oleskellaan.

Ja tietysti luetaan.


Hyvää joulua kaikille!

Ystävänpäivän lukumaraton

Tuntematon lukija -blogin Hande emännöi tänä vuonna Ystävänpäivän lukumaratonia. Vaikka ystävänpäivä onkin vasta ensi tiistaina, jo nyt viikonloppuna voi tarttua toimeen ja lukea 24 tuntia putkeen valitsemanaan ajankohtana. Minä aloittelen tänään seitsemän maissa, sillä yhteismaratonin sääntöjen mukaan tärkeintä on, että jokin osuus omasta lukumaratonista osuu välille 11.–14.2.

Säännöt? Laveat ja joustavat. Lue 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehdit, mitä ikinä haluatkaan. Muu oheistoiminta verottaa maratonajasta jonkin verran, mutta pointtina on nauttia vuorokauden ajan lukemisesta ja haastaa itseään. Simppeliä! Vielä voi hyvin ilmoittautua mukaan, jos haluaa. Sen voi tehdä Handen blogissa.

Vaikka maratoonasin viimeksi vasta alle kaksi kuukautta sitten, ei into vähene mihinkään. Olisin joka tapauksessa pitänyt novelliteemaisen lukumaratonin näillä main, joten mikäs sen osuvampaa kuin yhteisöllinen haaste. Oma Ystävänpäivän lukumaratonini keskittyy siis vahvasti novelleihin, Novellihaasteen hengessä. Lukupinossa on samoja novellikokoelmia kuin joulukuisellakin haasteella, ehkä nyt on niiden vuoro... tai sitten ei.

Nappasin kirjastosta myös muutaman lapsuuden lukusuosikin (Neiti Etsivä ja Viisikko), jotka voi lukaista jossain välissä, jolloin saan näppärästi avattua myös Lapsuuteni kirjasuosikit ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet.

Päivitän tätä postausta aina kun jotain välietappia on kerrottavaksi. Nopeammin kommentoin lukemisiani Twitterissä. Mukavaa jos seurailet koitostani. Lukuiloa myös muille pitkänmatkalaisille!

Ei kun lukemaan!

*****

Klo 19–22

Maratonin kolme ensimmäistä tuntia sujahtivat nopeasti ohi. Luin keskeneräisestä vietnamilaissyntyisen Nam Len Merimatka-novellikokoelmasta sen kaksi viimeistä novellia. Täällä Teheran (51 s.) on novelli, jossa yhdysvaltalainen Sarah lähtee Teheraniin tapaamaan sinne paluumuuttanutta ystäväänsä ja joutuu keskelle kiivasta, epävakaata ja hallitsematonta maailmaa. Samalla Sarahin oma elämä on ajautunut solmuun, jota hän peilaa kokemaansa yhteiskunnalliseen vierauteen. Merimatka (40 s.) on hyytävä kuvaus Vietnamin pakolaisista, jotka ovat ahtautuneet kalastustroolariin. Laiva päätyy ajautumaan vailla ohjausta ja ruoka- ja vesivarastoja jonnekin Etelä-Kiinan merelle. Rankasta aiheesta huolimatta novelli ei hiero teemaansa lukijan kasvoihin, vaan hivuttaa sen anteeksipyytelemättä osaksi tietoisuutta.

Nam Le on vakuuttava novellisti, jonka juuret ovat Vietnamissa, mutta joka on kasvanut ja aikuistunut Australiassa ja Yhdysvalloissa.

Novellien välissä kävin saunassa ja valmistin ja söin illallista. Nyt heittäydyn kunnolla lukemisen vietäväksi, vire ainakin on kohdillaan.


Aikaa kulunut: 3 tuntia
Luettuna: 2 novellia / 91 sivua

******

Hyvää huomenta!

Illalla luin puolille öin ja kokoelmaan karttui kuusi novellia Kaarina Helakisan Naisen paikka -kokoelmasta (Otava 1993). Kaarina Helsakisa on minulle tuttu nimi lastenkirjallisuuden puolelta, mutta ai että kuinka hyviä novelleja hän kirjoittaa aikuisille lukijoille! Vai onko aihepiiri vain niin minuun iskevä: naisen elämänvaiheet ja niissä luoviminen?

Oli miten oli, erityisesti kokoelman avaava Bloody Mary on jännitteen luomisessa huikea. Nuori tyttö on linnoittautuneena kotiinsa papiljotit päässään, odottaa junalle lähtöä ja säikkyy, onko vastalempattu poikaystävä jossain oven takana... Kiinansilkkisessä hameessa nainen on väkivaltaisen ja uhkaavan miehensä vanki arjessa ja elämässä, tyynenä ja sisukkaana.

Helakisan kokoelmaa on vielä jäljellä, mutta taidan seuraavaksi lukea jotain ihan muuta. Hieman kankeasti tämä kaikesta innosta huolimatta tuntuu kulkevan, ajatukset harhailevat. Onhan tässä vielä aikaa melkein koko päivä.

Aikaa kulunut: 13,5 tuntia

Luettuna: 8 novellia / 178 sivua

******

Klo 9–11

Aloitin aamun urakan lukemalla vanhan tutun Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin arvoitus. Vanha intiaaninainen pyytää Paulalta apua salaperäisten kivitaulujen merkkien tulkinnassa, vähän varastellaan ja uhkaillaan, sitten ollaankin jo yliopiston arkeologisilla kaivauksilla Nevadan autiomaassa.

Neiti Etsivät kuuluivat vahvasti lukemistooni nuorena plikkana, ja onko tuo ihmekään. Omanlaisiaan klassikoita ja vieläpä mittava määrä tarjolla, eikä lukemisjärjestyksellä ole mitään väliä, koska Paula ei koskaan vanhene. Nopeaa luettavaa, mutta moni asia tökkäsi. Ensinnäkin Bessin painolle irvailu. Minä en viettäisi hetkeäkään noin nuljujen ystävien kanssa, jotka koko ajan nostavat esiin muutaman ylikilon vyötäröllä. Mitä se niille kuuluu? Lisäksi ärsytti "etnisyys on eksoottista" -henki sekä arkeologisten kaivausten vandalisoiminen ("Kappas, liimaanpa tämän saviesineen tästä kasaan mistään mitään tietämättä" ja "Rakennanpa löytämistäni luista hupaisan pelotteluvälineen" ja "Haa, avaanpa tämän satoja vuosia vanhan esineen ihan vain uteliaisuuttani"). Tästä saattaa syntyä ihan oma postauksensa, luulen!

Nyt takaisin novellien pariin.

Aikaa kulunut: 16 tuntia

Luettuna: 1 romaani ja 8 novellia / 320 sivua

*******

Klo 11–13

Lainasin Sari Vuoriston novellikokoelman Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2007) niin sanotulla satunnaisotannalla kirjaston novellihyllystä. Neljä ensimmäistä novellia Sumu, Sukellus, Silta ja Ankkuripaikka (yhteensä 94 sivua) ovat sujahtaneet kuin huomaamatta. Niiden teemat löytyvät mereltä tai sen rannalta, ihmiset kohtaavat muutoksia ja toisiaan. Vuoriston kieli on soljuvaa, eleet pieniä. Pidän todella paljon tällaisesta tyylistä!

Nyt hieman lounasta ja kahvia ja sitten taas lukemaan. Tässä on nyt hyviä kokoelmia kesken, mutta ehkä lähden ahneena jälleen uudelle sivupolulle jonkun toisen kirjailijan matkaan...

Aikaa kulunut: 18 tuntia

Luettuna: 1 romaani ja 12 novellia / 414 sivua

******

Klo 13–17

Luin Päivi Alasalmen novellikokoelmasta Koirapäinen pyöveli (Gummerus 2010) 10 ensimmäistä novellia. Tekstit ovat lyhyitä, muutaman aukeaman mittaisia, ja jollain tapaa ihastuttavan kieroja. Siivuja ja kokonaisuuksia, käänteineen ja olotiloineen. Tätä kirjaa on onneksi vielä pitkä siivu jäljellä, palaan lukemaan sen loppuun myöhemmin.

Lukaisin myös lainaamani "täytekirjan" Viisikko vanhassa majakassa. Ihan hauskaa palata Viisikon yltäkylläiseen eväsmaailmaan, mutta onhan konsepti ehkä hieman pölyinen. Kiipeleitä tulee, ruokaa syödään ja aarre löytyy. Myrskykin oli!

Nyt taitaa käydä niin, että lukumaratonini päättyy tähän, jo kaksi tuntia ennen määräaikaa. Lukeminen ei oikein maistu tähän hätään, joten väkisin ei pidä yrittää. Siirryn mielummin muihin puuhiin.

Siispä kiitän matkaseurasta ja toivotan hauskaa maratonia kaikille muille osallistujille!

Aikaa kulunut: 22 tuntia

Luettuna: 2 romaania ja 22 novellia / 624 sivua

11 vuotta bloggausta – 11 parasta kirjaa

Budapestilaisia ilmapalloja kesällä 2015.

Huh, niin vain on vuosi taas vierähtänyt ja Eniten minua kiinnostaa tie täyttää jo 11 vuotta. Varhaisteini, ah. Mikä elämänvaihe! Hieman epämääräinen, väistämättä hämmentävä, kaikenlaisia muutoksia alkaa tapahtua, päässä hyrrää ja toisinaan haluaa vielä olla ihan pieni.

Edelleenkään en ole saanut tehtyä minkäänlaisia muutoksia blogini ulkoasuun. Facebook-sivua ei ole. (Twitter on, hahaa!) Kuvat ovat mitä ovat, kamera alkaa vedellä viimeisiään ja kännykällä kuvaaminen ei aina nappaa. Tekstiä pukkaa milloin nopeammin, milloin hitaammin. Pääsääntöisesti se käsittelee luettuja kirjoja. Takana oleva syksy oli niin tyrmäävä, ettei mistään henkilökohtaisemmasta kirjoittaminen tuntunut yhtään luontevalta. Ehkä nyt keväällä taas.

Teitä lukijoita riittää, se on mahtavaa! Kiitos kaikille klikkailijoille ja kommentoijille! Joskus silloin aikoinaan blogin ensimmäisinä vuosina kommentit ja lukijat olivat vähissä, enkä kumpaakaan ehkä osannut edes kaivata. Kirjoittelin mitä sattuu ja mistä sattuu, se oli ihan toisenlaista blogiaikaa kuin tämä nykyinen. Ei tarvittu kuvia, ei omaa nimeä, ei selkeitä teemoja. Julkiset päiväkirjat olivat yleisin blogimuoto.

Pitkä tie on internetissäkin kuljettu vuodesta 2006 alkaen. Olen tainnut silti jäädä vähän jumiin siihen alkuperäiseen tyyliin – ainakin nimimerkin taakse, jos ei muuta. Reliikki, hah.

Viime vuonna blogini täyttäessä pyöreitä kysyin aiheideoita teiltä. Yksi oli lempikirjojeni esittely. Olen liikkeissäni toisinaan sangen verkkainen, niinpä ideoihin ei ole tullut vielä oikein tartuttua.

Joten blogisynttäreideni kunniaksi: tässä tulee suosikkikirjojeni TOP11!

pexels.com CC0

Koskettavin
Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Klassisesti kolahtavin
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

pexels.com CC0

Kieleltään ja tunnelmaltaan mykistävin
Asko Sahlberg: Pimeys

Tarinallisin
Jeffrey Eugenides: Middlesex

pexels.com CC0

Taiturimaisin
David Mitchell: Pilvikartasto

Pyörteisin
Eleanor Catton: Valontuojat

Jykevin
Jonathan Franzen: Vapaus

Wikimedia Commons (Public Domain)

Ylevin ja kasvattavin
Louisa M. Alcott: Pikku naisia

Lohduttavin
Anu Jaantila: Sanna & Sam -sarja

Wikimedia Commons (Public Domain)

Historian rakastamiseen pyytelemättä tyrkkäävä
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

By Rob Bogaerts (ANEFO)
(GaHetNa (Nationaal Archief NL))
CC BY-SA 3.0

Ja se yksinkertaisesti vain kaikkein paras
John Irving: Oman elämänsä sankari

______________________

Salaisuudet on siis paljastettu, uusien timanttien etsiminen jatkuu. Kiitos matkaseurastasi tähän asti, lukijani. Tie kiinnostaa, aina vain, vieköön se meidät uusiin seikkailuihin edelleen.

Unpopular Bookish Opinions -haaste

Kuva: jarmoluk / Pixabay (CC0 Public Domain)

Sain (jo aikaa sitten) Ankilta ja Katrilta haasteen, jossa kerrotaan mielipiteitä kirjoista. No kappas, kerronhan toki. Kiitos haasteesta, hyvät bloggarikollegat!


Säännöt:

1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät,
mikä on homman nimi.


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Tuskinpa kaikki, mutta moni on tuntunut pitävän Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiasta. Minä en. Luin sitä ensimmäistä osaa joitakin kymmeniä sivuja ja totesin surkeaksi. Kesken jäi.


2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Olen aivan huumaantunut Jani Saxellin teoksiin Unenpäästäjä Florian ja Sotilasrajan unet, enkä malttaisi odottaa trilogian päätösosaa. En kuitenkaan usko, että nämä olisivat kirjoja, joista kukaan muu ei pidä, vaan pikemminkin kirjoja, joita muut eivät ole tajunneet lukea – sen verran vähän ne esimerkiksi blogeissa näkyvät. Mars lukemaan siitä!


3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Hmm. Olisin aina suonut Pikku naisten Jon ja Laurien päätyvän yhteen. Lapsena en yhtään ymmärtänyt, miksi Jo antoi nuorelle ja kiihkeälle Laurielle rukkaset ja otti mielummin jonkun ikivanhan professorin. Nyttemmin olen jo ehkä toipunut tapauksesta.


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:
Chick lit ei uppoa, mutten koe sitä erityisen harmillisena asiana.


5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Tämä on helppo: Vihervaaran Anna. Voi luoja miten rasittava mimmeli! Voisiko hän joskus olla hiljaa?


6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Ei minulla ole mitään henkilökohtaisia suhteita kirjailijoihin, joten en osaa sanoa. Enkä kyllä muutenkaan sanoisi julkisesti, jos en jostakusta pidä, siis ihmisenä. (Joo, tiedän kyllä mitä tällä kysymyksellä ajetaan takaa, mutta näsäviisastelenpa kuitenkin).


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja ei ole herättänyt eikä herätä minussa minkäänlaista kiinnostusta. En kuitenkaan vanno mitään, mutta... tuskinpa.


8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Jostain syystä en oikein päässyt sisään Kultahattuun, kun sitä luin. Elokuva sen sijaan oli oikein mainiota ja räiskyvää viihdettä. 

Haastan Kirjavuorenpeikon, Lukumadon ja Sonjan.  

10-vuotisarvonta ja bloggaamisen ilosta

Kaksi viikkoa sitten, 10.1., juhlittiin blogini 10-vuotissyntymäpäivää ja panin pystyyn arvonnan sen kunniaksi, kuten kirja- ja varmaan muissakin blogeissa on usein ollut tapana.

Arvonta suoritettiin tänään hyvin perinteikkäin menoin niin sanotulla vanhan koulukunnan kulhometodilla. Mukavaa näpräystä sunnuntai-iltapäivään. Onnettarena toimi jo vuosien vankkumattomalla kokemuksella puolisoni. Lahjomattoman arvonnan tuloksena voittajaksi selviytyi...

...Jaana! (Jonka uusi blogi Kaikki päivät tulevat kannattaa laittaa lukulistalle, jos ei jo siellä ole.)

Onnea Jaana! Olen sinuun yhteyksissä, niin saat kehittelemäni kirjallisen yllätyspaketin postilaatikkoosi.

Kiitos kaikille onnentoivotuksia lähetelleille ja kommenttinsa jättäneille. Kauniit sananne tekivät hyvää ja innostivat entisestään. Sain myös hyviä ideoita bloggauksia varten, hyödyntänen niitä kevään aikana.

Viime päivinä bloggaamisen lopettamisesta ovat kertoneet vankkoihin suursuosikkeihini kuuluvat Ilselä ja Booking it some more. Haikeudella ja ymmärryksellä hyvästelen mainiot blogit, mutta samalla terhakoidun omani suhteen. Mihinkään minä en ole menossa, vaan kirjakamaa on luvassa tohinalla, ettäs tiedätte!

Välillä ajankäyttö on kieltämättä haastavaa, mutta en anna sen liiaksi häiritä. Silloin on sitten blogirintamalla hiljaisempaa, ei sen kummempaa. Tällä hetkellä tunnun menevän ylikierroksilla työelämän kanssa, mutta se kuuluu toimenkuvan kausiluontoisuuteen (ja ehkä omaan kokemattomuuteenkin, vielä pitäisi saada lisää varmuutta ja napakkuutta touhuun). Töissä nyt onneksi tarvitsee olla vain määrätty tuntimäärä viikossa, muuten on aikaa muullekin. (Vaikka uniinkin ne työt kyllä tulevat, hemmetti.)

Ensi viikolla menen esimerkiksi kahdesti teatteriin, kertaalleen elokuviin ja käyn myös tapaamassa erästä pariviikkoista pötkylää. Luennassa on (ei niin yllättäen) taas monta kirjaa yhtä aikaa, on tietoa ja proosaa, ja niistä kirjoittaminen kutkuttaa jo nyt, vaikka sivuja on vielä käänneltävänä. Tulossa on ainakin koulukritiikkiä, kuudes sukupuuttoaalto, suomalaisen miehen sielunmaisemaa ja perhetragedioita.

Kuulumisiin!

Eniten minua on kiinnostanut tie jo 10 vuotta

Ruusut jäässä, Suketus ei.

Niin se tosiaan nyt on, että avasin blogini tismalleen vuosikymmen sitten, 10.1.2006.

Miten siitä voi olla niin kauan?
tai
Vastako siitä on kymmenen vuotta, ainahan minulla on ollut tämä?

Kymmeneen vuoteen on mahtunut melkoinen määrä elämää.

Blogin aloitti Porvoossa amiksessa lukion jälkeisten välivuosien jälkeen painoviestintätekniikkaa opiskeleva kaksikymppinen mirmeli. Nimen blogilleen se nappasi Anni Sinnemäen runosta ja nimimerkin itselleen se väänsi vanhasta lempinimestään. Se oli käynyt Kaliforniassa au pairina ja työskennellyt laitoshuoltajana sairaalassa, seurustellut vuoden verran, todennut valinneensa väärän opiskelupaikan ja pohdiskelisi, olisiko siitä tosissaan hakemaan yliopistoon historiaa opiskelemaan.

No, oli siitä. Syksyllä 2006 se muutti Tampereelle, aloitti historian opinnot, löysi uusia ystäviä (ja vanhojakin oli). Työpaikkoja tuli ja meni, opintopisteitä kertyi, osoitteet ja asuinkumppanit vaihtuivat. Mies pysyi, joskin edelleen eri kaupungissa. Elämä kulki eteenpäin, oli surujakin, mutta aina sieltä noustiin kuitenkin.

Tammikuussa 2011 se sitten otti ja pakkasi kamansa ja kissansa ja muutti miehen kanssa meren rantaan Helsinkiin. Opinnot olivat vielä kesken, mutta sujuihan opiskelu junassakin ja museovalvojana hiljaisina museopäivinä. Gradu ja maisterintutkinto valmistuivat loppuvuodesta 2012, ja samalla löytyi työpaikka. Oliko se sitten aikuinen jo, ihan tosissaan? Ehkä. Sen jälkeen on töitä riittänyt väliaikaisia kesätyöttömyyksiä lukuunottamatta.

Tammikuussa 2016 blogia pitää määräaikaisesssa sijaisuudessa peruskoulun opona työskentelevä kolmekymppinen mirmeli, jolla on aika paljon kaikenlaista meneillään työssä ja vapaa-ajalla. Kun se katsoo kymmentä kulunutta vuotta, se miettii, että hyvin on käynyt. On ollut hyviä ihmisiä, hyviä kokemuksia, matkoja ja seikkailuja, menoa ja meininkiä, kolhujakin, ja niistä on aina oppinut jotain.

Blogin pitäminen on joskus aikaavievää, mutta aina sen arvoista. Kymmenen vuotta kirjoitettua henkilökohtaista historiaa säilöttynä talteen on historiaihmiselle tärkeä juttu (vaikka välillä olenkin miettinyt vanhojen tekstien poistamista). En minä alkupään juttuja koskaan lue, ihan niin kuin en lue vanhoja päiväkirjojakaan (ajatuskin puistattaa), mutta... Olkoon siellä.

Kirjoista olen blogannut nyt viitisen vuotta, mikäli oikein lasken, ja kirjat ovat muuttaneet blogini luonnetta olennaisesti. Päiväkirjamerkinnöistä ja jupinoista olen siirtynyt teksteihin, jotka olen oikeasti tarkoittanut muidenkin luettavaksi. Samalla kun aloin itse kirjoittaa kirjoista, löysin myös muiden blogit. Aiemmin luin lähinnä kavereiden blogeja ja muutamaa satunnaista muuta. Nyt seurannassa on kymmenittäin erilaisia kirja- ja muita blogeja. Kiitos niistä kirjoittajille, hyvää luettavaa on koko ajan tarjolla.

Kirjautuneita lukijoita on lukijapaneelissa 208, mutta moni muukin täällä ilokseni käy. Tekstejä olen julkaissut kymmenen vuoden aikana melkein 1200, joista osaa ei kyllä todellakaan kannata lukea. Kirjoista en ole pitänyt tilastoja, mutta onhan niitä monta sataa sekä luettu että blogattu. Ulkoasua olen ollut laiska kehittelemään, enkä usko sen lähiaikoina miksikään muuttuvan, ellei jokin mielenhäiriö pukkaa päälle.

Nimimerkkini Suketus on olennainen osa blogi-identiteettiäni. Vaikka tällainen nimimerkkibloggaaja olenkin, vastaan toki sanomisistani. Ja vaikka henkilöllisyyteni ei ihan mikään varsinainen valtionsalaisuus ole, olen silti tyytyväinen että saan sen täällä blogissa piilottaa Suketuksen selän taakse.

Miksi bloggaan vielä kymmenen vuoden jälkeen? Koska se on kivaa! Kirjamaailman pyörteet kiskovat mukanaan, lukeminen ja kirjoittaminen on pääosin ihanaa ja bloggaamisen sosiaalisuus sekä netissä että livenä ilahduttaa.

Niin, siis kymmenen vuotta ja kymmeniä uskollisia lukijoita ja kommentoijia. Vau. Blogimaiseen tapaan tahdon kiittää teitä yhdessä kuljetusta matkasta synttäriarvonnalla. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä tekstiä ja jättämällä yhteystietonsa, mikäli omaa blogia ei ole. Arvonta suoritetaan juhlallisin ja traditionaalisin menoin kahden viikon kuluttua sunnuntaina 24.1. joskus iltasella. Kyseisen päivän puoleen päivään saakka voi osallistua. Arvonnan voittaja saa jotain kirjallista ja mukavaa.

Mikäli haluat, voisit kommentissasi ehdottaa jotakin aihetta, josta toivoisit minun kirjoittavan. Se voi olla jokin kirja, muu kirja- tai lukemisaihe, mielipide, koulumaailmaan liittyvä asia... Ihan mikä voisi kiinnostaa (kunhan pysytään hyvän maun ja vaitiolovelvollisuuden piirissä). Lupaan harkita vakavasti ehdotettuja aiheita ja koostaa niistä itselleni vinkkipankin tälle vuodelle.


Kiitos teille kaikille blogini lukijoille näistä kymmenestä vuodesta. Eiköhän jatketa seuraaviin kymmeniin!

Eniten minua kiinnostaa yö

että voisin mennä

vuoteeseen murehtimatta

ja olisi hiljaista

Eniten minua kiinnostaa tie

että voisin taas

rakentaa kiskoja

että pääsisin kauemmaksi

Anni Sinnemäki: Eniten 

Hyvin meni mutta menköön

Budapestilainen porraskäytävä.

Mietin, miten tiivistäisin vuoden 2015 sen ansaitsemalla tavalla. Tiivistäminen on iloni, joskaan ei aina vahvin taitoni.

On ollut hyvä vuosi.

Olen tehnyt paljon töitä, pitänyt hieman palkallista lomaa ja ollut vajaat kaksi kuukautta työttömänä. Olen miettinyt tulevaa, harkinnut täydennyskoulutusta ja lopulta todennut, että kaikkea en voi hallita kuitenkaan, antaa virran viedä. Keväällä oli vapauttavaa, kun ei tarvinnut hakea töitä, sillä jatkoin samassa pestissä elokuussa. Ensi keväänä lienee toisin. Mutta se on vasta ensi kevät. Palkkatyön ohella olen ollut mukana eräässä apurahalla tuetussa tiedeprojektissa, joka on antanut valtavasti iloa (ja vaatinut hurjasti työtä, sillä vuorokaudessa on tunnetusti varsin rajallinen määrä tunteja). Se jatkuu edelleen.

Wienin luonnonhistoriallinen museo.

Olen päässyt matkustelemaan. Vappuna Bratislavaan ja Wieniin, juhannuksena Budapestiin ja heinäkuussa Berliiniin. Kaikki reissut olivat onnistuneita kaupunkilomia, minun tyylistäni touhua. Mihin lie ensi vuonna pääsisi...

Kotimaassa olen käynyt keikoilla ja teatterissa (Mestari, Nummisuutarit, Jälkeenjäävät, Slava!, Mielipuolen päiväkirja, Olipa kerran minä, Eduskunta III, Vaginamonologeja), Kirjamessuilla ja muissa kirjatapahtumissa, museoissa ja muuten vaan hillumassa. On riittänyt puuhaa, ja on ollut onneksi aikaa myös makoilla kotosalla. Niin, ja hölkätä. Kymppiin pääsin niin että kolahti! Ensi kesän juoksusäitä odotellessa...

Ja parvekkeella on kasvanut puutarha, jota kovasti ikävöin. Tullapa jo ensi kesä uusine kirvoineen!

Lilja

Chili

Ja tietysti olen lukenut, kirjoittanut ja blogannut.

Jos ensin lukuhaasteet. Otin taas osaa aika moneen. Tykkään lukuhaasteista, mitä sitä kieltämään!

Alkuvuodesta oli Talven lukuhaaste, kesän korvalla päättyi oma Pojat lukemaan! -haasteeni, kesän ajan bongailin Kirjankansibingoa, joulukuun alussa päättyi Kirjallinen retki Pohjoismaissa ja nyt vuoden lopulla on paketoitu Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaaste ja Idän pikajuna -haaste. Lisäksi paikkasin aukkoa sivistyksessäni Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut -haasteessa.

Ihan omin päin päätin lopettaa TBR-listani lukemisen 54. luetun kirjan kohdalla. Lista ei vain napannut enää tarpeeksi, joten oli syytäkin heittää se menemään.

Maailmanvalloitusta olen jatkanut sinnikkäästi mutta nahkeasti: tänä vuonna nappasin vain neljä uutta maata. Mutta ei se mitään, jatketaan tästä. Samoin Pulitzer-lista etenee hyvin hitaanlaisesti. Antaa senkin kypsytellä itseään rauhassa.

Ehkä monipuolisin kuluneen vuoden lukuhaasteista oli Helmet-kirjaston Kirjan vuoden lukuhaaste, jossa oli 50 kohdan kirjalista varsin vapaasti tulkittavissa. Luin listalle yhteensä 42 kirjaa, ei ollenkaan huono! Uusi haaste on jo julkistettu eli Helmet-lukuhaaste 2016 alkaa vuoden vaihtuessa. Uusi välilehti on jo luonnosasteella, eli mukaan lähden taas ilman muuta.

Hyvin kasvaa pelargonia vielä joulukuussa.

Ja ne lukemiset sitten?

Olen lukenut 129 kirjaa (ja jotain vielä nappaisen tälle päivälle, että tulee kaunis pyöreä luku ja Goodreads-haastekin täytyy, hahaa!), ja nauttinut paljon lukemisestani. Jokunen pettymys ja töräys on matkalle sattunut, mutta yhtä lailla olen saanut upeita lukuelämyksiä.

Vuoden parhaita ovat olleet (aakkosjärjestyksessä):

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Margaret Atwood: Uusi maa

Laurent Binet: HHhH – Heydrichin salamurhan jäljillä

Jonathan Franzen: Purity

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Leena Krohn: Erehdys

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

Laura Lindstedt: Oneiron

Siri Pettersen: Odininlapsi

Asko Sahlberg: Herodes

George Saunders: Joulukuun kymmenes

Satu Taskinen: Täydellinen paisti

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen – Kulttuuripessimismin nousu 1965–2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää – esseitä ja argumentteja

John Williams: Stoner

Blogikissa katsoo tyynen hyväksyvästi vuoden kirjavalintoja.

Kuten sanottua, on ollut hieno vuosi.

Toivon hyvää seuraavaa sekä itselleni että teille kaikille blogini lukijoille. Palataan taas vuonna 2016!


Loppuun vielä muutama kaino ehdotukseni toimenpiteistä hyvän vuoden tuomiseksi kuvallisessa muodossa:

ja

Listauksia ja sen sellaista

Kirjabloggaajan kissa vaatii huomiota
bloggaamisen sijasta.

Viime torstaina sain aamutuimaan viestin, että blogini on päätynyt Cisionin Kirjallisuusblogien Top 10 -listalle sijalle 6. Cision listaa kuukausittain eri teemojen blogeja ja lokakuussa on perinteisesti ollut kirjablogien vuoro.

Täytyy kyllä sanoa, etten erityisemmin seuraa itse näitä tai muitakaan listauksia, mutta olin ja olen todella iloinen ja hämmentynyt oman blogini sijoittumisesta. Kiitos teille lukijoille, linkkaajille ja kommentoijille – sitä kautta nämä listat mitä ilmeisimmin pitkälti muodostuvat.

Listahan näyttää kokonaisuudessaan tänä vuonna siis tältä:

1. Leena Lumi
2. Bokbabbel
3. Lumiomena
4. Kirsin kirjanurkka
5. Kirjojen keskellä
6. Eniten minua kiinnostaa tie
7. Oksan hyllyltä
8. Lukuisa
9. Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
10. P. S. Rakastan kirjoja

Hienossa seurassa siis ollaan: onnea kaikille muillekin ja bloggausiloa myös jatkoon!

En ole ihan varma, mitä tällaisista listoista pitäisi ajatella. Kertovatko ne oikeasti jotain jostakin? Minä en valitse seuraamiani blogeja minkäänlaisten listojen perusteella, vaan siksi, että pidän bloggaajan tyylistä (kirjoitus-, luku- yms., tiedättehän). Toisaalta mistäpä niitä uusia blogeja löytäisi, ellei olisi jonkinlaisia listoja, esimerkiksi muiden bloggaajien seuraamista blogeista.

Yhtä kaikki en varmastikaan voi enkä missään nimessä halua mistään valittaa. Kiva tietää, että blogini mitä ilmeisimmin näkyy netin tietomassassa jotenkin. Kyllä se mieltä lämmittää, tietenkin!

Parin kuukauden päästä blogini täyttää täydet ja pyöreät 10 vuotta. Melkoista sekin.

***

Ollaan siis siirrytty marraskuuhun. Pimeää on, vaikka kaunis syyssää on hellinnyt kuluneen viikon ajan väsynyttä ahertajaa. Työt vievät hurjasti energiaa ja aikaa ja ajatuksia, liiaksi myös vapaa-ajalla, olen huomannut. Yritän tiedostaa sen ja tietoisesti myös päästä siitä eroon. Työasiat kuuluvat työajalle, eivät muualle. (Vielä kun noudattaisin omia periaatteitani. Huokaus.)

Kirjamessuista on toivuttu vähitellen, ja olen ehtinyt niiden jälkeen jo osallistua Kansallisteatterin Bloggariklubille (asiaa Nummisuutareista tulossa, kunhan pureskelen lopullisen mielipiteen kasaan), lukea muutaman kirjan ja käydä jopa museossa. Viikot kuluvat vauhdilla, eikä tylsää ehdi tulla. Hyvä niin, vaikka kunnon lepokin voisi olla paikallaan.

***

Olen lukenut todella hyviä kirjoja. Niistä kirjoittaminen voi viedä aikaa, sillä sanojen asettelu sellaisten lukukokemusten perään ei luonnistu kovin helposti. Mutta aikanaan, aikanaan...

Sunnuntai-ilta alkaa laskeutua harteille. En anna sen painaa liikaa, on paljon kaikkea hyvää ja innostavaa. Nautin niistä. Nauttikaa tekin.

Hyvän sanomisen valo

Olen miettinyt monta päivää sitä, miten suuri merkitys hyvän puhumisella, kiitoksella ja kannustuksella on. Kaksi viikkoa sitten olin jättämässä jäähyväisiä edellisellä työpaikalla. Sanoin heipat oppilaille ja kollegoille. Yhdeltä oppilaalta sain pienen lahjankin, ihan odottamatta. Miten otettu siitä olinkaan! Onneksi voin kaikesta sydämestäni toivottaa hänelle kaikkea hyvää ja menestystä tulevaan. Niin kyllä tein kaikille niille nuorille, joita syksyn mittaan sain opettaa. Mahtavia tyyppejä, haasteineen päivineen.

Moni kollega tuli halaamaan tai puristamaan kättä. "Mikä menetys, että lähdet!". "Oltaisiin niin mielellään pidetty sut täällä!". "Sun kanssa oli mukavaa tehdä töitä.". "Tuutko joskus takaisin?".

Esimies kiitti tekemästäni työstä.

Vähemmästäkin sitä liikuttuu. Jää hyvä olo todella, todella pitkäksi aikaa.

Sitten kun aloitin viime viikon alussa uudessa vanhassa työssä, jouduin uuteen myräkkään. "Miten ihanaa, että olet tullut takaisin!". "Sua on jo odotettu!". "Tervetuloa taas taloon!".

Esimies myhäili tyytyväisenä ja toivotti onnea työsarkaan.

Olen ollut todella otettu saamastani kohtelusta. Viime viikkojen aikana minut on käytännöllisesti hukutettu hyvään palautteeseen. Olen miettinyt, kuinka ihmeessä saisin tämän kaiken kätkettyä jonnekin sellaiseen paikkaan, josta sitä voisi ammentaa sitten, kun kaikki ei enää olekaan laulua ja tanssia. Sitten kun kohtaa ihmisiä, joiden kanssa asiat eivät suju eivätkä kemiat kohtaa. Sitten kun on niitä hetkiä, jolloin työ ei etene ja tekee mieli hakata päätä seinään ja antaa olla.

Tässä paistattelussa olen tullut siihen tulokseen, että ei niitä hyviä sanoja ja lämpimiä hymyjä minnekään tarvitse piilottaa. Päin vastoin: niiden valossa kannattaa vain antaa mennä. Jatkaa juuri näin. Etsiä vielä uusia tapoja olla hyvä kollega tai vaikka ihan vaan ihminen.

Ja ennen kaikkea jakaa yhtä paljon hyvää eteenpäin.

Voin tervehtiä joka aamu niitäkin, jotka eivät koskaan vastaa tervehdykseen. Jälleen huomenna. Ja annan aina hyvää palautetta, kun se on mahdollista. Kiitän, huikkaan, totean, vitsailen – mikä mihinkin väliin sopii. Ikinä ei ole huono hetki sanoa toiselle: "Olet tehnyt hyvää työtä". Pidän sen mielessä.

Tämä hyvän sanomisen teema jatkoi eloaan mielessäni, kun kolme kirjabloggaajatoveria muisti minua kiitoksin ympäriinsä kiertävässä inspiraatiotunnustuksessa. Kiitos Katri, Laura ja Jaana – olen todella otettu sanoistanne.

Luen monia blogeja, ja kaikki blogit, joita luen, ovat jollain tapaa inspiroivia. En tarvitse samanmielisyyttä saadakseni innostusta, vaan toisinaan juuri eri mieltä oleminen on kaikkein hedelmällisintä. Välillä on sitten turvallisen mukavaa heittäytyä samantyylisten ajatusten ja mietteiden keinuntaan ja muistaa, kuinka hienoa on, että maailma on pullollaan ihmisiä, joiden käsitys maailmasta (ja kirjoista!) kohtaa omani.

Hyvän sanomisessa on valitettavasti sekin puoli, että joku jää ilman. Joskus syynä on se, ettei jollekulle ole merkittävän hyvää sanottavaa. Silloin voi tosin miettiä, onko vika kenties tarkkailijassa. Enkö vain huomaa sitä hyvää, mikä toisessa on?

Harmittavan usein jää sanomatta, koska ei ehdi tai muista, kehtaa tai viitsi. Se on huono syy.

Sen sijaan, että nimeäisin ketään tiettyä bloggaajaa jatkamaan tätä tunnustusta, asetan yleisen haasteen. Sano toiselle hyvää. Mielellään heti tänään, mutta viimeistään huomenna. Sano se ääneen tai kirjoita, kunhan tuot hyvän toisessa esiin.

Hyvän sanomisen valoa ei ikinä voi olla liikaa, etenkään yhä synkkenevässä loppuvuodessa.

Anna palaa!

Kirjamessusunnuntai ja tonniarvonnan voittaja

Messusaalis koko komeudessaan.

Iloista sunnuntai-iltaa!

Päätin aamulla, että Kirjamessuja ei sittenkään ole tältä vuodelta vielä koettu loppuun, joten hyppäsin ratikkaan ja suunnistin tuttuja reittejä pitkin Pasilaan. Kävin kuuntelemassa eilen vinkkaamiani haastatteluja ja haahuilin ympäriinsä, mihin sai hienosti kulumaan useamman tunnin aikaa.

Kaari Utrion, Tiina Raevaaran ja Tuula-Liina Variksen keskustelussa pohdittiin, mikä erottaa tieto- ja kaunokirjallisuuden kirjoittamisen toisistaan. Keskeisemmäksi aiheeksi nousi lopulta, kuinka paljon tietopohjaa kirjailijalla on oltava kaunoakin kirjoittaessaan. Esimerkiksi historiallisia romaaneja on mahdotonta kirjoittaa – ainakaan kovin uskottavasti – ellei ota selvää ajasta, jota kuvaa. Kaari Utrio tosin korosti, ettei kaikkea ole mahdollista tai järkevää kuvata autenttisesti: esimerkiksi keskiaikaisen ihmisen ajatusmaailma on niin kaukana nykyaikaisesta, että sitä olisi lähes tuskallista yrittää ymmärtää. Niinpä hän on omassa työssään päätynyt siihen, että ympäristö, tavat ja aika ovat vahvasti lähdeaineistoon pohjautuvia, mutta ihmiset fiktiivisiä ja väistämättä moderneja. Keskustelu oli kiinnostava ja polveileva, ja sitä oli mukavaa seurata.

Iltapäivän ensimmäinen kohokohta koitti tämän jälkeen, sillä menin seuraamaan Kirsi Kunnaksen elämäkerran kirjoittaneen Leena Kirstinän haastattelua. Ilokseni huomasin, että kirjailija itse istui eturivissä tyylikäs lierihattu hiuksillaan, ja eipä kulunut kauaakaan, kun hänetkin kutsuttiin lavalle! Kirsi Kunnas on aivan ihastuttava henkilö ja äärimmäisen lahjakas kirjailija, ja oli suuri kunnia päästä kuulemaan häntä. Kunnas puhui viisaita sanoja yhdessä ja ääneen lukemisen tärkeydestä sekä ylipäänsä kauneudesta maailmassa. Runon ja sanojen maistelu tuo kirjallisuuden kokemuksen lähemmäs ihmistä. Kunnas ja Kirstinä sanailivat keskenään yleisöä naurattaen. Syvä kunnioitus vallitsi ja huomasinpa muutamia silmäkulmiakin pyyhittävän.

Kirsi Kunnaksen jälkeen alkoi Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon finalistien yhteishaastattelu. Olen lukenut ehdolla olevista kirjoista kaksi (Henni Kitin Elävän näköiset ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen), yksi oli juuri jätettävä kesken laina-ajan umpeutuessa (Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia) ja yksi on parhaillaan luettavana (Anni Kytömäen Kultarinta). Haastattelu oli mielestäni jouheva ja hyvin toteutettu: kolme haastattelijaa (Antti Majander, Suvi Ahola ja Juhani Karila) käytti puheenvuoroja vaihdellen ja jokainen kirjailija sai aikaa vastata kysymyksiin.

Joukkohaastattelun jälkeen lähdinkin jo valumaan kohti Takauma-lavaa, jonka edusta, vierusta ja tausta olikin jo tupaten täynnä, sillä Kirsi Kunnas oli aloittelemassa esiintymistään siellä. Hän luki ääneen runojaan, ja voi – pakko sanoa, etten hetkeen ole liikuttunut yhtä suuresti kirjallisuuden äärellä. Kunnas on totta vieköön viisas nainen: ääneen lukeminen ja ääneen lukemisen kuunteleminen on ihanaa. Lämpö levisi kaikkialle kroppaan ja pään sisällä olo oli kepeä ja onnellinen. Ehdottomasti koko Kirjamessujen huipentuma!

Viimeiseksi kipaisin vielä WSOY:n osastolle ostamaan Kirsi Kunnaksen elämäkerran itselleni, ja niin oli vähitellen vuoden 2014 Kirjamessut koettu. Kotiin lähti tyytyväinen ja kirjallisuudella hyvin, monipuolisesti ja ravitsevasti ruokittu lukutoukka.

Messusaaliini on 11 kirjaa, joista suurimman osan hankin antikkaosastolta. Varallisuutta käytin hankintoihin lopulta varsin kohtuullisesti ja kaikki ostamani kirjat todella halusin. Yksi kirjoista menee lahjaksi, muut löytävät paikkansa kotihyllystä. Ehtisipä kaikkea lukea kerralla ja yhtä aikaa!

Tänään päättyi myös tuhannennen postaukseni kunniaksi järjestämäni blogiarvonta. Kiitos mukavista kommenteista! Blogini on tulevaisuudessakin kirjallisuuden, elämän ja työn kohtauspaikka, jossa kirjoitan luetuista kirjoista, koetuista asioista ja heränneistä ajatuksista. Koulumaailmasta riittäisi ammennettavaa juttuun jos toiseenkin, ja yritän hieman ryhdistäytyä aihepiirin ympärillä. Paljon ajatuksia on tämäkin syksy herättänyt, mutta työni luonteen vuoksi täytyy tietenkin tarkkaan miettiä, mistä ja miten voin kirjoittaa. Erityisen iloinen olen siitä, että blogistani on löytynyt hyviä kirjavinkkejä toisille lukijoille – ja osalle myös kollegiaalista vertaistukea.

Lupaamani arvonta suoritettiin hyvin perinteikkäällä muumimukimenetelmällä ja onnettarena toimi puolisoni.

Voittoarvassa luki....

...Ellen!

Onnea Ellen!

Lähetätkö minulle sähköpostia ja kerrot postiosoitteesi, niin laitan Akateemisen Kirjakaupan lahjakortin tulemaan.

Kiitos kaikille kommentoijille ja arvontaan osallistuneille!

Ihana, kirjaisa viikonloppu on vaipumassa mailleen ja huomenna alkaa taas arkinen aherrus. Ei se haittaa, Kirjamessuista on saanut mukavasti energiaa pimenevään syksyyn ja lukupulaa ei ainakaan ole havaittavissa lähiaikoina, se on varmaa.

Tuhat turinaa takana!

Jopa on hieno hetki käsillä, kun tätä blogitekstiä naputtelen. Tämä on nimittäin tuhannes blogini kirjoitus. Tuhannes! Tonni! 1000!

Ikää blogillani on pian yhdeksän vuotta, joten onhan tässä ollut aikaa tekstejä kirjoitella. Ensimmäisen postauksen kirjoitin tammikuussa 2006 asuessani Porvoossa. Siellä vietin elämästäni yhden vuoden opiskellen ensin ammattiopistossa painoviestintätekniikkaa ja sittemmin valmistautuen Tampereen yliopiston historian oppiaineen pääsykokeisiin. Pääsykokeissa kävi hyvin ja syksyllä 2006 muutin Tampereelle.

Tampereella asuin sitten neljä ja puoli vuotta, välillä yksin ja välillä kämppiksen kanssa. Se vasta oli elämää. Opiskelua, bileitä, uusia ystäviä, vähittäistä hivuttautumista kohti sitä, mitä aikuisuudeksikin kutsutaan. Ihanaa aikaa, vaikka välillä oli surua ja töyssyjä. Töitä tein sairaalassa, kehitysvammaisten kanssa ja museossa. 

Tammikuussa 2011 muutin avovaimoksi Helsinkiin. Täällä onkin sitten jo vierähtänyt kolme ja puoli vuotta, ja pois tuskin enää lähdemme, pysyvästi ainakaan. Helsinki-aikaan on mahtunut graduntekoa, museohommia, valmistuminen ja varsinaiseen työelämään siirtyminen. Peruskoulumaailma. Sitähän tämä nyt sitten on ollut viimeiset kaksi vuotta. Isoja juttuja.

Ja blogi, se on kulkenut mukana näissä vuosissa. Ensin päiväkirjana ja avautumisalustana, ja viimeiset neljä vuotta myös kirjablogina, kaikenlaisella sekametelillä kuorrutettuna. Tämä on rakas harrastus, jonka kautta olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja päässyt monenmoisiin kekkereihin ja tapahtumiin. Ihan hyviä etuja, kieltämättä. Nimimerkillä kirjoitan nyt ja vastakin, kuten olen aiemminkin todennut. Ammatinvalinnasta on seurannnut halu pitää työ ja vapaa-aika erillään toisistaan. Tämä toimii minulle. 

Ja nyt on siis juhlan aika!

Koska ihan tonnin seteliä en voi lukijalahjukseksi luvata, tyydyttäköön tällä kertaa maltillisempaan. Arvon lukijoideni kesken yhden 30 euron lahjakortin suosikkikirjakauppaani Akateemiseen Kirjakauppaan. Lahjakortti on omin pennosin kustantamani, eikä siihen liity minkäänlaista yhteistyö- tai mainossopimusta tai muuta kaupallista virettä. 

Voit osallistua tonniarvontaani kommentoimalla ja kertomalla, mistä aiheista haluaisit minun kirjoittavan seuraavien tuhannen postauksen aikana. Muukin palaute on tervetullutta. Täytyyhän tuhatluvuille siirryttäessä kyetä myös parannuksiin!

Osallistua voit myös nimimerkillä, jos sinulla ei ole omaa blogia ja/tai jonkin blogipalvelun käyttäjätunnusta. Jätä siinä tapauksessa myös sähköpostiosoite.

Arvonnan suoritan juhlallisin menoin Helsingin Kirjamessujen jälkihuumassa sunnuntaina 26.10. iltasella. Siihen asti voi siis osallistua.

Kiitos teille kaikille lukijoilleni ja etenkin niille, jotka ilahduttavat päiviäni kommentoimalla turinoitani. 

Blogi on mahtava juttu!

Minä – kirjahyllyni

Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut vastaamaan kysymyksiin oman hyllyn kirjojen nimillä. Senpä teen, mieluusti, nyt kun kirjat on saatu muuttolaatikoista hyllyyn.

Uuden kodin paras näkymä. Meren lisäksi.

1. Oletko mies vai nainen?  Tiedon tyttäret.

2. Kuvaile itseäsi. Minä olen monta.

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Sanat, kuvat, elämä.

4. Kuinka voit? Apina pulpetissa.

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Kotona maailmankaikkeudessa.

6. Minne haluaisit matkustaa? Eedenistä itään.

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Ujostelemattomat.

8. Mikä on lempivärisi? Mustaa kahvia, keksinmuruja.

9. Millainen sää on nyt? Lumen maa.

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Yö on hellä.

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Tähdenlento pöytälaatikossa ja muita taivaan tarinoita.

12. Millainen on parisuhteesi? Liitto.

13. Mitä pelkäät? Syytettyjen sali.

14. Päivän mietelause. Syödään tähtiä!

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Tahdon maailman ilman sotaa.

16. Miten haluaisit kuolla? Valon reunalla.


Haastan Kaisa Reetta T:n, Katrin ja Jonnan samaan!