Islantilainen kirjallisuus, suuri tuntematon. Mielikuvani tuon kummallisen ja kiehtovan maan kirjallisesta elämästä perustuu Vigdís Grimsdóttirin trilogiaan Valosta valoon, Sydän, kuu ja sinilinnut ja Kun tähti putoaa. (Kyseiset kirjat ovat muuten aivan erinomaisia. Olen lukenut ne muistaakseni opiskelujen alkuaikoina, joten niistä ei ole blogimerkintöjä.) (Voisikin lukea uudelleen, ehdottomasti.) Ainoa blogistani löytyvä islantilainen kirja on Guðrún Eva Mínervudóttirin outo Nukentekijä. (Sitä en taatusti lue uudelleen.)
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste muistutteli minua loppukesästä olemassaolostaan ja tajusin, että Islanti-potti on kokonaan avaamatta. Niinpä seuraavalla kirjastoreissulla dekkarihyllyn silmäily sillä silmällä tuotti tulosta ja nappasin lainaan islantilaisen dekkarin. "Täynnä huumoria, tapahtumia ja jännitystä", lupaa takakansi. "Ollut ehdolla Islannin kirjallisuuspalkinnon saajaksi", jatkaa lieve.
Ylitse muiden kertoo toimittaja Einarista, joka on saanut siirron Reykjavikista Pohjois-Islantiin Akureyriin, jonne hänen työnantajanaan toimiva iltapäivälehti haluaa laajentaa toimintaansa. Einarilla on muitakin hyviä syitä maisemanvaihtoon, esimerkiksi yletön alkoholinkäyttö on saatava aisoihin. Pääkaupungista poistuminen saattaa auttaa siinä. Teini-ikäistä tytärtä on kyllä ikävä.
Tehtävänä on kaivella lööpinaiheita rauhallisen pikkukaupungin elämästä, ja sattumalta siellä alkaakin tapahtua kaikenlaista. Nainen putoaa firman virkistyspäivän retkellä kumiveneestä koskeen ja kuolee vammoihinsa. Lahjakas nuorukainen katoaa juuri ennen lukionäytelmän ensi-iltaa ja löytyy murhattuna. Nuori tyttö tekee itsemurhan. Einar alkaa kaivella tapahtumien taustoja ja joutuukin keskelle monenmoista kuviota. Ja samalla pitäisi tuottaa jatkuvalla syötöllä sisältöä lehteen ja pitää pomot Reykjavikissa tyytyväisinä.
Tässä on jälleen kirja, joka antaa odottaa eikä lopulta tarjoa juuri mitään. Tapahtumat käynnistyvät verkkaisesti, eikä vauhti missään vaiheessa kasva. Takakannen lupauksista yksikään ei täyty. Huumoria ehkä on sellaisessa varsin kepoisessa olomuodossa, häivähdyksinä siellä täällä, jos oikein haluaa alleviivaten etsiä, mutta tapahtumia ei dekkarigenreä ajatellen ole juurikaan ja jännitys on totaalisen väärä sana kuvaamaan tätä kirjaa millään tapaa.
Kirjassa lähinnä haahuillaan, marmatetaan kännyköiden turhuudesta mutta puhutaan silti koko ajan puhelimessa, ajellaan autolla perähikiältä toiselle ja kirjoitetaan lehtijuttuja kadonneista koirista. Olin kannet suljettuani todella hämmentynyt, sillä kirja on mielestäni ihan keskeneräinen. Miksi siinä ei ole kunnollista draaman kaarta? Miksi siinä on niin paljon samojen rutiinien toistamista? Missä on jännitys, missä??
Sinnilläkään en jättänyt kesken, koska en vain voinut uskoa, etteivät tapahtumat edenneet juuri minnekään. Pakko se lopulta oli vain tyynesti hyväksyä ja hieman harmitella lukemiseen käytettyä aikaa. Tarinassa olisi aineksia: teemoina ovat muun muassa vanha islantilainen kansanperinne, huumeet ja nuoriso, maahanmuuttajien integroituminen sekä perheyrityksen salaisuudet, mutta niistä ei saada irti yhtään mitään sellaista, mikä rakentaisi tarinan kaarta mainintaa pidemmälle. Sääli, olisi tästä voinut jotain tullakin.
Käsitykseni islantilaisesta kirjallisuudesta on siis edelleen aika hämmentynyt. Vigdís Grimsdóttir saa pitää kuningattaren viittansa, ja minä jään pohtimaan, mistä jatkaisin tuon eksoottisen maan kirjallisuuteen tutustumista ilman pelkoa pettymyksestä.
Árni Thórarinsson: Ylitse muiden
Suomentaja: Seija Holopainen
Ulkoasu: Nic Oxby
Bazar 2009
382 s.
Tími nornarinnar (2005)
Kirjastosta.
_____
Toisaalla: Anun ihmeelliset matkat
Kirjallinen retki Pohjoismaissa jatkuu siis Islantiin.