Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

 

Joskus kaipaan opiskeluaikoja niin, että meinaan käpristyä kasaan. Kaipaan yliopistoa, päättymättömiä tenttikirjapinoja, hämmentäviä, inspiroivia ja tyystin yli hilseen meneviä (metafysiikka never forget) luentoja, arkistojen kaivelua (Turun maakunta-arkisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, graduni syntysijat), opiskelijaelämää, kirjoittamista, oivalluksia. Historianopiskelu oli ihanaa.

Onneksi historianopiskelusta jää käteen paljon, vaikka historiatiede sinänsä tarjoaa peruskoulun aineenopettajalle lähinnä tukirangan ja muutamia työkaluja, joita voi hyödyntää silloin, kun varsinainen kasvatus- ja ihmistyö tarjoaa pienen tilan myös substanssille. Minulle historianopiskelusta on ollut iloa ja hyötyä siinäkin mielessä, että se on avannut tien loppumattomaan uteliaisuuteen. Ei oikeastaan ole sellaista historian osa-aluetta, josta en saattaisi kiinnostua, jos esitystapa on sopiva.

Ja tässäpä jälleen sellainen kirja, joka saa kurkistamaan menneisyyden ihmisten maailmaan uteliaana ja hämmentyneenä siitä, miten paljon tiedettävää ja ymmärrettävää ja opittavaa historia voi tarjota, kun se eteen tarjoillaan.

Ebba Stenbock oli aatelissuvun tytär, Kustaa Vaasan leskikuningatar Katarinan sisar, vapaaherra ja Suomen käskynhaltija Klaus Flemingin vaimo, kunnioitettu rouva Ebba, suuren lapsikatraan äiti, Turun linnan emäntä. Anu Lahtisen Ebba, kuningattaren sisar on elämäkerta Ebba Stenbockista, naisesta, joka eli vaiherikkaan elämän 1500- ja 1600-lukujen vaihteen Suomessa.

Voinee sanoa Ebban elämän olleen monin tavoin tyypillistä tuon ajan aatelisnaisen elämää – ja samaan aikaan poikkeuksellista ja tietenkin itsessään ainutlaatuista. Ebballa oli aitiopaikka valtataisteluihin, aatelissukujen välisiin suhteisiin, hyviin ja huonoihin aikoihin. Hän synnytti ja hautasi lapsiaan, neuvoi ja karttoi puolisoaan, eli ennen kaikkea tiiviissä suhteessa omiin sisariinsa ja näiden perheisiin. Teki mitä täytyi, joskus ehkä enemmänkin ja aina ei sitäkään.

Lahtisen käsissä Ebbasta ja hänen ajastaan saa monipuolisen ja kiinnostavan kuvan. Tekstin äärellä myhäilee ja ihastelee tutkimuksen teon ja lähteisen löytämisen, käyttämisen ja tulkinnan taitoa. Kun tutkitaan menneisyyden yksilöitä, joiden oma ääni on ollut mullan alla jo vuosisatoja, syntyy paljon aukkoja, joiden täyttämisen kanssa on oltava varovainen. Mitä ihminen ajatteli, mitä tunsi, mitä halusi? Päätelmät on tehtävä fragmenteista, sivuäänistä, joskus myös yleistyksistä ja arvauksista. Ebba itse jääkin kaikesta huolimatta hieman arvoitukseksi, persoonaksi, joka eli oman ainutlaatuisen elämänsä ja jätti omat jälkensä – tai oli myös jättämättä.

Ebba, kuningattaren sisar on kirja, jonka lukeminen ilahduttaa ja innostaa. Kustaa Vaasan jälkeisen Ruotsin kruununperimystaistelut, nuijasota ja vähitellen muotoaan hakeva ja suurvallaksi nousemassa oleva Ruotsi ovat aihepiirejä, joihin harva historianharrastaja täysipainoisesti paneutuu. Kenties modernimpi historia on monen mielestä kiinnostavampaa, sen lähteet ja lähestyttävyys ovat ehkä matalamman kynnyksen takana kuin 1500–1600-lukujen maailma.

En kerta kaikkiaan keksi, mistä moittisin tätä teosta. Se on tiivis, ilmaisultaan selkeä ja konstailematon, aihepiiriltään rajattu ja perusteltu, huolella lähdeviitoitettu ja varmasti oivaa ja tavoitettavissa olevaa yleistajuista luettavaa kelle tahansa aihepiiristä kiinnostuneelle – ja toki niillekin, jotka vielä empivät!

Ebba, onneksi sain tutustua sinuun juuri nyt! Muistutit, kuinka onnekas olen, kun maailma on valmis tarjoamaan koko ajan uutta ja kiehtovaa tietoa, kun sitä vain on valmis vastaanottamaan.

PS. Olen muuten lukenut ja kirjoittanut myös Anu Lahtisen reilun 10 vuoden takaisesta teoksesta Pohjolan prinsessat – viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin ( Atena 2009), jota suosittelen ilolla niin ikään!


Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar
Atena 2021
196 s.

Omasta hyllystä.

Toisaalla: Kirjavinkit, Illuusioita, Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Tuulevin lukublogi

Anu Lahtinen: Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin

Prinsessoista tulee helposti mieleen silkissä ja timanteissa tepasteleva nuori, kaunis neito, joka aikansa etikettitaitoja harjoiteltuaan naitetaan kauppatavarana perheelleen suotuisimpaan vieraaseen sukuun. Kruunu keikkuu otsalla, eivätkä maalliset huolet prinsessaa paina. Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Tutkija Anu Lahtisen kirja Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin keikauttaa kuvitelmat sijoiltaan ja tarjoaa niiden sijaan napakassa paketissa olevaa faktaa pohjoismaisten prinsessojen elämästä keskiajan alusta 1600-luvulle. Muoto on populaarin tietokirjan ja sisältö taidolla valittua.

Varhaisimmista viikinkiprinsessoista on varsin niukalti lähteitä. Lahtinen käyttää hyväkseen sen, mitä tarjolla on, ja nämä "saagojen aikojen" naiset jäävätkin hieman utuisiksi, eräänlaisiksi esiäideiksi (joita he toki myös konkreettisestikin ovat). Varhaiskeskiaika on haastava ajanjakso, sillä lähteitä on todella vähän (aiheesta kuin aiheesta), mutta murusistakin saa annoksen, kun huolella niitä käsittelee.

Luvut etenevät kronologisesti kertoen pääosin yhdestä kruunupäästä kerrallaan. Nimiä tulee siis kasaan melkoinen lista, mutta mitään erityistä tarvetta kellään ei liene jokaista opetella ulkoa. Itse nautin lukemisessa ennen kaikkea tunnelmasta (kyllä, tietokirjassakin on tunnelma) ja ajankuvasta, ja ne molemmat Lahtinen rakentaa taiten.

Kirja etenee viikinkiajasta keskiajalle ja siitä renessanssiaikaan. Maantieteellisesti pysytään pääosin Skandinaviassa, joskin väistämättä joitakin loikkauksia tehdään esimerkiksi Saksaan ja Ranskaan, jonne monen prinsessan tie vei avioliiton kautta. Näin kävi esimerkiksi tanskalaisprinsessa Ingeborgille (1175–n. 1237), joka avioitui vuonna 1193 Ranskan kuninkaan Filip Augustin kanssa. Hääyön jälkeen kuningas tuli kuitenkin katumapäälle ja halusi purkaa avioliiton. Se ei luonnollisestikaan ollut paavin mieleen, ja Filip August joutui kirkonkiroukseen. Ingeborg taas hylättiin yksinäisyyteen ja vankeuteen kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Vaikka monet kuninkaalliset avioliitot tavattiin sopia kihlauksella aviopuolisoiden ollessa vasta kapaloikäisiä, varsinainen avioliitto solmittiin vasta, kun osapuolet olivat lähempänä nykyaikaista täysi-ikäisyyttä. Keskiaikaisen lain mukaan tyttöjen alin laillinen avioikä oli 12 ja poikien 14 vuotta, mutta usein kuitenkin odotettiin myöhemmälle iälle, sillä nuoria ei vielä pidetty ehdottoman täysikasvuisina, vaikka heidän katsottiinkin kykenevän jo hoitamaan talousaskareita yksin. (Alhaiset kihlaus- ja avioitumisiät koskivat ennen kaikkea ylhäisöä, tavallisen kansan parissa "lapsiavioliitot" eivät olleet tavanomaisia tai tarpeellisia.)

Pohjolan prinsessat kertoo monta kiehtovaa tarinaa menneisyydestä. Se ravistelee raikkaasti hieman hölmöä kuvitelmaa joutilaista neidoista linnoissaan, sillä on selvää, että kuninkaalliseen perheeseen syntyminen toi mukanaan valtavan määrän velvollisuuksia ja vastuuta. Prinsessat oppivat pienestä pitäen niin politikoinnin, juonimisen kuin vallankäytön taitoja, eikä naispuolisia kuningasperheen jäseniä voinut missään määrin jättää sivuosaan tai vain oleskelemaan ja aikaa tappamaan. Lisäksi on huomioitava pohjoinen ulottuvuus: olosuhteet näillä leveyspiireillä vaativat asukkailtaan – kaikissa säädyissä – kestävyyttä ja sitkeyttä. Silkkihepenet eivät pitkälle auta hyytävän kylminä pohjolan talvina vetoisissa kivilinnoissa.

Lahtisen kirjan voi ahmaista kokonaisuudessaan tai siitä voi nautiskella pienissä paloissa. Varsinaisten lukujen välissä on yksityiskohtiin keskittyviä kainalojuttuja, joissa on esimerkiksi suoria lainauksia kirjeistä, saagoista ja asiakirjoista. Lisäksi kirjassa on mustavalkoinen kuvitus ja nelivärikuvaliite, jotka elävöittävät sitä hyvin. (Olisi toki hienoa, jos kuvitus olisi kauttaaltaan väreissä, mutta tyydyn kohtalooni ja kustantajan valintaan.)

Suosittelen isoille ja pienille prinsessoille, Pohjoismaiden historiasta kiinnostuneille, nykykuninkaallisia seuraaville ja yleistajuisesta tietokirjallisuudesta nauttiville.


Anu Lahtinen: Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin
Ulkoasu: Erika Kallasmaa
Atena 2009
223 s.

Omasta hyllystä.

_____

Muualla: Koko lailla kirjallisesti

Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa

Voi kuinka nautinkaan hyvien populaarien historiakirjojen lukemisesta! Ja vielä kotimaista tavaraa, ai että!

Professori Kirsi Vainio-Korhonen ja tutkija Anu Lahtinen ovat kirjoittaneet katsauksen suomalaisen rakkauden historiaan. Kirja kattaa ajanjakson keskiajalta 1900-luvulle, eli pitkän siivun maamme historiaa. Ote on varma, hyvin ammattimainen – ja erittäin helposti lähestyttävä. Luvut ovat varsin lyhyitä, jolloin lukija voi nauttia pätkän aina kun mieli tekee tai halutessaan paahtaa koko paketin kerralla.

Kirja ravistelee mukavasti aihepiiriinsä liittyviä luuloja ja oletuksia. Rakkauteen, parisuhteeseen ja häihin liittyy paljon tunnepitoisia perinteitä ja teemoja, joista voi saada aikaan tiukkoja väittelyitä. Yksi itseäni kovasti kiinnostava aihepiiri on sukunimen valinta avioituessa. Jotkut pitävät miehen nimen ottamista koko perheelle "perinteisenä" tapana. Avioliittolaki, joka pakotti naisen ottamaan avioituessaan miehensä nimen (tai yhdistelmänimen) oli kuitenkin lopulta aika lyhytikäinen, vain vajaat 60 vuotta vuodesta 1930 vuoteen 1986. Noin muuten vuoden 1930 avioliittolaki oli varsin moderni: aviopuolisot olivat keskenään tasa-arvoiset, eikä mies enää toiminut vaimonsa edusmiehenä esimerkiksi omaisuuden suhteen.

Lainsäädäntö kertoo kiinnostavia asioita yhteiskunnasta vuosisatojen ajalta, ja ihmiset ovat aina osanneet ja halunneet kiertää sitä. Suomessa kihlaus katsottiin yleisesti yhtä pitäväksi sopimukseksi kuin avioliittokin, joten sukupuolielämän saattoi varsin hyvin aloittaa ennen papin aamenta (joka ei sekään ole mikään "ikiaikainen" avioliiton solmija). Toki salavuoteus ja huorintekeminen olivat rikoksia, joista myös rangaistiin, mutta ei voida väittää, että "entisajan ihmiset" olisivat olleet sen siveellisempiä kuin me nykyihmisetkään. Tällaiset vertailut ovat hieman hupsuja, mutta kiinnostavat tietenkin aina – on hauskaa verrata omaa kokemusmaailmaa menneeseen, vaikka sen tavoittaakin vain tutkimuksen ja tulkinnan kautta.

Avioliitto on ollut aina sopimus, ja sitähän se on edelleen. On kuitenkin turha ajatella, että rakkausavioliitto olisi vain nykyajan ilmiö ja toisaalta eikö edelleen harkita tarkkaan, kenen kanssa avioliitto solmitaan? Kyllä ihmiset ovat menneet ennenkin naimisiin rakkaudesta ja myös tehneet sen selväksi ympäristölleen. Lemmen ilot ja sydämen salat esittelee hauskasti esimerkiksi parien välistä kirjeenvaihtoa, joka paikoin tihkuu siirappia. Aikana, jolloin tärkein yhteydenpitokeino on ollut kirjoittaa kirjeitä, niihin on myös pantu suuri tunne ja paino. Se välittyy yhä, vuosikymmenten ja -satojen jälkeen.

Seksuaalisuus ei sekään ole totisesti mitään modernia hömpötystä. Ihmiset ovat tietenkin nauttineet seksistä kautta aikojen ja tuoneet sen myös ilmi, intiimimmin tai julkisemmin. Kirjassa on mukana muutamia eroottisia piirustuksia 1700-luvulta, eivätkä ne häviä 2000-luvun kuvakielelle millään mittarilla. Ennen 1800-lukua naisen kiihottumista pidettiin hedelmöittymisen kannalta ehdottoman tärkeänä. Valitettavasti munasolun löytyminen ja lääketieteellisen ymmärryksen kasvaminen teki tälle käsitykselle hallaa ja 1800-luvulla asenneilmasto muuttui, eikä naisen halua enää pidetty suotavana. Tärkeintä oli hoitaa pakollinen aviollinen velvollisuus ja saattaa jälkeläisiä maailmaan. Tämän käsityksen kumoutuminen veikin turhan kauan, ja kaiketi vasta 1900-luvun loppupuoliskolla naisen halu palasi takaisin seksuaalisuuteen liittyvään käsitteistöön.

Lemmen ilot ja sydämen salat on tietokirja, josta saa ammennettua jutunjuurta yhteyteen jos toiseenkin. Sitä voi lukea joko selaillen tai hartaammin keskittyen, joskaan kovin syvälle se ei aiheisiinsa pääse lyhyehkön mittansa ja populaarin esitystapansa vuoksi. Ehkä voikin ajatella, että se on eräänlainen käsikirja, josta lukija voi saada vinkkejä tarkempaan tutustumiseen. Kirjan lopussa on lähde- ja kirjallisuusluettelo, jota kannattaa hyödyntää, jos kiinnostus tiettyihin teemoihin herää.


Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen: Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa
Ulkoasu: Anna Makkonen
WSOY 2015
265 s.

Oma ostos.

_____

Toisaalla: Marissa Mehr Turun Sanomissa, Todella vaiheessa -blogi

Kirjan vuoden lukuhaasteesta nappaan kohdan 9. Tietokirja.