Historiantutkija Ville Kivimäki palkittiin vuonna 2013 Tieto-Finlandialla ansiokkaasta teoksestaan Murtuneet mielet – Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Kirja on yksi parhaita koskaan lukemiani tietokirjoja ja paras lukemani sotahistoriaa käsittelevä teos. Kun huomasin Kivimäen kirjoittaman uuden tietoteoksen ilmestyneen, laukkasin kirjakauppaan kuin nuori ori. Lukeminen tosin sitten lopulta antoi odottaa itseään jonkin aikaa. Syyttä.
Sodan särkemä arki on näyttävä tietokirja talvi-, jatko- ja Lapin sodasta. Kuvitus on Puolustusvoimien SA-kuva-arkistosta, joka sisältää kokonaisuudessaan noin 160 000 valokuvaa. Ne ovat suurimmalta osin tiedostuskomppanioiden kuvaajien ottamia. Kirjaan on valittu kuvia laidasta laitaan, useilta eri kuvaajilta, ja pidän laajaa otantaa hyvänä valintana. Osa kuvista on reportaasimaisempia, hetken ja kohteen nopeita tallennuksia, osa huikaisevia taideteoksia. Jokaisen äärelle tulee joka tapauksessa lukiessaan pysähtyneeksi.
Kirja on jaettu teemoittain alalukuihin, joissa käsitellään rintamaa, kotia, väkivaltaa, muistia ja sodan arjen tallentajia. Sotatapahtumia ei kerrata sen tarkemmin, sillä tämän teoksen ytimenä on löytää sodan olemuksesta jotain muuta: teemoja, joita on toki käsitelty ennenkin, mutta joista voi autenttisen kuvamateriaalin avulla saada esiin uusia puolia, sävyjä ja ajatuksia.
Sodan särkemä arki ottaa sisällöllään kantaa sotahistorialliseen keskusteluun ja sodan ihannoinnin kulttuuriin. Se näyttää rujon, paikoin kaukana sankaruudesta olevan todellisuuden, jota on säännönmukaisesti pyritty peittämään tiukoin ohjeistuksin. Kuvaajien tuli kuvata sitä, mitä käskettiin ja tavalla, johon määrättiin. Siitä huolimatta muitakin hetkiä on filmille tallentunut: väsymystä, kauhua, pelkoa, kaaosta, kuolemaa. Mutta niin ikään huumoria, puhdetöitä, vapaa-aikaa, lepoa.
Kirja muistuttaa osuvasti, kuinka sotahistoriallisessa puheessa faktat helposti hämärtyvät glorian tieltä etenkin, mitä kauemmas tapahtumat ajassa jäävät. Usein sotakuvasto ja -sanasto painottavat ensisijaisen vahvasti nimenomaan eturintaman tapahtumia, jotain "todellista sotaa", vaikka Suomen armeijan sotilaista etulinjassa palveli huolto- ja tukitehtävissä olleet sotilaat mukaan luettuna korkeintaan kolmannes. Ylipäätään Suomen kokonaisväestöstä suoraan puolustuslaitoksen palveluksessa oli enimmillään noin 16 prosenttia, ja "aikuisesta miesväestöstäkin enemmistö oli sodan kaikissa vaiheissa kotonaan" (s. 70). Sodalla oli siis todellisuudessa lukemattomat erilaiset kasvot, joita sotahistoriallisessa hurmoksessa harvoin noteerataan.
Samoin ajatus sodan taianomaisesta kansaa yhtenäistävästä vaikutuksesta ja sotilaiden järkkymättömästä yhtenäisyydestä on pitkälti myyttinen:
"Käsitys [rintamasta tasa-arvoisten aseveljien yhteisönä] on myyttinen siksi, että sitä rakennettiin hyvin tietoisesti sota-ajan propagandassa: tulilinjojen karaisema rintamatoveruus oli ihannekuva koko kansakunnasta. Todellisuus oli kuitenkin ristiriitaisempi. Kuten kaikissa ihmisyhteisöissä, myös korsuporukoissa ilmeni kiusaamista, poissulkemista ja hyväksikäyttöä. Oli hyvän ja huonon ryhmähengen porukoita. Ja vaikka kaikki olivat näennäisesti tasa-arvoisia, eivät sosiaaliset erot kadonneet kokonaan." (s. 57)
Toisaalta etulinjan raskaat olosuhteet, yhteiset menetykset ja kuolema myös todella yhdistivät ihmisiä taustoista riippumatta.
Sodan särkemä arki käsittelee yleistajuisella, selkeällä ja havainnollistavalla tavalla sota-ajan elämää ja kokemuksia niin rintamalla, huoltojoukoissa kuin varsinaisten sotatapahtumien ulkopuolella. Sekä teksti että kuvat käyvät hienoa keskustelua lukijan ennakkotietojen ja -asenteiden kanssa, ja ne imaisevat mukaansa helposti. Itse ahmin kirjan muutamalla eri lukukerralla, niin vetävästi se on toteutettu.
Jos sota aiheena aiheuttaa puistatusta, haukotuksia tai vastenmielisyyttä, suosittelen tutustumaan Sodan särkemään arkeen. Kiinnostus aihepiiriin herää lähes väistämättä. Niin ikään jos kiinnostusta on niin sanotusti liikaakin, omat oletukset kiveen hakatun tuntuisia ja mielipiteet vahvoja, teos antaa taatusti uutta näkökulmaa ja pakottaa miettimään, mistä historialliset käsitykset muodostuvat ja kuinka niiden taakse voi nähdä, kun hieman silmiään siristää.
Ville Kivimäki & Anssi Männistö: Sodan särkemä arki
Ulkoasu: Martti Ruokonen
WSOY 2016
240 s.
Omasta hyllystä.
_________
Toisaalla: Kirjakaapin avain, Helena Pilke / Agricola
24. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen. Helmet-haasteesta kohta 8. Suomen historiasta kertova kirja.