Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annie Proulx. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annie Proulx. Näytä kaikki tekstit

25. toukokuuta 2014

Annie Proulx: Lyhyt kantama



Annie Proulx: Lyhyt kantama
Suomentaja: Marja Alopaeus
Kannen kuva: Barbara Van Cleve
Otava 2001
312 s.
Close Range (1999)

Kirppariostos.



Annie Proulxin Lyhyt kantama on yhdentoista novellin kokoelma, raaka ja konstailematon sekä äärimmäisen hieno kirja. Novellit sijoittuvat Wyomingin jylhiin ja karuihin maisemiin, joissa elävät ihmiset tulevat novelleiden kautta hyvin liki lukijaa kaikkine virheineen ja kauheuksineen.

Erityisen suuresti nautin novelleista Maan muta, Helvetissä ihmiset haluavat vain kulauksen vettä, Kannukset sekä Brokeback Mountain.

Maan muta on kertomus maalaispoika Diamond Feltsistä, josta tulee rodeoratsastaja. Ammatinvalinta ei ole pojan äidille mieleen, mutta Diamond on peräänantamaton oman tiensä kulkija: hän tekee mitä tahtoo. Sen lisäksi hän on vastenmielinen ääliö, eikä ota opikseen vaikka menettää ihmissuhteita nopeammin kuin lentää riehuvan sonnin selästä.

Helvetissä ihmiset haluavat vain kulauksen vettä kertoo pienen paikkakunnan ahdasmielisyyden ja ennakkoluulojen aiheuttamasta tragediasta. Ras Tinsley loukkaantuu nuorena miehenä maailmalla seikkaillessaan onnettomuudessa ja palaa takaisin kotitilalle vanhempien hoitoon. Nämä eivät voi kuitenkaan jatkuvasti vahtia puhumattomaksi käynyttä ja onnettomuuden vuoksi henkisesti taantunutta poikaansa, vaan tämä liikkuu laajalti hevosen selässä ja herättää käytöksellään lähiseudun asukkaissa inhoa ja pelkoa. Ja tunnetusti pelosta itää harkitsemattomia tekoja.

Kannukset kuvaa karjankasvattajien ja ranchin raskasta ja työntäyteistä arkea ja ihmisten hankaluuksia kohdata toisiaan ja omia ajatuksiaan. Siinä on myös surullisia sävyjä, sillä kaikki ei pääty onnellisesti – hyvää ja ahkeraa ei palkita. Novellin henkilöt ovat monitasoisia, kiinnostavia ja kokonaisia ihmisiä.

Brokeback Mountain lienee Proulxin kuuluisimpia novelleja, sillä siitä on tehty elokuva. Novellissa kaksi nuorta karjapaimenta Ennis Del Mar ja Jack Twist viettävät kesän yhdessä erämaassa lampaita paimentaen, ja omaksi yllätyksekseen löytävät toisistaan enemmän yhteistä kuin olisivat osanneet kuvitella. Miehet eroavat työurakan päätteeksi, lähtevät tahoilleen, menevät naimisiin ja elävät ”kuten kuuluukin”, mutta kohtaavat ajoittain – harvoin – ja tietävät, että asioiden olisi kuulunut olla toisin.

Proulxin novelleissa paikannimet kertovat oman tarinansa: Poison Spider Road, Tongue River, Coffeepot, Bad Girl, Crazy Woman Creek... Hyvin konkreettisia nimiä, jotka myös hieman häiritsevät ja ihmetyttävät. Muutenkin ympäristö, tarinoiden miljöö ja luonto, jonka armoilla ihmiset novelleissa elävät, ovat keskeisiä Proulxille. Teksti vie lukijansa Wyomingiin, tuo tuulta preerialta ja vuorilta, saa näkemään kauas horisonttiin pilvien taakse. 


Nautin tämän kirjan lukemisesta todella paljon. Proulxilla on hyppysissään taito rakentaa vähäeleisesti suuria tapahtumia ja kuvata ihmisluontoa monesta näkökulmasta. Hän ei vähättele henkilöitään, vaan antaa heidät lukijan eteen juuri sellaisena kuin he ovat, kolhuineen ja rumine puolineen ja toisaalta parempinakin päivinä, rakastuneina ja kuopat ja murheet selvittäneinä.

Lyhyt kantama on hieno kirja. Sen novellit ovat kokonaisia maailmoja, niitä lukiessa astuu suoraan Proulxin luomaan todellisuuteen ja aistii sen ympärillään. Novelleissa on surua ja haikeutta, mutta juuri siksi ne tuntuvat niin aidoilta. Ne kertovat elämästä, jossa luonto on karu, ihmissuhteet herkkiä ja työtä tehtävänä. Ja samalla ne ovat omalla tavallaan ihmeellisiä, pieniä hetkiä, paljon näennäistä arkisuuttaan suurempia.

____

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Satu ja Anki.

Haasteet: TBR-lista (47. luettu kirja!) ja Mikä minusta tulee isona? (Karjapaimen).

20. helmikuuta 2012

Proulx: Näin on hyvä



Annie Proulx: Näin on hyvä
Suomentaja: Juhani Lindholm
Otava 2011
282 s.
Fine Just the Way It Is (2008)

Kirjastosta.


Yhdeksän novellia syvältä Yhdysvalloista, siitä osasta suurta maata, jossa luonnon karuus on väistämätön tosiasia, joka näkyy ihmisten luonteessa, elämässä ja teoissa. Kahdessa ollaan satiirin hengessä myös Helvetissä, jossa Pirun elämä on päässyt hieman liian helpoksi, sillä ihmiset maan päällä tekevät itse jo kaiken hänellekin kuuluvan työn. Novelleille yhteistä on mestarillinen kepeyden ja rankkuuden yhdistelmä, kertoja jutustelee aikansa lempeäänkin sävyyn, kunnes lopulta heittää raa'at tosiasiat suoraan lukijan naamalle.

Omaksi suosikikseni nousi 1800-luvun uudisraivaajamaailmaan sukeltava Vanhoja cowboylauluja, jossa nuoripari Rose ja Archie elävät syrjäisessä mökissään vaatimatonta elämää, jolla ei ole antaa heille kaikkein parasta kättä. Toinen timantti on maagista realismia väläyttävä Marunalapsi, jossa lapsettomuuttaan sureva nainen alkaa hoitaa kotipihan marunapensasta kuin omaa lastaan ja "syöttää" sille liha- ja luusoppaa, jonka jälkeen alkaa tapahtua kummallisia katoamisia, jotka jatkuvat sukupolvesta toiseen... Maha pystyssä ojassa on novellikokoelman päätöstarina ja eräänlainen huipennus, upea ja raastava kertomus Dakotah-nimisestä tytöstä, jota kukaan ei koskaan ole halunnut ja joka ei koskaan ole osannut tai uskaltanut pyytää mitään. Pienet pilkahdukset omasta tahdosta ja elämänhallinnasta syntyvät vasta Dakotahin värväytyessä armeijaan ja päädyttyä sotimaan Irakiin.

Rakastan Proulxin Laivauutisia sekä kirjana että siitä tehtynä elokuvana. Jostain syystä en vain ole saanut tartuttua kirjailijan muihin teoksiin, vaikka olen aavistellut hänen olevan minulle se oikea. Nyt ehkä nopeutan tahtia, sillä elämä on lyhyt ja kirjoja niin paljon – ikuisesti ei voi siirtää eteenpäin jotain, minkä pitäisi olla jo tehtynä.

Annie Proulx kirjoittaa mukaansatempaavaa ja yllätyksellistä tarinaa. En varauksetta pidä hänen tyylistään, sillä jutustelevuus paikoin ärsyttää, mutta kun novelli on lopussa ja kokonaisuus hahmottuu, kaikelle paljastuu selitys. Näennäinen kepeys vain korostaa tarinan sanomaa, panee lukijan miettimään omia odotuksiaan ja mielikuviaan. Ihailen. (Vaikka ärsyynnyin silti. Mutta miksei lukiessa saisi ärsyyntyä?)

Näissä novelleissa saa todella aineksia elämän kirjon pohdintaan. Ne ovat välähdyksiä siitä, kuinka helposti ohitamme toisemme koskaan tarkemmin kuuntelematta tai katsomatta. Niissä tehdään neulanteräviä huomioita tavasta, jolla ihminen sopeutuu olosuhteisiin, joissa käteen ei jää mitään ja silti murjotaan vielä kerran. Ja tietysti on se luontokuvaus, kuin maalaus. Minä olin Wyomingissa novellien tapahtumissa, näin ympäristön ja haistoin raa'an luonnon.

Kannattaa kokeilla.

Tätä on luettu paljon, syystä. Ainakin Kirsi, Anna Elina, Minna ja Katja ovat kirjoittaneet tästä.

So American: Modern Women Writers ja Wyoming.