Anni Saastamoinen tekee omaelämäkerrallisella teoksellaan Depressiopäiväkirjat keskustelunavauksen, jota on hankalaa ohittaa olankohautuksella. Saastamoinen kirjoittaa rehdin karusti siitä, miltä masennukseen sairastuminen tuntuu, miten se näkyy elämässä ja kuinka sen kanssa on mahdollista elää.
F32.9 Määrittämätön masennustila. Työkyvyn selvä aleneminen. Itkuherkkyys. Univaikeudet. Vaikeus, jopa mahdottomuus nähdä tulevaan, nähdä siinä jotain tavoittelemisen ja odottamisen arvoista. Mistä sellainen olo tulee? Miksi se tulee?
Saastamoinen elää elämää, josta moni voisi olla kateellinen. Hän asuu trendikkäästi kantakaupungissa, työskentelee sisällöntuottajana ja toimittajana, elää parisuhteessa, harrastaa ja juhlii halutessaan. Kaikki on hyvin. Ei sellainen ihminen voi masentua!
Vaan kyllä voi. Masennus on sairaus, joka ei pyydä lupaa tulla, vaan iskee päälle hyökynä tai hivuttautuen. Se oireilee salakavalasti, hieman liekaa antaen. Voi tulla pieniä varoitusmerkkejä, outoja oireita, jotain omaan arkeen ja elämään kuulumatonta. Ja sitten mennään.
Depressiopäiväkirjat on sairauskertomus, itseanalyysi, raportti ja tiivis tietopaketti masennuksesta. Se on suorin sanoin kerrottu henkilökohtainen tilitys, ruumiinavaus sairaudelle, joka on vähitellen valtaamassa paikkaansa suomalaisten kansantautien joukossa. Saastamoinen kirjoittaa vimmatulla tyylillä, kirosanoja, caps lockeja ja tunneilmauksia välttelemättä.
Tätä kirjaa lukiessa on paljas olo. Sen kirjoittaja tykittää asiansa pelottomasti ja avoimesti – lukijana on annettava virran kuljettaa. Tyyli voi herättää vastareaktion, sillä jos ei pidä ronskista kielenkäytöstä ja suoraan sanomisesta, Depressiopäiväkirjat voi olla vastenmielistä luettavaa. Toisaalta aihe on niin vereslihainen, ettei siihen välttämättä sievistely ja lyyrisyys toimisikaan. Vaikka totta kai jokainen masennus ja jokainen masentunut on erilainen, jokaisen sairauskertomus henkilökohtainen, tavat reagoida, tuntea ja ajatella erilaiset.
Depressiopäiväkirjat antaa vertaistukea, mutta se toimii myös oppaana masennukseen sairastuneen läheisille. Kirjan lopussa on listat siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, jos läheinen on masentunut. Olen masennuksen osalta ihan samaa mieltä kuin itsemurhateemankin: puhuminen on hyvästä, vaikeneminen ei. On parempi ottaa puheeksi ja kysyä, vaikkei olisi ihan varma, miten toinen vastaa. En kannusta mihinkään puoskarointiin ja tee-se-itse-terapiaan, vaan toisen ihmisen kohtaamiseen, suun avaamiseen ja avun tarjoamiseen. Vilpittömin mielin tehtynä silloin ei voi astua pahasti harhaan.
Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
Kosmos 2017
157 s.
Kirjastosta.
________
Toisaalla: Tekstiluola, Pieni kirjasto, Mitä luimme kerran, Rakkaudesta kirjoihin, Lukupino, Kirjojen keskellä, Kujerruksia, Bibbidi Bobbidi Book, Usva, Kirjojen kauneudesta
Haasteet: Kirja on osa Mielenterveysviikon postaussarjaani. Osallistun sillä myös Suomi(ko) 100 -haasteeseen teemalla mielenterveyden vaikeudet ja niiden hoito.