Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte
Suomentaja: Marjatta Ecaré
Kansi: Tuija Kuusela
Tammi 2002
202 s.
Allah n'est pas obligé (2000)
Kirjastosta.
Birahima on katupoika Norsunluurannikolta. Isäänsä hän ei koskaan ehtinyt tuntea, ja rampa äiti kuolee turhan nuorena parantumattomaan säärihaavaan. Koulu jää Birahimalta kesken ja ainoa mahdollinen suunta on katu. Levoton Länsi-Afrikka vaikuttaa myös Birahiman elämään, sillä hänet värvätään lapsisotilaaksi kapinallisjoukkoihin. Perheetön poika, jolla ei muutenkaan ole mitään tulevaisuuden tai edes huomisen suunnitelmia, on hyvä löytö värväreille.
Alkaa matka Liberiaan ja Sierra Leoneen, joiden poliittista sekoilua Birahima tarinassaan kuvaa. Arki on sotaa ja sota arkea, raiskauksia, joukkoteloituksia ja vallankaappauksia tehdään lähes yötä päivää. Birahiman elämä ei kuitenkaan ole pelkkää kalasnikovien pauketta, vaan lapsisotilaiden välille syntyy lujaa ystävyyttä ja kiintymystä. Birahima tarkkailee elämäänsä ja maailman tapahtumia yhtäältä kouluja käymättömän katupojan kielellä ja mielellä, toisaalta tarkkasilmäisesti ja jopa huomaamattaan varsin analyyttisesti.
Ei Allahin tartte on norsunluurannikkolaisen, myöhemmin Ranskaan emigroituneen Ahmadou Kourouman (1927–2003) viimeiseksi kokonaan loppuun kirjoitetuksi jäänyt romaani. Se haastaa lukijansa heti alusta alkaen, eikä päästä tiiviin kahdensadan sivun aikana lukijasta kertaakaan irti.
Birahima on kertojana samaan aikaan ärsyttävä, pelottava ja hieman surkea. Hän pitää sanakirjoista ja selittää monet käyttämänsä sanat esimerkiksi hakuteos Läpileikkaus mustan Afrikan ranskan kielen sanastollisista erikoispiirteistä selityksillä. Kerrontakeinona se on sekä rasittava että kiehtova. Birahima on hyökkäävä, näennäisen ylimielinen ja hän antaa sanan säilän heilua. Pohjimmiltaan mieleen jää silti kuva epävarmasta ja liian paljon liian varhain menettäneestä nuoresta pojasta, jonka oikea paikka olisi taistelujen sijaan koulun penkillä ja perheen hoivissa. Kirjailija ei kuitenkaan ole tehnyt kirjallisia valintojaan heppoisin perustein, eikä ratkaisuista jää mitenkään valju olo. Pikemminkin tuntuu, että Kourouma kirjoittaa juuri niin kuin asiat ovat.
Ei Allahin tartte on raskas lukukokemus, vaikka se on sivumäärältään suppea. Kieli vaatii paljon, enkä itse päässyt sen mukaan missään vaiheessa, vaan törmäsin koko ajan seinään. Heimosotien, uskontojen ja siirtomaamenneisyyden muodostama pyhä kolminaisuus leikkaa kaiken läpi, vaikka kirjan kertojan näkökulma on pääosin hyvin subjektiivinen.
Sarjatulena tykittävä, poukkoileva kieli, hemmoteltua länkkäriä kauhistuttavat tapahtumat, jotka niiden kokija kuittaa lähinnä olankohautuksella ja tiiviydestään huolimatta hitaasti etenevä tarina jättivät tämän lukijan lopulta kylmäksi.
___
Myös Mari A. on lukenut tämän kirjan.
Etenen Afrikan tähti -haasteessa ja Maailmanvalloituksessa Norsunluurannikolle.