Murha Mesopotamiassa, Agatha Christie 125 vuotta ja Idän pikajuna -haastekoonnit

Lomaan kuuluu ehdottomasti kunnon dekkari, ja kukapa muu sellaisen käytännössä varmuudella tarjoaisi kuin Agatha Christie.

Murha Mesopotamiassa on tarina, jonka meille kertoo sairaanhoitaja neiti Amy Leatheran. Hän on työkomennuksella Irakissa ja päätyy seuraavaan työtehtävään eräänlaiseksi seuraneidiksi. Arkeologisilla kaivauksilla oleva retkikunta on jollain tapaa kummallinen, ja kaivausten johtajan vaimo rouva Leidner tuntuu pelkäävän jotakin. Hänen seurakseen neiti Leatheran saapuu.

Retkikuntaan kuuluu monenlaista väkeä: on pappia, valokuvaajajaa, intohimoista arkeologia... Murhan tapahtuessa käytännössä kaikki ovat epäiltyjä, sillä ulkopuolista henkilöä ei taloon ole voinut päästä – ja alibit ovat heikkoja. Sattumalta lähistöllä oleskellut Hercule Poirot tarttuu tietenkin toimeen ja alkaa ratkoa mystisen tuntuista tapausta. Pian tapahtuva toinen murha ei ainakaan helpota arvoitusta!

Ah, kunnollinen suljetun tilan mysteeri! Kiitos rouva Christie tästä ilosta! Verrattuna siihen Poirotiin, jonka luin lauantaina lukumaratonilla, tämä oli aivan erinomainen tapaus. Tietenkin loppuratkaisu on sen verran mielikuvituksellinen, etten ollut omani kanssa lähimaillakaan, mutta pakko todeta, että hyvää rikosviihdettä kyllä sain. Mistä nämä kaikki murhatavatkin on keksitty? Kaikkea sitä...

Christiet tarjoavat pääosin maittavaa ja kutkuttavaa lukuiloa. Niissä on kunnollista vanhan ajan tuntua, herrasmiehiä ja huijareita, luokkayhteiskunnan ja sen sosiaalisten suhteiden tiukat normit ja hupaisat tavat, erikoisia ihmisiä ja mielikuvituksellisia tapahtumia. Jotenkin tuntuu, että jos ottaisi kovasti päähän tai lukuinto olisi kateissa, Christien kirja auttaisi siihen. Ehkä niissä on jotain turvallista: on aika varma, että tietää mitä saa. (Joskaan syyllistä ei perhana vieköön kyllä itse löydä.)

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa
Suomentaja: Eero Ahmavaara
Ulkoasu: Samuli Alapuranen
WSOY 2015 (1. painos 1957)
279 s.
Murder in Mesopotamia (1936)

Kirjastosta.

Muutkin ovat pähkäilleet kirjan parissa, esimerkiksi Jokke, MarikaOksa, Salla, Elina, Paula, Jassu ja Aletheia.

______

Olen tässä pohdiskellut, että loppujen lopuksi en olekaan tainnut lukea ihan mahdottoman montaa Christien kirjaa. Joskus varhaisteininä varmaan useamman, jokusen jonain opiskelukesänä, ja nyt blogiaikana neljä, joista kolme tänä vuonna: tämä Murha Mesopotamiassa, lauantainen Neljä suurta ja kesällä lukemani Rakkauskirjeiden salaisuus. Tämän vuoden lukukokemuksilla osallistun Hurjan Hassun Lukijan Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteeseen, joka on käynnissä vielä 10.1. saakka, mutta omat dekkarihetkeni taitavat olla nyt toistaiseksi luetut.

Luetut kirjat siis:

Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (1925/1985)
Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa (1936/1957)
Agatha Christie: Neljä suurta (1927/1978)

Kiitos Jassulle hauskasta haasteesta, joka tarjosi lukemisen iloa ja murhamysteerejä!

Muutaman päivän kuluttua eli vuoden lopussa päättyy Sheferijm-blogin hauska Idän pikajuna -lukuhaaste. (Ainon uusi blogi täällä.) Idän pikajunalla oli siis tarkoitus matkustaa Pariisista Istanbuliin junan pysähdyspaikkoja suinkaan unohtamatta. Lähdin kunnianhimoisesti matkaan ja pyrkimyksenä oli kulkea reitti järjestyksessä. Ihan täyteen suoritukseen en päässyt, sillä puksuttelin lopulta eteenpäin pysähtymättä Bukarestiin tai Varnaan. Yhtä kaikki luin kuusi kirjaa ja pääsin Istanbuliin asti, nimikkeekseni sain siis Tottuneen matkustelijan.

Luetut kirjat:

1. Pariisi (Ranska) – Catel & Bocquet: Kiki – Montparnassen kuningatar

2. Strasbourg (Ranska) – Nicolas Freeling: Leski 

3. München (Saksa) – Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

4. Wien (Itävalta) – Douglas Coupland: Eleanor Rigby

5. Budapest (Unkari) – Julie Orringer: Näkymätön silta

6. Bukarest (Romania) 

7. Varna (Bulgaria) 

8. Istanbul (Turkki) – Reeta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla – Elämää Turkissa ja Kyproksella

Kiitos Ainolle haasteesta, joka tosiaan oli varsin haastava!

______

Ensi vuodelle on taas uudet haastekujeet. Avasin blogissani marraskuussa Kansojen juurilla -lukuhaasteen alkuperäiskansoihin liittyen (mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vink!). Aion osallistua myös MarikaOksan Seitsemännen taiteen tarinat -elokuvahaasteeseen, Ketjukolaajan Leningrad – Ost-Berlin -haasteeseen ja Lukumadon Läpi historian -lukuhaasteeseen. Ja odottelen toki innolla, mitä muita haasteita vielä keksitäänkään!

Kaksi kelvollista kesädekkaria

Lukaisin viime viikolla kaksi hieman kevyempää dekkaria, jotka tarjoilivat oikein mukavaa kesäviihdettä ja aivonystyröiden kutinaa. Kaipasin jotain hieman vähemmän väkivaltaista kuin Tyttö ja rotta, joten Agatha Christie oli varma valinta. Kåre Halldénin Samppanjaruhtinaan olin napannut kirjastosta mukaani lähinnä kannen perusteella.

Christie vie lukijan totuttuun tapaan kinkkisten ongelmien äärelle. Tässä kirjassa ei tavata Hercule Poirotia eikä neiti Marplea, vaan oletan kirjan kaikkien henkilöiden olevan vain yhden kerran tuttavuuksia. Rakkauskirjeiden salaisuudessa on mukana sekä hyvin yksityisiä ihmissuhteita että kansainvälisen politiikan kiemuroita, sillä Herzoslovakian valtio on kokemansa vallankumouksen jälkeen varsinainen höyrykattila, mikä heijastuu myös Ison-Britannian ulkopolitiikkaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Chimneysin kartanoon, jossa tapahtuu murha. Onko kyse poliittisesta väkivallasta vai henkilökohtaisista kaunoista? Mikä merkitys on pinolla hieman kummallisia rakkauskirjeitä? Entä onko kartanon maille todella kätketty suuri timantti? Pääosassa voi sanoa olevan salaperäisen maailmanmatkaajan Anthony Caden, joka päätyy osaksi tapahtumia kenties aivan sattumalta. Tietenkin.

Rakkauskirjeiden salaisuus on oikein oivallista Christietä, vaikken toki mikään suuri tai pienikään asiantuntija hänen tuotantonsa osalta ole. Lukiessa oli hauska koettaa arvuutella juonenkäänteitä ja syyllisiä, missä en toki taaskaan onnistunut lähestulkoon laisinkaan. Viehättävä miljöö lisäsi kirjan viihdyttävyyttä, ja jotenkin sitä lukiessa unohti sen olevan kirjoitettu jo 90 vuotta sitten. Christien kirjoissa on jotain varsin ajatonta ja siinä mielessä modernia: ne kyllä uppoavat lukijaan 2010-luvullakin oikein hyvin.

Kåre Halldénin Samppanjaruhtinas on lähes 90 vuotta Christien kirjaa nuorempi teos. Sen pääosassa on ruotsalainen turisti Harald Poppe, joka on lähtenyt ryhmäviinimatkalle Ranskan Champagneen, ja päätyy kepoisen lomailun ja samppanjanmaistelun sijaan keskelle suoranaista rikosaaltoa. Hän tuntuu olevan paikalla aina, kun muuten rauhallisella alueella tapahtuu henkirikoksia. Viehättävän punapään Isabellen kanssa onkin sitten kiehtovaa koettaa löytää ratkaisua arvoituksellisiin kuolemiin, ei vähiten Isabellen isoisän, kuuluisan kellarimestarin Anselme Guidotin murhaan, jota poliisi väittää itsepintaisesti itsemurhaksi.

Samppanjaruhtinaan tarinaan sisältyy myös historiallinen perspektiivi, sillä tarinan ja murhien juonteet yltävät toisen maailmansodan saksalaismiehitykseen asti. Mukana on niin perhekaunoja, menneitä suhteita, salaisuuksia kuin samppanjatalojen välistä kilpailuakin. Ja lukija saa kuin ohimennen melkoisen katsauksen samppanjan ihmeelliseen maailmaan, mikä on siitä ikävää, että se herätti välittömän halun saada jotakin kuplaista juotavaa kirjan ohelle (joskin tällä kertaa tyydyin itse vain vissyyn).

Samppanjaruhtinas on ehkä lopulta hieman liian höttöinen makuuni, että se iskisi muulloin kuin hetkellä, jolla haluan vain ahmaista jonkin välipalaopuksen. Kiinnostava miljöö ja hauska taustateema (kuohuviini!) antavat paljon anteeksi sille, että esimerkiksi kirjan henkilöt ovat aika, no, epäuskottavia. Kirja on kirjoitettu nelisen vuotta sitten ja uskon sen kuvaavan kirjoitusaikaansa, joten siinäkin mielessä on hieman höpsöä, että esimerkiksi nettiyhteyden löytäminen on kirjassa aika ajoin jotenkin ylitsepääsemättömän haastavaa. Päähenkilöt käyttäytyvät myös varsin irrationaalisesti (esimerkiksi Isabellesta on hankala uskoa, että hän olisi juuri menettänyt rakkaan isoisänsä väkivaltaisesti), mutta toisaalta ilman sitä tällainen kirja ei saisi jännitettään. Pari pösilöä sivuhahmoa on myös mukana, ehkä he olisivat voineet olla ihan himpun verran uskottavampia konnuudessaan ja ääliömäisyydessään...

Yhtä kaikki molemmat lukemani dekkarit ovat aivan kelvollista kesä- ja miksei muutakin luettavaa. Eivät ne mitään unohtumattomia lukuelämyksiä ole, mutta pakkoko sellaisia olisi muka aina saadakaan – eihän mikään enää tuntuisi silloin miltään!



Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus
Suomentaja: Kirsti Kattelus
Ulkoasu: Raimo Raatikainen
WSOY 1985
278 s.

The Secret of Chimneys (1925)

Omasta hyllystä.


Kåre Halldén: Samppanjaruhtinas
Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom
Ulkoasu: ?
Tammi 2013
398 s.

Champagneführern (2011)

Kirjastosta.


_______

Rakkauskirjeiden salaisuudesta muualla: Jokken kirjanurkka, Oksan hyllyltä

Samppanjaruhtinaasta muualla: Nenä kirjassa, Oksan hyllyltä, Ja kaikkea muuta, Lukuneuvoja, Kirjakompassi

Osallistun Halldénin kirjalla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen (Ruotsi) sekä Kirjan vuoden lukuhaasteeseen, josta nappaan kohdan 20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella. Christien kirjalla avaan Hurjan Hassun Lukijan Agatha Christie 125 vuotta -haasteen.

Kirjankansibingosta ruksaan ruudun Punainen (eikä vieläkään yhtään bingoa!).

Agatha Christie: Kuolema Niilillä

Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Suomentaja: Kirsti Kattelus
Ulkoasu: Heikki Kalliomaa
WSOY 2008 (1. painos 1978, aiempi suomennos 1940)
250 s.
Death on the Nile (1937)

Kirjastosta.



Rikas perijätär Linnet Ridgeway on päätynyt pikaiseen avioliittoon (entisen) parhaan ystävänsä Jacqueline de Bellefortin (entisen) poikaystävän Simon Doylen kanssa. Linnet ja Simon lähtevät häämatkalle Niilin risteilylle, ja kuinka ollakaan katkeroitunut Jacqueline lyöttäytyy samalle matkalle.

Laivan matkustajiin kuuluu kolmiodraaman lisäksi muitakin huomattavan kiinnostavia henkilöitä. On kirjailijanurallaan lamaannuksessa oleva kirjailijatar, amerikkalainen asianajaja, joka on samalla Linnetin holhooja, pariskuntia ja sukulaisia, kiihkomielinen vasemmistoaktivisti, saksalainen lääkäri, tyhjäntoimittajia ja salaisuuksia. Lisäksi risteilyaluksella on eräs viiksekäs pikku belgialainen – Hercule Poirot.

Risteily sujuu kauniissa säässä Egyptin maisemissa. Matkustajat pysähtyvät ihailemaan nähtävyyksiä ja laivalla itsessään on kaikenmoista vispilänkauppaa ja suhinaa. Tunnelma on sellainen kuin se matkalla ollessa usein on, leppeä mutta hieman jännittynyt, vieraassa ympäristössä kun ollaan.

Ja sitten tapahtuu murha.

Poirot alkaa selvittää murhaa ystävänsä eversti Racen kanssa, jonka omana missiona on saada kiinni vaarallinen rikollinen, jonka myös tiedetään olevan laivan matkustajien joukossa. Juttu tuntuu mutkistuvan entisestään – etenkin kun murhat eivät jää vain yhteen...

Siitä on totisesti kauan, kun olen viimeksi lukenut Christietä. Jotakuinkin puolikas vuosikymmen, luulen. Kuolemaa Niilillä lukiessani mietin, miksi ihmeessä edellisestä kerrasta on niin kauan: kirjahan on mahtava!

Kyse on suljetun paikan mysteeristä. Ollaan risteilyaluksella, ja murhaajan on oltava joku matkustajista. Hercule Poirotin aivot työskentelevät niin, että lukijaakin hikoiluttaa. Pakkaa sekoittaa se, että huomattavan monella matkustajalla saattaa hyvinkin olla motiivi tapahtuneeseen murhaan.

Poirotin tyyli "kuulustella" matkustajia on oivallinen. Hän on varsin avoin epäilyksissään ja kertoo suoraan esimerkiksi keneltä on saanut silminnäkijähavaintoja tai muita todisteita. Toisaalta – nykyaikaisiin veren- ja kostonhimoisiin tv-murhaajiin tottuneena – ratkaisu tuntuu rohkealta. Eikös sillä tavoin aseta todistajat suorastaan hengenvaaraan?

Murhakuningatar Christie saa lukijan pään pyörälle. Hämääviä vihjeitä jaellaan varsin runsaasti ja epäilykset heräävät suuntaan jos toiseenkin. Runsas henkilögalleria luo jännitettä ja samalla haastetta: jossain vaiheessa varsin samantyyliset henkilöt menivät hieman sekaisin toistensa kanssa...

Kuolema Niilillä on mahtavaa rikosviihdettä. Väkivaltaisista kuolemista huolimatta se ei saa lukijaa kakomaan vaan pohtimaan mahdollisia tapahtumaketjuja ja tarkkailemaan tilannetta Poirotin tapaan laajemmasta näkökulmasta. Ihmismielen perustuntemukset: rakkaus, mustasukkaisuus, kateus ja ahneus nousevat tämän rikoksen myötä esiin.

Suosittelen leppoisiin kesähetkiin ja perinteisen arvoituksen kaipuuseen.

Seuraavaan Christie-elämykseen ei takuulla mene puolta vuosikymmentä!

____

Kuolema Niilillä on ilmeisesti yksi kuuluisimpia Christie-kirjoja. Siitä ovat kirjoittaneet  bloggaajista ainakin Salla, Norkku, Riina ja Jokke.

Avaan kirjalla osallistumiseni MarikaOksan Rikoksen jäljillä -kesähaasteeseen (harmaa aivosolu on nyt aktivoitu). Lisäksi nappaan sillä pisteen Mikä minusta tulee isona? -haasteessa salapoliisin ammatilla.