Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Glasgowlaisten sisarusten Marnien ja Nellyn elämä heittää melkoisen voltin jouluaattona. Heidän isänsä Gene on kuollut sänkyynsä ja äiti Izzy hirttäytynyt ulkovarastoon. Varsinaisen surun sijaan tytöt heräävät toimintaan. Vanhemmat on haudattava, ettei kukaan ulkopuolinen vain sotkeudu heidän elämäänsä. Huurteiseen maahan tehdään monttu ja haudan päälle istutetaan laventelia. Ongelma ratkaistu.

Marnie ja Nelly tulevat tosin huomaamaan, että vanhempien – huonojenkin – poissaolo vaikeuttaa alaikäisten lasten elämää huomattavasti. Vaikka Gene ja Izzy olivat umpisurkeita vanhempia, he sentään olivat jonkinlainen suoja yhteiskunnan koneistoa vastaan. Toisaalta he olivat myös pikkurikollisia, huumeaddikteja ja rahattomia luusereita, minkä lapset toki jo tiesivät, mutta jonka kanssa he joutuvat nyt tekemisiin enemmän kuin haluaisivatkaan, sillä vanhemmilta jäi velkoja ja täyttämättömiä lupauksia.

Samalla kun Marnie ja Nelly tempoilevat eteenpäin, naapurin ikääntynyt homomies Lennie tekee tiliä elämästään kuolleelle puolisolleen (joka puolestaan on haudattu aivan asiaankuuluvalla tavalla). Lennie on tuomittu alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta ja saa tuta, ettei mitään anneta anteeksi. Tyynesti hän siivoaa ja maalaa piiloon yhä uudelleen ilmaantuvat solvaukset ja uhkaukset. Lennie kiinnittää kuitenkin huomionsa naapuriperheen tapahtumiin ja ihmettelee, mihin Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat joutuneet. Hän ottaa tytöt suojelukseensa.

Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema on sirpinterävän mustan huumorin värittämä kertomus sisaruudesta ja solidaarisuudesta. Se yllättää tarkkanäköisyydellään ja karuudellaan, ilahduttaa moni-ilmeisellä kerronnallaan ja koskettaa aihepiirillään. Kolmen minäkertojan kautta näkökulma laajenee ja koetut hetket ristivalotetaan tehokkaasti.

Marnie on 15-vuotiaana pakotettu olemaan jo liian kokenut. Hän on kuin raivokas tiikeri suojellessaan jäljellä olevaa perhettään eli itseään ja pikkusiskoaan. Marnie on älykäs ja lahjakas, mutta taitojen ja tunteiden kanavoinnissa on vielä harjoiteltavaa. Kukaan ei ole koskaan kannustanut häntä – ei ole ehkä edes halunnut nähdä piikkien alle. Nelly on muutamaa vuotta nuorempi ja elää toisenlaista todellisuutta, joka on hyvin organisoitu ja tarkkaan määritelty. Nellylla on sangen yksioikoinen näkemys maailmasta, vahva tarve ennustettavuuteen ja järjestelmällisyyteen. Kaaoksessa vuosikaudet ollut perhe-elämä ja nyt vanhempien kuoleman laukaisema kriisi eivät Nellyn olemista ainakaan helpota.

Mehiläisten kuolema on tarina, jonka kierrokset kovenevat vähitellen mutta väistämättä. O'Donnell heittää yhä uusia täkyjä mukaan ja vaikka mahdollisuudet olisivat suuret keittää koko soppa pohjaan, tarina kantaa loppuun asti. Se saa ajattelemaan yhteiskunnan ja yhteisön rakenteita ja oletuksia, huokaamaan syvään viranomaistoiminnan sokeuden edessä ja arvostamaan huolenpitoa, sitä pientäkin, jota joskus hyvin epätavanomaiset tahot voivat tarjota.


Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Suomentaja: Seppo Raudaskoski
Moreeni 2013
304 s.
The Death of Bees (2012)

Omasta hyllystä.

________

Toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä, Usva, Kirjakaapin avain, Ihminen välissä, Kartanon kruunaamaton lukija

Haasteet: Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 51. Kirjassa on iäkäs päähenkilö.

Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Indrek Halgra: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
Suomentaja: Jouko Vanhanen
Moreeni 2011
349 s.
Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus (2010)

Kirjastosta.


Eletään toukokuuta Herran vuonna 1409. Tallinna on tiiviissä yhteydessä muuhun Eurooppaan Hansaliiton välityksellä, ja kaupunki kasvaa ja rakentuu kohisten. Kaupungin oman väen seassa seikkailee paljon ulkopuolisia: sotilaita, rakennusmiehiä, maankiertäjiä. Kaupungin apteekkari Melchior Wakenstede on sekä taidokas rohtojen sekoittaja, teräväsilmäinen ja -korvainen tarkkailija että harvinaisen teräväpäinen. Apteekkarin hoksottimia tarvitaan kipeästi, kun kaupungissa oleillut saksalaisritari löydetään päätä lyhyempänä Toompealta. Murha on selvitettävä mahdollisimman nopeasti. Kun lisää väkivaltaisia kuolemantapauksia sattuu aivan liian pian, on selvää, että Tallinnassa liikkuu harvinaisen verenhimoinen murhamies. Epäiltyjä vain on aivan liikaa, ja kaupunginraati hönkii niskaan. Lisäksi Melchiorilla on omat huolensa kannettavanaan, sillä eräänlainen sukukirous vaanii hänen yllään.

Joo.

No, tulipa luettua.

Nappasin Apteekkari Melchiorin kirjastosta mukaani tässä taannoin, kun se niin houkuttelevasti esillä oli, ja kun halusin lukea jotain virolaista. Kauhean tahmeasti lukukokemus lähti liikkeelle, mutta sitten jossain vaiheessa en enää halunnut jättää keskenkään. Ja ihan hyvä niin. Päähenkilö Melchior on aika mainio tapaus, nokkela ja sympaattinen, ja hänen seurassaan oli suhteellisen mielenkiintoista tutustua keskiaikaiseen Tallinnaan. Mutta jotenkin tarina ei silti onnistunut imaisemaan mukaansa.

Yksi syy oli se, etten jaksanut oikein keskittyä. Se kostautui myöhemmin, kun en enää ollut oikein perillä, kuka on kuka ja mitä kukakin teki. Apteekkaria lukuunottamatta muut henkilöhahmot jäivät nimittäin hyvin etäisiksi ja elottomiksi, ja siten sekoittuivat toisiinsa. Enkä jaksanut selailla taaksepäin selvittääkseni hahmoja uudelleen. Toisaalta pysyipä jännitys yllä loppuun saakka, kun ei ollut mitään toivoa, että olisin kyennyt ratkaisemaan arvoitusta omin päin. Ei siihen tosin oikein mahdollisuuksia annetakaan, vaan ratkaisun avaimet ovat tiukasti Melchiorilla.

Ei se ratkaisu kyllä oikein kiinnostanutkaan, mikä kai kertoo aika selkeästi siitä, ettei kirja vakuuttanut. Oikeastaan minulle oli melkein yhdentekevää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Juoni on kyllä periaatteessa ihan pätevä ja uskottavakin, mutta se ei vain yksinkertaisesti tehonnut meikäläiseen ollenkaan. Mukana on ripaus taikuutta, kansantaruja ja kirouksia, joita yleensä tervehdin ihan ilolla, mutta nyt nekään eivät riittäneet innostamaan. Sääli. Mahdollisuuksia oli. Tarina pohjautuu olemassa oleviin lähteisiin, jotka kertovat, että Tallinnassa todella murhattiin ylhäinen saksalaisritari vuonna 1409, mutta murhaajaa ei koskaan saatu selville. Melchior-niminen apteekkari olisi halunnut puhutella raatia ja ilmoitti tietävänsä sekä murhaajan että tämän motiivin, mutta häntä ei kuunneltu. 10 markan korvauksen hän joka tapauksessa sai.

Keskiaikainen Tallinna on viehättävästi ja aidontuntuisesti kuvattu. Kävin kesällä pitkästä aikaa etelänaapurissa ja olihan se todettava, että vanhakaupunki on erittäin mukava matkustuskohde. (Samaa mieltä olivat sadat jenkkituristit.) Sen puolesta kirjan Tallinna heräsi hyvin henkiin: eläydyin kyllä raatihuoneen liepeillä ja kapeilla kujilla kuvattuihin tapahtumiin. Ajankuvasta muutenkaan ei ole valittamista, mutta en kyllä ole mikään keskiajan tuntija, joten nokan koputtamiseni olisivat joka tapauksessa aika yhdentekeviä. No, sen verran nirsoilen, että niin nokkela kuin apteekkari onkaan, tuskin edes hän olisi oikeasti vuonna 1409 puhunut minuuteista myrkytyksen oireiden alkamista ja kestoa laskiessaan. Tai ehkä hän oli sitten todella valveutunut henkilö.

Oli miten oli, petyin, vaikken mitään erityistä odottanutkaan. Päähenkilöstä plussaa (tosin iso miinus hyvin päälleliimatun oloisesta seksikohtauksesta), miljööstä samoin. Lopputulemana on kuitenkin sanottava, että ei vakuuttanut, enkä usko jatko-osiin tarttuvani. Mutta olipahan joka tapauksessa vähän erityyppinen dekkari kuin yleensä.

Positiivisempia pohdintoja: Nenä kirjassa, Kirjamielellä ja Sukututkijan loppuvuosi.

Ikkunat auki Eurooppaan ja Maailmanvalloitus: Viro.