Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
Kansi: Jussi Kaakinen
Teos 2012
402 s.
Kirjastosta.
Uutta romaaniaan kirjoittava kirjailija kohtaa jotain, mihin ei olisi halunnut törmätä: ystävän itsemurhan. Sonja on tappanut itsensä, eikä kukaan tiedä syytä siihen. Kirjailija alkaa vimmaisena raapia kasaan Suurromaaniksi nimittämäänsä teosta ja käy samalla läpi omaa ja Sonjan kanssa yhteistä menneisyyttään, elämää nykyhetkessä ja omaa pahaa oloaan. Tarinan sisällä toinen tarina on osa kirjailijan romaania, joka kertoo Lapinlahden sulkeutuvan mielisairaalan viimeisestä potilaasta ja tätä hoitavasta psykiatrista. Naispotilas on löydetty rannalta ja hän on hukannut itsensä ja menneisyytensä. Niin ovat tosin kaikki muutkin kirjan henkilöt, tavalla tai toisella.
Marjo Niemen Ihmissyöjän ystävyys kiinnitti huomioni kiinnostavalla markkinointitekstillään ja kun siitä alkoi tipahdella blogitekstejä (esimerkiksi Katri, Minna, Lukuneuvoja ja Arja ovat kirjoittaneet tästä kehuvia ja punnittuja arvioita), hoputin mielessäni kirjaston varausjonoa lyhenemään nopeammin.
Tällä kertaa kyllä petyin. Harkitsin kirjan lopettamista kesken, mutta päätin sitten kuitenkin puskea loppuun saakka. Tiukkaa teki.
Sinänsä Ihmissyöjän ystävyydessä ei ole mitään vikaa. Niemen kieli houkuttelee mukaansa ja etenkin päähenkilön mielenmaisema, raivo, viha ja suru sekä muut äärimmäiset tunteet, on taidokkaasti rakennettu ja kuvattu. Ongelmaksi muodostui se, etten yksinkertaisesti löytänyt syytä, miksi minun olisi pitänyt haluta ymmärtää tätä kirjaa ja sen kertomaa tarinaa.
Jollain tasolla kiinnostuin päähenkilöstä ja hänen menneisyydestään. Hän on elänyt surkean lapsuuden, josta Sonja perheineen on hänet sattuman oikusta nostanut. Kirjailija kokee menneisyydestä sekä syyllisyyttä että katkeruutta: oliko hän vain hupaisa kuriositeetti, kantakaupungin ylhäisön hyväntekeväisyyden kohteena oleva kiintiököyhä? Vai oliko hänellä sittenkin jokin muu merkitys, ihan vain omana itsenään? Sitä hänen on surussaan vaikea selvittää. Samalla maailmanhistorialliset vääryydet, joita kirjailija luettelee ulkomuistista, pulppuavat esiin voimalla ja laajentavat perspektiiviä kauas yksilön yli ja ohi.
Ihmissyöjän ystävyys on päälle puskeva ja aggressiivinen kirja. Se huutaa ja häiriköi, hieroo epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä vasten lukijan naamaa, eikä todellakaan tee sitä hienovaraisesti tai armeliaasti. Pikemminkin syyllisyyttä kaikesta kaadetaan lukijan niskaan ja harteille, vaaditaan ottamaan jokin kanta ja asema suhteessa Euroopan historiaan ja kauhuihin.
Tämä on se ongelma. Tässä kirjassa on aivan liikaa kaikkea, aivan liian monta linjaa, jota seurata. Minua alkoi nopeasti väsyttää ja tympäistä. Myönnän, että Niemi tekee tarinansa taitavasti, ja hyökkäysasetelma on suunniteltu ja hiottu, mutta minua se ei vakuuttanut. Minua se ahdisti.
Loppujen lopuksi en oikeasti tiedä, mistä tämä kirja edes kertoo. Mitä se olisi halunnut minulle sanoa? Ja sekös minua ärsyttää.
___
Haasteet: Lukemattomat kirjailijat.