Elossa ollaan, vaikka muulta saattaa vaikuttaa. Kevät ja valo – ristiriitaista ja ihanaa. Nautin ja iloitsen ja samalla olen väsynyt ja ärtyinen. Hommia kasaantuu (Mikä veroilmoitus? Pitäisikö töitäkin hakea?) ja jää tekemättä. Olen hyvä välttelemään kaikenlaista, jopa pakollisia hommia. Tässäkin asiassa toimii ikivanha viisaus: älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Se tehoaa oppilaisiinkin.
Luin jo monta viikkoa sitten tämän mainion sarjakuvaromaanin, Marjane Satrapin Persepoliksen. Innostuin kirjasta kovasti ja sainkin kollegalta lainaan seuraavan osan, tai itse asiassa englanninkielisen version, jossa on sekä tämä ykkösosa että kakkonen. Sen luen aikanaan.
Marjane Satrapi on ranskalaistunut iranilainen sarjakuvataitelija, joka on ammentanut iranilaisesta taustastaan paljon kerrottavaa. Luin loppuvuodesta albumin Pistoja, ja ihastuin Satrapin herkulliseen tyyliin ikihyviksi.
Persepolis – Iranilainen lapsuuteni on sarjakuvaromaani, jossa Satrapi kertoo elämästä Iranissa ennen ja jälkeen vallankumouksen. Piirustusjälki on tummaa ja vahvaa, muttei lainkaan raskasta.
| Klikkaa halutessasi suuremmaksi. |
Satrapi hyödyntää kerronnassaan myös kuvien ulkopuolista tilaa ja ruutujen sarjamaisuutta. Niillä monet keskeiset teemat saavat korostusta ilman alleviivaamista. Persepolis on tarkka ja anteeksipyytelemätön kuvaus muutoksesta, jonka yhteiskunta kokee uskonnollisen vallankumouksen myötä. Vapaamielisen perheen on vaikea hyväksyä muutosta, mutta ympärillä on kiristyvä pelon ilmapiiri, johon on pakko sopeutua.
Keinoja kuitenkin on: vaikka huivi olisi pakotettuna päässä, on aina mahdollista turvata mustaan pörssiin päästäkseen toteuttamaan itseään. Satrapin kuvaama tilanne raastaa ja mietityttää. Kuinka itse selviäisin, jos kontrolli ympärilläni kasvaisi kasvamistaan ja vaatisi minulta käytöstä, jota en itse pidä perusteltuna?
Sodan pelko ja vaikutukset ovat todellisia ja tulevat sarjakuvan edetessä yhä konkreettisemmiksi. Lasten ja nuorten maailmassa sota on kaukana ja vieras – ja kuitenkin niin lähellä, että jokainen tuntee sen seuraukset selkäpiissään.
Satrapin kerronta ei ole ahdistavaa tai lannistavaa, vaikka hän käsitteleekin voimakkaita ja vakavia aiheita. Hän tuo napakalla otteellaan ja tarkoilla havainnoillaan historian ja vieraan yhteiskunnan lähelle ja ymmärrettäväksi.
Persepolis on sarjakuva, jonka ei toivo loppuvan, vaikka sen henkilöille haluaakin hyvää ja helpotusta. Kuvien tutkailu on kiehtovaa ja tarina tulee ahmittua kuin huomaamatta. Satrapi totisesti ottaa lukijansa, eikä minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan.
Marjane Satrapi: Persepolis – Iranilainen lapsuuteni
Suomentaja: Taina Aarne
Otava 2004
Persepolis (2000 & 2001)
Kirjastosta.
_______
Toisaalla: Sallan lukupäiväkirja, Kirjoihin kadonnut, Kirjanurkkaus, Pihin naisen elämää, Sabinan knalli, Pieni kirjasto, Narseskan kirjanurkkaus
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 11. Sarjakuvakirja sekä pitkästä aikaa uusi ruksi Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.