Maria Turtschaninoff: Naondel

Rakastuneena voi tehdä virheen jos toisenkin. Useimmiten virheet ovat kuitenkin varsin viattomia ja helposti korjattavissa. Kun nuori Kabira rakastuu Karenokoin ruhtinaan visiirin poikaan Iskaniin ja paljastaa tälle sukunsa vuosisadat vaaliman, elämää ja kuolemaa hallitsevan Anji-lähteen salaisuuden, hän ei voi arvata, millainen vaikutus tällä ratkaisevalla virheellä on koko hänen ja Karenokoin elämään.

Iskanista tulee voimakas valtiomies, joka säälimättä kukistaa vihollisensa, alistaa heikompansa ja kasvattaa oman mahtinsa vahvuutta. Kabiran hän on ottanut vastentahtoisesti vaimokseen, mutta lisää yksi kerrallaan naisia haaremiinsa valtakuntansa eri kolkista ja uusilta valloitetuilta alueilta. Palatsin vangeiksi päätyvät niin vaeltajakansan luonnonvoimia hallitseva Garai, unia kutova ja niitä lukeva Orseola kuin kansansa veriuhriksi koko ikänsä kasvatettu Iona.

Iskan ei kuitenkaan suuruudenhulluudessaan ymmärrä, että kaikki voima on lopulta kuitenkin rajallista, eikä kukaan voi yksin hallita sitä kokonaisuudessaan.

Maria Turtschaninoff jatkaa Naondelilla Maresista alkanutta Punaisen luostarin kronikoiden sarjaansa. Maresi kertoi Menoksen saarella sijaitsevan naisten asuttaman luostarin, sivistyskeskuksen ja turvapaikan tarinan, Naondel puolestaan kuvaa, mitä tapahtui sitä ennen ja kuinka luostari sai alkunsa. Kirjat ovat osa yhtenäistä tarinaa, mutta ne voi lukea myös itsenäisinä romaaneina.

Naondelin kuvaama Karenokoi on sangen tyypillinen fantasiamaailma. Elinympäristö on keskiaikaistyyppinen ja välimerellinen, eri heimot, klaanit ja valtiot eroavat toisistaan selkeästi fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan, valtarakennelma on patriarkaalinen ja ympärillä on maagisia elementtejä ja voimanlähteitä. Turtschaninoff kirjoittaa miljöönsä eläväksi ja kiehtovaksi, ratkaisut ovat perusteltuja ja uskottavia.

Kirja etenee vuorotellen eri näkökulmista kerrottuna. Iskanin haaremin naiset kertovat omaa tarinaansa, alkuun pidempinä lukuina, loppua kohti vauhtia kiihdyttäen. Ilmassa on pahaenteisyyttä, katumusta ja pelkoa, mutta toivon kipinä kuultaa läpi, sillä tarina kerrotaan pitkälti kuin muistiin merkittynä kronikkana: lukijalla on usko siihen, että kertojat ovat selvinneet ainakin niin pitkälle, että ovat voineet merkitä kokemuksensa muistiin.

Naondel on väkivaltansa osalta raakaa luettavaa. Verellä ei mässäillä, mutta seksuaalinen väkivalta on julmaa. Yksityiskohtiin ei mennä, onneksi, mutta toisaalta se jättää varaa mielikuvitukselle. Iskan ei todellakaan tunne armoa, hänen pahuutensa vain kasvaa, mitä enemmän Anjin voimaa hän käyttää. Maailman tasapainoa ymmärtävät naiset voivat vain kauhissaan katsoa vierestä, kun voimasuhteet muuttuvat yhä kaoottisemmiksi. Toisaalta myös nainen voi olla toiselle hirviö. Sisaruus syntyy vasta, kun on jotain niin voimakasta yhteistä jaettavaa, että sitä haluaa suojella itseään suuremmin voimin.

Naondel on tuhti kirja rankoista teemoista. Se on jännittävä, ahdistavakin, mutta houkuttelee lukemaan ja kututtaa mielikuvitusta. Kokonaisuus on tasapainoinen ja hiottu. Tämä maailma ja tarina ovat todellakin jotain, jonka on ollut syytä syntyä kerrottavaksi.


Maria Turtschaninoff: Naondel. Punaisen luostarin kronikoita
Suomentaja: Marja Kyrö
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2016
397 s.
Naondel. Krönikor från det Rödä Klostret (2016)

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Ullan luetut kirjat, Saran kirjat, Luetaanko tämä?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Cats, books & me, Sekaisin kirjoista

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 31. Fantasiakirja. 53. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen

Maria Turtschaninoff: Arra

Maria Turtschaninoff: Arra
Suomentaja: Marja Kyrö
Ulkoasu: Ea Söderberg
Tammi 2010
256 s.
Arra. Legender från Lavora (2009)

Kirjastosta.


Arra syntyy pieneen Simoran kylään ison perheensä kuopuksena. Pieni tummatukkainen tyttö on aina ulkopuolinen, eikä häntä halua perhe eikä muu yhteisö. Arra pysyykin vaiti. Vain metsässä, luonnon elementtien äärellä, hän on turvassa ja voi hyvin. Ihmisten kiintymys jää saamatta. Arra on taitava korinpunoja, mutta siitä huolimatta häntä pidetään viallisena, lähes epäihmisenä.

Arra joutuu muuttamaan alle kymmenvuotiaana metsästä Lagoran kaupunkiin, sisarensa Evian perheeseen. Evian ja hänen miehensä Arnel ovat käsityöläisiä ja kauppiaita. Perheeseen kuuluvat myös Arnelin sisar Unna ja Arran ja Evian sisar Kard. Elämä on työteliästä aamusta iltaan, ja Evia hallitsee perhettä rautaisella otteella. Hänen ainoa toiveensa oli päästä pois metsästä ja kohota yhteiskunnan rappusilla, eikä hän anna vähämielisenä pitämänsä siskonsa tai minkään muunkaan olla haaveensa tiellä. Kun paljastuu, että Arra on harvinaisen lahjakas kutojatar, raha alkaa kilistä Evian mielessä. Upeita kuvakudoksia kaupataan sekä Lagorassa että kaupungin ulkopuolelle. Kunnian taidosta saa Evia.

Arra on talon vanki, ja vain öisin hän karkaa kaupungin katoille vaeltamaan. Eräänä yönä hän kohtaa prinssi Surandon, eikä elämä voi sen jälkeen olla koskaan enää ennallaan. Lisäksi taustalla väreilee sodan uhka heikon kuninkaan ja pieleen menneen diplomatian vuoksi. Se pakottaa Arrankin ulos kuorestaan, ottamaan käyttöön kaikki taitonsa ja voimansa.

Olen vähän ihastunut Maria Turtschaninoffiin. Luin tuossa vastikään hänen tuoreimman kirjansa Maresin, joka on tänä vuonna myös Finlandia Junior -ehdokas. Maresi sijoittuu tähän samaan fantasiamaailmaan kuin Arrakin, mutta kyse ei ole sarjasta vaan täysin itsenäisistä osista. Arra oli Finlandia Junior -ehdokkaana ilmestymisvuonnaan, mutta voiton vei Mari Kujanpään ja Aino-Maija Metsolan Minä ja Muro. Tänä vuonna toivon Turtschaninoffille menestystä, sen verran vaikuttunut olen hänen tuotannostaan.

Mistä ihastuminen johtuu? Vaikea sanoa. Monestakin asiasta. Turtschaninoffin luoma maailma on kiehtova, salaperäinen, muttei liian vaikeaselkoinen tai omituinen. Ympäristö ja elämäntapa ovat luonnonläheiset ja varsin keskiaikaiset. Yhteisö menee aina yksilön edelle, perheen kunnia ja ulkokuori on tärkeintä, mitä on. Se aiheuttaa tietenkin ongelmia.

Kerronta on omaa luokkaansa, ja sen välittyminen suomenkieliselle lukijalle on tietenkin suomentaja Marja Kyrön ansiota. Tarina etenee soljuen, eikä käänteitä selitetä puhki. Arran sisäinen maailma on vahva, ja vaikkei hän puhu, viestintä ei jää piiloon. Luonnon ja ympäröivän maailman vaikutus on kuvattu hienosti. Kuinka paljon enemmän näkee, kuulee ja kokee, kun keskittyy hiljaisuuteen hälyn takana?

Vaikka kirja viihdytti minua suuresti, se herätti myös ikäviä tunteita, lähinnä surua. Arraa kohdellaan todella väärin, aina vain uudelleen ja uudelleen. Kirja muistuttaa erilaisuuden sietämisen vaikeudesta ja vierauden pelosta. Se osoittaa, kuinka tutustakin voidaan rakentaa vierasta ja uhkaavaa, kun niin päätetään. Epäoikeudenmukaisuus on useimmiten vain yhden julman valinnan päässä.

Turtschaninoff ammentaa ikiaikaisesta universaalista tarinaperinteestä, mutta hän tekee sen tuoreella ja omaäänisellä tavalla. Tarinan kaari on eheä ja se pitää lukijan koukussaan alusta loppuun.

____

Arrasta muualla: Kirjamielellä, Opuscolo – Kirjasta kirjaan ja Kirjaretket.

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen. Käsityöläisen ammatti nousee kirjassa keskeiseen osaan. Lisäksi sota on etenkin tarinan loppupuolella tärkeä teema, joten Ihminen sodassa -haasteen Kuvitteelliset sodat -osio saa tästä yhden lisäpisteen.

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita
Suomentaja: Marja Kyrö
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2014
213 s.
Maresi. Krönikor från Röda klostret (2014)

Arvostelukappale.


Pienellä syrjäisellä saarella sijaitsee Punainen luostari, paikka, jonne miehet eivät saa tulla. Punainen luostari on naisten valtakuntaa, siellä säilytetään ja vaalitaan tietoa Alkuäidistä, historiasta, lääkintätaidoista, eläintenhoidosta, verisimpukoiden väriaineen käytöstä ja muusta tärkeästä. Kullakin tiedon alalla on oma Sisarensa, joilla taas on jokaisella oma noviisinsa. Luostaria johtaa Äiti. Kaikki sukupolvet naisia ovat saarella edustettuina, ja uusia tulijoita saapuu aika ajoin eri maista ja taustoista.

Maresi on köyhyydestä ja nälästä Punaiseen luostariin pelastunut nuori ja tiedonhaluinen tyttö. Hän kirjaa muistiin tapahtumaketjua, joka on syytä säilöä osaksi kronikoita. Punaisen luostarin varsin tasainen ja ennustettava elämä muuttuu, kun saarelle saapuu pelokas tyttö Jai. Jai pakenee isäänsä, ja luostarissa hän on turvassa – hetken. Kun aggressiivinen sotajoukko lähestyy eräänä päivänä Punaisen luostarin saarta, joutuvat sisaret noviiseineen pahan paikan eteen. Kuinka selvitä hyökkäyksestä, jossa raaka voima kohtaa älyn?

Maria Turtschaninoffin uusin teos Maresi on eheä ja kiehtova kertomus maailmasta, jossa jumala on kolmikasvoinen nainen ja ihmisnaisilla hallussaan tieto – ja miehillä raivoisa halu hallita sitä. Samalla se kertoo kulttuurien törmäyksestä, vallasta, häpeän ja kunnian monimutkaisuudesta ja vuosisataisesta viisaudesta, jonka vaaliminen on huolellista ja tarkkaa työtä. Punaisen luostarin elämä pyrkii tasapainoon, jota sen ulkopuolinen maailma horjuttaa. Luostarin asukkaat kuvataan kiinnostavina, moniulotteisina ja viisaina naisina ja tyttöinä, joilla on käsissään avaimet hyvään elämään myös saaren ulkopuolella. Valitettavasti kaikki eivät voi hyväksyä sitä.

Pääosassa oleva Maresi on touhukas ja aikaansaava, kriittisesti ajatteleva ja omapäinen tyttö, jolla on surullinen henkilöhistoria. Tarinan kuluessa Maresi saa mahdollisuuden kasvaa moneen suuntaan ja etsiä itseään. Mikä on hänen paikkansa maailmassa? Onko se Punaisen luostarin Sisarena vai sittenkin jotain muuta?

Jain tausta on raadollinen. Hän kärsii kulttuurinsa – ja ennen kaikkea raivohullun isänsä – jyrkästä kunniakäsitteestä, jota on mahdotonta toteuttaa. Vaikka tarina on lyhyt, eikä aikaa Jain asioissa märehtimiseen liialti jää, jo nyt tarjotut osiot saavat raivon partaalle. Pahinta on, ettei se ole pelkkää kuvitelmaa. Liian monet ihmiset elävät vastaavien koodistojen vankina ja pahimmillaan uhrina todellisessakin maailmassa.

Maresi on eheä ja jännittävä tarina. Pidin kokonaisuudesta paljon, vaikka lukiessa toivoin tapahtumiin hieman nopeampaa vauhtia. Turtschaninoff pohjustaa kuvaamaansa maailmaa huolellisesti ja elämä Punaisessa luostarissa on hämäävän rauhallista pitkälle puoleenväliin kirjaa. Toiminnankipeä lukija olisi toivonut säpinän alkavan nopeammin, mutta nyt viimeisen pisteen jälkeen samainen lukija on aivan tyytyväinen siihen, mitä sai.

Maresi saa pohtimaan tyttöyttä ja naiseutta, valtaa, tietoa, rakenteita ja yhteisöllisyyttä. Melkoinen paketti reiluun kahteensataan sivuun, mutta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa, ei leviä käsiin tai jätä kylmäksi. Tosin lisääkin olisin lukenut, mielelläni. Ehkä kuulemme Maresista vielä?

Ja onhan minulla Maresin kanssa samaan maailmaan sijoittuvat Arra ja Anaché vielä lukematta...

_____

Myös Notko, se lukeva peikko, Ulla ja Tuijata ovat kirjoittaneet Maresista.

Teos on kuudes Suomen Pakolaisavun syyskuun #lukuhaaste-kampanjaan lukemani kirja.

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
Suomentaja: Marja Kyrö
Ulkoasu: Ea Söderberg
Tammi 2012
Underfors (2010)

E-kirjaostos.


Helsingin kantakaupungissa asuu omapäinen mutta varovainen ja äärimmäisen tarkka-aistinen Alva, kahdeksasluokkalainen tyttö, jolla on raitasukat ja milloin minkäkin värinen tukka. Hänellä on rakastavat vanhemmat, mutta jotain puuttuu. Se jokin on tunne omasta historiasta ja tieto varhaislapsuuden muistoista. Ne ovat nimittäin Alvalta kadonneet.

Kun Alva sitten kohtaa eräänä päivänä nahkatakkiin pukeutuneen, hieman erilaisen ja kovin kiehtovan Niden, menneisyys alkaa keriytyä auki. Alvalle paljastuu, että Helsingin alla on aivan toinen maailma, kokonainen kaupunki, Alistadi, jonne keijut, noidat ja peikot ovat paenneet ihmisten tieltä. Siellä odottaa melkoinen määrä salaisuuksia – ja uhkia – ja sinne Nide hänet vie.

Alvaan ihastunut rinnakkaisluokan poika Joel näkee, kuinka Alva ja Nide katoavat maan alle. Ehtimättä harkita sen enempää hän seuraa heitä. Ja mitä maan alla odottaakaan, sitä ei voi kukaan arvata...

Helsingin alla on ollut lukusuunnitelmissa jo kauan. Kun se tuli vastaan edullisena e-kirjana, klikkaus ei kauaa antanut odottaa itseään. Kirjaa oli myös todella miellyttävää lukea e-kirjana puhelimesta, perinteisenä kirjana se on melkein 500-sivuinen järkäle.

Alvan, Niden ja Joelin seikkailu oli miellyttävä lukukokemus. Vauhtia riittää ja tapahtumat seuraavat toisiaan sujuvasti. Olin tosin ajattellut, että kerran Alistadiin mentäessä sieltä ei enää palata, mutta toisin kävi, sillä seikkailu yltää aina Pohjanmaan kautta Lappiin asti. Turtschaninoff ammentaa ansiokkaasti suomalaisesta kansanperinteestä, mitä kiitän. Siitä nimittäin riittää jutun juurta romaaniin jos toiseenkin.

Helsinkiläisenä nautin suuresti kotikaupunkini mehevästä kuvauksesta. Paljon kuljetaan Kruunuhaassa, hieman Katajanokan puolella ja myös Kaivopuistossa. Aito miljöö on aina asia, jota kirjoissa arvostan. Tosin nyt jäin miettimään, kuinka olenkin onnistunut välttymään Alistadin sisäänkäyntien löytämiseltä (no, ehken ole tietoisesti etsinytkään) ja toisaalta: Mitähän Alistadin asukkaat tykkäävät Länsimetron rakennustöistä? Taitavat purnukat helistä siellä päin melkoisen usein...

Kirjan hahmot ovat kiinnostavia ja aitoja. Joel on sympaattinen ja rohkea, hän harrastaa parkouria ja tekee juuri niin kuin itse haluaa. Alva pitää itsensä hallinnassa, vaikka hänellä on taipumusta ylisuorittamiseen ja -varovaisuuteen. Mitä pidemmälle kirja etenee, sen kauemmaksi jää se Alva, jonka valokuvamuisti tallentaa kartat, reitit ja ohikulkevat ihmiset. Olisin ehkä toivonut luonteenpiirteen säilyvän selkeämmin loppuun asti. Toisaalta tarinan kuluessa Alvalle selviää asioita ja hän oppii taitoja, jotka väistämättä vaikuttavat nuoren käsitykseen itsestään.

Helsingin alla on monipuolinen teos. Sen teema liittyy pitkälti perheeseen ja identiteettiin. Jokaisella tulisi olla oikeus tuntea omat juurensa ja oma historiansa. Jokainen haluaa jollain tasolla tietää paikkansa sukupolvien ketjussa. Samalla kirjassa on seikkailullinen ote, joka viihdyttää. Juonessa on jonkin verran tyhjäkäyntiä ja itsestäänselvyyksiä, mutta minua se ei lopulta juurikaan haitannut. Suurimmat pyyhkeet annan dialogista, joka on jotenkin epätasaista ja paikoin epäuskottavaa. Nuoret eivät puhu kirjakieltä, se kuulostaa kirjassakin tönköltä.

Joistakin epäkohdista huolimatta nautin tästä kirjamatkasta suuresti. Pakotonta, modernia, hiottua ja suurista teemoista huolimatta kepeän tunteen jättävää nuortenkirjallisuutta. Ei muuta kuin Alistadin sisäänkäyntiä etsimään...

_____

Helsingin alla ovat vierailleet myös Valkoinen Kirahvi, marjis, Ahmu, Sonja, Tintti, Arja ja Rouva Huu.