Ruokailua sukilla

Tyhmä otsikko, mutta piti laittaa, kun tuli mieleen.

Olin eilen juuri lähdössä kotoa, kun puhelin soi. Rouva (se liikunta- ja kuulorajoitteinen) soitti, että kaipasi apua apteekkiasioille. Diabetes-lääkkeet olivat niin häneltä kuin apteekistakin olleet loppu ja nyt olivat soittaneet lääkkeen tulleen. Rouvalla oli enää kaksi taksimatkaa jäljellä, ja apteekki on tässä lähellä. Tottakai lähdin auttamaan.

Hain Rouvalta Kela-kortin ja rahat. Kävin apteekissa ja kaupassa ostamassa maitoa. Vein ostokset sekä loput rahat Rouvalle. Hän antoi muutaman euron "juoksupalkkaa". Tuli taas hyvä mieli, että voin olla avuksi.

Samalla reissulla törmäsin pitkäaikaiseen ystävättäreeni. Olen tehnyt hänelle joskus Jokerit-sukat (näemmä 2015), jotka hän oli antanut eteenpäin yhteiselle ystävällemme. Nyt hän tilasi uudet itselleen ja maksoi ne etukäteen.

Siitä ilosta vein Tupon syömään. Lähellä on ravintola Golden Rice Bowl, intialainen paikka, jossa olemme käyneet monta kertaa. Viikonloppuisin lounaspuffet on auki klo. 18. saakka ja maksaa yksitoista euroa.

Tarjolla oli salaattia, susheja, rakastamiani friteerattuja 'kanapalloja', broileria, nautaa, riisiä, nuudelia ja vaikka mitä. En ole koskaan lähtenyt nälkäisenä pois eikä niin käynyt eilenkään. Itseasiassa jopa nauroin Tupolle kun hän silminnähden ahmi liikaa, hih.

Meille tulee Tupon kanssa parin viikon päästä SEITSEMÄN VUOTTA täyteen ensitapaamisesta. Onko se 'se seitsemän vuoden kirous' vai mikä, mutta meillä on ollut melkoisen kuoppainen kevät. Rakkautta ja toisesta pitämistä ei puutu, mutta välillä tuntuu, että seinät (ja tavarapaljous) kaatuu päälle. Teki hyvää mennä 'ulos' syömään, jutella ja samalla fiilistellä sitä, että pääsemme ensi kuun lopulla reissuun. Pois kaikesta, tavallaan.

Ennen kyseistä reissua käyn vajaan viikon äidin luona Rovaniemellä ja sekin hetken erossa oleminen tekee varmasti hyvää.

Olen tänään menossa pitkästä aikaa vetämään bingon TheBaariin. Samalla, kun ei yhtään huvittaisi, on se jännää niin pitkän tauon jälkeen. En kai koskaan unohda, kuinka joku nuori likka kommentoi, että kuulostan kuuluttaessani numeroita ihan merisäältä. Hah.

Poika on palannut Suomeen tulevan vaimonsa kanssa ja samoin ilmeisesti Gun. Soitanpa äidille ennen kun alan (henkisesti?) valmistautumaan bingoiluun.
 

Viidettätoista päivää.