Mun eka "virgin" trifle granaattiomenasirappiviikunoilla ja pääsiäissunnuntain menu

Trifle on yksi englantilaisten klassisimmista jälkiruuista. Voitte varmasti arvata, että brittien keskinäisessä keskustelussa aihe herättää runsaasti mielipiteitä siitä mitä Oikeassa Triflessä pitäisi olla ja mitä siinä Ei Pitäisi Olla.

Kuitenkin vakiintunut käsitys triflestä on, että se on optimitilanteessa lasiseen kulhoon koottu jälkiruoka jossa englantilaisen vaniljakastikkeen, (mielellään makealla sherryllä kostutetun) kakun, hillon ja kerman kerroksittain koottu yhdistelmä muodostaa syntisen ja tekstuureiltaan oikeanlaisen kerrosjälkiruuan.

Lopulta kuitenkin nykykäsitys triflestä on varsin armelias; trifleksi voi kutsua melkein mitä tahansa kerroksittain tehtyä jälkiruokaa jossa on ainakin jossain muodossaan hedelmää tai hilloa, kermaa ja kakkua tai keksejä sekä jotain runsaanmakuista kastiketta.

Tämän triflen luonteen ratkaisi oikeastaan kolme asiaa, joista ensimmäinen oli viime kesänä Ottolenghin kirjasta tekemäni upeat, granaattisiirapilla marinoidut tuoreet viikunat. Halusin tarjota niitä Merituulin ja Jukan poppoolle illallisen päätteeksi sillä mielestäni ne istuivat ihan täydellisesti aavistuksen lähi-itävärittyneeseen menuuni. Vaikkei tästä pitänyt tulla menupostaus, niin kokosinpa nyt linkit ohjeisiin tähän alle, niin näette kokonaisuuden joka pöytään laskeutui.

Pääsiäissunnuntain menu 2015

Viikunaleipää, pistaasikotijuustoa ja appelsiininkukkahunajaa

Savustettua valkosipulikeittoa ja karitsankieltä

Ruusunterälehdillä maustettu ja kirsikkapuulla savustettu ylikypsä lampaan lapa, itsekuivattuja viinirypäleitä salaatin ja cous-cousin kanssa sekä mintulla maustettua punasipulijogurttia

Viikunatrifle ja kahvia

Mutta koska menussa oli myös jotain kovin kotoisaa, oli pääsiäinen ja ateria minusta huusi päätöksekseen jotain syntistä ja rikasta jälkiruokaa mietin, tekisinkö viikunat osaksi jotain lemonposset-henkistä lasiin koottavaa jälkiruokaa vai osaksi jotain "mess" -jälkkäriä. Ja siitä se sitten kiteytyi että koitanpa tehdä triflesovelman aitoon "katsotaan mitä löytyy" -teeman henkeen. Ja löytyihän sitä, kaikenlaista. 

Löysin kaapistani mm. vaaleanpunaisia ladyfingers -tyyppisiä sokerikakkukeksejä, joita käytetään tiramisu - tyyppisiin jälkiruokiin ja ruohonjuuresta ostamani aidoilla kukkien terälehdillä koristellun valkosuklaalevyn. Näistä löytyneistä asioista tuli se toinen jälkiruokaa määrittävä tekijä.

Kolmas tätä jälkkäriä määrittävä tekijä oli sitten lapsivieraat ja oman perheemmekin taapero; triflessä keksit kuuluisi liottaa makeassa sherryssä tai jossain muussa soveltuvassa alkoholissa. Mistä muuten ymmärrykseni mukaan juontuu yksi triflen miljoonasta nimestä "tipsy cake" (vapaa suomennos lienisi 'hiprakkakakku'). Niinpä alkoholi oli poissuljettu jälkkäristä, mutta koska kuivat keksit tietenkin tarvitsevat jotain kostukkeekseen ja kakkukin makua, keksin käyttää kostutukseen itse kettelemääni omppumehua jota maustoin mintunlehdillä ja lisäksi pyöräytin annoksen lemoncurdia vielä sekaan.

Ja sitten minulla oli vielä pakastimessa tuoreista granny smith - omenoista tekemääni sorbettia, johon ei ole ohjetta mutta voinette varmaan katsoa mallia tuosta aiemmin raportoimastani raparperi-omenasorbetista; käytin tähänkin vähän valkoista balsamicoa nostamaan aromeita ja itse asiassa nyt kun uudet raparperit tulevat, tuota sorbettia kannattaa tehdä joka tapauksessa :)

Ja hyvin kävi; vaikka melkein sain sydänpysähdyksen kun kannoin kakun pöytään ja kerroin että tämä on tämmöinen kasa kermavaahtoa. Merituuli totesi heti ettei kermavaahto ole hänen suosikkejaan mutta syystä tai toisesta tämä kuitenkin todettiin kelvolliseksi. Luulen, että minut pelasti sama temppu joka pudotti Emelian Masterchef Australian 2014 finaalista; sekoitin puolet lemoncurdistani kermaan. Tosin, toisin kuin Emelialla, minun curdini onnistui ihan hyvin ja laitoin sitä lisäksi mukaan sellaisenaan. Tällöin kermavaahto sai sitruunasta raikkaan, aromikkaan vivahteen eikä muistuta enää peruskermavaahtoa samalla tavalla. Lemoncurd taas toi mukaan intensiivisempää sitruunaa, joka taittoi mukavasti sokerisia keksejä ja antoi 'virgin' versiolle trflestä kaivattua luonnetta.

Nuo paahdetut viikunat voi toki tarjota ihan ohjeen mukaan sellaisenaan kermaisen ja jogurttisen vaahdon kanssa; viime kesänä teinkin juuri niin. Ottolenghin ohje vaahdolle on 100g kreikkalaista jogurttia ja 100g mascarponea vatkattuna keskenään vaahdoksi sekä ruokalusikallinen tomusokeria makeutukseen.

Mutta hyvin kävivät myös tällaisen trifleksi suht ohuen, korkeareunaiselle tarjottimelle kasatun hiprakattoman 'kaakun' koristukseen. :)

Granaattiomenatrifle 

Omena(-raparperi)sorbettia

Lemon curd

1 sitruunan kuori ja mehu
1 dl sokeria
2 munaa
75g voita 

Paahdetut viikunat (Ottolenghin kirjasta Plenty more)

3 rkl granaattiomenasiirappia
1 rkl sitruunan mehua
3 rkl tummaa muscavadosokeria
4 timjaminoksaa (2 kokonaisena 2 lehdet nypittynä)
1 appelsiini, puolet kuoresta raastettuna, toinen puoli pitkänä, ohuena nauhana (voi käyttää myös  koristeluun)
8 kypsää viikunaa, halkaistuna pitkittäin


Lisäksi tarvitaan
1 pkt pinkkejä ladyfingers - keksejä tai esim. sokerikakun jämiä
n. 1 dl itse keitettyä sokeroitua omenamehua + mintunlehtiä (ja/tai sopivaa alkoholia)
1 levy kukkasin korstettua valkosuklaata tai esim. sokeroituja ruusun terälehtiä
0,5l kermaa vaahtona + 2 tl vaniljasorkeria
mintunlehtiä koristeluun

Aloita jälkiruoka tekemällä sorbetti valmiiksi pakkaseen. Sorbetti ei ole pakollista, mutta muutama pallo raikasta sorbettia keventää ja raikastaa jälkiruokaa.

Tee lemon curd laittamalla kaikki aineet kattilaan ja täytä allas kylmällä vedellä kattilan jäähdytydtä varten. Kuumenna sitten seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Kun seos kuumenee ja hyytyy, nosta se vesialtaaseen ja sekoita kunnes se jääähtyy.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljalla. Jaa vaahto kahtia ja mausta toinen puoli puolella määrällä lemoncurdia. nosta toinen puoli vaahtoa jääkaappiin odottamaan koristelua.

Laita korkesreunaisen vuuan pohjalle ensin kerros lemoncurd-kermavaahtoa, sen päälle vielä lemoncurdia ja halutessa myös mintunlehtiä.

Laita sen päälle omenamehu-minttuseokseen dipatut keksit tai kakkupalat. Lisää sitten loppu lemoncurd ja lemoncurd-kermavaahto. Nosta pohja jääkaappiin maustumaan.

Tee sitten viikunat sekoittamalla ensin keskenään kaikki marinadin ainekset. Kun sokeri on hieman liuennut halkaisen viikunat sekaan ja jätä marinoitumaan 30 min.

Paahda viikunoita grillivastuksella (ei kuitenkaan suoraan 'kiinni' vastuksessa, koska palavat herkästi) 10 min kunnes viikunat karamellisoituvat. Oikea etäisyys ja aika riippuu uunista.

Kun viikunat paahtuvat keitä marinadia kasaan 2-4 min, jotta se muuttuu siirappiseksi ja voit pirskotella sitä karamellisoituneiden viikunoiden päälle. Viikunat ovat parhaita kakkuun hieman lämpiminä (erikseen tarjottuna ne voivat olla ihan kuumiakin) ja jos haluat, voit hieman lämmittää niitä vielä juuri ennen tarjoilua.

Kun trifle tarjoillaan, laita kakun päälle muutama pallo sorbettia, kermavaahtoa, viikunat ja niiden siirappikastiketta, valkosuklaan paloja ja mintun lehtiä. Tarjoa heti.

Punajuuri-rosmariinisorbettia, jogurtilla kevennettyä sitruunamascarponevaahtoa ja joulupiparien jämät

Hyvissä ystävissä on se erityinen puoli, että heidän tuloaan ei koskaan stressaa. Ei haittaa vaikka eteisen lattialla on tippaleipämäinen kasa teinin ja taaperon ulkovaatteita, pöytäliinat ovat pesussa ja viikon kiireinen lapsiperhe-elämä tehnyt jälleen varoittamatta äkkipysäyksen perjantaihin.

Hyvät ystävät voi kutsua kylään silloinkin, vain hetken mielijohteesta ja ruuaksi voi tarjota melkein mitä vain kokeellista ja silti kaikki menee vielä paremmin kuin jos olisin stressannut pitkään etukäteen. Loppiaisena kävi näin ja ladoin pöytään oikeasti kaikki jämät sekä kokeelliset ideat jotka joulun aikaan jäivät osittain tai kokonaan toteuttamatta. Enkä oikeastaan keksi, mitä olisin halunnut illassa muuttaa; ehkä lampaalle olisin voinut tehdä sen valkosipulimajoneesin minkä meinasinkin mutta aika pientä lientä universaalissa mittakaavassa. Se vaan oli jollain tavalla tosi helppo ilta ja menustakin tuli minusta ihan selkeä - vahingossa.

Loppiaisen menu 

Lanttua suolakuoressa ja savustettua jogurttia

Sumacilla ja teellä maustettua lammasta ja lyttypottua blue kongosta

Punajuurisorbettia, sitruunavaahtoa ja piparia

Punajuurisorbettia olen yrittänyt tehdä jo aiemmin, mutta glukoosisiirapin käyttö ei ollut (eikä ole muuten vieläkään, kiitos kysymästä) läheskään hallussani joten sorbetista tuli sinänsä hyvän makuista, mutta rakenteeltaan tosi omituista, raskasta ja valuvaa sorbetinkaltaista kylmää amorfista ainetta; Punaista Ainetta. Ja vaikka kyseessä oli jonkinlainen rimanalitus sorbetin rakenteessa, sorbetin maku oli jotain, mikä enteili upeaa settiä kunhan rakenne on kohdallaan. Päätin silloin vakaasti että teen punajuurisorbettia vielä uudelleen.

Teidän olisi pitänyt nähdä V:n ilme, kun sitten ilmoitin rauhallisesti (niiden punajuuripikkelöityjen munien tekemisen yhteydessä) että:"Raksu, vähän kannattaa sitten varoa kun käyt pakastimella, tein punajuurisorbettia sinne". V älähti kuin jokin olisi potkaissut häntä nilkkaan kovaa ja kysyi tuskaisen oloisena millaiseen astiaan pakkasin sorbetin. Ja jos joskus olen nähnyt mieheni muistuttavan Edvard Muncin "Huuto" - teosta, se olisi varmaan ollut suhteellisen lähellä silloin kun vastasin että:"Sellaiseen laatikkovuokaan..."

V ei kyennyt ymmärtämään punajuurisorbettia muunlaisena, kuin Punaisena Aineena. Minulla on tapana pakata jäätelökoneesta tuleva kama niihin laatikkovuokiin, koska ne ovat käteviä. Niiden kansi ei kuitenkaan ole mitenkään erityien tiivis ja jos vuoka kallistuu, mikä tahansa joka voi valua, valuu reunuksen välistä.  Ja juuri niin kävi viimeksi. Punainen Aine oli amorfisen luonteensa ansiosta lähtenyt valuvalle, hitaalle ja tuhoisalle matkalleen pitkin pakastinta. Koska se oli niin hidasliikkeistä, siihen ei havahduttu mitenkään heti ja Punainen Aine pääsi tekemään matkaansa punaisten marjapussien suojassa aika pitkään.

Se oli valunut ja tarttunut kaikkialle mihin vuokaa oli siiretty; valunut läpi pakastusrasioiden metsän, liimannut alimmat rasiat pakastinarkun pohjaan ja jähmettynyt sinne sitkeäksi liimamaiseksi mönjäksi; Punaiseksi Aineeksi, jonka V eräänä päivänä oli löytänyt pakastimesta. Löytänyt ja siivonnut.

Ja vaikkei asiasta ole sen kummemmin keskusteltu, on glukoosisiirappi saanut olla kaapissa Ihan Rauhassa; se on selvästi nimeään vaarallisempi ase taitamattomissa käsissä. Vaarallisempi kuin äkkiseltään osaisi kuvitella.

Ja siksi tässä sorbetissa on ihan perinteinen alkoholilisä, joka tuo massaan vähän makua ja pitää massan hieman irtonaisena MUTTA ei tee siitä valuvaa Punaista Ainetta.

Sorbetti herätti hämmästystä ja ihastusta; sitruunainen ja jogurttinen mascarponevaahto oli laiskan köksän versio Sinnen Nannajuhlissa tekemästä jogurttivaahdosta joka oli tajuttoman hyvää. En ollut muistanut valuttaa jogurttia etukäteen ja siksi lisäsin tomusokeri-jogurttiseokseen purkillisen jämäkämpää mascarponea ja lopputulos toimi hienosti.

Simppelin jälkkärin kanssa tarjosin vain kotoisasti kulhollisen joulupipareita joista voi jokainen napsia niin monta kuin haluaa. Jos haluat pitäytyä annoksissa suosittelen että murskaat muutaman keksin jälkiruokakulhon pohjalle, niin jokaiseen lusikalliseen riittää vähän keksimurua, sorbettia ja jogurttivaahtoa. Koristeluun käytin marenkeja ja sitruunamelissaa, mutta voit yhtä hyvin jättää ne pois ja laittaa koristeeksi vaikka vaan pari sitruunankuorikiehkuraa.

Punajuurisorbetilla joulupikkuleivät saavat jotain uutta luonnetta ja vaikka nyt onkin tammikuu, tätä kehtaa kyllä tarjota illallisen päätteeksi. Aromaattinen, suht keveä ja raikas jälkkäri.

Punajuurisorbettia ja jogurttivaahtoa (kuudelle-kahdeksalle)

3,5 dl punajuurimehua
1 oksa rosmariinia
125g sokeria
n. 1 rkl vadelmaviinietikkaa
(1-2 rkl sitruunan mehua)
3 rkl rommia (laitoin sitä maustettua Rebellion rommia, jota meillä ei oikein kukaan halua juoda.  Melkein mikä vaan likööri tai maustettu viina sopii - limoncello toimisi varmasti myös oikein hyvin)
n. 2-3 rkl hunajaa makeuden säätöön; maistele ja lisää tarvittaessa.

Kiehauta punajuurimehu ja kuori vaahto päältä. Lisää rosmariini, sokeri ja vadelmaviinietikka. Lämmitä hiljalleen kunnes sokeri on sulanut. Ota seos pois tulelta ja anna jäähtyä. Lisää sitten rommi, halutessa tilkka sitruunaa ja tarkista makeus. Seoksen pitäisi olla "hieman liian makeaa" mutta aromaattista. Voit tasapainottaa makua etikalla, rommilla ja hunajalla sopivaksi.

Laita jäätelökone päälle hyvissä ajoin ja lisää kylmä, siivilöity sorbettipohja kylmään koneeseen. Aja sorbetiksi. Mitä kylmempää sorbettipohja on, sitä paremmin jäätelökone pärjää sen kanssa ja rakenteesta tulee parempi. Laita pakastimeen tarjoiluun asti.

Ennen tarjoilua valmista jogurttivaahto. Alla määrät suurin piirtein

Jogurttivaahtoon

n. 3 dl turkkilaista, paksua jogurttia (voit valuttaa sen)
n. 1dl tomusokeria (maun mukaan)
1 prk 225g mascarponea
1/2 sitruunan kuori
vaniljahippuja

Vatkaa jogurtti ja sokeri vaahdoksi (jos et ole valuttanut jogurttia se ei vaahtoudu kunnolla) ja lisää mascarponea lusikallinen kerrallaan kunnes seos on sopivan paksua. Minä laitoin koko purkin.

Mausta sitruunan kuorella (halutessa myös mehua) ja vaniljalla.

Kokoamiseen tarvitaan lisäksi 

piparkakkuja
sitruunamelissaa
tomusokeria
(marenkia)

Murusta kulhon pohjalle piparkakkua. Lisää sitten jogurttivaahtoa ja pallo sorbettia. Koristele kokonaisella piparilla, sitruunamelissalla ja marengilla. Tomuta päälle vähän tomusokeria. Tarjoa heti.

Metsäinen menu uudelle vuodelle

Minua ihastuttaa ihan älyttömästi skandinaavisen selkeä, hyvin tehty ja paikallisia raaka-aineita uhkuva ruoka. Se on kuin selkeä runo, mielikuva tai maalaus josta on poistettu kaikki turha. Se on eleganttia ja hämmästyttävää. Se yllättää oivalluksellaan ja jättää syöjän ihmettelemään makujen puhtautta, selkeyttä ja kauneutta.

Syksyllä saatiin paljon suuria ja upeita tatteja. Osa pantiin kuivuriin...

Ja komeimmat pakastin vakumoituna.

Sellaisen ruuan tekeminen vaatii paljon ajatusta, rakkautta ja aikaa raaka-aineille. Vaikka hyvä tuote on hyvää sellaisenaankin, täydellisyyteen pyrkiminen vaatii huomion kiinnittämistä yksityiskohtiin ja niiden viimeistelyyn. Se kaikki on aluetta jossa väitän tiedon lisäävän jos ei tuskaa niin ainakin turhautumista; osaan kyllä arvostaa juuri noita upeita nyansseja ruuassa, mutta onnistuminen vaatii saman asian toistoa ja harjoitteua, jota arjen realiteetit harvoin sallivat ;)

Lisäksi kaikki alkaa raaka-aineesta, kulkee sen kanssa ja päätyy siihen takaisin.

Yksittäispakattuja fasaanin rintafileitä - aarre joka löytyi Suomenojalta, Merituulen K- supermarketista

"Tieräksä minkä takia mausteita käytetään? Niillon ammoosista ajoosta lähtien peitetty märäntyneen makua ruaas"  - isäni peripohojalaanen tokaisu minulle kun olin tehnyt vielä kotona asuessani isäni sen aikaista inhokkia pizzaa, jossa oli paitsi tomaattikastiketta, myös pizzamaustetta

Isäni, joka ei hyvin valikoituneen ruokavalionsa ansiosta näyttäydy ehkä tyypillisimpänä kulinaristina on aina jaksanut puhua laadukkaan ja tuoreen raaka-aineen puolesta. Ja vaikka minusta mausteillakin on paikkansa keittiössä, skandinaavisen finedinig - suuntauksen mukaisesti paljaaksi lautaselle jätetty ruoka ei salli yhtään virhettä niissä aineissa, joista ruoka valmistetaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin nämä olisivat olleet vuoden ensimmäiset oman pihan timjamit, nyt ne olivat viimeiset.

Ja vaikka maalasin juuri silmienne eteen yhtälön joka saa enemmän ajateltuna aikaan lähinnä luovuttajafiiliksen, koin pienen valaistumisen juuri ennen illalliskutsuja kun selailin mökkimatkalta Kasvihuoneilmiöstä ostamaani Sasu Laukkosen ja Marjaana Nelimarkan Vihreä pöytä - keittokirjaa.

Viime syksy oli ihan erinomainen sienten osalta. Minä laukkasin metsässä I:n kanssa aina kun vain pääsin ja pakastimeen kertyi vakumoituja tatteja, lampaankääpiä ja kehnäsieniä useammallakin tavalla säilöttynä. Ja siinä minä sen oikeastaan sitten tajusin, että tällä kertaa minulla on sellaista huippuraaka-ainetta josta olisi kiva tehdä jotain ihan erityistä.

Perunaleivos on oivallinen tapa hävittää joululta jääneet kuivakakut retrojälkiruokana

Ja kun sitten löysin vielä kaupasta yksittäispakattuja fasaanin rintafileitä alkoi suunnitelma ruuista hahmottua mielessäni...

Metsäinen menu uudelle vuodelle

Sasun tattikeittoa ja juusto-herkkutattibriossia

Fasaaninrintaa, kehnäsieniä ja puikulamuusia (marja-aronia tai pihlajanmarjahyytelöä)

Perinteisiä perunaleivoksia hapankirsikkahillolla ja rommilla

Sen verran yksinkertaistin matkalla, että alunperin ajattelin tarjota perunaleivosten kanssa myös punajuurisorbettia ja "jotain kermaista juttua" sekä karamellisoitua (ehkä tähtianiksella ja fenkolilla maustettua) sokeria, mutta realismi iski. Siinä tuli pienimuotoista rakettien ammuntaa 3v huvittamiseksi, taaperon nukkumaanmenoa, saunaa ja yöpalaakin ennenkuin kukaan jaksoi tai ehti edes ajatella jälkiruokaa. Niinpä kaikki äänestivät kahvin, rommin ja perunaleivosten puolesta ilman sorbettia tai muutakaan sirkusta.

Sasun tattikeitto masuettaan timjamilla ja vaaleapaahtoisella kahvilla.

Minusta kokonaiuus on miellyttävällä tavalla selkeä ja vähintäänkin kehityskelpoinen ;) Ideana menun "metsä" taittuu selvän metsäisen tattikeiton jälkeen yllättävällä tavalla riistaisuuden sijaan pehmeämmäksi, feminiinisemmäksi metsäisyydeksi ja viljavuudeksi kun fasaanin ja kehnäsienen loistava makupari tarjotaan voisen puikulamuusin kanssa.

Fasaania ja hellästi kullanruskeaksi karamellisoituja kehniksiä; annoksesta unohtui pihlajanmarjahyytelö

Tuo fasaanin ja kehnäsienen liitto on ihan oma keksintöni, eli valitukset voi osoittaa tähän osoitteeseen jos joku ei tykkää. Minä tykkäsin ja sanmoin vieraamme, lupasin myös opastaa ystäviämme ensi syksynä kehnisbongaukseen. :)

Jälkiruuassa hain kirsikalla sadonkorjuuajatuksia, mutta no, vaikka perunaleivoksesta tuli ihan hyvää, ajatusta olisi kannattanut viedä enemmän metsämarjojen suuntaan käyttämällä perunaleivoksen päällystämiseen ja maustamiseen vaikka niitä biokian marjajauhoja ja kuivattuja marjoja sekä soveltuvia marjaliköörejä. Näin jälkikäteen ajatellen jälkiruuaksi olisi myös sopinut hienosti vaikka Merituulen mesiagervopannacotta, mutta konteksti huomioiden ehkä limoncellon sijaan metsämarjoilla tai metsämarjagranitella tarjottuna. Jos nyt sattuu olemaan mesiangervoa kuivattuna kaapissa ;)

Sasun tattikeitto oli ihan hyvää, joskin minusta soppa olisi tarvinnut hieman jotain happoa tai ryhtiä. Sehän voi olla, että kun sekoittelee sopivan seoksen erilaisia tatteja mausta tulee kompleksisempi ja ryhdikkäämpi. Pelkästä herkkutatista siitä tuli kyllä hienon makuista, mutta jokin hienovarainen lisä olisi minusta voinut ryhdistää lopputulosta. Mietin jälkikäteen mitä tekisin jatkossa toisin ja selailin myös Niki Segnitin Flavour Thesaurusta etsien mikä "se jokin" pieni lisä voisi olla.

Sasun kermaton herkkutattikeitto paseerataan siivilän läpi kahdesti, jolloin sen rakenteesta tulee silkkinen ja aromi pysyy selkeän kirkkaana koska sitä ei suurusteta jauholla lainkaan.

"Mushroom & Truffle:
... Classier to use them together but keep them distinct, as at Carlo's restaurant in Illinois, Where they serve a mushroom soup topped with truffle foam and sprinkled with porchini powder, cappuchino-style." - Niki Segnit, The Flavour Thesaurus

Omat ajatukseni olivat nimenomaan jossain vaahtoelementissä ja että keitto saattaisi hyötyä tujauksesta esimerkiksi brandyä. Keitto myös tehdään ihan veteen ja tuumasin, että veden sijaan jonkin herkän liemen käyttäminenkin voisi toimia. Koska tarjosin sen parfyymisen fasaanin alkupalana, leikittelin myös ajatuksella sitoa makuja yhteen tuomalla keittoon aavistuksen parfyymia ripauksella jaavanpippuria tai kotoisampaa maustepippuria.

Suolainen ja syvän tryffelinmakuinen maitovaahto pinnalla saattaisi kyllä olla kova, erityisesti herkkutattipölyllä koristettuna...

Tein fasaanit etukäteen, viilensin jääkylvyssä ja annoin vain nopeasti voikylvyssä pinnat lintuihin ennen tarjoilua.

Fasaani on hankala lintu kypsentää, sitä ei käy kieltäminen. Olen koittanut kypsentää kokonaista fasaania aiemmin, olisikohan se noin kolmisen kertaa ja joko se tahtoo jäädä liian raa-aksi tai sitten se menee helposti yli ja sitkeäksi. Ehkä idioottivarmin keino mitä olen kuullut & maistanut, on fasaanin tekeminen ylikypsäksi hauduttamalla (confit), jolloin siitä tulee täysin luulta putoavaa ja pehmeää. Siitä tulee tosi herkkua ja juuri sillä tavoin laitettua fasaania ja oliiveita söimme viime vuonna joulupäivällisellä Montagliarissa.

Mutta kypsentäminen "juuri oikein" kiehtoo silti. Sillä jos fasaanin kanssa onnistuu, sen maku on jotain ihan erityistä ja erilaista kuin ylikypsäksi haudutetun kanssa; aromit jäävät paremmin esiin. Toim. huom. tässäkin on tietysti lintukohtaisia eroja; kasvatetut ovat valjumman makuisia kuin luonnossa kasvaneet.

Viimeksi tässä syksyllä kokeiltu fasaaniresepti oli Viini - lehdestä Antti Vahteran fasaania ja omenakastiketta, missä yhdistin valmiiseen reseptiin ideaani kehnäsienten ja fasaanin yhteen sopimisesta. Ja toden totta, niiden maku sopi fasaanin parfymiseen makuun ihan täydellisesti. Mutta jotenkin Antin ohjeella tehtynäkin fasaanista tuli sitkeää ja olin vähän pettynyt linnun rakenteeseen. Myös se perunalisuke meni jotenkin pieleen vaikka perunana oli jauhoista puikulaa. Ehkä rosamunda olisi toiminut paremmin uunissa ja antanut lopputuloksesta ilmavamman. Meillä siitä tuli rakenteeltaan aika kaameaa, joskin hyvänmakuista liisteriä ;D

Ja siksi olinkin niin innoissani, kun löysin pelkkiä rintafileitä; vähänkö aion vakumoida ne ja tunkea ihanuudet voin ja timjamin kanssa sous videen. Ohjekin löytyi laitteen valmistajan sivuilta ja fasaanit päätyivät voin, timjaminoksien ja kevyen maustamisen (yrttisuolaa ja mustaa pippuria, valkosipulijauhe unhottui) kanssa vakumipussiin ja 63,5 asteeseen 90 minuutiksi.  

Fasaanista tuli hyvää, se ei ollut sitkeää ja mielestäni maut olivat aika lailla kohdallaan. Liha oli kyllä silti yllättävän kovaa ja mietin, että jos löydän vielä fasaaninrintaa jostain, kokeilen uudelleen ilman kylmäkylvetystä välissä. Joka tapauksessa innostuin teemasta fasaani ja vakumikypsennys aika lailla.

Kehnäsieniäkin onnistuin paistamaan vain juuri sopivasti voin ja timjamin kanssa - jos kehnäsienen nimittäin ruskistaa liian kuumalla pannulla, sen herkkä ja ihana maku peittyy. Luulen, että osa onnistumisesta kehnisten kanssa tuli V:n ajatuksesta käyttää sienille teräspannua. Valuraudasta tulee helposti liian kuuma ja se varaa paljon lämpöä. Teräspannu taas on herkempänä pelinä helpompi säätää juuri sopivasti ja sienet onnistuivat ihan nappiin.

Palaan perunaleivoksiin vielä ihan oman postauksen voimalla, mutta tässä se Sasun tattikeitto. Ohjeessa sanotaan että siihen tarvitaan 6+6 pakastetattia ja koska ainakin meillä tattien koko vaihteli paljon, tarkastin Sasulta twitteristä (kiitokset vastaamisesta!) paljonko on "normitatti" ;) grammoissa.

@Siskotkokkaa Moi! Veikkaisin että yli puoli kiloa mutta alle kilo, about ehkä 650g! Antoisia kokkailuhetkiä!
— Sasu Laukkonen (@sasulaukkonen) December 30, 2014

Yhteensä keittoon siis kuluu n. 650g tattia, joten 12 tatin sijaan isommista herkkutateista kyllä riittää vähemmänkin - ehkä jopa kolme tai neljä.

Tattikeitto (n. 4-5:lle pienenä alkupalana)

6+6 tattia (yht. n. 650g)
n. 5 dl vettä
6 timjaminoksaa
8 vaaleapaahtoista kahvipapua (meillä Brazilian Yellow Bourbon)
30g voita
puhdistamatonta merisuolaa

Käytä alkuvaiheessa puolet pakastetateista. Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada esimerkiksi litran mittaan tai pieneen kulhoon sienten päälle, niin että sienet peittyvät. (Minä sulatin sienet ensin, kuitenkin osa oli kohmeisia vielä ja käytin tietysti sulatusnesteenkin mukaan.)

Anna sienten vetäytyä huoneenlämmössä puoli tuntia.

Soseuta sienet tehosekoittimella ja siivilöi metallisiivilän läpi.

Siirrä tattipyre kattilaan. Lisää timjamin oksat ja kahvipavut.

Kiehauta koko ajan sekoittaen ja anna kiehua vajaa viisi minuuttia. Anna vetäytyä toiset viisi minuuttia. Siivilöi keittopohja uudelleen.

Keitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, jotta saat keitosta paksumman. Pilko isoiksi paloiksi 6 sulatettua tattia ja freesaa ne kuumassa voissa toisessa kattilassa. Paista tatit niin nopeasti että sisuta jää pehmeäksi ja vain pinta ruskistuu. Mausta merisuolalla.

Kaada keitto sienten päälle, kuumenna ja tarjoile.

p.s. kun haluat ruskistaa tatteihin vain pinnan, anna pannun kuumentua. lisää sitten voi ja ODOTA että se sulaa ja kupliminen laantuu. silloin rasvasta on haihtunut nestettä pois ja ruskistiuminen pääsee tapahtumaan. Homma helpottuu jos ruskistat tatit erissä ja kuivaat tatit tarvittaessa. 

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa - jälkiruoka

Yhteistyössä Fazer

Tämän itsenäisyyspäiväksi tekemäni jälkiruuan inspiraationa toimi neljä eri lähdettä; Gourmet - lehden numero jossa oli se herkkä jälkiruoka kahdella punaisella, ikkunallisella sokeriseinällä ja jonka olen jo tässä joulunalushössötyksessä hukannut jonnekin, Werner-gourmetservice 2014 lehti, jossa oli Daniel Roosin tyrnijälkiruoka - siitä pummittiin suklaakakkupohja, Lantliv mat & vin 3/2013 josata sain idean tomusokerilla lumiseksi sokeroidun mintun lisäämisestä päärynään ja suklaaseen eikä vähiten Hannelen minipiparimökki, josta sain idean käyttää seininä sokerin sijaan helpompaa ja kotoisampaa piparitaikinaa.

ja sitten sen kirjoittamani adventtisaarnan merkeissä suosittelen, että jos tähän ryhdytte jouluna, käytätte vielä pari oikotietä kuten minä;)

Kaupan taikina on ehkä tylsä, mutta pomminvarma vaihtoehto jos et ole muutenkin leipomassa pipareita.

Suositellut oikotiet:

1) Jos et ole muutenkin leipomassa pipareita, käytä valmista piparitaikinaa, esimerkiksi se sunnuntai on ihan OK (myös kuningaskuluttajan testiryhmän mukaan ylellä).  Syynä tähän on, että vaikka itsetehty taikina maistuu onnistuessaan upealle, on parhaimmillan karamellisen rapeaa ja ohutta, jos et ole tehnyt pipareita sillä isänäidin mummon kummin luottoreseptillä muutamaan vuoteen, pikkuniksit ja vinkit ovat saattanet unohtua; taikinasta saattaa tulla liian löysää, liian neilikkaista tai mikä pahinta, liian leviäväistä pellillä. Kaupan taikina kaikessa tylsyydessään on helposti kauliintuvaa, se pysyy tosi hyvin muodossaan ja paistuu tasaisesti. Niin, ja sen ei tarvitse maustua yön yli jos pääsi unohtumaan se taikinan teko... Osta ainakin varalle jos et sitten ehdikään; niin minä tein ja hyvä oli että ostin.

Note to self: suklaakakun koristelu marengeilla ja karkeilla voi olla vinkeä idea, mutta ensi kerralla mukaan pitää saada jotain raikasta hedelmää. ;) Ja pienempiä marenkeja!

2) Marengit ja lumisokeroidut suklaamantelit voi toki tehdä itsekin, mutta voit myös ostaa valmiita. Mantelit minäkin ostin Mankkaalta ja marenkeina käytin tähän isäinpäivältä ylijääneitä turkinpippurimaustettuja yksilöitä. Tein ne silloin yli jääneestä valkuaisesta jotta pojat voisivat koristella isinsä kakun. Omalla agendallani oli myös kokeilla a) Mariukselta ostamaani elämäni ensimmäistä pastaväriä marengissa ja b) miten ne Fazerin (vadelmasuklaan yhteydessä saadun) leivontapaketin mukana tulleet erilaiset rakeet sopivat marenkien koristeluun ja maustamiseen. Eniten tykkäsin siitä turkinpippurirakeesta, joka on paitsi hyvän makuista myös ylläripylläri kestää kohtuullisen hyvin sulamatta kuivatun marengin pinnassa.(ks. kuva, nuo ovat siis isäinpäivän aikaan tehtyjä marenkeja ja rae ei ole sulanut vaikka marengit olivat ilmatiiviissä muovipussissa.

Kun kakkupohjaa tulee koko uunipellillinen, samaa jälkkäriä voi tarjota useammankin kerran.

3) Voit myös käyttää jälkkäriin vain yhtä, hauskanmuotoista piparkakkua; esimerkiksi joulukuusi sopisi ihan hienosti tai kuten minä, laitoin seuraavaan erään I:n kanssa tekemiäni päärynän muotoisia pipareita. Mutta tosiaan; sydän, tähti, kuusi, lumiukko, päärynä... ei kannata olla ennakkoluuloinen. Yhtä piparia käyttämällä säästyt lisäksi seinän liimaukselta. Hannele oli käyttänyt tomusokeri-vesiliuosta liimana jolla todennäköisesti saat pitävämmän ja kauniimman sauman kuin valkosuklaalla, jota minä käytin koska tykkään sen mausta enemmän. Mutta; se sottaa aloittelijan käsissä, ei pidä yhtä hyvin JA valkosuklaata ei sitten muuten edes sulateta mikrossa - se palaa karamelliseksi hipuiksi eikä sula. Ugh. :)

Jälkkäristä tuli ihan hauska; sorbetti tehdään päärynöiden keitinliemestä johon lisäsin vähäsen karamellista rommia estämään jäätymistä kivikovaksi. Voit tietysti myös ostaa valmista sorbettia tai vaniljajäätelöä, mutta ainakin meillä tuo keitinliemestä jäätelökoneessa pyöräytetty sorbetti oli ihan hitti. Se keventää ja raikastaa jälkiruuan täyteläistä mutakakkkusuklaapohjaa. Kovin isoa kakkupohjaa ei kannata leikata, koska tähän käytetään laadukasta, syvän ja voimakkaan makuista suklaata ja sanoisin ettei meikäläisenkään jälkkärikakkupala olisi voinut olla enää paljon suurenpi; täyttävää kamaa.

Mintun lehdet ovat loistava kombo suklaan ja päärynän kanssa. Ne saadaan talvisiksi vain asettelemalla ne oikeaan kohtaan ja ripottamalla koko komeuden päälle tomusokeria teesihdillä. Ja mikä parasta; kaikki palat voi tehdä etukäteen. Jos teet enemmän päärynöitä, voit jatkaa keitinlientä omatekoisella omenamehulla (tai joulumaiusteita halutessasi myös vaalealla glögillä) jolloin saat sorbetin lisäksi pidettyä valmiit päärynät säilössä omassa liemessään. Sitten vaan H- hetkellä kasaillaan!

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa  (päärynät ja sorbetti riittävät ainakin kahdeksalle, suklaakakku isommallekin porukalle)

Esimerkiksi Sunnuntai - piparkakkutaikinaa 1 pkt

Marengit voit tehdä pavlovan taikinaohjeella, värjätä ja koristaa makusi mukaan. Se turkinpippurirae on minusta pop.

Browniekakkupohja (normaali syvä uunipelti)
250g voita
220 g tumama suklaata (meillä Lindth 70% leivontasuklaa)
200g kananmunaa (4 normaalikokoista kananmunaa)
220g sokeria
70g vehnäjauhoa
4g suolaa
5g kanelia
5g vaniljasokeria
15g espressoa tai vahvaa kahvia

Kakkupohjan päälle:
1 prk n. 3 dl balsamico-omenahilloa  (tähän olisi kannattanut sulattaa sekaan 2 liivatelehtä jotta kerros jämähtäisi vähän - voit käyttää myös päärynähilloa)
n. 3 dl kermaa vaahtona
1 prk 250g mascarponea
1 tl vaniljasokeria
n. 4 rkl sokeria (tarkista makeus ja lisää makusi mukaan)
1/2 luomusitruunan mehu
2 liivatelehteä + tilkka omenamehua, n. 3 rkl 

Päärynät
4 päärynää, valitse hieman kovia tai napakoita ja raikkaantuoksuisia
liemeen (huom. jos teet päärynöitä säilytettäväksi asti, tuplaa liemen määrä niin riittää puolet sorbettiin!)
1 vaniljatanko
2 dl valkoviiniä
2 dl itsetehtyä omenamehua (tai vettä/valkoista glögiä)
2 dl sokeria
(sitruunan mehua jos kaipaa lisää happoa)

Koristeluun:
mintunlehtiä,
suklaa-lumimanteleita
tomusokeria

Sorbettiin tarvitset lisäksi n. 1- 2 rkl rommia, meillä Rebellion - rommia joka on äklömakeaa mutta käy näemmä edes jälkiruokiin....  (tarkista sokerin määrä liemestä aistinvaraisesti myös etenkin jos käytät hapanta omenamehua, sorbettiliemen pitää olla hieman liian makeaa, koska kylmyys syö makeutta lopullisessa sorbetissa. )

Marengit kannattaa tehdä etukäteen, samoin piparit jos mahdollista. Marenkien värjäämiseen käytin pastaväriä ja koristin raakana marengit turkinpippurirouheella. Piparitaikinan kaulitsin, leikkasin seinäelementit suorakulmaisella leivosmuotilla ja ikkunat veitsellä käsivaraisesti ja epäsymmetrisesti. Paistoin uunissa paketin ohjeen mukaan.

Kakkupohja
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita yhteen kulhoon ja sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa, voi ja espresso. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita keskenään sokeri ja kananmuna. ei tarvitse vaahdottaa, riittää että saat sokerin ja munat sekaisin tasaisesti. Kaikki sokeri ei sula täysin.

Sekoita varovasti suklaa kananmunaseokseen ja sekoita hyvin. Lisää seokseen sitten kaikki kuivat aineet keskenään sekoitettuna ja sekoita.

Levitä taikina leivinpaperille ohueksi kerrokseksi ja paista 200 asteisessa uunissa n. 5 min tai kunnes pinta juuri vähän kuortuu mutta taikina jää täysin mutakakkumaisen suklaiseksi sisältä. Minulla meni ehkä 6-7 min... 

Anna pohjan jäähtyä ja valmista kermatäyte. Laita liivatteet likoon kylmään veteen (laita pari lehteä myös omenasosetta varten) ja anna niiden pehmentyä n. 15 min.  Laita vatkaimeen kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kunnes vaahto alkaa muodostua mutta on vielä tosi pehmeää. Lisää mascarpone, sekoita ja mausta maun mukaan sitruunamehulla ja tarvitatessa lisäsokerilla. Kuumenna omenamehutilkka ja lisää siihen 2 liivatelehteä ja sekoita sulaksi. Lisää liivate koko ajan sekoittaen kermatäytteeseen. Tarkista maku.

Kuumenna myös omenasoseen sekaan tilkka omenamehua ja sulata siihen pari liivatetta. Sekoita liivate omenasoseeseen. Tarvittava liivatteen määrä riippuu siitä, kuinka löysää sose on.

Kun kakkupohja on jäähtynyt täysin levitä sen päälle ensin omenasose. Sitten omenasoseen päälle mascarponevaahto ja tasoita kuumaan veteen kastetulla spatulalla. Jätä asettumaan ja jähmettymään kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli.  (koska kakku ei ole kovin paksu, ainakin minulla ehti hyvin jämähtää ulkona +4, kannen alla kun tein pohjan aamupäivästä, kokosin sen  ja tarjosin illalla 4-6h myöhemmin jolloin se oli jo täysin asettunut.)

Päärynät

Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet ja sekoita sokeriin veitsestä. Lisää kattilaan kaikki liemen aineet ja nosta kiehumispisteeseen. Kuori päärynät ja lisää liemeen. Anna kypsyä hiljaisella tulella n. 20 min tai kunnes ovat ihan pehmeitä.  Jäähdytä liemessään.

Sorbetti

Laita jäätelökone päälle hyvissä ajoin, että se on aivan kylmä ennen massan lisäämistä, ainakin 30 min ennen. 

Jäähdytä sorbettiliemi kunnolla jääkaapissa tai jopa pakastimessa (älä anna jäätyä!) ja tarkista sen maku. Lisää vähän rommia, joka estää sorbetin jäätymistä kivikovaksi. 1-2 rkl riittää. Jos et halua käyttää alkoholia, voit tehdä ilmankin tai käyttää glukoosisiirappia, mutta sen käytössä en oikein osaa neuvoa. Pyöritä sorbetiksi ja laita pakastimeen säilytykseen.

Kokoa pipariseinistä kulma suklaalla, tomusokeri-sitruunanmehuseoksella tai sulalla sokerilla, miten haluat. Leikkaa suklaakakusta pieni pala piparikulman viereen n. 4 cm x6 cm

Leikkaa päärynästä pieniä viuhkoja annokseen ja murra marenkia hieman lautaselle.

Tee sorbetista lusikalla pieni kvenelli jos osaat tai käytä jäätelökauhaa ja tee pallo. Laita pallo kakkupalan päälle (tai sen etupuolelle). Asettele lumimantelit ja mintut ja lopuksi tomuta koko komeus tomusokerilla. Tarjoa heti!



p.s. se turkinpippurirae oli tosiaan saatu joskus aiemmin tuotenäytteenä ja hyödynsin vaan kokeelliset marenginloput tähän. Ja vaikka tykkäsin että salmiakki, päärynä ja suklaa on hyvä kombo voit jättää salmiakin myös pois.

Grillattua salaattia, kalkkunaa ja paahdettua maa-artisokkaa

Se oli joku niistä (monista) Gordon Ramsayn tv-sarjamainoksista jossa Ramsay pyytää ja saa eteensä grillatun kana caesar - salaatin. Spotissa Gordon roikuttaa ilmassa salaattilohkoa ja päivittelee, miten kapakka on grillannut salaatinkin. Toivoin sen nähdessäni todella, että Gordon olisi maistanut sitä grillattua salaattia, sillä tuon spotin perusteella hän ei tiedä mitä menettää.

Olin prepannut Itsenäisyyspäivän illalliselle alkupalan ja jälkiruuan etukäteen, mutta pääruoka lisukkeineen meni taas vähän osastoon sävellys. Näin siitäkin huolimatta, että M ja J olivat tulossa syömään ja tuumasin, että koittaisin ker-ran-kin tehdä kaiken etukäteen valmiiksi ja olinkin mielestäni suunnitelmieni kanssa vielä täysin linjassa vielä ennen kauppaa.

Olin tavoilleni epätyypillisesti suunnannut matkani Sellon sijaan Mankkaan K-markettiin koska toivoin, että se ei vielä vähän puolen päivän jälkeen olisi täysi hullunmylly. Olin väärässä - sillä parkkipaikka oli jo täynnä ja ympärilläni kuhisi ihan tarpeeksi ihmisiä, että hyllyt alkoivat joiltain osin tyhjentyä. Lisäksi ei ehkä ollut fiksuin veto mennä vieraaseen kauppaan ennen juhlapyhää; kaikki oli hukassa eikä Alkoonkaan mahtunut ostoskärryjen kanssa, mitä en tietenkään tajunnut ennen kauppaan menoa. Niinpä kauppailun jälkeen kun aloin miettiä viiniä ja kalkkunaa - kukkuroillaan oleva ostoskärry varustettuna taaperolla oli Mankkaalla vähän dead end.

Kalkkunan suolaaminen vaatii valtavan astian. Joku iso, kannellinen laakeampi sanko olisi varmaan hyvä.
Suolassa ollut osa lintua on kellertävämpää kuvassa.

Minun oli tarkoituksena tehdä itsenäisyyspäivän pääruuaksi ankkaa - tai ehkä jotain confettoitua sous vide kalaa - ylipäätään jotain ihan muuta kuin kalkkunaa, mutta ankan rintafileet olivat kadonneet jo tiskistä ja pakkasestakin, eikä Mankkaan tiskissä oikein ollut sennäköistä kalaakaan.  Ja lopulta lähdin kotiin seitseniloinen pakastekalkkuna, tarjouslampaanpotkat ja parikiloinen upeasti marmoroitunut paahtopaisti kainalossani. Näistä syntyy kyllä paitsi itsenäisyyspäivän menu, myös seuraavan viikon sapuskat, tuumasin.

En itse asiassa vielä kaupasta perjantaina tullessanikaan ajatellut kalkkunaa suoranaisesti lauantaille, koska se oli jäässä. Tiedän, että  lampaanviulu kestää sulaa yli vuorokauden, joten en mitenkään olettanut että kalkkuna ehtisi sulaa ennenkuin sunnuntaiksi; olin ajatellut sen enemmänkin sellaiseksi low and slow - projektiksi V:lle ja savuavan vihreän munan jumalille. Mutta jätin kalkkunan kuitenkin sulamaan keittiöön kaupasta tultuani ja ajattelin että sen voi siirtää jääkaappiin illemmalla. Lopulta kuitenkin unohdin koko kalkkunan ja nukkumaan mennessä tajusin että se on edelleen siinä:

Kalkkuna kölli liemessään tisut alaspäin, niinpä isot lihat sulivat mutta selkäpuoli jäi sisältä jäiseksi.

"Raksu, jos minä nukutan lapsen, tekisitkö jotain tuolle kalkkunalle?"
"Niinkun mitä?!"
"No laita se ainakin kylmään, mutta saa sen laittaa suolaliemeenkin; miten nyt hyväksi näet."

Ja V oli googlannut, manannut kavereilleen vaimosta, kalkkunasta ja suolaamisesta siihen malliin että joku oli kokenut aiheelliseksi varmistaa mikä kanamainen otus siihen suolaan laitetaan. Onnekseni voin todeta, että valintani aviomiehen osalta on selvästi ollut hyvä, koska aamulla suolaliemestä inkiväärien kanssa uimasta löytyi kalkkuna.

Ja se kalkkuna vaikutti sulalta. Vaikutti on termi jota käytän tässä aivan tarkoituksella, sillä vaikka V tökki eläintä thermapenilläkin, se osa kalkkunaa joka ei ollut suolaliemessä ei tarkemmin asiaa tutkittaessa ollutkaan sitten täysin sulaa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo committed; kalkkuna oli lukittu pääruuaksi eikä aikaa esimerkiksi niiden lampaankoipien sousvidettämiseen oikeastaan enää ollut.  Ja no, tuumasimme, tuntuihan se lintu olevan jo pääosin sulaa.

Linnusta tuli ihan hyvää, mutta kalkkuna on muutenkin tosi kuiva lintu, niin pieni yli meneminen ei auta asiaa. Koitettiin paikata kastikkeella, mutta no, täydellinen lintu antaa odottaa itseään edelleen.

Mutta se low and slow voitiin unohtaa, sillä sitä silmällä pitäen kalkkuna olisi pitänyt saada savustimeen jo edellisenä iltana (mutta silloin se vielä oli selvästi jäässä). Joten epäsuoralla lämmöllä grillaten mentiin, koska siinä kypsymisajaksi arvioitiin nelisen tuntia ja me varasimme viisi, koska grillien kanssa ei koskaan kaikki mene nappiin ja olisi tylsää jos ruoka olisi ihan hirveästi myöhässä.

Ihan ok kalkkuna siitä tuli, muttei täydellinen. Linkkaan tähän V:n tällä kertaa inspiraationa käyttämät Virtual Weber bulletin ohjeet, mutta palaan tähän kokonainen halkkuna/hanhi/kanalintu projektina - osastoon toisella postauksella kun on kertoa onnistumisesta. Tässä kuitenkin muutama totuus näistä ei-niin-täydellisistä viritteistä koosteena. Pahoittelut kädettömyydestämme mm. kaikkensa antaneille Hauhialan hanihitilan kasvatille sekä kuvassa näkyvälle kalkkunaparalle: 

Kokonaisen, useamman kilon painoisen linnun kypsennys grillissä - how not to.

1. Iso lintu vie pitkän ajan sulaa jos se on jäässä. Pari vuorokautta sellaiselle kuuden-seitsemän kilon linnulle on varmaan suhteellisen lähellä totuutta. Vaikka pöydällä sulatus ja suolaliemi nopeuttavat prosessia se kestää. 
2. Jos jokin osa linnusta jää suolaliemen ulkopuolelle se ei sula yhtä nopeasti kuin liemessä oleva osa. Ilma on eriste. 
3. Suolaliemi on hyvä ajatus, muuten se liha ON suolatonta.  Pintasuolauksella ei pääse ollenkaan samaan lopputulokseen.
4. Suolaliemeen laitto pitää muistaa tarpeeksi ajoissa JA siihen tarvitsee ison astian. 12 litran kattila ei ole tarpeeksi iso vaikka siihen mahtuu joulukinkku keittymään.  
5. Iso lintu kypsyy epäsuoralla tulella, alle tarvitaan valumakippo. Kypsennysaika riippuu täysin kypsennyslämmöstä, tämänkertaisessa yritteessä lämmöt pidettiin suhteellisen korkealla, 170 C astetta jolloin aikaa varattiin nelisen tuntia. Ihan niin kauan siihen ei mennyt ja lintu valmistui jo ainakin tuntia-puoltatoista ennen H-hetkeä. 
6. Jos linnussa on paljon rasvaa (esimerkiksi hanhi tms) se sotkee kaikki paikat. Sitä valuu hirveä määrä valuma-astiaan, mutta sen lisäksi sitä riittää roiskeisiin ja koko grilli saattaa vaikuttaa siltä kuin se olisi suihkutettu rasvalla ja liemellä sisäpuolelta.  
7. Iso lintu on tosi vaikeaa saada juuri oikein kypsäksi. Etenkin jos sen aikoo jättää mehevän roseeksi eikä sitä aja vaan reippaasti ylikypsäksi niin että se putoaa luulta. Jälkimmäinen vaihtoehto on alkanut tuntua kummallisen houkutteelvalta etenkin rasvaisempien lintujen kuten ankan tai hanhen osalta. 
8. Siivenkärjet palavat, ne kannattaa suojata foliolla kun ovat sopivasti saaneet väriä. 
9. Jos haluaa rapean nahan, siihen ei laiteta kastikkeita. Ei minkääänlaisia.  
10. Lintu on kypsää kun neste on kirkasta, mutta lämpömittari on kyllä linnun lämmön mittaamiseen ihan must. 
11. Ja vaikka sen linnun ottaa pois jo ennenkuin se on mitenkään ihan siinä tavoitelämmössä sen sisälämpö jatkaa nousuaan pöydällä vielä monta astetta. Montako - jaa-a, sen kun aukottomasti tietäisi. Kalkkuna vaatii pitkän, suunnilleen puolentunnin levon ja lämpönousu on ainakin sen 3 astetta kun lintua ajaa vähän korkeammalla, n. 170 asteen lämmöllä grillissä.
12. Jos kalkkunan aikoo täyttää jollain, se hidastaa kypsymistä. Itse en ole vielä koskaan rohjennut täyttää grillattavaa kalkkunaa tai muutakaan lintua koska se sekoittaa pakan taas ihan kokonaan. 
13. Linnun pitää levätä ja lepäämisen aikana olisi tietysti kiva, että a) ruoka ei kylmene b) ruokaa ei jouduta odottamaan kohtuuttoman kauan c) että lepäämiselle jäisi kuitenkin tarpeeksi aikaa. 
14. Jos lintuun haluaa rapsakan nahan, sitä ei kannata laittaa kylmälaukkuun lepäämään. Nahka pehmenee höyrystyessään. Liha kyllä pysyi lämpimänä mutta jäin miettimään edesauttoiko kylmälaukku sitä, että se meni ehkä vähän liiankin kypsäksi. todennäköisesti. 
15. Tuommoinen lintu on monen päivän projekti, eikä siihen tule suhtautua kevyesti vaan koko eläimen jokaista painokiloa arvostaen. 
16. Vaikkei täydellistä, niin kaikki linnut ovat olleet omalla tavallaan hyviä. Ja se talteen saatu hanhenrasva; se oli ihan jumalaista tököttiä.

Maa.artisokkaa ja mallasmultaa. Mallasmulta lisättiin lopuksi, valmiisiin paahdettuihin artisokkiin.

Ja sitten ne lisukkeet. Minulla oli varattuna vähän kaikkea, kun en oikein osannut päättää. Koitin kysellä V:ltä mitä lisukkeita kalkkunan kanssa tehtäisiin, mutta mieheni vaikutti jotenkin samalta, kuin ihminen joka häkistä katselee käsijarruttoman henkilöautonsa hidasta luisua mäkeä alas. "Katsotaan nyt jos sen kanssa pitääkin tarjota vaikka sisäfilettä" oli ainoa kommentti joka irtosi. ;) Mahdollisesta Turk'n Turfista huolimatta silmäilin vähän jääkaappia ja tulin tulokseen, että varmaan fiksuinta on unohtaa kaikki piperrys pääruuasta ja mennä vaan selaisella "kaukalollinen lintua, kaukalollinen jotain uunitettua ja kaukalollinen salaattia" - linjalla. Ehkä myös kipollinen soosia. Mutta lopulta se jäi siihen pisteeseen että päätimme M:n kanssa laittaa uuniin paahtumaan ne stockalta ostamani kauniit, oikeasti juurikasta muistuttavat maa-artisokat halkaistuna ja lisäksi grillata sydänsalaattilohkoja.

Grillattu sydänsalaatti, yksi salaatti kannattaa lohkoa neljäksi "veneeksi"

Olen nyt sen taannoisen Groteskin keikan jälkeen grillannut useamman kerran sydänsalaattia ja se on ollut tosi hyvää joka kerta. Niin nytkin. Salaatti pitää olla laadultaan sellaista napakkaa ja suhteellisen tiiviillä "nupulla" kuten sydänsalaatti on; silloin öljyllä sipaistu leikkuupinta saa kauniin rusketuksen uunin grillivastuksen alla ihan viidessä minuutissa. Tarjolle laittaessa annosta voi toki koristaa vaikka minivihreillä, mutta minusta on ihan kiva että pääruuan määrää voi jokainen itse säätää ottamalla lisää jaettavista annoksista.

Maa-artisokat vaan pyöräytettiin öljyssä, suolattiin ja pippuroitiin ja laitettiin uuniin paahtumaan kullanruskeiksi. Kun ne tulivat uunista sain päähänpiston laittaa niihinkin vähän mallasmultaa; se oli loistoidea. Mallasmulta sopi hienosti myös maa-artisokkiin. Näin ne uudet ruokalajit syntyvät ;)

Ja sitten oli vielä voikastiketta joka oli maustettu appelsiinin kuorella. M sanoi että se sopi hyvin settiin, eikä se huonoa sinällään ollut mutta ensi kerralla koitan ehtiä tekemään kastikkeen siitä linnusta valuvasta nesteestä. Olisin tykännyt ehkä vähän tummemman makuisesta kastikkeesta jossa olisi sherrystä tai madeirasta saatua happoa sen appelsiinin kuoren ja linnusta valuvan savuisan, paahtuneen nesteen lisäksi.

Mutta ihan hyvä setti siitä tuli, vaikkei mennykkään kuin Strömsössä. Noita artisokkia mallasmullalla sekä sydänsalaattia uskallan kyllä suositella jos mietitte joulupöytäänkin jotain helppoa, uutta ja jossa kuitenkin on jotain tosi rustiikkista.

Ja sitten pieni adventtisaarna;) Kun näitä pyhiä ja juhlia sattuu tähän loppuvuoteen niin on mieleeni tullut muutamaan kertaan, viimeksi siellä Mankkaalla kun en löytänyt mitään vieraassa kaupassa, että pitäisi muistaa vaan ottaa rennosti nämä kauppailut ja etenkin sen joulun kanssa. Vaikka mitä hienoa suunnittelee, sattumalla on aina sijansa. Moni asia vaikuttaa yksittäisenä suoritteena ja paperilla tosi yksinkertaiselta, helpolta ja kivalta niin juuri niistä pienistä ihanuuksista voi lopulta kertyä ahdistava vuoksi.

Suunnitelman kaatuminen antaa aina mahdollisuuden jollekin uudelle.

Kannattaa antaa josain vähän periksi, koittaa ainakin ottaa vähän löysemmin rantein ja miettiä onko kaikkea ai-van pakko saada tehtyä juuri nyt ja juuri näin. Etenkin pienten juhlavalmistelijoiden jaksamus on rajallinen ja lopulta lapset lienevät onnellisimpia siihen, että jouluna aikuisilla olisi aikaa lukea, sylitellä ja leikkiä heidän kanssaan. Tämä on ollut oma toivelistani lahjoilla stressaaville isovanhemmille ja sukulaisille.

Ja pyydän erityisesti huumorintajua myös niiden ihmisten suhteen, jotka meitä siellä kaupassa palvelevat. Meillä asiakkailla on vaihtoehtoja mennä toiseen kauppaan, lyödä hanskat tiskiin kun kyllästyttää ja muuttaa suunnitelmaa. Heillä sitä vaihtoehtoa ei ole. Se ei ole kassan syy, jos kassapääte on rikki, yhteys katki tai että se palsternakka olikin kilotavaraa ja olisi pitänyt punnita. Eikä ole Alkon myyjän syy, että minä en mahdu sen valtavan ostosvuoren ja väsyneen, enkelistä pikkuriiviöksi muuttuneen kolmevuotiaani kanssa sinne myymälään.

Meitä vastaavia väsyneitä, kyllästyneitäja stressaantuneita äitejä ja isejä on satoja; parkkihallit täynnä, torvet kuin joulukellot soiden siinä seisovassa jonossa joka ei liiku eteen eikä taakse.

Joulu tulee ja joulu menee.

Muistakaa, että joulu on pyhineenkin vain 3 päivää siitä 365 joita täyteen vuoteen mahtuu. Se tulee joka tapauksessa, olit sitten lähettänyt kaikille joulukortin, tehnyt kakut ja pikkuleivät, askarrellut niitä personoituja pakettikortteja ja tehnyt tai hankkinut kaikille harkitut ja mietityt lahjat, aktivoinut lasta söpöillä jouluvalmisteluprojekteilla ....tai et. Muista hymyillä, lopeta välillä kouhkaus ja nosta pieni ihminen syliin kuunnellaksesi mitä lapsesi sanoo ja nauttiaksesi siitä että hän on lämmin ja vielä sylisi kokoinen, sillä pienelle voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi äiti tai isi on väsynyt ja äkäinen. Ja miksi koko elämänjärjestys mullistuu viikkokausiksi yhden päivän takia. Anna kiltisti periksi, tingi vaatimuksista surutta, kohtaa takaiskut joustavasti ja koita olla kärsivälllinen kun mikään ei kaikesta huolimattakaan ota sujuakseen.

Elämäänsä ei kannata latoa liikaa suoriteodotuksia, muuten jotain olennaista jää näkemättä.

Muista sanoa jokin mukava asia niille jotka ruuhkassa tekevät töitä, anna sille onnettomalle parkkeeraajalle 10, 20 tai 30 sekuntia lisää aikaa ennenkuin painat räikkää. Hengitä syvään ja anna senkin jälkeen vielä aikaa.

Muista, että joulu on ennen kaikkea hyvän tahdon juhla. Ei mulla sitten muuta, keep calm & carry on. :)

Punajuurta kahdella tavalla sekä mallasmultaa

Vaikka tein tämän alkupalan itseenäisyyspäivän menuun, ruoka olisi vinkeä vaihtoehto myös joulupöytään. Muokkasin lehden ohjetta käyttämällä sekä keitettyä että tuoretta punajuurta. Alkuperäisessä ohjeessa punajuurta on kyllä siivuina ja yksi kokonaisena keskellä, mutta modasin vähän! Osa punajuurista on keitetty maltaisessa ja etikkaisessa liemessä ja lopuksi tuoreena siivuteut viipaleet on marinoitu keitinliemessä. siivut kannattaa laittaa marinoitumaan vähän ennen tarjoilua, jotta maku tarttuu. Annokseen kuuluu olennaisesti myös raikas, silkkisen samettinen komponentti vuohenkerma, jota minulla ei ollut mutta feikkasin silmää räpäyttämättä ja sekoitin keskenään labneh - juustoa ja tavallista kermaa blenderissä ja jäin seoksen maustumaan jääkaappiin tuoreen timjaminoksan kanssa.

Isommat punajuuret maistuvat näin alkutalvesta vielä hyvälle, mutta voivat olla hankalia siivuttaa.

Ilmiasu olisi muunnettavissa helposti "yrttipuutarhankin suuntaan; lehdessä oli säästettty tuoreen punajuuren naatit ja rakennettu annoksen keskelle kokonaiesta, keitetystä punajuureta "pikkupunajuuri".

Voit käyttää keitettyä punajuurta myös siivuina, minä laitoin raakaa koska halusin erilaista tekstuuria ja raikkautta.

Tuo keitinliemi on tosi hyvää. Minulla ei ollut mallasviinietikkaa, joten korvasin sen 1 dl vadelmaviinietikkaa jota sattui löytymään jämä kaapista ja 0,5 dl sherryviinietikkaa. Lopputuloksesta tuli todenäköisesti vähän hedelmäisempi kuin mallasviinietikalla, mutta minusta se sopi hyvin. 

Punauuren lehdiksi löysin omalta maalta vielä muutaman pakkasenpureman mustakaalin lehden. Ne blanchattiin, mutta jälkikäteen mietin että visuaalisesti ne olisivat ehkä olleet söpömpiä vain raakana.

Annoksen asettelusa se kermaseos kannattanee lorauttaa lautaselle ensin ja jos käytät pieniä, kokonaisia punajuuria laita punajuuren alle "jarruksi" vähän mallasmultaa; vain sen verran ettei se näy punajuuren alta. Meikäläisen punajuuret olivat niin suuria, että halkaisimme kuhunkin annokseen yhden, koska alkupala. Ja kuten ehkä annoskuvasta huomaat, jos punajuuren päälle laittaa kermaa, se värjää sen tosi nopeasti. Kannattaa siis jättää kerma suosiolla setin alimmaiseksi. Mallikuvassa viipaleet oli laitettu enemmän sinne ja tänne kokonaisen punajuuren ympärille. Ehkä mä joskus ja jonain vuonna opin "luonnollisen" asettelun. Mutta sitä odotellessa ei haittaa makua mitenkään, vaikka punajuuret ovat vähän viuhkamaisena rivinä ;)

Tuossa ohjeessa tulee mallasmultaa ja keitinlientä niin paljon, että sillä saa marinoitua isonkin määrän punajuurta. Käytin lientä vielä maanantainakin marinoimalla kasan tuoretta punajuuriraastetta arkisten ruokien kylkeen. Vuohenkerman lopun taas sekoitin turkkilaiseen jogurttiin, jolloin sain hauskaa jogurttikastiketta pitaleipien sisään. Sitä lientä ei siis kannata heittää pois ja siitä kyllä riittää isommallekin joukolle. Tuo vuohenkerma on varmaan ainoa reseptin osa jota pitää erikseen muistaa skaalata, alkuperäisen ohjeen 1 desi tuntuu vähältä neljälle; tai ainakin meikäläisen labneh -kermalla oli paljon parempi menekki! Katoin sen kannussa pöytään ja porukka sai lotrata sitä lisää annokseensa... :) 

Joka tapauksessa ihan mainio alkupala, jossa ei lopulta ole hirveä työ, vaikka komponentteja onkin useampi. Ohje löytyi ruotsalaisesta Gourmet - lehdestä 4/2014 ja muokaksin sitä käyttämällä sekä tuoretta että keitettyä punajuurta.

Punajuurta kahdella tapaa ja mallasmultaa (4:lle pelkkiä keitettyjä käyttäen, kahdeksalle jos teet kuten minä)

Valmista mallasmultaa tämän ohjeen mukaan.

Keitetyt punajuuret:
4-8 kuorellista punajuurta (pieniä, napakoita ja söpöjä jos mahdollista. Varaa punajuuria 1 pieni tai puolet isosta annoksen keskelle. Jos käytät osan tuoreena siivuna, keitä vain ruokailijoiden määrää vastaava osa punajuurista. Jos haluat kaiken lautaselle kypsänä, keitä kaikki.)
5 dl vettä
1 1/2 dl mallasviinietikkaa (korvasin 1 dl vadelmaviinietikkaa + 0,5 sherryviinietikkaa)
1 dl hunajaa
1/2 dl paahdettua mallasta (paahdoin paistinpannulla)

Tarjoiluun

kirvelin nuppuja, kukkia ja lehtiä koristeluun (ei ollut tähän aikaan, joten laitoin minivihreitä ja rakuunaa, rakuunan olisi voinut jättää poiskin koska vesiviljelty ei juuri maistunut millekään)
2 dl vuohenkermaa tai vuohenmaitojogurttia (tein n. 3 dl kermaa sekä 3-4 labneh - pallosta seoksen jonka laitoin blenderin kautta jääkappiin. blenderiä ei saa käyttää kauan, nopeasti vaan surautetaa ettei kerma vaahtoudu ja mene voiksi. Kannuun oksa timjamia ja jääkaappiin odottamaan)

Harjaa punajuuret juuresharjalla puhtaaksi juoksevassa vedessä. Säästä lehdetkoristeeksi jos niitä on saatavilla.

Kiehauta keitinliemen aineet kattilassa. Laita itten punajuuret kattilaan ja keitä varovasti miedolla lämmöllä  kunnes kypsiä ja kuori irtoaa helposti n. 40-50 min. Kannattaa käyttää suht laakeaa kattilaa ja kantta. Omat punajuureni olivat isoja eivätkä mahtuneet kokonaan pinnan alle joten käänsin ne puolivälissä) liemessä jotta maustuvat molemmin puolin.

Kuori punajuuret, siivilöi liemi talteen ja laita kuoritut punajuuret takaisin liemeensä jäähtymään. Poista jäähtyneet punajuuret liemestä ja laita jääkaappiin odottamaan.

Kuori raa-at punajuuret, huuhtele ja siivuta niistä mandoliinilla ohuen ohutta siivua ja laita ne vuorostaan keitinliemeen marinoitumaan. Anna marinoitua puolisen tuntia (tai pidempäänkin jos haluat)

Laita annos tarjolle laittamalla annoksen pohjalle vuohen(juusto)kermaa, keskelle yksi mallasmullassa pyöräytetty punajuuri (alle voi laittaa mallasmultaa vähän), pyöritä siivut mallasmullassa ja asettele lautaselle villin vapaasti tai tylsään riviin. Koristele yrteillä ja vihreillä ja laita vielä ripaus mallasmultaa sinne ja tänne. Valmis!

Itsenäisyyspäivän menu ja mallasmultaa

Nautin suunnattomasti siitä, että itsenäisyyspäivän alla tauti alkoi hellittää. Virtaa riitti muuhunkin kuin pakolliseen ja selailinkin innokkaasti kaikkia niitä ostamiani ruokalehtiä, joihin en ole jaksanut ja ehtinyt perehtyä kuluneen syksyn aikana - en vaikka olen halunnutkin.


Sitäpaitsi, vaikka rakastan keittokirjoja, kun pitää laatia parempi menu äkkiä ainakin minulle lehdet ovat tosi hyvä inspiraation lähde ja kun katson noita lehtiä, joita lopulta inspiraatiokseni päätyi - ne taitavat joka ikinen olla ruotsalaisia; Gourmet - lehdestä oli useampi numero ja yksi taisi olla Lantliv Mat och vin.Lisäksi tietysti halusin tehdä vähän fiinimpää ruokaa, kun oli sentään itsenäisyyspäivä ja  ne uudet astiatkin, jotka suorastaan huusivat päästä loistamaan huolella tehdyn ruuan kanssa.

Mutta lopulta sen, mitä menulle päätyy määrää mitä kaupasta löytyy. Alkupalaksi suunnittelemani punajuurta kahdella tavalla - annoksen aineet oli suht helppo löytää sillä punajuuret ovat vielä tuoreita ja ihania. Ankka, jonka kuvittelin olevan helppo löytö - sitä ei sitten ollutkaan Mankkaalla tiskissä enää kuin kaksi filettä ja tuumasin ettei niistä ihan riitä kuudelle. Melkein puoliska filettä olisi hyvä varata per nenu. Ja lopulta päädyin ostamaan kokonaisen kalkkunan joita kaupoissa on kiitospäivän mainigeissa näkynyt ja lisäke syntyi sitten illalliselle tulleen M:n kanssa yhdessä ideoiden; olin löytänyt niitä suippoja maa-artisokkia Stockalta sekä pieniä sydänsalaatteja jotka osoittautuivat sillä Groteskin keikalla ihan jumalaisiksi grillattuna. Niistä se sitten lähti kehittymään. 

Jälkiruoka taas sai ajatusta Kokit ja Potit blogin Hannelen ideasta tehdä pienenpieniä piparimökkejä somisteeksi. Yhdistin omin lupineni ideaa tuohon lehdessä näkyvään siroon ja herkkään jälkiruokaan; mitäs jos tekisin pari askelta rustiikkisemman version piparkakkutaloseinistä, suklaakakkuleivoksesta ja yhdistäisin siihen tuon ylimmässä lehdessä (se oli se lantliv mat & vin) näkyvän ajatuksen liemessä haudutetuista päärynöistä sekä tomusokerilla lumisen näköisiksi tehdyistä mintunlehdistä. Ja siitä se sitten lähti.

Lopulta menuksi tuli seuraavanlainen kavalkadi:

Itsenäisyyspäivän menu 

Punajuurta kahdella tapaa & mallasmultaa

Kokonaisena paahdettu kalkkuna, paahdettuja maa-artisokkia ja grillattua sydänsalaattia sekä appelsiinista voikastiketta

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa

 ...Ja vaikka olen katsonut tässä sairastellessa niitä Hestonin Pidot - jaksoja, myös sen jossa tehdään maltaasta tekomultaa ja siihen yrttipuutarha, en jotenkin tajunnut että siinä punajuurireseptissä oli käytetty juuri sitä samaa "tekomultaa". :)

Heston tekee tästä mallasjauhosta, oluesta ja vehnäjauhosta tehdystä "sorasta" puutarhoja istuttuttamala siihen minivihanneksia. Pakko oli leikkiä ja laittaa muutama minivihreä siihen pystyyn;)

Olin jo prepannutkin sitä "maltsmylla" - ohjetta pitkän matkaa kun V sanoi että onko se sitä samaa mallasmultaa kuin Hestonilla? Ooh, valaistus - no sitähän se mallasmulta tosiaan on. Miksi ihmeessä en tajunnut sitä aiemmin;) (Daa-a!)

Kun muru kuivatetaan uunisa, se ei yhtään muistuta maata. Oli vähän semmonen mitähän tästäkin tulee - hetki.

Mutta kun ihan rehellinen olen, niin ei se muru kyllä muistuttanut maata yhtään ennenkuin sihen laitettiin voita sekaan. Desi nestettä sellaiseen viiteen-kuuteen desiin kuiva-ainetta tuntui myös tosi vähälle. Mutta sekoitin ja murustin sitkeästi seoksen ihan semmoiseksi murupohjamaiseksi töhnäksi ja siihen neste lpulta riitti. Sitten se levitetään pellille ja uuniin kuivumaan. Uunissa (50 C) seos oikeasti vain kuivuu, eikä ota väriä yhtään.

Lopuksi lisätty voi sekä pieni määrä kuivaa jauhoa tuo tekstuuriin aidon soran vaikutelman. Ja joo, se oli oikeasti hyvää! Seos maistuu tosi hyvälle etenkin sen punajuuren ja hieman happaman, mutta täyteläisen kastikkeen kanssa.

Itse asiassa päädyin käyttämään kyseistä multaa myös paahdettujen maa-artisokkien "lisänä" pääruuassa, seuraavana päivänä pitaleivän välissä ja eilen vielä punajuuriraastesalaatin lisukkeena. Varsin monikäyttöistä murua jolla saa rustiikkisen ilmeen vaikka joulupöytään. Eikä ole edes hankalaa tehdä.

Mallasjauhoa minulla ei ollut, vaan sellaisia raemaisia olutmaltaita ja ajoin ne bamixin maustemyllyosalla jauhoksi. Tässä ei yhtään haittaa että sekaan jää muutama sattuma, ellei sitten pelkää hampaidensa puolesta. Ulkonäkömielessä se vaan lisää autenttista vaikutelmaa.

Mutta kun kuivaan seokseen lisätään rasva ja loput jauhot, rakenteesta tulee soran väristä ja näköistä.

Mutta koska nyt on vähän hoppu, jätän teidät vähän jännitykseen siitä, miten tämä mallasmulta ja kaikki muu lopulta pyörähti esille... :)

Mallasmulta (iso kasa, riittää vaikka pieneen puutarhaankin - voi tehdä etukäteen)

4,5 dl vehnäjauhoa + 1 dl myöhemmin (260g + 60g)
125g + 30g(myöhemmin) mallasjauhoa (voit ajaa bamixin maustemyllyosalla olutmaltaista sopivaa jauhoa)
3,5 rkl sokeria
1 dl vaaleaa olutta
90g voita
0,5 dl mantelijauhoa
1 tl suolaa

Lämmitä uuni 50 asteeseen.

Sekoita keskenään mallasjauho, vehnäjauho, sokeri ja olut. Sekoita ihan murusiksi.

Levitä muruseos uunipellille ja anna kuivaa kokonaan, n. 40 min.

Sulata voi ja sekoita murusten joukkoon. Kun seos on tasaista lisää suola sekä loput kuivat jauhot. Mallasmulta on valmis istutuksiin;)