| Kansi: Satu Kontinen |
Katja Lahti ja Satu Rämö: Vuoden mutsi
Avain 2012. 302 sivua.
Kustantaja lajitteli tämän kirjan tietokirjaksi. Ei hyvää päivää! Yritimme anoa siirtoa sekalaisiin tai mutu-kirjoihin, mutta pyyntömme evättii "markkinoinnillisista syistä". Kirjakaupat eivät kuulemma tunne ehdottamiamme kategorioita. Eikä Finlandia-raati.
Vuoden mutsi on erilainen äitikirja, joka haluaa rikkoa naistenlehtien ja äitiyssivustojen myyttejä hehkuvista odottajista ja välittömästi heräävästä äidinrakkaudesta. Kun kotona tuoksuu pullan sijasta puklu, voi tällainen kirja tuoda vähän lohtua ja perspektiiviä: ei se aina mene putkeen muillakaan. Äitiyteen herkän runollisesti suhtautuvia voi varoittaa etukäteen, että Vuoden mutsissa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Vuoden mutsi sai alkunsa kirjoittajien blogeista, joissa he tuulettivat tunteitaan ja liputtivat keskinkertaisen äitiyden puolesta. Lahti ja Rämö (joka asuu Islannissa) tutustuivat siis ensin virtuaalisesti ja tapasivat kasvokkain vasta muutama kuukausi sen jälkeen, kun yhteinen kirjaprojekti oli aloitettu.
Bloginsa esittelyssä Katja tiedottaa, että blogikirjoitusten tyylilaji on sarkasmi, jos ei muuta mainita. Vuoden mutsissa on otettu käyttöön "ajo-ohjeet", symbolit, joiden avulla lukija voi asennoitua tekstiin - onko kyseessä Huumorijuttui, Neuvoja ja vinkkejä vai Vituttaa. Potuttaa. Virallinen avautumisosuus. Tällaiset ajo-ohjeet eivät ole välttämättä lainkaan tarpeettomia, sillä äitiys on elämän osa-alue, johon on perinteisesti suhtauduttu hyvinkin vakavasti.
Itse nauroin kirjaa lukiessani välillä hysteerisesti, niin hauskasti sekä Rämö että Lahti kirjoittavat (kirjoittajien osuudet tunnistaa maatuskanukeista: kaksilapsisella Lahdella on maatuskamasussaan kaksi pienokaista, Rämöllä yksi). Minulle kirjan viihteellinen anti oli huomattavasti tiedollista antia suurempi, ja siihenhän tekijät ovat antaneet jo etukäteen synninpäästön. Ensisynnyttäjälle kirja tarjoaa varmasti ihan hyvää asennevalmennusta, palauttaa hyvissä ajoin maan pinnalle vaalenpunaisista unelmista ja antaa muutaman työkalun vauvavuoden pulmatilanteisiin, liittyivät ne sitten vauvanhoitoon, parisuhteeseen, omaan jaksamiseen tai varusteiden hankkimiseen (tekeekö matkarattailla oikeasti Suomen oloissa mitään?) Ohjeita ennetaan myös isille, mm. synnytykseen osallistumista varten:
Älä sano, että äitisi synnytti sinut saunassa ilman kipulääkkeitä.
Jos pelkäät möläyttäväsi jotain tuollaista, kannattaa pistää jofa päähän, sillä saatat saada kuuppaasi sykemonitorin.
En ole kaikesta samaa mieltä Vuoden mutsin kirjoittajien kanssa - tai tarkemmin sanottuna, olen kokenut monet asiat eri tavalla. Kirjan ansio on se, että siinä ei tuomita luomuhenkisempiä, suorituskeskeisempiä tai pullantuoksuisia äitejä. Oli erityisen hauska lukea Vuoden mutsia pian tämän hyvin toisenlaisen äitiyskirjan jälkeen. Äitiyttä ihannoivasta herkästä kirjasta on aikamoinen henkinen matka kirjaan, jossa lapset ovat kersoja ja äiti heittää synnytyksessä sipsipussia rapistelevaa isää vesipullolla - kyllä ne äitinä olemisen raamit ovat vähän väljentyneet sitten 1800-luvun.
Ulkokirjallisia huomioita: Vuoden mutsi on mukavan pehmeäkantinen, mutta silti lujaa tekoa - kestää lukemisen lapsiperheessä. Miinusta siitä, että kaikkia sivuja ei näe lukea hämärässä valaistuksessa (jos lapsi nukkuu samassa huoneessa), sillä osa teksistä on "mustaa pinkillä". Kunniamaininta Satu Kontiselle (jälleen kerran) upeista kansista - äitiys- ja vauva-aiheisen kirjan ei todellakaan aina tarvitse olla vaalea tai pastillinsävyinen!
Vuoden mutsin tekijöiden kirjoitustyyliin ja elämänasenteeseen voi tutustua myös näissä blogeissa:
Vuoden mutsi
Project Mama
Salamatkustaja
P. S. Toinen humoristinen, mutta kuitenkin perinteisempi vauvavuoden opas on Elina Tanskasen viime syksynä ilmestynyt Jetlagissa - yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen. Arvioni kirjasta voi lukeä täältä.