| Kannen kuvassa kirjailija. |
Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus 2012. Sivuja: 112.
Kiitettyjen Salo- ja Paluu-romaanien kirjoittajan kolmas teos on kokoelma lyhytproosaa, joka tarkastelee isänmaan monia kasvoja lempeän humoristisesti. Muutamat kertomukset ovat pienoiselämäkertoja, joista tulee mieleen Petri Tammisen lakoninen Elämiä-kokoelma. Kuten Tammisen, myös Hautalan proosassa vähemmän on enemmän. Monet mininovellit saavat hymyilemään, jopa naurahtamaan, mutta muutama saa lukijan surulliseksi. Tällaistakin on, todella.
Taina nostaa katseensa. Ensimmäisenä sen tielle osuu harmaa digiboksi television vieressä. Taina yrittää katsoa boksia uusin silmin, tuoda esiin sen salaisuudet, mutta mieleen nousee vain tuttuja kuvia luistelevista ja autoja ajavista ja rikoksia ratkovista miehistä. Niitä laite on täynnä ja niitä Pasi katselee iltaisin tästä samasta nojatuolista kunnes Taina menee nukkumaan ja Pasi siirtyy läppärin kanssa vierashuoneeseen ja aamuisin sivuhistoria on tyhjä. (novellista "Voiko leikkeleitä pakastaa?")
Tarina "Kiinalainen naapuri" kutkutteli nauruhermojani ja nosti pintaan muistoja asumisesta opiskelija-asunnossa Helsingissä. Kerrostalorykelmässä kukoisti monikulttuurisuus, vieraanvaraisuus ja iloinen jutustelu taloyhtiön grillipaikalla. Ennakkoluulojakin oli, mutta enemmän sellaisia leppoisia ja kumottavissa olevia, kuten Hautalan novellissa:
Täydellinen naapuri suomalaiselle on australialainen. Australialainen kiroilee kuin merimies, hymyilee kuin juoppo auringossa ja suhtautuu kaikkeen mutkattomasti. Ennen kuin ehdit kissaa sanoa, istut australialaisen kanssa sohvalla vitsailemassa rehvakkaasti. Australialainen on yhtä komea kuin ruotsalainen mutta käyttäytyy kuin ruma.
Vuoden kuluttua juhlistat kihlajaisiasi australialaisen siskon kanssa. Kiinalainen hakkaa lattialla kiitospaidassa jääkiekkopeliä ja hörppii Karjalaa. Katsahdat sivuille ja huomaat ikkunalautaan nojaavan ruotsalaisen. Jotenkin se perkele on sinutkin voittanut puolelleen.
Monessa novellissa Hautala osuu huvittavasti tai kipeästi suomalaisen kansanluonteen ytimeen. Esimerkiksi peräkkäisissä tarinoissa "Hävityn arvokisafinaalin jälkeen" ja "Voitetun arvokisafinaalin jälkeen" näytetään suomalaisen kisamenestyksen vaikutus peräkamarinpojan ryhtiin ja naapurinrouvan haluun pitää aurinkolaseja.
Vaikka Hautalan kieli on ekonomisen tiivistä, se on myös rikasta ja ilmaisultaan vaihtelevaa. Eri murteet ja kertojan iän mukaan vaihtelevat puhetavat tekevät tekstin eläväksi ja luonnostelevat henkilöt näkyviin muutamalla vedolla.
Kansalliskirjan on lukenut myös Katja.