Milla Keränen: Sisilian ruusu
Gummerus 2012, 304 sivua.
Milla Keräsen Sisilian ruusu herätti mielenkiintoni kiehtovan miljöönsä, 1200-luvun Palermon, ansiosta. Historiallisen romaanin genre on minulle vähän tuntemattomampi (viimeksi taisin lukea Kaari Utrion romaanin Oppinut neiti viime elokuussa), ja kaipasin jotain kepeää ja makeaa kirjallista välipalaa keväisiin päiviin.
Olin viime syksynä Gummeruksen kevään kirjojen tiedotustilaisuudessa, jossa esikoiskirjailija Milla Keränen sanoi romaaninsa Sisilian olevan enemmän keskiaikaisen kirjallisuuden Sisilia kuin todellinen, historiallinen Sisilia. Osasin siis asennoitua siihen, että kirjassa olisi enemmän luutunsoittoa ja ruusuntuoksua kuin vakavaa pohdintaa 1200-luvun naisen asemasta.
Jotenkin silti yllätyin kirjan sisällöstä. En ole kovin paljon lukenut romanttista viihdettä, mutta sanoisin, että Sisilian ruusun juoni (etenkään loppuratkaisu) ei ole genressä aivan tavanomaisin. Romantiikka on maustettu ripauksella mystiikkaa, taikayrttejä ja kreikkalaista mytologiaa. Päähenkilön, nuoren Rosalian, rakkauden kohde on kuin taivaasta luostarin puutarhaan tipahtanut vaaleakutrinen nuorukainen, jota Rosalia arvelee enkeliksi. Rosalia arvelee, että "enkeli" tuo mukanaan sanomaa Sisilian ja saarelle hartaasti odotetun keisari Fredrik II:n kohtaloista. Tärkeimmäksi motiiviksi hiipiä öiseen puutarhaan muodostuu kuitenkin ihastuminen salaperäiseen nuorukaiseen, ja kohtaamiset tämän kanssa saavat Rosalian samastumaan voimakkaasti Neitsyt Mariaan.
Kiitin Neitsyt Mariaa, joka oli sallinut tämän tapahtua. Olin säälinyt häntä kuvitellen, ettei hän koskaan ollut saanut kokea rakkautta, mutta nyt ymmärsin paremmin. Hän oli kenties jäänyt paitsi maallisesta rakkaudesta, mutta miten paljon ihanampa saattoikaan olla enkelin syleily. Kiitin, että hän oli suonut minulle saman onnen, jonka olin saanut itse kokea.
En voi sanoa juurikaan ihastuneeni, saatika samastuneeni, Rosalian henkilöhahmoon, mutta hetken nikoteltuani aloin arvostamaan hänen tavanomaisuuttaan ja inhimillisyyttään. Rosalia ei ole jalo tai erityisen rohkea, mutta ei toisaalta myöskään vain omaa etuaan etsivä juonittelija tyyliin Scarlett O'Hara tai Becky Sharp. Siskoonsa Florianaan Rosalia suhtautuu milloin myötätuntoisesti, milloin kateellisena tai haluten käyttää siskoa alibina omille yöllisille retkilleen. Myös isänsä unettomuudesta Rosalia kantaa huolta kuin kunnon tytär ainakin, mutta saattaa antaa tälle lääkkeeksi hieman liikaa oopiumia, jotta isä ei huomaisi tyttärensä poissaoloa. Kotityöt eivät Rosaliaa innosta, ja ennen enkeliin rakastumista hän suunnittelee avioliittoa iäkkään ja rikkaan miehen kanssa, toivoen pikaista leskeytymistä avioitumisen jälkeen.
Perinteistä romanttista juonta etsivien kirja Sisilian ruusu ei ehkä ole, ei myöskään sellaisen lukijan, joka kaipaa historialliselta romaanilta tarkkaa ajankuvaa. Sen sijaan mystiikasta, rosmariinin tuoksusta ja hiuksia leyhyttelevästä merituulesta kirjan sivuilla pääsee nauttimaan.
Sisilian ruusun on lukenut äskettäin myös Morre.