Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Alkuteos The Evolution of Calpurnia Tate
Suom. Terhi Kinnarinen.
Karisto 2011. 369 sivua.
Kannen kuvitus Beth White.
Mitä väliä yhdellä kirjalla loppujen lopuksi oli? Ei oikeastaan mitään. Jonakin päivänä minulla olisi kaikki maailman kirjat, hylly toisensa jälkeen kirjoja. Asuisin kirjoista rakennetussa tornissa. Lukisin päivät pääksytysten ja söisin persikoita. Ja jos yksikään nuori ritari kiiltävässä haarniskassaan rohkenisi lähestyä minua valkoisella ratsullaan ja pyytää minua laskemaan palmikkoni, nakkelisin häntä persikankivillä, kunnes hän lähtisi kotiinsa.
Näin puhkuu 11-vuotias teksasilaistyttö Calpurnia Tate vilvoitellessaan joessa sen jälkeen, kun kirjastonhoitaja on kieltäytynyt tilaamasta Darwinin Lajien syntyä Calpurnian luettavaksi. Ongelman ratkaisu löytyy yllättävältä taholta, sillä Calpurnian omalaatuinen, vajaan rakennettuun "laboratiorioonsa" hieman erakoitunut isoisä kaivaa teoksen hyllystään ja alkaa ohjata nuorta tutkijanalkua Darwinin teorioiden ja luonnon ymmärtämisessä.
Jacqueline Kelly kuvaa modernissa, mutta 1800- ja 1900- lukujen taitteeseen sijoittuvassa tyttöromaanissaan Luonnonlapsi Calpurnia Tate nauttittavan tarkasti syvän etelän pikkukylän elämää, ajan tapoja, pukeutumista ja Calpurnian luontohavaintoja. Kellyn kieli on kaunista ja kerronta lempeän humoristista. Vaikka Calpurnia tunteekin olonsa yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi seitsenlapsisen sisarusparven ainoana tyttärenä - ja vieläpä tyttärenä, joka on kiinnostuneempi evoluutioteoriasta ja heinäsirkoista kuin kotiaskareista - hänellä on lämminhenkinen perhe, joka loppujen lopuksi on ylpeä Calpurnian saavutuksista. Kirjan kuvaaman puolen vuoden ajanjakson, helteisestä kesästä 1899 lumiseen uuden vuoden päivään 1900, aikana Calpurnia oppii katsomaan paitsi luontoa ja muita ihmisiä, myös itseään uudella tavalla.
Calpurnia Tatea on verrattu esimerkiksi L. M. Montgomeryn reippaisiin sankarittariin, kuten Vihervaaran Annaan. Minulle tuli Calpurniasta mieleen Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -kirjojen nuori Laura Ingalls, joka myös mietti tyttöjen elämän rajoituksia, haluaa saada koulutusta, itsenäistyä ja kulkea omaa tietään. Näen Calpurniassa piirteitä myös Louisa M. Alcottin Pikku naisten Jo'sta, vaikka toisin kuin Jo, "Callie Vee" uskaltaa leikata pitkästä letistään vain tuuman kerrallaan!
Minua häiritsi hieman kirjan anakronistisuus: Calpurnia Tate on kuin 2000-luvun tyttö siirrettynä sadan vuoden takaiseen maailmaan, niin rohkeita, itsenäisiä ja avaria hänen ajatuksensa ovat. Nuorta lukijaa tämä asia ei varmaankaa häiritse. Luonnonlapsi Calpurnia Tate ei yritäkään olla realistinen nuortenkirja, vaikka siinä tarjotaankin paljon oikeaa tietoa luonnontieteistä - ihanan romanttisessa paketissa. Otollisin kohderyhmä kirjalle lienevät noin 9-14 -vuotiaat tytöt, mutta näin aikuisenakin viihdyin kirjan parissa - lapsena olisin todennäköisesti rakastanut sitä!
Pesä oli täynnä pieniä yksityiskohtia, se oli kuin lapsuuden tarinoistani tuttujen keijujen rakentama. Olin sanoa sen ääneen, mutta sain hillittyä itseni. Tieteellisen yhteisön jäsenet eivät möläytelleet moisia asioita.
Luonnonlapsi Calpurnia Tate on arvioitu myös Lumiomena-, Kujerruksia-, Kirjakirppu-, Vauhkon kirjat ja kirjaimet- sekä Vinttikamarissa-blogeissa.