Eläimet! Nuo lapsuudenajan ihastuksenkohteeni. Rakastin kaikkia eläimiä, vaikken voinut mitään niistä silittääkään (atsiu!) enkä hoidettavakseni ottaa. Tilasin Lemmikki-lehteä, leikin eläinlääkäriä ja katsoin pakkomielteisesti Elämäni eläimet -sarjaa (sitä aitoa alkuperäistä, jossa ollaan Englannissa eikä Kolmårdernissa). Se, että en enää vanhempana välittänyt Vilman koiraklubi -sarjasta - tämä oli ensimmäinen pettymys, mitä lapsuuden lemppareihin tulee - harmitti minua. Vähän samaan tapaan harmitti, kun kuulin, että Elämäni eläimet -sarjan juontaja tuomittiin pedofiliasta. Lapsuudenidolini, virtuaaliukkini! Voi tätä maailmanmenoa! No, palatakseni takaisin Vilman koiraklubi -maailmaan: petyin ennen kaikkea sarjan ykkösosan henkilöhahmoihin. Sehän toki on tiedossa, että lasten- ja nuortenkirjojen seikkailut ovat usein epäuskottavia ja epärealistisia, ja sen voi vielä jotenkin niellä, kun tietää lasten innostuvan kummallisista tapauksista. Vaikeampaa on selittää, miksi hahmot jäivä...