Sivutiellä

Kun Tuija Lehtisen Rebekka-sarjaa alettiin julkaista, olin jo kasvamassa yli kirjailijan nuortenkirjoista. Niinpä tämän punapäisen tytön seikkailut eivät ole tulleet minulle tutuksi. Blogistanian kesälukumaratonille - jota pidin feministiseen tyyliin - kirja kansineen tuntui olevan nappivalinta. Osallistun tällä postauksella myös kansikuvahaasteeseeni, sillä analysoin kuvaa etukäteen ja virittelen itseäni kirjan tunnelmaan.  Ennen lukemista: Tuija Lehtinen:  Rebekka ja kesäprinssi Otava 2007 Kansi: Aino Ahtiainen 206 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Aurinkoisen heppoinen. Minua ilahduttaa tässä Aino Ahtiaisen suunnittelemassa kannessa eniten se, että kuvan keskushenkilö, Rebekka, katsoo suoraan kameraan. Olen aiemmin valittanut monesti sitä, miten kansikuvien naiset katsovat usein poispäin, jos heidän kasvojaan tai silmiään ylipäätään näytetään. Rebekan asento on muutenkin voimauttavan vahva: kädet ylhäällä, iloinen ilme kasvoillaan tyttö näyttää vahvalta ja ...

Tuija Lehtinen: Tanja Tavis. Jäkälärinteen 9D Otava 2004 249 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Hih. Teiniä! "Miksi Rampe muka saisi sävärejä mun takia? Väritön, lähes vyötärötön, omenapeffainen nobody ei saisi Rampea haltioitumaan. Kun mä muistelin Rampen tähänastisia tyttöystäviä, mä päätin haudata koko sarjan teon. Rampen kyljessä oli aina kiinannut toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Keväällä kainaloinen kanen oli ollut ysiluokan Mariella. Se oli lähtenyt lukioon, mutta se ei välttämättä merkannut, etteivätkö ne olisi edelleen olleet yhdessä. Mutta jos ne eivät olleet ja Rampe oli vapaata riistaa, niin ei se silti olisi mun heiniä. Mä jäisin Murun ja muiden jalkoihin, kun ne ryhtyisivät taistelemaan Rampesta. Mun ohimoissa alkoi tykyttää, kun mä kääntelin ja vääntelin Rampe-yhtälöä mielessä. Järki sanoi, että mun oli haudattava haaveeni. Sydän pani vastaan. Äidin vanhoissa tyttökirjoissakin se ruma ankanpoikanen peri maan. Mitään ei saanut, jos ei yrittänyt." Hätinä...