Gulps. Nyt on otettava askel taaksepäin, niiattava vähän ja arkailtava hetki, onko postauksen otsikko vähän turhan mahtipontinen. Mihinkään helppoon aiheeseen en itseäni työnnä, kun käyn pohtimaan yhden suomaisen klassikon, Huojuvan talon, naiskuvaa. Olin lukiessani sillä tavalla tietoinen tarinasta, että osasin arvata sen synkkyyden ja keskeiset teemat (perheväkivalta, alistaminen, halveksunta ja nainen kaiken tämän alla). En kuitenkaan ollut tutustunut juoneen tarkemmin, ja toisenlaistakin lopetusta olisin saattanut uumoilla. Ennen kuin aloitan muutamat kovahkot sanani naisten alistamisesta, on todettava, että kaikesta kauheudestaan huolimatta Huojuva talo hurmasi minut. Se vei vieraaseen maailmaan vähän kuin kaukaisemmat, ulkomaiset kirjat, se pakotti katsomaan kauheuksia, joita kenenkään ei tulisi kokea, ja se sai huokaamaan maailman toivottomuutta. Huojuvan talon synkeys pitää otteessaan, kuristaa, ahdistaa ja surettaa (tarvitsin pariin otteeseen halauksen rakkaaltani,...