Sivutiellä

Hups - blogi on jäänyt kesälomalle joksikin aikaa, mutta lukeminen ei ole lakannut. Päinvastoin - olen ahminut kirjoja tiheää tahtia, ja työpöytä notkuu bloggaamattomien pinosta. Kirjoituspaineita vähentääkseni kokoan tähän muutaman viimeaikoina lukemani teoksen ja kerron lyhyesti, mitä pidin niistä. Miniarviot ovat lomailevan bloggaajan pelastus, eikö? Tove Jansson: Taikurin hattu Viikonloppuna maratoonattiin, ja aloitin oman lukumaratonini Muumi-klassikolla. Taikurin hatussa  on paljon (TV:stäkin) tuttuja seikkailuja, mm. Muumipeikon muuttuminen inhottavaksi otukseksi ja taikapilvillä ajelehtiminen. Omaksi lempparikseni tämä ei nouse ehkä siksi, että mielessä pyörii koko ajan ysärianimaatio ja toisaalta myös siksi, että en löydä tästä ihan samanlaista Muumi-filosofiaa kuin muista Muumi-kirjoista, vaikka jokainen hahmo välillä kamppaileekin identiteettinsä kanssa. Clarice Lispector: Lähellä villiä sydäntä Lähellä villiä sydäntä  toimii silloin, kun kaipaa hieman haas...

- Minä en kuulu enää tänne, Muumipeikko ajatteli. Enkä sinnekään. Minä en tiedä mikä on valveilla oloa ja mikä unta. Ja sitten hän nukahti heti paikalla, ja kesäiset sireenit levittivät ystävällisen, vihreän varjonsa hänen ylitseen. Aina silloin tällöin on mukava palata Tove Janssonin Muumi-kirjoihin. Tutustuin niihin kunnolla vasta opiskeluaikanani (joka, uskomatonta kyllä, on jo ohitse!), mutta sittemmin Muumi-romaaneista on tullut minulle varsin rakkaita.  Taikatalvea  en muista lukeneeni hyvään hetkeen - ja ehkä siksi yllätyin siitä, miten vahvasti Janssonin romaani käsittelee yksinäisyyttä. Talven saapuminen on allegoria sille, kun ihminen yhtäkkiä huomaa olevansa yksin maailmassa. Kaikki on valkoista, paljasta, uutta ja pelottavaa, tutut maisemat ovat muovautuneet kummallisiksi, ja kylmyys värisyttää sisältäpäin.  Taikatalvi  onkin Muumipeikon taistelukertomus. Kun peikko poikkeuksellisesti herää kesken talven, on järkytys suuri. Kukaan läheisistä ei...

On hassua aloittaa joulukuu pimeydessä ja lumettomuudessa, mutta se on näköjään tullut tavaksi. Tämän joulukuun alku on kummallinen ja erikoinen: ensi viikolla annan ensimmäistä kertaa elämässäni arvosanoja välitodistuksiin. Melkoinen vastuu, ja hieman kauhistuttaakin. Lähiaikoina on luvassa roppakaupalla töitä, mutta haaveilen yhä, että luen ensi kuun puolella sata kirjaa täyteen. Viisi puuttuu. Tässä kuussa puolestaan selätin seuraavat teokset: Amirin ja Khalilin sarjakuvaromaanin Zahran paratiisi , joka ravisteli ajankohtaisuudellaan ja traagisuudellaan, William Shakespearen ikiklassikon Romeo ja Juli a, joka pettymyksekseni ei herättänyt minussa suuria tunteita, Tove Janssonin suuresti rakastamani Muumilaakson marraskuun , minulle aiemmin tuntemattoman Pääskysen Sielut , joka nousi Finlandia-ehdokkaaksikin, Hannele Richertin sarjakuvakokoelman Sielun koostumu s , joka kertoi juuri siitä, mistä kirjallisuuden pitäisi mielestäni kertoakin, Lindstedtin Finlandia-palkitun...

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu WSOY Pokkari 2010 (1970) Suom. Kaarina Helakisa Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oih, niin syksyinen.  Homssu hiipi likemmäs käpälät suun edessä, hänen silmänsä olivat pyöreät ja pikimustat. Sähkön tuoksu voimistui voimistumistaan. – Minä olen päästänyt sen karkuun, hän kuiskasi. – Se on olemassa, ja nyt minä olen antanut sen mennä. – Minkä sinä olet päästänyt karkuun? kysyi Vilijonkka huolestuneena. Homssu pudisti päätään. –En tiedä, hän sanoi. On marraskuu. Muumiperhe on purjehtinut pois, mutta laakson muut asukkaat kaipaavat perhettä. Muumi-tarinat: Tutustuin Muumi-kirjoihin vasta opintojeni alkuvuosina, muutama kesä sitten. Silloin luin lähes kaikki kirjat lyhyen ajan sisään: tuli vain sellainen olo, että nyt niihin on tutustuttava. Muumilaakson marraskuusta tuli suosikkini. Se kuvaa mielestäni niin hyvin ihmisyyttä, onnellisuuden kaipuuta ja tavoittelua, elämän haasteita ja pettymyksiä, että se on symboleiltaan ja ...