The Melancholy of Mechagirl

Catherynne M. Valenten kokoelma The Melancholy of Mechagirl piti sisällään runoja ja tarinoita, jotka jotenkin liittyvät Japaniin. Tämä on perusteltua, sillä kuten kirjasta käy ilmi, Valente on asunut Japanissa joskus upseerin rouvana (Sivukirjasto esittää teille tämän tiedon sarjassa faktoideja, joita ei osannut odottaa.) (Nyt hän ei asu enää Japanissa eikä ole upseerinkaan kanssa naimisissa.)

Pidin kokoelmasta melkoisesti. Kaikkien tarinoiden kytkös Japaniin ei ollut kuin viitteellinen, mutta kyllä se sieltä aina löytyi kun vähän kaiveli. Runoista (joita taisi olla kaksi) en niin välittänyt. En tiedä mokomasta kirjallisuudenlajista mitään, joten jos runo ei ole sillä tavalla helpomman puoleinen, en osaa edes arvailla, saattaisiko se olla lajissaan hyvä vai huono yksilö. Valente ei ole myöskään aina kirjoittajista suoraviivaisin, ja runoissa se kostautui.

Osa tarinoista jäi mieleen kummittelemaan pidemmäksi aikaa. Osa lähinnä hämmensi. Mutta sellaista se on Valenten kanssa - onneksi kuitenkin aika palkitsevaa silti.

Bough Down

Kun kirjailija David Foster Wallace teki itsemurhan, suremaan jäi muiden muassa hänen leskensä, Karen Green.

Joitakin aikoja myöhemmin Green kirjoitti surustaan kirjan. Se ei ole romaani vaan pikemminkin sarja pieniä proosarunoja, viestejä ehkä jonnekin toisaalle (runojen ohella kirjassa on myös pikkuruisia kollaaseja, kuin postimerkkejä leimoineen.) (Tai ehkä ne ovat viestejä minulle. Sekin tuntui mahdolliselta.)

Bough Down on kaunein kirja, jonka olen aikoihin nähnyt. Se on tuo myös kuulaasti esiin surun yleiset piirteet - ja jokaisen surun yksityisemmätkin, sillä kaikkea Greenin kuvaamaan en tunnista omakohtaisesti. Inhimillisesti ehkä kuitenkin.

Kirjaa lukiessani itkin vähän, ja saatoin vähän virnistelläkin, sillä ei surukaan ole täysin yhtä sointua. Ei etenkään, kun yhtälöön lisätään muita ihmisiä. Eikä Green pelkää muita sointuja, antaa niiden tulla esiin, ei mieti, onko se nyt sopivaa tällaisen edessä.

"Ultimately, the loss becomes immortal and hole is more familiar than tooth. The tongue worries the phantom root, the mind scans the heart's chambers to verify its emptiness. There is the thing itself and then there is the predicament of its cavity."

Bough Down oli lohdullinen kirja, ja kuitenkin taideteos. Ei se kerro, miten päästään surusta yli, mutta jokaisen on muutenkin löydettävä oma tiensä.