Redshirts

John Scalzin Redshirts muistuttaa kovasti yhtä Charles Yun novelleista: ollaan avaruusaluksella, tutkitaan planeettoja, ja eikö piru vie joka reissulla joku punapaitaan puettu alemman tason upseeri ota ja kuole. Hauskaa, ellei satu olemaan yksi niistä punapaidoista, kuten Andrew Dahl on.

No, tämä vertautuu kauhuleffaan, vaikka nyt ei pidä ymmärtää väärin, Redshirts ei ole yhtään pelottava. Silti, tiedätte varmaan sen tilanteen, jossa kauhuleffa on herkullisen pelottava, kunnes hirviö marssii kulisseista nähtäväksi, jonka jälkeen kyseessä on tavanomainen rymistely ja hyvä syy käydä jääkaapilla? Tässä kävi vähän samoin: niin kauan oli hauskaa kun Dahl ystävineen tutustuu uuteen alukseensa ja huomaa, että jotain mätää Tanskanmaalla, tarkoitan, avaruusalus Intrepidillä, mutta annas olla kun ruvetaan esittämään syitä sille, miksi joka reissulla on jonkun onnettoman kuoltava - jahas, muistelen, että jääkaapissa oli Aurajuustoa. Tai ainakin valo.

Nopealukuinen ja viihdyttävä tämä Redshirts oli, enkä hetkeäkään epäile, etteikö Scalzilla itsellään olisi ollut hauskaa tätä kirjoittaessaan, mutta ongelmapa on (eikä Yu tätä sen paremmin selättänyt) tässä: hemmetin siististä lähtötilanteesta ei päästä kuin hemmetinmoiseen kasaan spagettia, kun kirjailija yrittää kiemurrella jotenkin tilanteesta ulos ja kirjan markkinoille. Kylmää, kiinniliimautunutta spagettia.

Kliseebongareille Redshirts on silti kiva kenttäretki. Sopii myös kevyttä lukemistoa kaipaaville; pakko on myöntää, että Vingen jälkeen tämä tuli kaikista ongelmistaan huolimatta ihan tarpeeseen.

Unseen Academicals

Joskus, kun olen oikein väsynyt, näyttää kaikki synkältä. Näin kävi heinäkuussa (etteikö olisi käynyt elokuussakin, ja siinä välissäkin vielä - satun nimittäin olemaan silloin tällöin hieman dramaattinen) ja tuolloin kaverini komensi piristymään Terry Pratchettin Unseen Academicalsin avulla. Se kun vielä liittyi potkupalloon, jota seurasin silmä kovana. (Loppuotteluun mennessä olen yleensä aina tullut uudestaan oppineeksi, miten se paitsiosääntö meni, seuraavan neljän vuoden aikana ehdin taas unohtaa. Mutta joka peli on seurattava kele.) (Kaverini kyllä tietää paitsiosäännön.)

Joten ei kun tekemään työtä käskettyä. Unseen Academicals sijoittuu Ankh-Morporkiin. Unseen University pykää pystyyn potkupallojoukkuetta Lordi Vetinarin käskystä, ja myös juustotarjottimen vuoksi. Rincewind, Kiekkomaailman rasittavin hahmo, on tungettu pieneen sivuosaan ja uudet henkilöt ottaneet keskipaikan. Jalkapallon lomassa käsitellään paljon muitakin teemoja, kuten suvaitsevaisuutta (mikä onkin Pratchettille siinä määrin tyypillinen teema, että meinasin kärsiä déjà-vu -fiiliksisitä hetken.)

Koska lähtökohtaisesti tulen Pratchettin kirjoista hyvin iloiseksi, eikä UA tehnyt tässä mielessä poikkeusta, lätkäistään neljä tähteä.

Vähemmän iloiseksi minut tekee se, että tämä hillitön bloggaustahti ei ole yhtään lyhentänyt blogiin pääsyä odottelevien kirjojen määrää. Jonossa on yhä 14 kirjaa. Onneksi tätini vakuutteli minulle eilen, että kyllä se lomakin joskus loppuu. Nyyh.