Showing posts with label skotlanti. Show all posts
Showing posts with label skotlanti. Show all posts

06/01/2015

The Mysteries

Silloin tällöin kirjaston uutuusluettelosta putkahtaa eteen jotain odottamatonta: tällä kertaa Lisa Tuttlen The Mysteries (joka on julkaistu alun perin jo vuonna 2005, eli mistään uutuudesta ei varsinaisesti ole kyse. Mutta kyllä silti ilahduin.)


The Mysteries kertoo englantilaistuneesta jenkistä, yksityisetsivästä, joka palkataan etsimään joitakin vuosia sitten kadonnutta nuorta naista. Etsivä on aikanaan kokenut kummia Skotlannissa haeskellessaan toista kadonnutta tyttöä, ja niinpä uusimman katoamistapauksen kummalliset käänteet eivät pelotakaan etsivää tiehensä.

Jälkikäteen ajateltuna juonta voisi pitää vähän pöljänä, mutta Tuttle on mainio kirjoittaja, eikä lukukokemus ole yhtään pöhelö. Itse asiassa lukukokemus on kaikkea paitsi pöhelö: oli siinä ja siinä, etten saman tien itsekin pakannut perhettäni mukaan ja muuttanut Skotlantiin samoilemaan nummille ja ... no, mitä siellä nyt on, missä voi samoilla.

Tuttle maustaa tarinaansa kertomuksilla (ilmeisesti oikeilla) kadonneista ihmisistä, tyypeistä, joiden häviämiset ovat aikanaan olleet todellisia mysteerejä - ja pysyneet yhä selvittämättä. Kirjan edetessä kertomukset muuttuvat enemmän kansantarinoiksi, joissa haltiat varastavat milloin vaimoja, milloin lapsia. Nämä tarinat ovat omiaan luomaan kirjaan taianomaista tunnelmaa, vaikka ei Tuttle suinkaan unohda, että moni katoamistapaus on oikeasti melko banaali tai tavanomaisen traaginen.

Pidin The Mysteriesistä ihan tosissani. Maailma on maagisempi Tuttlen avulla tarkasteltuna.

13/11/2012

The Silver Bough

Lisa Tuttlen The Silver Bough oli selvästi minulle kirjoitettu. Siinä hengataan paljon skotlantilaisen pikkukylän kirjastossa. (Innostuin tästä niin, että ehdottelin kesälomareissua Skotlantiin.)

Kansi: Jo Fletcher Books

TSB kertoo näennäisesti siitä, kuinka amerikkalainen teinityttö Ashley lähtee etsimään isoäitinsä juuria Skotlannista, Appletonin pikkukylästä. Kylä on omalaatuinen, unelias mesta, jolla on väitteiden mukaan mennyt huonommin ja huonommin siitä asti, kun eräs nuori nainen pakeni maailmalle eikä jakanut - kylän perinteiden mukaan - taianomaista omenaa rakastettunsa kanssa.

Oikeasti kirja kertoo muutaman muunkin kylään saapuneen tarinan: ääneen pääsevät kirjastonhoitaja Kathleen, nuori leski Nell ja italialaisnuorukainen Mario. Neljän päähenkilön kautta seurataan sitä, miten vanhat perinteet ja tarinat heräävät kylässä yhtäkkiä eloon jo kadonneksi kuvitellun omenapuun yhtäkkiä kantaessa hedelmää. Kylä tuntuu irtoavan todellisuudesta ja lipuvan hiljalleen kohti jotakin muuta.

Pidin hirveästi kirjan tunnelmasta. Kuten sanottua, kirjasto on keskeinen mesta, ja minä hyrisin tyytyväisyydestä aina, kun tarina johdatti kirjaston hyllyjen väliin. Pidin monesta muustakin asiasta: siitä, miten juonen kulku ei ollut aivan itsestäänselvää ja odotettavaa; siitä, miten rakkaus ja kaipaus toisen ihmisen luo ei pelkistynyt typeräksi romanssiksi (ainakaan enimmäkseen); pidin Kathleenin surumielisestä mutta päättäväisesti uutta elämää aloittavasta hahmosta. Ja siitä, miten maaginen tunnelma pikkuhiljaa valtaa kylän, pidin ihan erityisesti.

Yksi huikeimmista, pöljimmistä ja hauskimmista pitkään aikaan lukemistani kohtauksista löytyy muuten TSB:ista - Kathleen käy moikkaamassa entistä kirjastonhoitajaa ja törmää saman tien koko tämän sukuun. Melko erikoiseen sukuun. Tuttle osaa yhdistää hauskan, kammottavan ja hieman inhottavankin nerokkaasti.

Ihan kaikesta en kuitenkaan pitänyt. Marion henkilöhahmo ihan noin erityisesti oli aivan turha: kolme naista, jotka kaikki olivat melko erilaisia, olisivat kertojiksi riittäneet. Marion pienet osuudet eivät oikeastaan tuoneet kirjaan mitään lisää. En suuremmin välittänyt myöskään Ashleysta, jos kohta se voi kertoa enemmän kirjoittajan taidoista kuin muusta - Ashley oli oikeastaan ihan uskottava hahmo. Kirjan loppu sen sijaan ... no, se oli minusta hieman turhankin sokerinen ja helppo.

Jäin myös hieman miettimään sitä, miksi Tuttle halusi kertoa tarinansa nimenomaan kylään hiljattain saapuneiden kautta. Paikalliset asukkaat olivat selvästi tarinassa vain tuomassa hieman väriä, ja se valitettavasti vie hieman kylän uskottavuutta. Eräänlainen vierailija, hiljattain saapunut vieläpä, Appletonissa on toki lukijakin, joten ehkä muualta muuttaneiden fiiliksiä on helpompi ymmärtää. Ja voihan kyse olla siitäkin, että Ashleyn tavoin Tuttle on ilmeisesti kotoisin Texasista - ja Kathleenin tavoin, hän on asunut Englannissa jo useamman vuoden.