Zoo City

Lauren Beukesin Zoo City oli hieno. Ja vähän ahdistava, koska Zoo Cityn maailma on kaikkea muuta kuin kovin kaunis.

Zoo Cityn päähenkilöllä, Zinzillä, on seuralaisenaan Laiskiainen. Ilmiö ei ole aivan uusi: 80-luvulta alkaen on rikollisten (tai ehkä syntisten) seuraksi ilmestynyt toteemieläin, ja jos sellaisen on sattunut saamaan, on ero eläimestä mahdotonta. Eläinseuralaiset tekevät kantajistaan (zoot) yhteiskunnan hylkiöitä, mutta ne myös antavat kantajilleen erityisiä taitoja, ja entinen pop-toimittaja, addikti ja rangaistusvanki Zinzi asuu slummissa ja käyttää taitojaan kadonneen omaisuuden etsimiseen. Omaisuuden, ei ihmisten - ei ennen kuin on pakko.

Zinzi on vaikea päähenkilö, siis siinä mielessä, että hänestä ei ole aivan helppo pitää, mutta häntä on kuitenkin helppo ymmärtää. Kovapintainen Zinzi joutuu etsimään tietään vaikeassa tilanteessa, ja sortuu usein tekemään asioita, joita mieluummin ei tekisi - ehkä Laiskiainen kuvaakin Zinzin laiskuutta tehdä vaikeita valintoja jos helpompiakin on tarjolla? Laiskiaisesta sen sijaan oli erityisen helppo pitää - jollain tasolla hätkähdyttävintä koko kirjassa oli muuten ihmisten julmuus toteemieläimiään kohtaan, vaikka ei sen varmaankaan pitäisi hätkähdyttää - ihmiset ovat hyvin julmia sekä itseään että eläimiä kohtaan, joten eihän julmuudessa, joka kohdistuu näiden kahden komboon, mitään kovin ihmeellistä ole?

Pidin kovasti Beukesin Etelä-Afrikasta - vaikka ympäristö oli aika raaka, se oli myös elävä ja hyvin kuvattu. Beukes ei kauheasti sorru selittämään toteemieläinten ilmiötä ja lukija joutuu muutoinkin olemaan tarkkaavainen pysyäkseen kärryillä tai ymmärtääkseen Beukesin maailmaa, mutta tämä tekee nähdäkseni kirjasta vain paremman - jollain tavallahan on hieman kummallista kun lukijalle selitetään juurta jaksain fiktiivisen maailman toimintaperiaatteet. ZC:ssä suurin osa selityksestä esitetään dokumenttien transkriptien tai kuvausten muodossa, ja näistä saakin ihan tarpeeksi irti pysyäkseen kyydissä.

ZC:n juoni oli ehkä paikoin sekavahko, mutta olennaisinta oli - ainakin itselleni, Laiskiaisen lisäksi - Zinzin kasvu.

Dead Men's Boots

Dead Men's Boots on Mike Careyn kolmas Felix Castorista kertova kirja. Jotkut voivat tuntea Mike Careyn myös sarjakuvista, kuten Luciferista ja Hellblazerista, joita molempia olen lukenut en yhtään, mutta herra Sivukirjasto on kyllä (monsieur yrittää hivuttaa sarjakuvilleen tilaa mun kirjahyllystä. Vain kuolleen ruumiini yli, sanon minä.)

Felix asuu Lontoossa ja manaa työkseen kuolleita - ja joitakin vuosia sitten on tapahtunut jotain kummallista, kun suurkaupunki ja koko maa pullistelee aaveita. Tai ei nyt ihan pullistele, kun työkeikkoja ei ihan vaivaksi Felixillä ole. (Aaveiden lisäksi myöskään esimerkiksi ihmissusista ja zombeista ei ole pulaa.) Enimmäkseen Felixin ongelmat ovat kuitenkin mutkikkaampaa laatua kuin perusmanaus. DMB:issa Felixin kollega tekee itsemurhan omituisissa olosuhteissa, ja Felix ryhtyy epämääräisen syyllisyydentunteen ajamana tutkimaan tuttavansa kuolemaa.

Sarjan Lontoo on välillä niin synkeä, että ahdistaa, mutta Felix on mainio hahmo, joka tarinoi ensimmäisessä persoonassa seikkailuistaan. Välillä saa nauraakin! Juoni oli minusta ehkä pikkuisen hupsu, mutta ei se oikeastaan haitannut. Sarjassa aiemmin vastaantulleita hahmoja ja Felixin jatkuvammansorttisia ongelmia kohdataan kirjassa myös, ja lukijana voikin otaksua, että joskus on vielä tiedossa osa joka vetää koko sarjan juonta yhteen. Vaikka DMB noudattelee melko lailla kahden edellisen kirjan asettamaa kaavaa, sen parissa viihtyy kyllä mainiosti - etenkin jos tyksii yksityisetsiväjutuista hieman omalaatuisilla mausteilla.