Acceptance

Acceptance on viimeinen osa Jeff VanderMeerin Southern Reach -trilogiaa, ja sellaisena vihdoin se hetki, kun voisi odottaa kirjailijan näyttävän, millainen hirviö kaapissa lymyää.

No.

Mutta vaikka kaikkeen ei vastata, eikä hirviö ehkä ole niin kamala, tai ehkä se on paljon kamalampi, mitä nyt kukakin odotti, Acceptance on mainio kirja ja koko trilogia on hieno ... teos, eikä mikään sarja.

Kerronta on monitasoista: liikutaan eri aikajanoilla, monista eri perspektiiveistä, lähestytään sitä, mikä on tuntematonta. Välillä sydäntäsärkevästi, välillä väsyneenä mutta perääntymättä.

Maaginen kokemus. En osaa tarkemmin eritellä.

Authority

Jeff VanderMeer on kyllä salakavala tyyppi. Yhtäkkiä ihan lemppareitani, tämän Southern Reach -trilogian myötä.

Ja nää kannet! Miten hienot!

Authority on hyvin erilainen kuin sarjan ykkösosa Annihilation: kirja ei ole päiväkirja retkikunnasta, vaan Control-nimellä itseään tunnetuksi tekevän agentin epätoivoinen yritys selvittää Southern Reachin - ja siinä sivussa ehkä äitinsä - salaisuudet. Tehtävä ei ole ihan helppo, sillä alueen tutkimuksesta vastaava laitos ja ennen kaikkea sen apulaisjohtaja ovat kaikkea muuta kuin myötämielisiä uudelle vetäjälle.

Hyytävä opus! Salaperäiselle alueelle tarjotaan aivan toisenlainen näkökulma, mutta alueesta sinänsä ei vieläkään paljastu paljoakaan. Tuntematon säilyttää luonteensa: vaikka lukija tietää nyt kaikesta hieman enemmän kuin ensimmäisen osan biologi, biologin kokemuksista ei puolestaan kontrollia tavoitteleva Control tiedä mitään. Ja alue X on mysteeri.

Control ei hahmona ole yhtä vangitseva kuin Annihilationin biologi, mutten pidä tätä puutteena. Kirjallisesti minusta on aivan uskottavaa, etteivät kaikki hahmot ole samanlaisia.

Hiukset pystyssä varasin seuraavan osan kirjastosta.

Annihilation

Lupaukset on tehty rikottaviksi, kerroin itselleni kun varasin Jeff VanderMeerin Annihilationin kirjastosta - pyhästi olin siis luvannut, että VanderMeeriin en koske enää pitkällä tikullakaan.

Älkää kysykö. Meillä oli vain yhteensopivuusongelma.

Mutta nyt se on historiaa. Olin iloinen voidessani äänestää Annihilationia Goodreadsin vuosittaisissa äänestelykarkeloissa - se oli ainoa lukemani ehdokas, mutta ainahan voi myös jättää äänestämättä.

Annihilation aloittaa Southern Reach -trilogian, joka kertoo erikoisesta alueesta. Sellaisesta, jossa todellisuus on omanlaisensa. Alueelle lähetetään retkikunta tutkimaan tilannetta. Kirja kertoo siitä retkikunnasta.

Annihilation oli ihan erinomaisen outo, mutta vaikka sen outous ei ollut lempeää ja paijaavaa, se ei kuitenkaan ollut luotaantyöntävää. Jossain kohdin mietin, että näinköhän saan tämän(kään) juonesta mitenkään kiinni, mutta hahaa, sainpa kuitenkin.

Pieni ja tehokas kirja on siis kyseessä. Lukekaa, lukekaa!

You Must Be This Happy to Enter

Kävin eilen Akateemisessa katsomassa Kettua kettuterrierin kanssa (hohoho! Enkö olekin aika hauska! Enkä edes omalla jutulla, vaan Akateemisen myyjättäreltä varastetulla!) ja näin vilaukselta bloggaajakollegoilta. Sain koko tähän blogihommaan uutta puhtia, ja joululahjaksi sain Elizabeth Cranen novellikokoelman You Must Be This Happy to Enter, jonka monivuotista traditiota* rikkoen luin heti tammikuussa.

Cranen novellit ovat mainioita, hieman kieroja tarinoita, ja pidin niistä aivan valtavasti. Suosikkinovellini (pitäisi varmasti olla fiksu ja kertoa kokoelman huonoimmasta novellista, ja sitten yllättyisitte iloisesti jos lukisitte kirjan, mutta en ole koskaan ollut fiksu) kertoo Bettystä, josta tulee zombie, ja joka yrittää urheasti pärjätä ongelmansa kanssa ja olla purematta aviomiestään ja lopulta menee tosi-tv -ohjelmaan, jossa erilaisista ongelmista kärsivät naiset yrittävät oppia elämään ongelmansa kanssa. Nerokasta, eikö? Kokoelmassa oli myös novelli esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu jos kaikesta tulee läpinäkyvää ja niin edelleen. Kaiken lisäksi Cranella oli jollakin tavalla hyvin tunnistettava oma tyylinsä - oli mukavaa lukea novellikokoelma, jossa tarinat ovat selvästi jollakin tavalla toisilleen sukua myös tyylinsä puolesta. Näin kun ei suinkaan aina ole.

Suosittelen lämmöllä kaikille, jotka pitävät hieman kieroista tarinoista.

* Tämän perinteen, itse aloittamani, mukaan joululahjakirjoja on hyvä hieman säästellä. Kuukaudesta pariin vuoteen. Ei pidä olla kärsimätön!