Apollo's Outcasts

Apollo's Outcasts oli Allen Steelen poliittisehko nuortenjännäri.

Päähenkilö, teini-ikäinen Jamey, on syntynyt kuussa ja koska painovoima, hänen luunsa ovat vähän heikommalla puolella kun nyt kuitenkin pitäisi asua maassa. Vaan ei kovin monta sivua teoksen alusta, sillä Jameyn isä on sotkeutunut Poliittiseen Kuvioon ja Jamey sisaruksineen lähetetään yllärimatkalle jonnekin.

Siis Kuuhun. Ja siellä heidän pitää sitten opetella elämään, kuussa kuun tavalla.

Ainakin teos lyhyt. Vaikka, nojoo, ei siinä nyt sillä tavalla mitään erityistä vikaa ollutkaan, ihan viihdyttävä opus oli kyseessä. Steele vain joko näyttää uskovan, että nuorisolaisille kirjoitettaessa hyvä työväline on hienosäätöleka, ja hienovaraisemmat koristelut voi jättää ensi kertaan - tai ei muuhun pysty.

Esim. oivasti nimetyn pahiksen, Yhdysvaltain varapresidentti Lina Shaparin, meno kirjassa oli semmosta, että vaikea on uskoa kenenkään kaimani oikeasti toimivan noin epänohevasti.

No, sen siitä joskus saa, kun lukee nuorten kirjoja. Tai aikuisten kirjoja. Tai ylipäänsä avaa silmänsä aamulla.

The Moon Is a Harsh Mistress

Voi argh kuulkaa, jostain syystä tuntuu, ettei mulla ole mitään järkevää tai järjetöntä sanottavaa Robert A. Heinleinin kirjasta The Moon Is a Harsh Mistress - paitsi, että teoksen nimi kuuluu ilman muuta niiden kirjojen joukkoon, jotka kilpailevat parhaasta kirjannimestä ikinä. (Suomennoksen nimi, Kuu on julma, on vain aneeminen varjo alkukielisestä.) Muita genren klassikoita kisassa ovat Bradburyn Something Wicked This Way Comes (johdossa, mutta nimi onkin Shakespearelta pihistetty) ja tällä hetkellä kesken oleva Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep?

TMIaHM oli kyllä hyvä - on siihen selvästi syynsä, että klassikko on klassikko. Heinlein on ollut melkoinen visionääri, sillä ajatus Kuusta rangaistussiirtolana tuntuu vieläkin vinkeältä idealta. Kirjan kertoja-päähenkilö päätyy sattumalta Kuun kapinallisten vallankumousrintaman johtoon löydettyään taivaankappaleen ihmisasutusta ylläpitävältä tietokoneelta tietoisuuden, mutta vallankumouksen aloittaminen on helpompaa kuin sen loppuunvieminen.

Heinlein keskittyy melkoisesti Kuun - tai Lunan - nykyihmisenkin näkökulmasta melko omalaatuiseen yhteiskuntamalliin, jossa naisten vähyys on pakottanut ihmiset elämään melkoisen monimutkaisissa polygamisissa avioliitoissa - ja pitämään naisia kuin kukkia kämmenellä. Itse koin osan lunalaisten naistenpalvonnasta jopa hieman kiusallisena, mahdollisesti siksi, että näennäisesti moderni naiskuva tuntui kuitenkin pintaraapaisun jälkeen olevan aikansa perinteinen lapsi.

Heinlein kirjoittaa melko omalaatuisesti - kahden ensimmäisen sivun jälkeen olin valmis tuomitsemaan tyylin rasittavana, mutta ensivaikutelma petti jälleen. Teksti oli sujuvaa ja mukavaa luettavaa vaikka kirjoittaja olikin selvästi päättänyt luoda tulevaisuuden lunalaisilleen oman, selkeästi erottuvan tapansa puhua (ainakin oletan, että kyse on tästä, eikä siitä, että Heinlein kirjoitti aina vähän kummallisesti.)

Kaiken kaikkiaan Heinleinin teos oli kiinnostava ja aikaansa nähden rohkea kuin mikä.