Brown Girl in the Ring

Viimeinen Nalo Hopkinson hetkeen, rouvan esikoisteos Brown Girl in the Ring, sijoittui minun asteikollani jonnekin sinne keskivaiheille. Ei, se ei ollut yhtä hyvä kuin The New Moon's Arms, mutta pidin siitä enemmän kuin Midnight Robberista.

BGitR kertoo talousromahduksen (ja ehkäpä jonkin muunkin katastrofin) jälkeisestä Torontosta, jossa rikkaat ovat paenneet lähiöihin ja keskustasta on tullut köyhien valtaama ja hallituksen hylkäämä alue, jossa valtaa pitää rikollispomo Rudy. Alueella isoäitinsä kanssa asuu myös Ti-Jeanne, nuori tyttö ja tuore äiti, joka on jättänyt pikkurikollisen poikaystävänsä ja yrittää tulla sinuiksi äitiytensä kanssa. Ti-Jeannen mummo, Gros-Jeanne (haha), on paikallinen parantaja ja noita, ja Ti-Jeannen on vaikea hyväksyä sitä, että hänkin on ehkä perinyt kummallisia taitoja. Sitten Rudy alkaa vaatia ruumiita - tuoreita, ja Ti-Jeannen pitää lopulta yrittää pysäyttää Torontoa hallitseva rikollinen.

BGitR on siis lähitulevaisuuteen sijoittuva fantasia, joka toimii monin paikoin - päähenkilöt, esimerkiksi, ovat hyvin uskottavia, joskaan eivät välttämättä kovin pidettäviä, kuten eivät monetkaan Hopkinsonin päähenkilöistä. Ti-Jeannen ja isoäidin suhde on vaikea ja ristiriitainen, ja ainakin itse symppasin mummoa oikeastaan enemmän kuin päähenkilöä - osittain siksi, että puupäiset teinit ovat kypsästä perspektiivistäni* käsin hermostuttavia, osittain ehkä siksi, että Ti-Jeannen suhtautuminen pieneen vauvaansa oli sattuneesta syystä aika riipaisevaa luettavaa. (Tämä on varmaan myös loistava esimerkki siitä, miten lukukokemuksessa on kirjan kanssa mukana aina lukijakin - vielä vuosi sitten olisin ehkä lukenut kirjan aivan toisin.) Juonen liikkeellepaneva voima, syy siihen, että Rudy vaatii niitä ruumiita, oli minusta kuitenkin vähän epäuskottavan puolella.

PS. Olen tosi iloinen siitä, että Hopkinsonin kirjojen kansia ei enää kuviteta BGitR:in tyyliin. Tosi iloinen.

* Haha.

Skin Folk

Olen vähän pelkuri. Rakastin Nalo Hopkinsonin The New Moon's Armsia niin, että olen suoraan sanottuna pelännyt tarttua rouvan muuhun tuotantoon. Sitten iso läjä Hopkinsoneja hankittiin kirjastoon ja tunsin jotain velvollisuudentunnon kaltaista kai...

Skin Folk, jonka otin pinon päältä, on kokoelma Hopkinsonin novelleja. Niistä näkyy karibialainen tausta ja kokemukset Kanadassa - osa tarinoista tuntuukin keskittyvän siihen, miten tummaihoisten on vaikea hyväksyä itseään valkoihoisten keskellä; miten yllättävän vaikeaa on elää Kanadassa tummaihoisena (tämä hieman yllätti, vaikken tietenkään osaa enää sanoa, miksi.) Yksi tällaisista tarinoista on Sinipartatulkinta, joka oli muuten erityisen karmiva - ja toimiva - ja Hopkinson käyttää muutenkin paljon tarinoita ja myyttejä omien kertomustensa pohjana. Muista jutuista moni tuntuu liittyvän seksiin ja seksuaalisuuteen ja itsensä hyväksymiseen myös sillä saralla.

Jostain syystä novellikokoelmien yleinen tauti - tai ehkä minun yleinen vaivani novellikokoelmien lukijana - vaivasi kuitenkin tätäkin kirjaa. Oli hieman vaikea keskittyä ja tulla imaistuksi mukaan. Tykkäsin kuitenkin kovasti Hopkinsonin kielestä, jossa näkyvät karibialaiset vaikutteet aivan hurmaavasti.

Tulossa on vielä pari kirjaa Hopkinsonia, ja voin nyt jo paljastaa, ettei joukossa ole TNMA:n voittanutta.

The Enchantment Emporium

Tässä se on! Viimeinen viime vuoden puolella päätökseen saatu kirja. Äänikirja, jopa: Tanya Huffin The Enchantment Emporium.

 

Ekat asiat ekaksi, kuten anglosaksit sanoisivat. Tanya Huff on mainio. Okei, jotkut Huffit ovat mainiompia kuin toiset Huffit, mutta keskiarvo on mainio. Todettakoon kuitenkin, että angstinen päähenkilö ei ole Huffin vahvimpia alueita...

...ja siksipä onkin tosi kiva, ettei TEE:n päähenkilö Allie ole lainkaan angstinen, vaikka yrittää sellaista vähän esittää. Allie matkustaa Calgaryyn (lisää plussaa! Huffin kirjat sijoittuvat usein Kanadaan! Oi onnea!*) ottamaan haltuun isoäitinsä romukaupan isoäidin kuoltua tahi kadottua mystisesti. Koska Allie on surun murtama kun paras ystävä ja rakas - Michael - osoittautuu homoksi, Allien laaja, laaja perhe ja lähisuku (velhoja joka sorkka) on sitä mieltä, että maisemanvaihdos tekee hyvää. Lisäksi väkirikas isotätien ja tätien lauma on erityisen kiinnostunut kadonneen mummon kohtalosta ja Allie haluaa mahdollisimman kauas isotädeistään ja tädeistään. Vaikka tilanne vaikuttaisi miten voitokkaalta tahansa, Calgaryssa kaikki ei tietenkään ole ihan niin kuin odottaisi.

Allien perhe on sanalla sanoen huikea. Perheestä tulee paljon voimaa, mutta myös paljon painetta - kyse ei ole missään nimessä vanhoillisesta poppoosta, vaan melko suoraviivaisesti ajattelevasta, piirakoihin intohimoisesti suhtautuvasta vahvojen naisten (ja vähän miestenkin) laumasta, josta on suorastaan herkullista lukea. Tai kuunnella. Kirjassa on myös paljon seksiä - Huff on tyypilliseen tyyliinsä vapaan ja rajattoman rakkauden asialla, mutta (edelleen tutusti) niin sympaattisesti, etten oikein keksi, kuka tästä voisi närkästyä.** Päähenkilöt ovat ilahduttavia ja dialogista jaksaa nauttia. Juoni tuntui kaiken tämän rinnalla vähän toisarvoiselta - varmaan sellainen pitää olla, mutta ... tai siis pitääkö sellainen olla? Kuka niin sanoo? Emmekö voisi vain lukea Alliesta ja Allien perheestä?

Äänikirjaksi TEE on vähän haastava. Koska kirjassa kertojan näkökulma vaihtelee luvun sisällä ilman sen kummempia fanfaareja, on äänikirjaa kuunnellessaan vaan totuttava siihen, että välillä pitää kelata taaksepäin tajutakseen, mistä nyt on kyse.

Suosittelen jotakuinkin kaikille, jotka haluavat tulla iloisiksi lukiessaan.


* En tiedä, miksi se on plussaa, mutta se on. Uskokaa pois vain.
** Varmaan joku silti osaa. Huokaus.