Toverini Siina on silloin tällöin kehaissut Tiina Raevaaran tekstejä; kiinnostuin itsekin viimeistään viime kesänä Finnconissa, kun seurasin paneelia faktan ja fiktion eroista. Sitä paitsi pidän kovasti Raevaaran Suomen Kuivalehden sivuille kirjoittamasta blogista, ainakin aina, kun teksteihin jotenkin muistan käsiksi päästä (lisätkää tähän vapaavalintainen maksumuurimurina, minä en uskalla, siellä on kuulemma äksy päätoimittaja.)
Lainasin kirjastosta pari Raevaaran teosta, joista ensimmäisenä päätyi lukuun Koiraksi ihmiselle. Se käsittelee koiran historiaa, syntyä ja suhdetta ihmiseen.
Koiraksi ihmiselle ei ole mikään koirankasvatusopus, mutta minusta (sen lisäksi, että se oli kiehtova katsaus koiran syntyhistoriaan) se oli silti koiranomistajaa hieman kasvattava teos. Katsoin omaa hurttaamme, sivukirjastokoira Lokia, kohtuullisen uusin silmin. Mietin näitä otuksia, jotka leimaantuvat voimakkaammin ihmisiin kuin omiin emoihinsa, ja kunnioitin piskiäni hieman enemmän. *
Tykkäsin kovasti kirjan pohdiskelevasta otteesta. Raevaara kokoaa yhteen melko ison kasan tutkimuksia, ja sanoo ihan rehellisesti, kun hänestä joku tutkimustulos vaikuttaa uskottavammalta kuin joku toinen. Evoluutio ei ole minusta tieteenaloista se ehkä kiinnostavin, mutta Raevaara saa nämäkin osiot toimimaan: varsinaisesti kuitenkin tykkäsin enemmän ehkä koiriin liittyvää kulttuurihistoriaa käsittelevistä osioista.
Käsite "tietokirja" synnyttää ainakin minun päässäni oletuksen kirjasta, josta jonkinlainen subjektiivisuus on häivytetty pois. Ajatusvirhe on luultavasti omani (englannin kielen termi non-fiction olisi ehkä toimivampi sana), mutta Koiraksi ihmiselle ei kuitenkaan ole kuivakkuuteen asti objektiivinen. Raevaaran sympaattinen tyyli kirjoittaa satunnaisesti myös omia kokemuksiaan sivuten teki kirjasta jotenkin läheisemmän tuntuisen: itse asiassa muutamasta anekdootista riemastuin niin, että luin ne puolisollenikin. **
Odotan kiinnostuksella Raevaaran fiktion kimppuun käymistä.
* Kunnes pääsin tutulta kuulostavaan anekdoottiin kakan syömisestä. (Ei sillä, etteikö olisi virkistävää huomata, että silläkin on jokin tarkoitus. Muu kuin ihmisen raivostuttaminen.)
** Ks. ylläoleva maininta kakan syömisestä.
Lainasin kirjastosta pari Raevaaran teosta, joista ensimmäisenä päätyi lukuun Koiraksi ihmiselle. Se käsittelee koiran historiaa, syntyä ja suhdetta ihmiseen.
Koiraksi ihmiselle ei ole mikään koirankasvatusopus, mutta minusta (sen lisäksi, että se oli kiehtova katsaus koiran syntyhistoriaan) se oli silti koiranomistajaa hieman kasvattava teos. Katsoin omaa hurttaamme, sivukirjastokoira Lokia, kohtuullisen uusin silmin. Mietin näitä otuksia, jotka leimaantuvat voimakkaammin ihmisiin kuin omiin emoihinsa, ja kunnioitin piskiäni hieman enemmän. *
Tykkäsin kovasti kirjan pohdiskelevasta otteesta. Raevaara kokoaa yhteen melko ison kasan tutkimuksia, ja sanoo ihan rehellisesti, kun hänestä joku tutkimustulos vaikuttaa uskottavammalta kuin joku toinen. Evoluutio ei ole minusta tieteenaloista se ehkä kiinnostavin, mutta Raevaara saa nämäkin osiot toimimaan: varsinaisesti kuitenkin tykkäsin enemmän ehkä koiriin liittyvää kulttuurihistoriaa käsittelevistä osioista.
Käsite "tietokirja" synnyttää ainakin minun päässäni oletuksen kirjasta, josta jonkinlainen subjektiivisuus on häivytetty pois. Ajatusvirhe on luultavasti omani (englannin kielen termi non-fiction olisi ehkä toimivampi sana), mutta Koiraksi ihmiselle ei kuitenkaan ole kuivakkuuteen asti objektiivinen. Raevaaran sympaattinen tyyli kirjoittaa satunnaisesti myös omia kokemuksiaan sivuten teki kirjasta jotenkin läheisemmän tuntuisen: itse asiassa muutamasta anekdootista riemastuin niin, että luin ne puolisollenikin. **
Odotan kiinnostuksella Raevaaran fiktion kimppuun käymistä.
* Kunnes pääsin tutulta kuulostavaan anekdoottiin kakan syömisestä. (Ei sillä, etteikö olisi virkistävää huomata, että silläkin on jokin tarkoitus. Muu kuin ihmisen raivostuttaminen.)
** Ks. ylläoleva maininta kakan syömisestä.