Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Marraskuu




Marraskuu -vuoden kököin kuukausi minun mielestäni. Pimeää ja vielä kerran pimeää... Kun kellon siirtelystä luovutaan, minä kannatan kesäaikaa, olisi edes iltäpäivällä  hetken hieman valosampaa, aamulla en kaipaa sitä, kun olen kuitenkin töissä. Talviajassa olisi koko syksyn pimeää...
Syksy on mennyt menojaan, alkusyksy marjastaessa ja sienestäessä. Lenkillä on kuljettu miehen kanssa ahkeraan, minulta on karissut lenkkipolkujen varrelle -15 kg!



Meillä kävi ensi lumikin jo maassa. Lokakuun lopulla satoi ja sitä iloa kesti noin viikon verran. Nyt maa on taas musta. Kuvat läheiseltä pieneltä erämaajärveltä viikko sitten.



Eilen sain inspiksen tehdä jäkälästä "valokuusen". Inspiraatiota sain tietenkin netistä, Wanhan Aliinan Arja oli tehnyt omansa ja kopion röyhkeästi idean. Sottaista hommaa ja kova työmaa, mutta hieno tuli. Mies teki minulle kehikon tuohon. Saa nähdä kuin kauan saa olla linnuilta rauhassa.

Mukavaa marraskuuta (kököstä huolimatta)!




maanantai 3. syyskuuta 2018

Syksy


Niin se elokuukin vaihtui syyskuuksi... Joutuin menee aika!
Tämmöinen hauska köynnöstävä punaherukka kasvaa meillä, lähes 3 m korkea, yhtäkkiä oli vain pihatielle männyn kylkeen ilmestynyt.


Niin siinä kävi, että meillä vanhin lapsonen lensi pesästä pois. Oulusta löytyi kiva, iso yksiö, tässä kuvassa just päästiin muuttamaan. Nyt on kämppä kalustettu ja opiskelut ovat alkaneet pari viikkoa sitten.


Syksy on mukavaa aikaa. Metsässä olemme käyneet lenkillä paljon, nyt on mukava käydä, kun on lämmin ja ötököitä ei ole. Ensimmäinen sankollinen hyytelöpuolukoitakin on jo poimittu.




tiistai 17. heinäkuuta 2018

Huh hellettä


Jäin juuri lomalle parhaaksi, kun helteet alkoivat, 30 astetta on mennyt jo rikki. Pihalla ei juuri jaksa kuin olla. Tämä on nyt toinen viikko, kun olen lomalla, tuntuu, että päivät menevät liian joutuin... Ensimmäinen viikko lomasta meni vanhimmalle pojalle asuntoa etsiessä, pääsi opiskelemaan ammattikorkeaan Ouluun. Niin se ensimmäinen lapsi lentää jo pesästä...


Fönttikin komppaa, kuuma on!


Pari pioniakin innoistui kukkimaan minulla, mulla on ollut ilmeisesti väärässä paikassa nuo, kun eivät ole kukkineet.




Ruusutkin ovat kukkineet komeasti, ylimmäisessä kuvassa on Onni ruusu ja alemmassa Teresan ruusu.


Kurkut tuottavat päänvaivaa, yksi ainoa kurkku on tullut, mutta muut alut kellastuvat. Mistähän se johtuu? Mielestäni kastelen riittävästi ja lannoittanut olen kanan kakalla.


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kesä ja juhlat


Vietimme viime viikonloppuna vanhimman pojan lakkiaisia. Ilma oli mitä loistavin ja niin oli tunnelmakin. Poikaa ei järin kirja kädessä näkynyt koko lukion ajan, mutta siitä huolimatta kirjoitti ihan hyvät paperit. Juhlissa oli läheisimmät sukulaiset ja ystävät, paljon naurua ja onnellista tunnelmaa. Aamu alkoi aikaisin, kun ensin oli nuorimman pojan päättäjäiset peruskoulusta. Siitä siirryimme sitten lukiolle ja kun tulimme sieltä, oli meillä ensimmäiset vieraat jo odottamassa. Juhlat jatkuivat iltamyöhään.


Kirsikkapuu kukkii tänä kesänä ensimmäistä kertaa tosi runsain kukin.

                                 


Toukokuu oli todella lämmin, nyt tuntuu, että kaikki kukkii tosi aikaisin.


Toukokuun alussa koirat ja me (mieheni ja minä) nakkasimme jopa talviturkin. En kyllä muista, että näin aikaisin olisi koskaan niin tapahtunut.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraskuun loppua


Mies oli niin ihana ja tekaisi vanhoista ikkunan pokista ison lyhyn pihalle. Sopivasti löytyi navetalta neljä suurinpiirtein saman kokoista ikkunaa.


Pimeää alkaa olemaan, meillä onneksi on jo aika hyvin lunta, joten se antaa hieman vaaleutta, ei ihan niin synkkää ole. Alkaa tulemaan jo hieman jouluinen fiilis... Loppuviikolle on tosin luvattu taas plussakelejä ja vesisadetta, joten saas nähdä lähteetkö meidän lumet!


Puut ovat ihanan näköisiä, kun ovat lumisia.


Muutama kranssi on taas tullut pyöräytettyä, kun olen vielä sairaslomalla. Sairasloma minulla vielä jatkui parisen viikkoa, katsotaan sitten, onko jalka siinä kunnossa, että töihin paluu onnistuu.


Mukavaa marraskuun loppua, ensi viikolla on jo joulukuu ja ensimmäinen adventti!




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Juhlia



Pari viikkoa on töitä paiskittu loman jälkeen. Muutama iso tapahtuma oli menneinä viikkoina meillä, vanhin täytti 18 vuotta ja sai ajokortin, sekä nuorin pääsi ripille viime sunnuntaina. Ilma oli onneksi rippijuhlissa mitä loistavin!
Lisäksi vanhimmalla on huomenna kutsunnat ja ensimmäiset kirjoitukset perjantaina lukiossa. Huh, miten tuo aika menee!



Nyt on sitten ilma tosi syksyinen, tänäänkin on satanut koko päivän vettä...

Mukavaa alkavaa viikkoa,



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kesä tuli vihdoin


Pari viikkoa on taas hurahtanut, tällä välin tytär päätti peruskoulun ja sai vielä stipendin ansiokkaasta tukioppilastoiminnasta. Se sanottakoon, että päivä oli pilvinen ja erittäin kylmä, tytöillä oli toppatakit mekkojensa päällä. Tytär siirtyy nyt lukioon, nuorimmainen ysille ja vanhin aloittaa lukion kolmannen.


Tämä kulmapenkki on ollut minun murhen kryyni, tosi paljon tulee rikkaruohoa ja on äkkiä epäsiistin näköinen. Lisäksi oikein lämpimällä paikalla, joten kuivuukin nopeasti.


Se onkin ollut minun kevään työlistalla. Toivottavasti nyt pysyy hieman paremmin siistinä ja ehkä kosteampanakin tuon katteen ansiosta.


Lämmin onneksi tuli sitten vihdoin ja viimein viime viikolla meillekin, nyt on sitten ilma taas sateinen ja viileä. Mutta oli jopa niin lämmin, että kävimme miehen ja koirien kanssa nakkaamassa talviturkin.
Leikkauksesta on nyt reilu kaksi viikkoa, jalka on vielä arka ja turpoaa paljon. Ensi viikolla on kontrolliaika lääkärille.



maanantai 29. toukokuuta 2017

Kylmää!


Jälleen olen käynyt jalan operaatiossa. Tällä kertaa akillesjänne on noin vuoden verran vihoitellut. Syynä oli limapussin tulehdus sekä kalkkeuma ja Haglundin kantapää, limapussi poistettiin ja kantapään luuta pyöristettiin, niin ei hankaa enää akillesjännettä ja aiheuta tulehdusta. Kuukauden olen sairaslomalla ja perään aloitan sitten kesäloman.


Leikkausta ennen kävimme Lumijoen Varjakassa Hailutolaivakahvilassa, ihana paikka, suosittelen täällä päin asuville!


Tulppaanitkin ovat ruvenneet kukkimaan, vaikka on ollut todella kylmä! Eilen piti lämmittää ihan hellaa, kun oli niin koleaa... Eikä lämmintä ole luvattu meille vieläkään :(

Kiitokset kaikílle edellisiin postauksiin kommentoineille! Olen kyllä lukenut kaikki teidän kommentit, mutta jostain syystä en pääse tällä meidän tietokoneella kommentoimaan ollenkaan edes teidän blogeihin.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Laavulla



Eilen oli kiva ilma ja kävimme miehen ja koirien kanssa laavulla päiväkahvilla ja makkaranpaistossa. Kyllä kunnon nokipannukahvit hyvää on. Kuten kuvasta näkyy, lunta meillä vieläkin on, vaikka viikolla onkin ollut ihan kelpo keväisiä ilmoja. Täytyy sanoa, että harvoin sitä näin vesisateita odottelee!


Mukavaa palmusunnuntaita! Virpojia odotellessa...


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Loma


Lomaviikko tenavilla alkaa olla lopuillaan. Itse en ollut kuin torstain ja perjantain vapaalla. Aivan mahtavia kelejä on ollut, niin auringon paisteisia!


Eilen kävimme makkaran paistossa koko porukalla Vartin laavulla. Hieno paikka suoalueen keskellä.



Koiratkin olivat tottakai mukana. Kyllä oli pikku-Fönttikin illalla väsynyt...


Meillä vieraili lintulaudalla hieman harvinaisempi lintu näille seuduille, tundraurpiainen. Kuva on huono, se on kuvattu ikkunan läpi. Lintuun kiinnitti huomion ensimmäisenä sen vaaleus (joka tästä huonosta kuvasta ei käy ilmi...).

Mukavaa viikonloppua!