Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 22. Farewell

Kansi: Vertigo.

Bill Willinghamin luoma Fables-sarja sai päätöksensä. Sarja on ilmestynyt huimat kolmetoista vuotta putkeen. Tässä välissä on ollut joitakin hieman pitkitetyn tuntuisia juonenkäänteitä ja vähän tyhjäkäyntiäkin, mutta loppunousu ja päätös oli Fablesien tarinan arvoinen. Kiitos siitä!

Koska kyseessä on viimeinen jakso, en kerro juonenkäänteistä juuri mitään, etten spoilaa. Sanotaanko näin, että keskeisten henkilöhahmojen kohtalot ratkesivat tyydyttävällä tavalla ja aikaa ja tilaa oli myös monen kiinnostavan sivuhahmon kohtalosta kertomiseen. Erityiskiitos albumin lopusta: siellä on jälkisanoja, kiitoksia ja paljon maukasta lisämateriaalia sarjan faneille.

#WolfAmongUs fans wanting more of Fabletown, check out this guide to what's available on my web site: http://t.co/YqusruM4Of @telltalegames

— Bill Willingham (@BillWillingham) July 12, 2014

Tätä sarjaa voi onneksi lukea moneen kertaan uudestaan. Luulen silti, että minun täytyy etsiä itselleni jokin uusi vakituisesti seurattava pitkäkestoinen sarja, johan tässä on ehtinyt tottua nautiskelemaan uusien Fablesien ilmestymisestä. Vinkkejä saa antaa!

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Ruutuja ruudulta - sarjakuvaa lukulaitteelta ja tabletilta

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Andrew Pepoy: Fables vol. 21. Happily Ever After

Kansi: Vertigo.

Sitten viime blogipostauksen on tapahtunut huiman paljon: meille syntyi perheenlisäystä. Lukemisen suhteen voin kiitellä lukulaitetta ja tablettia - e-kirjaa ja digilehteä on tullut luettua ahkerasti vauvan ruokintapuuhien yhteydessä, sillä laitteita on kätevä käsitellä yhdellä kädellä...

Fablesin uusimman kokoomaosan Happily Ever After ehdin lukea jo ennen sairaalakeikkaa, joten suoraan sanottuna pitäisi melkein lukea tämä uudestaan että saisin palautettua yksityiskohdat mieleeni. Haluan kuitenkin blogata tämän alta pois. Osallistun samalla Lukulampun kesäkirjahaasteeseen kohdalla "Kirja, jonka kansikuva kiehtoo". Fablesin kansitaidetta ovat tehneet useammat osaavat sarjakuvataiteilijat, tämänkertainen huiman hieno kansi on Nimit Malavian kädenjälkeä.

Fables on lähestymässä loppuaan ja käsikirjoittaja Bill Willingham rakentaa huimaa loppunousua. Koska viimeaikaiset Fables-jaksot ovat olleet hieman epätasaisia, on hienoa huomata, että Willingham on saanut ison vaihteen silmään. Olennaisena juonielementtinä on sisarusten välinen kamppailu: Snow White ja Rose Red aloittavat joukkojensa kokoamisen. Mikä tärkeintä, Willingham rakentaa uskottavan motiivin sille, mistä sisarusten välinen vanha kauna oikein pohjimmiltaan kumpuaa.

Happily Ever After piti sisällään useiden tuttujen hahmojen kuolemia ja kaikki merkit viittaavat siihen, että lisää verilöylyjä on luvassa. Päätarinan välipaloiksi on ripoteltu pieniä jäähyväistarinoita, joissa kerrotaan monen henkilöhahmon myöhemmät kuulumiset. Melko onnellisen lopun moni rakas hahmo onneksi saa!

Fablesin 22. kokoomaosa Farewell on ilmestymässä ihan näinä hetkinä, Amazonin ilmoittama ilmestymispäivä on huomenna. Ei siis tarvitse kauaa jännätä taistelun loppuhuipennusta!

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 3. Storybook Love   

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Russ Braun - Barry Kitson: Fables vol. 20. Camelot

Kansi: Vertigo.

Bill Willinghamin luoma Fables-sarja lähestyy loppuaan. Vaikka olenkin fani, ei päätös ole minusta huono asia - hyvällä tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Tarpeeton pitkittäminen on harvoin sarjalle hyväksi. Camelot kokoaa yhteen sarjan irtonumerot 130-140 ja ilmeisesti numeron 150 on tarkoitus olla koko sarjan päätösjakso. Joten ainakin yksi kokoomateos on vielä luvassa.

Camelot viittaa ahkerasti Arthur-kuninkaan tarinoihin. Rose Red päättää kutsua koolle omat Pyöreän pöydän ritarinsa. Hankkeeseen liittyy asioita, jotka saavat Rose Redin sisaren Snow Whiten panemaan välit poikki - jälleen kerran, onhan siskosten suhde ollut menneiden vuosisatojen aikana ajoittain varsin myrskyinen. Välillä piipahdetaan myös tuonpuoleisessa katsomassa muutaman edesmenneen hahmon kuulumisia.

Camelot oli parasta Fablesia aikoihin. Lähestyvä loppuhuipennus tuntuu tuoneen juoneen särmää ja imua. Tarina oli vetävä, käänteet kiinnostavia ja loppurytinöiden enteily tuntui kihelmöivältä. Tykkäsin kovasti viittauksista Arthur-kuninkaan tarinoihin - asetelmasta saadaan vielä varmasti paljon irti! Täytyy lukea albumi jossain vaiheessa ajan kanssa uudelleen, nyt se tuli luettua lähes ahmimalla.

IGN Comics -sivustolta löytyy hyvä haastattelu, jossa Willingham tarinoi mietteistään sarjan lähestyessä loppuaan. Juttu ei sisällä spoilereita, mutta toki pientä osviittaa sarjan tapahtumista saattaa saada.

Lue myös nämä:
Arthur-kuninkaan tarinoita 
Max Brooks - Caanan White: The Harlem Hellfighters
Ruutuja ruudulta - sarjakuvaa lukulaitteelta ja tabletilta

Mike Carey - Bill Willingham - Peter Gross - Mark Buckingham: The Unwritten Fables

Kansi: Vertigo

The Unwrittenin ja Fablesin crossover-albumia olin odottanut kuin hullu puuroa, mutta silti maltoin hieman säästellä tämän lukemista. Sarja ilmestyy The Unwritten vol. 9 -kokoelmana, eli Tom Taylorin tarina on himpan verran painavampi kuin Fablesien. Tämä näkyy siinäkin, että Mike Careyllä on suurempi kirjoittajavastuu kuin Bill Willinghamilla, samoin Peter Grossin piirrosjälki näkyy vahvempana kuin Mark Buckinghamin.

Ensi alkuun tarina olikin aika vetävä. Seikkailu sijoittuu Fables-kronologiassa jo taakse jääneeseen aikaan. Tom Taylor putkahtaa mukaan ensin Tomina, mutta sittemmin Tommy, Sue ja Peter astuvat esiin.

Mutta mitä pitemmälle luin, sitä epäuskoisemmaksi tulin. Porukkaa kuoli niin paljon, että aloin epäillä lopussa odottavan "se olikin vain unta" -tyyppisen ratkaisun. Ja hieman sen tapainen päätös albumissa olikin.

Siinä missä The Great Fables Crossover oli kieli poskessa kirjoitettua hupaisaa viihdettä, The Unwritten Fables oli enimmäkseen synkkää ja veristä touhua. Carey kohtelee Willinghamin henkilöitä enimmäkseen kunnioittavasti, mutta välillä hieman lipsutaan. Olin pettynyt, kun rauhaarakastava Sammakkoprinssi tarttui taas miekkaan. Ja tappaminen meni niin makaaberiksi, että uskottavuus karkasi väkisinkin.

Joten valitettavasti The Unwritten Fables onnistui pikemminkin toteuttamaan sekaseikkailujen tylsimmät puolet. Fablesiin ei tullut mitään uutta ja The Unwritteninkin osalta tarina vaikutti jäävän harha-askeleeksi.

Seuraava The Unwrittenin kokooma-albumi ilmestyy jo lokakuussa, ollen nimeltään The War Stories. Mutta kuvauksen perusteella vaikuttaa siltä, että siinäkin on kyse joistakin erikoisjaksoista nimeltä The Unwritten Apocalypse. Onkohan tässä mopo karkaamassa kokonaan? No, se jää nähtäväksi. Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice oli mainio erikoisjakso, mutta tämä The Unwritten Fables oli kyllä pannukakku.

Lue myös nämä:
Frank Miller: Batman - yön ritari
Mike Carey - Peter Gross: Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice 
Ruutuja ruudulta - sarjakuvaa lukulaitteelta ja tabletilta

Kesälukumaraton IV 16.7.2014

Lukumaratoneja on nähty blogeissa taas tänäkin kesänä, itse aloitan maratonin än-yy-tee NYT osallistumalla Emmin emännöimään Blogistanian Kesälukumaratoniin. Virallinen päivä on huominen, mutta jo tänään saa aloittaa.

Kuva Emmi T., kuvan lähde: Denise Krebs,  Creatice Commons -lisenssi CC BY 2.0

Viime kesänä maratoonasin tiiliskivillä, sitä edellisenä kesänä romaaneilla. Nyt ajattelin mennä sarjakuvilla, vieläpä sellaisilla jotka olen aiemmin lukenut. Aion uppoutua Bill Willinghamin luomaan Fables-sarjakuvaan ja lukea sarjan alusta asti uusiksi. Tai kakkososasta alkaen, luinhan ykkösosan vähän aikaa sitten sähköisesti. Koska olen blogannut näistä sarjiksista aiemmin, suosittelen lukemaan perusesittelyt vanhoista bloggauksista, linkitän niihin. Niistä löytyy hankintojeni alkuperämaininta, mutta sittemmin olen ostanut kaikki osat omaan hyllyyn eri paikoista.

Bill Willingham New York Comic Conissa vuonna 2012.
Kuva: © Luigi Novi / Wikimedia

Tätä kertaa varten en ole valmistellut mitään erityisiä eväitä, joten niissä ei taida olla paljon raportoitavaa. Rennolla otteella ajattelin muutenkin mennä, katsotaan jaksanko ottaa edes kuvia. :)

21.00 Aloitan Animal Farmilla. Ykkösosassa Snow White ja Rose Red saivat jonkinlaisen uuden yhteyden ja nyt siskospari lähtee katsastamaan Farmin touhuja.

23.04 Ah, Animal Farm oli uusintaluettunakin vetävä, terävä, kerroksellinen ja vauhdikas. Mark Buckingham on piirtänyt Fablesia niin kauan, että pystyin havainnoimaan piirrostyylin muuttumista. Näissä alkupään numeroissa on joitakin eroja piirrosjäljessä uudempiin verrattuna, hyvässä ja pahassa. Lisäksi huomasin joitakin detaljeja tarkemmin kuin ennen - pari pientä hassua logiikka-aukkoa ja sen, että Snow Whitella on valtava määrä Louis Vuittonin laukkuja. :)

Sivuja oli 112. Seuraavaksi Storybook Loven kimppuun...

10.40 Storybook Love oli vetävä ja oli hauska huomata, mitä kaikkia ison juonikuvion kannalta tärkeitä pieniä yksityiskohtia oli ujutettu mukaan. Näitä hoksasi paremmin nyt. Snow Whiten ja Bigbyn väliset kipinöiden sinkoilu tuntui. Bryan Talbot vierailevana piirtäjänä viihdytti, varsinkin näin Grandvillen lukemisen jälkeen. Lan Medina piirsi pari jaksoa, miksikähän hänen kynänjälkeään ei tämän jälkeen tainnut enää Fablesissa näkyä?

Sivuja oli 190. Seuraavaksi on vuorossa eräs suosikkiosistani, muhkea March of the Wooden Soldiers.

16.43 March of the Wooden Soldiers pitää pintansa - se on vauhdikas, täynnä toimintaa ja draamaa, ovelia käänteitä ja mustaa huumoria. 

James Jeanin upea kansitaide on todella hienoa. Jos raaskisi pulittaa paljon rahaa, saisi Jeanin Fables-kansitaidetta kirjanakin.

Kansi: James Jean / Vertigo. Kuva: Comic Vine

Sivuja oli peräti 231. Seuraava osa, The Mean Seasons, on hieman ohuempi ja myös hidastempoisempi.

19.48 The Mean Seasons maistui myös kerrassaan hyvältä. Oli taas hauska huomata, kuinka pitkäjänteisesti Willingham on Fablesia kirjoittanut. Tässä oli monia yksityiskohtia, jotka viittaavat paljon myöhemmin tapahtuviin asioihin.

Sekä tässä että edellisessä osassa on ollut niin paljon nopeasti vilahtavia sivuhenkilöitä, että olen selaillut ahkerasti Fables Encyclopediaa. Siitä onkin ollut paljon iloa!

Kansi: Adam Hughes / Vertigo. Kuva: Amazon.

Sivuja oli 166. Taidan lukea tänään vielä Homelands-osan, mutta sitä en reilussa tunnissa varmastikaan pääse loppuun asti. Raportoin yhdeksän aikaan, montako sivua sitä luin ja lasken ne maratoniin mukaan.

21.00 Pääsin Homelandsin sivulle 74. Yhteensä luin siis 773 sivua. Jee!

Ruutuja ruudulta – sarjakuvaa lukulaitteelta ja tabletilta

E-kirjoihin kohdistuu edelleen melko paljon ennakkoluuloja, vaikka maailmalla e-lukeminen on yleistynyt kovaa vauhtia ja Suomessakin pikku hiljaa yhä useampi lukee kirjoja ja lehtiä lukulaitteelta tai tabletilta. Sarjakuvien lukeminen sähköisenä taas on siinä mielessä yleistä, että todella moni lukee vaikkapa Fingerporin useammin netistä kuin paperilta. Myös pitkiä sarjakuvia voi mainiosti lukea ruudulta, kun välineet ovat kohdallaan. Tämän huomaa siitäkin, että sarjakuvia piratoidaan aika paljon – piraattisivustoilla leviää luvattomia sähköisiä kopioita sarjakuvista.

Esittelen tässä postauksessa sarjakuvan sähköistä lukemista Fables vol. 1:n kautta. Olen lukenut Fablesia paperilta, mutta joskus viime talvena silmiini osui Amazonin tarjous sarjan avausosasta. Kindle-versiona Legends in Exile maksoi alle pari dollaria. Kokeilumielessä ostin Legends in Exilen Kindleeni, vaikka julkaisu löytyy paperisena omasta hyllystäni.

Maaliskuussa talouteemme hankittiin tabletti, sillä siirsimme Helsingin Sanomien tilauksen osittain sähköiseksi. Arkisin luen Hesarin tabletilta, viikonloppuisin saamme paperilehden liitteineen. Samsung Galaxy Tab 3 -tablettiin pystyi lataamaan Kindle-sovelluksen, eli voin lukea Kindleen ostamiani kirjoja myös tabletilta. Sovelluksen asentaminen pyki hieman, mutta tarpeeksi kokeiltuani sovellus lähti kuitenkin toimimaan ja pääsin kokeilemaan Legends in Exilea tabletilta.

Kindle Touch 3G. Panel View näyttää yhden ruudun kerrallaan.

Kuvista näkee, mitä eroa sarjakuvalla on tabletilta ja lukulaitteelta luettuna. Koska Kindle Touch 3G:ssä ei ole värinäyttöä, pitää värillinen sarjakuva lukea harmaan sävyissä. Lisäksi Kindle on niin pienikokoinen, että A4-koossa julkaistun sarjakuvan koko sivu pienenee todella paljon. Lukeminen onnistuu tihrustamalla, mutta mitenkään onnistuneena lukukokemusta ei voi pitää. Poikkeus on Kindlestä löytyvä Panel View -tila, jonka avulla sarjakuvaa voi lukea ruutu kerrallaan. Tämä oli omalla tavallaan jännittävä lukukokemus – ihan kuin olisi katsonut hieman nykivää animaatioelokuvaa, kun selasi sarjakuvaa ruutu kerrallaan. Panel View tosin toimi parhaiten pienten ruutujen kohdalla, sillä ne ruudut, jotka olivat koko sivun tai jopa koko aukeaman kokoisia, jäivät näytön pienuuden vuoksi liian epäselviksi. Youtubesta löytyy demovideo, jossa testataan Panel View -näkymää.

Samsung Galaxy Tab 3.

Tabletilta sarjakuvan lukeminen taas oli miellyttävää. Tietyissä asioissa tabletilta lukeminen voitti perinteisen paperialbumin lukemisen, kun taas joissakin asioissa paperijulkaisu on parempi. Ehdoton hyvä puoli oli se, että tablettia ei tarvitse varoa samalla tavalla kuin paperialbumia. Jos vaikkapa mähmää likaisilla käsillä tahran paperijulkaisuun, saattaa sivu mennä pysyvästi pilalle. Koirankorville luetut ja repaleiset kirjat voivat olla ihan söpöjä, mutta sarjakuvaa lukiessa julkaisun on syytä olla fyysisesti kunnossa, jotta lukukokemus ei mene pilalle tahrojen, repeämien tai taitosten vuoksi. Luen rakkaita sarjakuviani välillä jopa hieman ylivarovaisesti, esimerkiksi vältän painamasta albumia auki liian lujaa, ettei selkämys murru. Pitelen albumia varovasti reunoista, ettei sormista jää jälkiä tai kosteutta keskelle sivua. Tablettia käyttäessä tällaisella ei ole väliä, koska näytön voi kätevästi pyyhkiä puhtaaksi.

Sähköisessä sarjakuvassa ei myöskään ole ongelmia painojäljen kanssa. Sähköisessä julkaisussa värintoisto on kirkasta ja kaunista, kun julkaisun ei tarvitse kiertää painokoneen kautta. Melkein tekisi mieli ostaa lisääkin Fablesia tablettiin, mutta en taida viitsiä ilman tosi edullisia erikoistarjouksia, kun olen koko sarjan kuitenkin kerännyt omaan hyllyyn paperisena.

Miinusta taas tulee siitä, että tabletti on melko painava, joten sen kannattelu käsissä on paljon raskaampaa kuin paperijulkaisun tai Kindlen. Kindle on erittäin kevyt ja miellyttävä pidellä, mutta tablettia melkein kannattaisi lukea vain istualtaan siten, että tabletti on pöydällä. Lisäksi onnistuin vähän väliä sörkkimään vääriä nappuloita, kun pitelin tablettia pystyasennossa. Ruudulle pomppiva ”search is not available” tai näkymän vaihtuminen johonkin toiseen näkymään häiritsi ikävästi lukemista. Kindle-sovellus ei myöskään osannut kääntää sivunäkymää vaakasuuntaan, vaikka tämä olisi ollut tarpeen silloin, kun tarinassa oli koko aukeaman levyinen ruutu. Pystynäkymässä tällainen iso vaakaruutu jäi turhan pieneksi ja epäselväksi.

Silti tabletilta lukeminen oli sen verran miellyttävää, että luulen ostavani jatkossa joitakin sarjakuvia vain sähköisessä muodossa. Ostoperustetta puoltaa myös sama syy kuin e-kirjojen kohdalla: ei tarvitse miettiä, mahtuvatko ostokset hyllyihin, kun ne säilyvät sähköisessä muodossa tallessa.

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Bill Willingham... [et al.]: 1001 Nights of Snowfall 

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Shawn McManus: Fables vol. 19. Snow White

Kuva: Vertigo /
Turun Sarjakuvakauppa.

Fablesin yhdeksästoista kokoomaosa ilmestyi joulun alla ja kipaisin hakemassa oman kappaleen Fennica Comicsista. Sarjan lukemisessa ehtikin olla pitkänpuoleinen tauko, sillä edellinen osa Cubs in Toyland ilmestyi vajaa vuosi sitten. Amazonin mukaan 20. kokoomaosa olisi tulossa jo heinäkuussa, joten ihan yhtä pitkää katkosta ei ole luvassa.

Lukukokemukseni oli kaksijakoinen. Malttamattomana pitkän tauon jälkeen en jaksanut keskittyä hitaampiin jaksoihin, vaan paahdoin läpi Fabletowniin sijoittuvan juonikuvion. Ensireaktioni oli pettymys. Sovinismia, keskeisen henkilön äkkikuolema, kuin tyhjästä tupsahtanut pahis! Plääh!

Muutaman päivän jälkeen alkoi kuitenkin kutkuttaa palata sarjakuvan pariin. Luin albumin siten kuin Fablesit kannattaa lukea: keskittyneesti, makustellen, suvantovaiheistakin nauttien. Nyt sain tarinasta irti paljon enemmän.

Turha yrittää Lumikille, niin!

Albumissa on kolme tarinalinjaa. Ensimmäinen sijoittuu Oziin Bufkin-apinan kapinahankkeisiin. Toinen kuvaa Beastin kinkkistä tilannetta Havenissa. Kolmannessa albumin nimihenkilö Snow White kohtaa yllättävän vanhan tutun Fabletownissa. Ajallisesti tarina menee päällekkäin Cubs of Toylandin kanssa ja päättyy samaan tilanteeseen kuin Cubs of Toyland. 

Pitkähkö Oziin sijoittuva alkujakso oli yksi syy, mikä sai minut hyppimään albumissa eteenpäin. Bufkinin ja Lilyn seikkailut tuntuivat väsyneeltä läpältä. Toisella lukukerralla nautin silti niistäkin: jakso on kirjoitettu aika lailla kieli poskella ja sitä paitsi Oz-juonikuvio tuli tällä erää päätökseen.

Peräti kaksi keskeistä hahmoa kuolee albumin aikana ja yksi vanha tuttu palaa mukaan pitkän tauon jälkeen. Kuolemista jälkimmäinen oli ensin melkoinen paukku ja aiheutti myös pettymyksen. Mietin, onko sarjaa enää järkeä jatkaa, kun todella moni keskeinen hahmo on jo poissa. Sarjan idea perustuu kuitenkin kaikille tuttujen satuhahmojen hyödyntämiseen ja Willinghamin pitäisi marssittaa kohta tilalle iso liuta uusia kaikille tuttuja satuhahmoja, jos haluaa samalla idealla jatkaa. Etualalle ovat kuitenkin nousseet monet Willinghamin luomat hahmot - mahtaako niiden vetovoima jatkossa riittää?

Toisen lukukerran jälkeen minulta herui kuitenkin enemmän ymmärrystä ratkaisulle.   Tarinankerronnan kannalta ei ole hyvä, jos yksi tai useampi hahmo nousee liian ylivoimaiseksi. Tästä uhkaa seurata tylsyyttä, jos aina käy niin että "hahmo X" saapuu paikalle ja pelastaa kaikki pulasta. Draaman kannalta ristiriidat ja epäselvyydet ovat kiinnostavampia - yksittäinen hahmo ei saa olla liian supersankarimainen muihin nähden. Siinä mielessä Willinghamin veto oli rohkea tapa puhdistaa pöytä - seuraavissa Fablesin numeroissa nähdään varmasti uudenlaisia voimatasapainoja.

Ja itse asiassa ei se pahiskaan ihan tyhjästä tupsahtanut. Hän on esiintynyt sarjassa aiemminkin ja ihan loogisessa roolissa nyt nähtyyn verrattuna. Sovinismi taas lytättiin loppukäänteissä maan rakoon...

Lisäksi täytyy antaa pisteet tarinankerrontatekniikasta. Haveniin ja Fabletowniin sijoittuvia jaksoja kommentoi minäkertoja, josta käy ilmi että hän kuvailee tapahtumia tulevaisuudesta käsin. Hän pystyi sekä luomaan uhkaavan tunnelman jo alkuasetelmassa ja lisäksi käytännössä tekemään tyhjäksi "kuolleista paluun". Tästä ihan erityinen kiitos Willinghamille. Kuolleiden henkilöhahmojen paluu elämään on populäärikulttuurissa niin usein toistuva temppu, että se alkaa olla jo vitsi. Kyllästyin tähän jo teininä Ryhmä-X:ää lukiessani - saattoi olla käytännössä varma, että jos joku kuoli, ei mennyt kauaa kun hän palasi sarjaan takaisin. Maneeriksi asti tämä ilmiö toistui myös Kauniit ja rohkeat -tv-sarjassa, jota seurasin vuosikausia. Monille hahmoille yksi kuolema ei edes riittänyt, jotkut kuolivat ja palasivat kuolleista kaksikin kertaa!

Ainakaan vielä yksikään Fablesin kuolleista ei ole palannut henkiin, vaikka asiaa on joidenkin hahmojen kohdalla uumoiltu ja parikin porsaanreikää on jätetty. En tiedä pitäisikö tässä tehdä julkinen lupaus lopettaa sarjan seuraaminen, jos näitä messiaanisia paluita alkaa tupsahdella. En nimittäin ole ihan varma, mihin suuntaan Willingham voi tarinaa viedä. Nyt on nähty kaksi pitkää tarinalinjaa (kokoomaosissa 1-11 ja 12-16) ja niiden jälkeen on ollut jälkien siivoamista ja uusia versoja. Toivon, että seuraavaksi ei nähtäisi kolmatta maailman pahinta pahista jota vastaan Fabletown joutuu taistelemaan, sillä maailman pahimmat pahikset tuppaavat pitemmän päälle käymään lähes yhtä tylsiksi kuin kuolleista heräämiset.

Tähänastisen perusteella sanoisin, että jos haluaa tietää mistä Fablesissa on kyse, voi halutessaan tehdä lukemiselle stopin kokoomaosaan 11. Ensimmäinen pitkä tarinakaari oli huikean hieno ja kiehtova. Sen jälkeen tulleissa jaksoissa on paljon hyvää ja monien hahmojen taustoja on syvennetty kiehtovalla tavalla. Minä taidan olla niin syvällä koukussa että ihan pienestä en lukemista lopeta, mutta on kuitenkin vaikea nähdä, että Willingham voisi kiihdyttää Fablesit enää yhtä hyvään vauhtiin kuin vaikkapa kokoomaosissa 2, 4, 6, 8 tai 11.

Tästä huolimatta Fablesin nykymenokin on viihdyttävää ja aika moniulotteistakin saippuaoopperaa, jossa on kiehtovia henkilöhahmoja, huumoria, poliittista juonittelua ja yllättäviä käänteitä.

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 3. Storybook Love  
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Gene Ha: Fables vol. 18. Cubs in Toyland

Kuva: Vertigo.

Haa, enää ei tarvitse odotella Amazonin hidasposteja, sillä aion jatkossa ostaa Fablesit ja The Unwrittenit paikasta, josta saan ne käsiini paljon nopeammin. Fennica Comics -sarjakuvaliike saa tuoreet Vertigo-lähetykset sen verran sutjakasti, että nopeimmillaan uusin numero on hyllyssä samana päivänä, kun julkaisu tulee myyntiin Yhdysvalloissa. Jee!

Itse asiassa selvittelin jo kesällä, kuinka  nopeasti uusimmat Vertigo-albumit tulevat suomalaisten jälleenmyyjien hyllyihin. Tuolloin kyselin asiasta Akateemisesta Kirjakaupasta, mutta sieltä vastattiin että verkkotietokantaa uusitaan eikä yksittäisten teosten tietoja voi tarkistaa. Enpä jaksanut palata asiaan eikä kukaan palannut minullekaan päin.

Fablesin kahdeksastoista kokoomateos, Cubs in Toyland, ilmestyi Yhdysvalloissa 16.1. ja minä poimin omani mukaan Fennicasta 18.1. Ei hullumpaa!

Cubs in Toyland olikin melkoista luettavaa. Nopeasti alun jälkeen tunnelma muuttui painajaismaiseksi. Välillä lukeminen tuntui samalta kuin joskus kauhukirjallisuuden parissa on tuntunut - mieleen tuli jopa Stephen King. Kuten nimestä voi päätellä, lasten lelut ovat isossa roolissa tässä jaksossa. Mitään kilttejä leluja nämä eivät ole... Lisäksi tarinassa kuvataan yksi itsemurha ja lasten kuolemia. Huhuh!

Kansikuvan pikkutyttö on Therese ja hän joutuu yksin omaan suureen seikkailuunsa. Theresen perhe yrittää jäljittää häntä, mutta satuhahmojen taikavoimat eivät tällä kertaa riitä pelastusoperaatioon. Vain yksi pääsee Theresen jäljille - isoveli Darien. Lelumaan ahdistavuus toi mieleen muistumia Peter Panista.

En halua kertoa juonesta kovin paljon etten spoilaisi tapahtumia liikaa. Fablesin aiempien osien tapahtumilla on pohjustettu Cubs in Toylandia aika paljon. Toisaalta, hieman yllättäen tämän albumin voisi aika hyvin lukea myös Fables-ekakertalainen, sillä pääjuoni muodostaa itsenäisen tarinakokonaisuuden ja sisältää ennen näkemättömiä paikkoja ja hahmoja.

Monet lelut vaikuttavat siltä, että ne pitäisi tuntea joko kuvakirjoista tai ihan vaan tuotemerkeistä. Tarinassa viitataan myös Fisher Kingiin. Minun piti googlettaa kenestä on kyse, vaikka olenkin Arthur-kuninkaan tarinoita lukenut. Ilmeisesti Kalastajakuningas on vakiintunut suomenkielinen nimitys tälle taruhahmolle.

Cubs in Toyland on tummasävyisempi ja ahdistavampi kuin mikään aiemmista Fables-jaksoista. Parissa toimintakohtauksessa mieleen tuli hieman kysymyksiä hahmojen mielestäni epäloogisesta toiminnasta. Pieni horjahtelu johdonmukaisuudessa taitaa olla Willinghamin harvoja heikkouksia kirjoittajana... Vaan kokonaisuutena albumi on ehdottomasti hyvä. Mutta toivottavasti tämän lukemisesta ei seuraa pahoja unia!

Lue myös nämä:
J.M. Barrie: Peter Pan
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 6 - Tommy Taylor and the War of Words

Bill Willingham - Craig Hamilton - Jim Fern - Ray Snyder - Mark Farmer: Werewolves of the Heartland

Kuva: Vertigo.

Hommasin itselleni joululukemisiksi Fables-sarjan uunituoreen erillisosan Werewolves of the Heartland. Koska seuraava Fables-osa ilmestyy vasta joskus kevättalvella, oli mukava päästä Fablesin pariin vaikka näin sivupoluillakin.

Werewolves of the Heartland on Bigby Wolfin sooloseikkailu. Hän suorittamassa Fabletownin puolesta tehtävää Keskilännessä ja törmää erikoiseen pikkukaupunkiin. Story City on päällisin puolin tavallinen hiljainen pikkukaupunki, mutta sitä asuttavat ihmissudet...

Tarina oli taattua Willingham-laatua, tosin erillisosat harvoin ovat yhtä vetäviä kuin pitkän tarinalinjan osat. Viihdyttävää välipalalukemista tämä silti oli. Piirrosjäljestä on vastuussa Craig Hamilton, joka on vieraillut Fables-piirtäjän aiemminkin. Hän vastasi muun muassa March of the Wooden Soldiersin piiritysjaksosta. Hänen piirrostyylinsä on jollakin lailla sadunomainen, mitä korostaa pehmeä pastelliväritys, jota albumissa käytetään paljon.

Kuten arvata saattaa, ihmissusiseikkailu menee melkoiseksi verilöylyksi. Tarina linkittyy myös Bigbyn seikkailuihin toisessa maailmansodassa, joita käsiteltiin Fablesin osassa The Mean Seasons.

Kenties kiinnostavimmaksi pohdinnan aiheeksi nousi eräs ulkokirjallinen seikka. Nelonen ryhtyi alkusyksystä esittämään tv-sarjaa Olipa kerran, alkuperäisnimeltään Once Upon a Time. Sarjasta on käyty värikästä nettikeskustelua - Fables-fanit kun ovat syyttäneet sarjaa Fables-kopioksi. Aiheesta löytyy runsaasti väittelyä. Kannattaa lukea Bill Willinghamin oma mielipide aiheesta ja sitä seuraava keskustelu - kommenttiketjussa fanit kun jopa epäilevät, että Willingham on maksettu hiljaiseksi.

Väitettyjen Fables-yhtäläisyyksien vuoksi yritin itsekin ryhtyä seuraamaan Olipa kerran -sarjaa, mutta minulle se oli pettymys. Sarja vaikuttaa olevan enemmän koko perheelle suunnattu kuin Fables. Juonenkuljetus vaikutti jankkaavan alleviivaavalta eikä käsikirjoituksessa tuntunut olevan samaa terävyyttä ja moniulotteisuutta kuin Fablesissa. Minusta ei siis tullut sarjan vakiokatselijaa.

Werewolves of the Heartlandia lukiessani ryhdyin kuitenkin miettimään, onko albumi Willinghamin hienovarainen vastaisku Olipa kerran -sarjaa kohtaan. Listaan alle hieman yhtäläisyyksiä ja eroja:

Asuinpaikka:

Fables: Tutut satuhahmot asuvat Fabletown-nimisessä yhteisössä keskellä New Yorkia.

Olipa kerran: Tutut satuhahmot asuvat Storybrooke-nimisessä pikkukaupungissa Mainen osavaltiossa

Werewolves of the Heartland: Ihmissudet asuvat Story City -nimisessä pikkukaupungissa Iowan osavaltiossa. Kun Bigby kertoo miten hän päätyy Story Cityyn, hän toteaa näin: "The Maine possibility turned out to be impossible for a number of reasons."

Asukkaat:

Fables: Henkilöt tietävät keitä ovat.

Olipa kerran: Henkilöt eivät tiedä, keitä ovat: kirouksen vuoksi asukkaat eivät muista satuhahmomenneisyyttään.

Werewolves of the Heartland: Henkilö tietävät olevansa ihmissusia, mutta johto on vääristellyt heidän käsityksiään ihmissusipopulaatiosta.

 

Henkilöhahmot:

 

Fables: Lumikki, Prinsessa Ruusunen ja muita tuttuja satuhahmoja.

Olipa kerran: Lumikki, Prinsessa Ruusunen ja muita tuttuja satuhahmoja.

Werewolves of the Heartland: Tätä tarinaa varten luotuja ihmissusia, lukuun ottamatta Bigby Wolfia ja muita Fablesin hahmoja, jotka tarinassa mainitaan.

 

Vastaiskun tuntu tuli erityisesti siitä, että - tuskinpa spoilaan pahasti vaikka kerronkin tämän - Bigby vetää ihmissusia turpaan 6-0 ja tuhoaa suuren osan kaupunkia. Hähää!

 

Yritin googlettaa aiheen tiimoilta mutten löytänyt muita samanlaisia spekulaatioita. Joko ylitulkitsen asioita tai sitten muut Fables-fanit eivät ole vielä päässeet Internetiin jouluruokien ääreltä. Goodreadsista löytyy kuitenkin Bill Willinghamin blogi, jossa häntä haastatellaan Werewolves of the Heartlandin johdosta.

Lue myös nämä:
TV-sarja: True Blood 
Bill Willingham... [et al.]: 1001 Nights of Snowfall
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile 

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Shawn McManus: Fables vol. 17. Inherit the Wind

Kuva: Vertigo / Amazon.

Heinäkuun hemmottelua oli uuden Fablesin ilmestyminen. 17. osa Inherit the Wind tupsahti postiluukusta perjantaina. Jos Fables-sarja on uusi tuttavuus, ei suinkaan kannata aloittaa tästä uusimmasta osasta, vaan mieluiten aivan alusta tai vaikkapa kolmannesta osasta, kuten itse tein.

Satukirjojen sivuilta tuttujen hahmojen sotaisa saaga jatkuu. Nyt ollaan taas eräänlaisessa dramaturgisessa taitekohdassa, kun edellisessä osassa solmittiin joitakin langanpäitä yhteen. Hieman mietityttää, onko Willinghamilla mielessä jokin seuraava iso räjähdys, jota kohti sarjaa viedään. Tässä osassa jotain käynnisteltiin, jotain vietiin eteenpäin ja lisäksi tarjoiltiin melko irrallisia mutta maukkaita palasia Fables-universumin tapahtumista.

Kuva: Vertigo / Comixology.

Albumin nimen mukaisesti tärkein juoni sijoittuu tuulten maisemaan. Pohjoistuulen valtaistuinta piirittämään saapuvat myös serkut etelästä, idästä ja lännestä... Toisessa juonikaaressa Rose Red tuntuu saavan uudenlaista vastuuta. Pientä kritiikkiä Willinghamille taas antaisin Rose Redin siskon Snow Whiten pienestä roolista. Kaipaan kirpakkaa ja vahvaa Snow Whitea takaisin, ei häntä saa liikaa taka-alalle häivyttää!

Albumin lopussa oli vierailevien piirtäjien kuvittamia lyhyttarinoita Adversaryn valtakauden ajalta. Ihan erityisesti tykkäsin Adam Hughesin kynänjäljestä piikkisikatarinassa Porky Pining.

Jos joku tässä vaiheessa ihmettelee, että mistä minä oikein höpäjän, niin otetaan pieni kertaus. Fables ei satuteemastaan huolimatta ole mitään lasten sarjakuvaa, vaan ehdottomasti aikuisten luettavaa. Lukija saa sitä enemmän kikseja, mitä paremmassa muistissa lapsena luetut tai kuullut sadut ovat, varsinkin jos on vielä katsellut Disneyn piirrosversioita. Dramaattisten ja juonittelevien satuhahmojen saippuaooppera kuorrutetaan sarkastisella huumorilla. Käsikirjoittaja Bill Willingham on loistava tarinankertoja, joka osaa kehittää sekä laajoja tarinakaaria että pieniä sivujuonteita. Sarjasta löytyy politikointia, sotaa, romantiikkaa, seksiä, salaisten agenttien touhuja ja komediaa.

Täydellistä viihdettä siis. Seuraavaa osaa joutuu valitettavasti odottamaan vuoden 2013 alkuun asti. Onneksi lokakuussa sentään ilmestyy uusi osa The Unwrittenia. Vertigon sarjakuvia löytyy onneksi kiitettävän paljon Helmet-kirjastoista, joten ehkäpä täytyy käydä etsimässä jotain uuttakin luettavaa Vertigon valikoimista.

Linkitän loppuun vielä hyvän sarjisvinkkilistan, johon törmäsin surffaillessani Fablesin perässä. Otsikkona on How To Get Your Girlfriend To Read Comics, mutta ei tarvitse välittää osoittelevasta otsikoinnista, nämä vinkit sopivat kaikille kiinnostavia sarjakuvia etsiville.

Lue myös nämä:
Scott McCloud: Understanding Comics 
Bill Willingham - Matthew Sturges - Mark Buckingham: Fables 13. The Great Fables Crossover
Bill Willingham - Mark Buckingham - Craig Hamilton - Steve Leialoha - P. Craig Russell: Fables 4. March of the Wooden Soldiers

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Eric Shanower - Terry Moore: Fables 16. Super Team

Kuva: Vertigo.

Posti toi kotiin toistaiseksi uusimman Fablesin. Seuraava osa ilmestyy vasta heinäkuussa... sitä odotellessa pitää varmaan lukea sarjan tähänastisia osia uudestaan ja uudestaan. Sitten viime kirjoituksen Fables on jälleen voittanut uusia faneja puolelleen, kannattaa lukea Booksyn mielipiteet sarjasta.

Kuudennentoista osan nimi on Super Team, kansikuva loi vähintäänkin hämmentäviä mielleyhtymiä ja takakannessakin lukee näin: "What do you think this is, a super-hero comic?" Hieman pelonsekaisin miettein tartuin opukseen... ihanko oikeasti Willingham meinaa vääntää Fablesin supersankarimuottiin?

Mutta huh, ei tässä onneksi liian pitkälle menty. Supersankarikliseillä leikitellään ja genren vanhoille mestareille tehdään kunniaa ja isketään silmää, mutta ei mennä överiksi kuitenkaan. Kun olin huokaissut helpotuksesta, maltoin toisella lukukerralla ihailla tätä leikittelyä kaikessa rauhassa.

Niinpä niin, jo toisella lukukerralla. Willingham pitää minua hyppysissään sen verran tiukasti, että eka lukukerralla piti kaahata rauhallisten kohtien yli, jotta saisi juonenkäänteistä äkkiä kiinni, ja toka kerralla malttoi sitten keskittyä suvantoihinkin.

Kuva: Campus Circle.

Varsinaisista juonenkäänteistä en uskalla kirjoittaa paljon mittään, etten spoilaisi niitä jotka eivät sarjassa yhtä pitkällä ole. Mutta hyviä jaksoja kyseessä on, vievät tarinaa eteenpäin. Ja ne suvantokohdat olivat loppujen lopuksi erityisen kiinnostavia, sillä tässä kokoelmassa sekä avaus- että päätösjakso keskittyvät eräisiin matkan varrelle jääneisiin hahmoihin, joiden kuulumisia olin ehtinyt jo miettiä. Näissä piirtäjinä vierailevat Eric Shanower ja Terry Moore, kummankin kynänjälki sopi tarinoihin mainiosti.

Mutta voih. Nyt olen ahminut alle vuodessa jatkuvajuonisen sarjakuvan kaikki osat - ja sarja aloitti ilmestymisensä vuonna 2002... Miten ihmeessä sopeudun seuraamaan uusia osia, jos niitä ilmestyy vain pari kertaa vuodessa? No, samassa jamassahan olen jo nyt The Unwrittenin kanssa, joten ilmeisesti ainoa lääke on lukuhingun iskiessä painua vanhojen osien pariin. Onneksi kumpikin sarja on sen verran moniulotteinen, ettei vanhojakaan jaksoja voi ihan äkkiä lukea puhki.

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2
Bill Willingham... [et al.]: 1001 Nights of Snowfall

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 14-15

Kuva: Vertigo.

Ei maha mittään: taas paahdoin lisää Fablesia, vaikka olin päättänyt pitää sulattelutaukoa ennen seuraavaa osaa... Mutta minkäs teet, kun kirjastossa poiketessa kävi uskomaton munkki: osat 14 ja 15 odottelivat kutsuvina hyllyssä. Enhän minä kerta kaikkiaan voinut jättää niitä lainaamatta... Niinpä viikonloppu käynnistyi tehonörtteilyllä Fablesia paahtaen.

Osa 14, Witches, keskittyy nimensä mukaisesti satuhahmojen yhteisön noitaosastoon. Tähän mennessä tutuimmaksi on tullut Frau Totenkinder, mutta nyt muutkin nousevat enemmän esille, kun kolmannentoista kerroksen noitaporukassa käynnistyy valtataistelu...

Erityisen palkitsevaa oli nauttia sarjakuvakerronnan tarjoamista oivalluksista. Esimerkiksi kansikuvassa poseeraava tyttönen on ollut mukana ja näkyvillä sarjassa pitkän aikaa, mutta vasta nyt kerrottiin hänen nimensä - ja siinäpä saikin lukijana taas paljon intertekstuaalista pureskeltavaa. Tällaiset Willinghamin ja Buckinghamin toteuttamat jipot kertovat mielestäni siitä, kuinka pitkäjänteisesti Willingham Fables-tarinoita kirjoittaa. Moni pikkuseikka esitellään tai mainitaan joko sanallisesti tai kuvallisesti melko varhaisessa vaiheessa, mutta näitä seikkoja nostetaan osaksi tapahtumia usein vasta paljon myöhemmin. Ja kun asiat näytetään kuvina, niihin joko kiinnittää huomiota tai sitten ei, mutta aina ei hoksaa yhdistää yksityiskohtaa kokonaisuuteen, ennen kuin kertoja kiinnittää lukijan huomion yksityiskohtaan tarkemmin.

Lisäksi Willingham pakottaa minut taas keskittymään lukemiseen paremmin. Koska nyt ei olla loppuhuipennusjaksoissa, ei kannata ahmia tarinaa liian nopeasti, vaan paneutua tapahtumiin kaikessa rauhassa. Sekä suoraan että rivien välissä kerrotaan paljon. Jotkut yksityiskohdat tuntuvat merkittäviltä saman tien, toisten painoarvoa pitää punnita ja makustella. Kaipa Fables on senkin vuoksi ollut niin viihdyttävää ja koukuttavaa luettavaa, että kaikkea ei paljasteta kerralla, vaan Willingham onnistuu luomaan oikean tarinankertojan taikamaailman, jossa tapahtumat tuntuvat eläviltä ja monisyisiltä.

Kuva: Turun Sarjakuvakauppa.

Osa 15 taas on nimeltään Rose Red. Lumikin sisko on ehtinyt sarjan aikana näyttäytyä sekä äkäpussina bileprinsessana että käytännönläheisenä johtajana. Nyt on jälleen Rose Redin aika päästä parrasvaloihin - ja sitä odotellessa Willingham hemmottelee lukijoita kirjoittamalla muutaman jakson sisarusten lapsuudesta ja nuoruudesta. Vaikka Fablesin eräs clue onkin kaikille tuttujen satuhahmojen hyödyntäminen modernissa saippuaoopperassa, niin silloin tällöin nähty alkuperäisen satuperinteen hyödyntäminen toimii myös todella hyvin. Omanlaisensa kierteen Willingham kun satutoisintoihinsa kirjoittaa. 

Osan 15 viimeinen kokonainen jakso on Fablesin sadas numero. Mielestäni sen lopetuksessa voi tulkita näkyvän myös amerikkalaisen sarjakuvanbisneksen taloudelliset lainalaisuudet. Jos sarja olisi päätetty lopettaa sadanteen osaan, olisi lukija voinut hyväksyä sadannen osan lopetuksen päätepisteeksi, vaikka samaan aikaan siinä jätetään riittävästi asioita auki, jotta tarinaa voi myös jatkaa.

Minun Fables-lukutahtini hidastuu joka tapauksessa melko pian, sillä nyt minulla on lukematta enää toistaiseksi uusin eli kuudestoista osa, Super Team. Amazonissa näkyy ennakkotilattavana seitsemästoista osa, Inherit the Wind, mutta sen ilmestymispäivämääräksi on merkitty tämän vuoden heinäkuu. Tosin voisihan sitä tutustua myös Cinderellan eli Tuhkimon omiin erillisosiin. Ensimmäinen on ilmestynyt nimellä From Fabletown with Love ja seuraava on ilmestymässä keväällä nimellä Fables Are Forever. Näissä tosin on kirjoittajana Chris Roberson eikä Bill Willingham.

Sitten viime bloggauksen Fables on jälleen saanut uusia lukijoita, Sanasulkia-blogissa luettiin ensimmäinen osa. Seuraan mielenkiinnolla kantaako kipinä pidemmälle - muistutan vielä että minullakin pari ensimmäistä osaa menivät tutustuessa ja lämmittelynä, kunnolla hurahdin sarjaan vasta vähän myöhemmin. Hyvän tarinan ystäville voin sarjaa suositella lämpimästi, ja kokeilemalla tietää minkä verran Fables kolahtaa itse kullekin.
 

Lue myös nämä:
M.A. Jeskanen: Santala
Craig Thompson: Blankets
Scott McCloud: Understanding Comics

Bill Willingham - Matthew Sturges - Mark Buckingham: Fables 13. The Great Fables Crossover

Kuva: Vertigo.

En malttanut kovin kauaa pysyä erossa Fablesista. Kolmannentoista kokoomateoksen otsikko The Great Fables Crossover ehti kiehtoa mieltäni jo etukäteen, varsinkin kun kansikuvasta näkee, että Lumikin käsipuolessa tanssaa Ison Pahan suden lisäksi omaan spinoff-sarjaansa karannut Jack Horner.

Kolmen sarjan yhteenliitos tämä olikin. Mukana on Fables-jaksoja, Jack of Fables -jaksoja ja vielä kolmiosainen minisarja The Literals. 

Jack of Fablesia olen joskus kirjastossa vähän lueskellut, ja vähäisen tutustumisen perusteella en yllättynyt albumin tyylilajista. Jackin omaa sarjaa tunnutaan kirjoittavan paljon enemmän kieli poskessa kuin Fablesia. Jack esimerkiksi on tietoinen lukijoiden olemassaolosta ja puhuttelee heitä suoraan. Melkoinen härdelli The Great Fables Crossover olikin, mutta erittäin viihdyttävä sellainen. Varsinainen Fables-sarjan pääjuoni on nyt sivuosassa, tässä irrotellaan. Ehkä tyylilajin vaihdokseen vaikuttaa sekin, että näitä jaksoja on Willinghamin lisäksi ollut kirjoittamassa myös toinen käsikirjoittaja, Matthew Sturges.

Kuva: Comixology.

The Literals -minisarjan kakkososan kansi antaa hieman osviittaa lukijalle. Kuvassa esiintyvät Pagen siskokset pitävät ampuma-aseista ja he päätyvätkin kiihkeään tulitaisteluun vihollisen kanssa. "Kirjaimellisiin" kuuluu erinäisiä kirjallisia hahmoja. Siinä missä "fablet" ovat satuhahmoja, ovat "literalit" kirjallisuuden abstrakteja ilmiöitä lihallisessa asussa. Seikkailussa törmätään siis mm. genreihin ja Mr. Reviseen, jonka voisi suomentaa vaikka Herra Oikoluvuksi. Hän herättääkin genreissä melkoisia aggressioita... Suosikikseni nousi lempinimellä Dex tunnettu Deux ex machina!

Kuulostaako sekavalta? No ei se sitä ollut. Punaisena lankana seikkailussa on (tietenkin) universumin pelastaminen ilkeän pahiksen tuhoamissuunnitelmilta. Aiempiin osiin liittyviä Fables-tapahtumia ehtii myös olla: Jack visiteeraa Rose Redin luona ja ehtii samalla aiheuttaa Farmilla kaikenlaista hämminkiä. King Cole ja Kaunotar ja hirviö saavat selvittää sotkuja. Lumikki ja Iso Paha Susi pääsevät jälleen tositoimintaan "Kirjaimellisten" kanssa.

Genret Western, War, Blockbuster ja Noir taktiikkaneuvottelussa. Kuva: Comixology.

Muutamat mehevät naurut tästä irtosi, erityisesti noiden kirjallisten kliseiden pyörityksen vuoksi. Vaihtuvien piirtäjien kynänjälki oli tässä albumissa niin onnistunutta, että pari kertaa vakiopiirtäjä Mark Buckingham tuntui jopa jäävän hieman alakynteen.

Pitkiä sarjoja piristää, jos välillä lukijalle tarjoillaan tällaista läskiksi lyötyä meininkiä. Tiedän että kaikkia sellainen ei miellytä, mutta minun kohdallani The Great Fables Crossover osui ja upposi. Sen sijaan albumin loppuun liitetty makupala Willinghamin kirjoittamasta Fables-romaanista ei ollut makuuni. Peter & Max -nimiseen romaaniin voi tutustua vaikka Amazonissa, se on itsenäinen proosateos joka sijoittuu Fablesin maailmaan. Mutta vaikka Willingham on sarjakuvakäsikirjoittajana huippuluokkaa, en taitaisi jaksaa lukea hänen kirjoittamaansa proosaa: "Peter was of average height and slim, threatening towards skinny, without quite getting there. He had dark brown hair cut short and matching brown eyes." Hohhoi. Mutta eiköhän kirjallekin ole jo tykkääjiä kertynyt, minä taidan pysytellä Willinghamin sarjakuvien parissa!

Lue myös nämä:
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 5 - On to Genesis 
Bill Willingham... [et al.]: 1001 Nights of Snowfall
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm

Bill Willingham - Mark Buckingham - Peter Gross - Andrew Pepoy - Michael Allred - David Hahn: Fables 12. The Dark Ages

Kuva: Vertigo.

Jouluna mässäilin kolme osaa Fablesia kerralla. Luulin jo, että tässä olisi tullut pitempikin tauko ennen seuraavaa osaa, mutta ei mahtanut mitään... Fables-hinku kasvoi taas niin, että piti panna osa 12 kirjastosta varaukseen. Hiljattain Fablesin fanijoukkoon on liittynyt myös Kujerruksia-blogin Linnea.

Koska osassa 11 saatiin päätöksen iso tarinalinja, hieman emmin osan 12 aloittamista. Entäs jos tämä onkin ihan huono? Väkisin venytetty jatko-osa? Vaan kovan luokan tarinankertoja Bill Willingham ei onneksi pettänyt. Ensimmäisten Fablesien äärellä vertasin tyyliä saippuaoopperaan, ja eräässä mielessä vertaus on jälleen paikallaan. Willingham heittää melko monet legopalikat sikin sokin ja ryhtyy kokoamaan niitä aivan uuteen asentoon. No näinpä pitäisi tarinaan löytyä taas aivan uusia virityksiä, kun ei voi jäädä junnaamaan vanhoja latuja. Tarinassa voi nähdä poliittisiakin vertauksia, esimerkiksi Yhdysvaltain selkkaukset Irakissa viime vuosina tulevat mieleen.

Uusi pahiskin kuvaan ilmestyy, saa nähdä kuinka kiinnostava. Enpä nyt kuitenkaan halua kovin paljon varsinaisista juonenkäänteistä kertoa, sillä Fables kannattaa nautiskella kronologisessa järjestyksessä.

Kenties kiinnostavinta antia tässä albumissa oli muutama kutkuttava intertekstuaalinen täky. Kirjalliset viittauksethan ovat sinänsä Fablesin perusainesta. Meidän maailmaamme paenneet iättömät satuhahmot ovat perustaneet oman pikku kommuuninsa New Yorkiin, ja hupia on irronnut siitä, kun seuraa miten Willingham hyödyntää lapsuuden satukirjojen sankareita modernissa maailmassa. Mutta tässä osassa oli muutamakin kohtaus, jotka oikein jäivät häiritsemään mieltä... Tunnistan... en tunnista... tunnistan... en sittenkään tunnista! Onneksi on netin hakukoneet, niin voi paikata aukkojaan sivistyksessä.

Ihmissuhdekiemurat eivät ole sarjan pääosassa, mutta merkittävässä osassa kumminkin. Tässäkin osassa suhteita luodaan ja selvitellään. Jäin miettimään satuhahmojen henkistä ikää. Monet hahmot ovat satoja, jotkut jopa tuhansia vuosia vanhoja. Silti ainakin ne hahmot, jotka fyysisesti näyttävät parikymppisiltä, tuntuvat olevan sellaisia myös henkisesti. Luulisi että satojen vuosien aikana ehtisi kehittyä myös henkisesti sen verran, että pahimmat nuorten tunnesekasotkut olisivat jääneet taakse, mutta ei. Säätöä, sekoilua ja tyhmiä päätöksiä riittää. Ensimmäinen tulkintani: tällainen ihmisluonto on, sillä jos reaalielämässäkin kypsät keski-ikäiset osaavat sössiä ihmissuhteensa mitä lapsellisimmilla tavoilla piloille, niin mikäpä ettei sama meno jatkuisi vielä viidensadan vuoden päästäkin, jos pysyisimme fyysisesti ikinuorina. Toinen tulkintani: Willingham ei ole edes halunnut kirjoittaa toisenlaista lähestymistapaa ihmissuhdesekoiluihin, koska ne ovat draamallisesti niin toimivaa ainesta ja aina kiinnostavaa luettavaa.

Eräs pikku sivujuonne herätti kiinnostuksen. Syntyyköhän tästä jatkossa jonkinlainen isompi kuvio? 13. kerroksen noitia johtava Frau Totenkinder pohtii eräässä kohtauksessa näin:

Tarinoiden ja Fablesin hahmojen syntymäjärjestys on askarruttanut minua ainakin Mowglin suhteen. Mowglin hahmon luominen tiedetään tarkasti, toisin kuin vaikkapa Lumikin. Rudyard Kiplingin ensimmäinen Mowgli-tarina ilmestyi vuonna 1893. Fablesissa ei tosin ole tähän mennessä näytetty Mowglia yhdessäkään kohtauksessa, jonka voisi ajatella sijoittuvan tätä varhaisemmalle ajalle. Mutta saa nähdä ottaako Willingham tämän aiheen jatkossa käsittelyyn vai oliko tämä vain yksittäinen heitto.

Vakiopiirtäjä Mark Buckingham oli kuvittamassa vain paria tarinaa. Toivottavasti jatkossa hän pääsee taas enemmän esille. Vaihtelevat piirtäjät toki muistuttavat mukavasti, että satuhahmoista riittää tulkintoja joka lähtöön, mutta Buckingham on kyllä jo vakiinnuttanut asemansa ainakin minun mielestäni. Esimerkiksi David Hahn - kuvan esimerkkiruutujen taiteilija - piirsi jotkut hahmot jopa häiritsevän erituntuisiksi kuin Buckingham.

Fables-albumeja on tähän mennessä ilmestynyt 16 kappaletta, joten en tiedä pitäisikö tässä ruveta vähitellen himmailemaan lukutahtia, että valikoimaa riittäisi pitempään... No, muutamia hyviä isojen tarinalinjojen pohjustuksia tässä osassa kyllä tuntui syntyvän, joten saa nähdä kauanko malttaa mielensä ennen seuraavaa osaa.

Lue myös nämä:
Scott McCloud: Understanding Comics
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 4 - Leviathan 
Bill Willingham - Mark Buckingham: Fables 7: Arabian Nights (and Days) & Fables 8: Wolves

Bill Willingham - Mark Buckingham: Fables 9-11

Kuva: Vertigo.

Bill Willinghamin erinomaiseksi osoittautunut Fables-sarja oli minun ykkösvalintani joulunpyhien lukemistoksi. Tämä jatkuvajuoninen sarjakuvahan kertoo nykyajan New Yorkiin paenneista kaikille tutuista satuhahmoista, joiden kotimaat valtasi ilkeä vihollinen.

Olin varannut kirjastosta kolme osaa Fablesia, joten ehdin oikein mässäillä tarinan parissa. Valintani osoittautui yllättävän hyväksi, sillä osassa 9 nähtiin joulunviettoa ja osa 11 osoittautui tähänastisen pääjuonen päätösjaksoksi. Suuri tarinalinja sulkeutui ja tärkeimpiin isoihin kysymyksiin saatiin vastaus. Periaatteessa lukemisen voisi siis lopettaa tähän, mutta ilman muuta aion jatkaa. Oletan Willinghamin aloittavan toisen eeppisen pääjuonen tämän jälkeen. Sitä paitsi näihin on mahtunut niin paljon pienempiä sivukuvioita ja moni langanpää jäi edelleen avoimeksi, joten katsotaan mitä seuraavaksi tuleman pitää. Ja näistäkin osista löytyy blogiarvio myös Nulla dies sine legendosta. 

Yhdeksäs osa, Sons of Empire, osoittautui pääjuonen kannalta välisoitoksi. Willingham on osoittanut olevansa erinomainen rytmittäjä. Kun kahdeksas osa oli melkoista tajunnanräjäytystä, palautetaan lukija taas maan pinnalle ja liikutaan hetken aikaa vähän rauhallisemmilla vesillä. Samalla pohjustetaan tulevia isoja ratkaisuja.

Albumin lopussa oli hauskoja minitarinoita. Vuosien varrella Fables-fanit ovat lähettäneet sarjan tekijöille kysymyksiä, ja Willingham valitsi näistä joitakin ja vastasi niihin sivun tai parin mittaisilla minisarjiksilla. Tarinoissa kerrotaan, miten hiiripoliisivoimia koulutetaan tai kuka oli Prinssi Uljaan (Prince Charming) ensirakkaus.

Hyvää rytminvaihtelua Fablesiin tulee myös vaihtelevasta vierailevien piirtäjien käytöstä. Kahden jakson mittaisessa Father and Son -tarinassa vakiopiirtäjä Mark Buckingham tekee tilaa Michael Allredille. Allredin kädenjälki on melko synkkää, mikä tosin sopii tarinaan hyvin, kun aiheena on Iso Paha Susi vierailemassa etäisen isänsä Pohjoistuulen luona.

Kuva: Vertigo.

Kymmenes osa, The Good Prince, oli minulle eräs mielenkiintoisimmista osista koko tähänastisessa sarjassa. Taisteluja ja sotaa on jo nähty, mutta nyt Willingham vääntää namiskat hetkeksi uuteen uskoon - keskiössä on vanha kunnon Messias-tarina. Voiko väkivallaton rakkauden sanoma voittaa mahtavan vihollisen raaimmat sotajoukot?

Tarina on myös loistava osoitus siitä, kuinka Willingham nostaa sivuosien henkilöhahmoja pääosaan ja näyttää heidät uudessa valossa. Willingham osaa kaksoisvalotuksen: sama hahmo on tietyissä tilanteissa hyvä tai paha, heikko tai vahva. Yleensä kyse on siitä, kuinka hahmon tietty ominaisuus on toisessa tilanteessa eduksi ja toisessa haitaksi. Ja vaikka olen melko kyllästynyt populäärikulttuurissa yleiseen tapaan herättää kuolleita henkiin, tässä tarinassa jopa se onnistui melko tyylikkäästi.

Hyvän prinssin lisäksi toinen hahmo, jonka kohdalla kaksoisvalotusta hyödynnetään mainiosti, on Prince Charming. Hänen kohdallaan ensimmäinen taso on perinteisten satujen onnellinen loppu: prinssi on ihana, koska hän pelastaa prinsessan ja menee tämän kanssa naimisiin. Tämä kaikille tuttu satujen peruskuvio on Fablesin raaka-ainetta. Kakkostaso on prinssi sellaisena, kuin hänet sarjan aluksi esitellään: narsistinen ja ärsyttävä naistenkaataja. Kolmostason huomaa pikkuhiljaa: kun sodan uhka alkaa leijua satuhahmojen yllä, osoittaa prinssi osaavansa hyödyntää laskelmointi- ja ennakointitaitojaan myös sodankäynnissä.

Kymmenes osa oli myös eräänlainen palkinto sarjaa pitkään lukeneelle. Ei välttämättä kannata aloittaa tästä - ylipäätään suosittelen tämän sarjan lukemista järjestyksessä - mutta kun on ehtinyt nautiskella sarjaa jo pitkään, kokee tiettyä palkitsevuutta pitkään pohjustetuissa juonenkäänteissä. Tämä on pitkien tarinoiden ja jatkokertomusmuodon ehdoton etu. Willingham saattaa käyttää jotain pientä yksityiskohtaa tai juonikuviota kertaalleen pienessä roolissa ja myöhemmin laajentaa saman kuvion päätasolle.

Kuva: Vertigo.

Yhdestoista osa, War and Pieces, onkin sitä mitä nimi lupaa: sotaa. Vaan kuinka käy, kun satumaailman maagiset aseet kohtaavat meidän maailmamme modernin teknologian?

Tämäkin osa oli monella tavalla palkitseva. Tässä näkyy todella hyvin Willinghamin taito tarinankertojana. Mietitäänpä hetki vaikka Tarua sormusten herrasta, kirjana tai elokuvasovituksena. Siinähän on ideana, että melko alussa kerrotaan, että paha sormus pitää pudottaa tulivuoreen. Sitten seuraa satoja sivuja tai useita tunteja taisteluja, ja lopussa sormus sitten nakataan pois. Tämmöinen on minusta todella kyllästyttävää: pitkitettyjä ja venytettyjä taistelukohtauksia, jotka eivät johda mihinkään, koska lopputulos on kuitenkin juuri sellainen, kuin alussa annettiin ymmärtää. Willingham rakentaa jännitystä aivan toisella tavalla. Asiat tapahtuvat nopeammin tai eri tavalla kuin lukija on etukäteen arvuutellut, tai joitakin lukijan ennalta olettamia tapahtumia ei tapahdu ollenkaan. Muutos on läsnä koko ajan: joskus jokin pieni yksityiskohta saattaa heilauttaa vaa'an ääriasennosta toiseen. Tällaisesta minä nautin. Jopa periamerikkalaisen militarismin sivumaut menivät tässä sopassa siedettävästi mukana.

Maagisen sodankäynnin kuvauksissa uskottavuus toki joutuu herkästi koetukselle. Otan esimerkin Harry Potterista: olen silloin tällöin ihmetellyt, miksi Harry käyttää silmälaseja, kun velhot parantavat esimerkiksi luunmurtumia todella helposti taikuuden avulla. Luulisi, että yhtä kätevästi voisi taikoa kaikille optimaalisen näkökyvyn eikä silmälaseja tarvitsisi käyttää... Samantapaisia pieniä kompastuskiviä myös War and Pieces piti sisällään, vaikka olenkin kiitollisen herkkäuskoinen lukija. Mutta hyväksytään nekin nyt kuitenkin, kokonaisuus oli hyvä!

Pitää varmaan lukea ainakin osat 10 ja 11 uudestaankin ennen kirjastoon palauttamista. Vähän jäi harmittamaan, että aiemmin keskeisessä roolissa ollut Snow White oli näissä osissa aika lailla sivussa. Muutama avoin langanpää jäi vaivaamaan mieltä, pitää jo sen takia jatkaa tarinaa eteenpäin. Kahdestoista osa onkin lupaavasti nimeltään The Dark Ages.

Fablesia voin suositella vaikka kenelle. Ei tarvitse olla sarjakuvaharrastaja ennalta. Tässä on tarttumapintaa vaikka mistä suunnasta lähestyttäessä: tuttujen satuhahmojen hyödyntäminen, ihmissuhdekiemurat, sotajuonittelut, nautittavan hyvä juonen rakentelu, mukaansatempaava tarina... Erinomaista ja viihdyttävää luettavaa!

Lue myös nämä:
J.K. Rowling: Harry Potter 1-7
H.C. Andersen: Pieni merenneito
Bill Willingham - Mark Buckingham - Craig Hamilton - Steve Leialoha - P. Craig Russell: Fables 4. March of the Wooden Soldiers 

Bill Willingham - Mark Buckingham: Fables 7: Arabian Nights (and Days) & Fables 8: Wolves

Kuva: Vertigo.

Marraskuun pimeydessä Fables-sarja tarjoaa minulle täydellistä eskapismia. Olo on kuin teininä, kun ahmin Action Force- ja Ryhmä X -sarjakuvia. Aivan mahtavaa, että yhdysvaltalainen sarjakuvakustantamo Vertigo tarjoaa yhtä koukuttavaa kamaa myös aikuisille. Ihanaa!

Myös Nulla dies sine legendossa on blogattu sekä seiska- että kasiosasta. Ja Youtubesta löytyi oikein Fables-tv-mainos, jota on esitetty BBC America -kanavalla.

Osa 7, Arabian Nights (and Days) heittää mukaan seikkailuun arabialaisia satuhahmoja. Kaikki Tuhannen ja yhden yön tarinoita lukeneet tietävät missä mennään - mukaan tulee hunnutettuja kaunottaria, rohkeita seikkailijoita ja henkiä, jotka lupaavat toteuttaa kolme toivomusta. Mutta Willinghamilla on todella herkullinen tapa vinksauttaa tutut satuelementit johonkin uuteen muottiin. Hyvän tarinankertojan tunnistaa siitä, että vaikka aineksina olisi tuhat kliseetä, syntyy kokonaisuudesta silti jotain uuden ja omaperäisen tuntuista. Pelkkä vanhoihin satuihin viittaaminen ei (tälläkään) kertaa Willinghamille riitä. Tarujen Bagdad kohtaa 2000-luvun Bagdadin - sen, joka on amerikkalaisten sotilaiden miehittämä. Lisäksi Willinghamin eräs maalitaulu on Disneyn piirretyt. Pelkästään tämän osan nimi laukaisee päänsisäisessä jukeboksissa käyntiin Disneyn Aladdin-piirretyn tunnuslaulun Arabian Nights ja myös tarinan visuaalisissa vaikutteissa on selviä Aladdin-ilmentymiä.

Pitkien, jatkuvajuonisten tarinoiden kuljetuksessa on tilaa suvantovaiheille ja sivupoluille. Tässä eräs tärkeä sivupolku on lopussa nähtävä liikuttava mutta vaarallinen rakkaustarina. Minulle kävi niin että satuin olemaan asioilla kaupungilla kun seiskaosasta oli jäljellä enää muutama sivu. Jotenkin päädyin Akateemiseen kirjakauppaan, missä jalkani veivät minut Comics-hyllyn ääreen, ja siellä oli Fablesin kahdeksas osa, ja sitten minä ostin sen... Olin jo ehtinyt päättää, että Fablesin hyvyydestä huolimatta en kerää tätä sarjaa omaan hyllyyn, kun tilaa on käytössä vain rajatusti. Mutta oli kyllä hyvin sijoitettu 18,90 euroa, sen verran kovaa kamaa osa 8 oli!

Kuva: Vertigo.

Osassa 8 nähdään Fablesin 50. jakso ja huhhuh, siihen onkin ladattu todella muikeita käänteitä sekä toiminnan että romantiikan suhteen! Olen todella vakuuttunut siitä kuinka Willingham on onnistunut yllättämään minut useita kertoja. Asiat tapahtuvat nopeammin ja eri lailla kuin etukäteen olen ehtinyt kuvittelemaan. Vau! Erityisesti alaluku The Israel Analogy oli melkoista meininkiä... ja jokainenhan voi vetää omia johtopäätöksiään siitä, miten Fables mahtaa heijastella yhdysvaltalaista ulkopolitiikkaa Lähi-idän valtioiden suhteen.

Politikointia näkyvämmässä roolissa olivat kuitenkin sudet, joita riitti joka lähtöön. Aina satuhahmojen ei tarvitse periytyä aikojen takaa, Fablesin kaartiin kelpaavat myös ne, jotka ovat syntyneet 1800-luvun lopulla. Kas tässä Rudyard Kiplingin luomus:

Täytyy yrittää antaa taas vähän sulatteluaikaa ja kenties lukea nämä osat uudestaankin ennen sarjan jatkamista.  Vaikka Fablesia ei ole suomennettu, on sarjaa silti saatavilla melko kätevästi. Parin testihaun perusteella tätä löytyy kirjastoista eri puolelta Suomea, ja tarvittaessa aineistoa voi kaukolainatakin, jos juuri omasta kirjastosta ei tätä löydy. Suomalaisista verkkokirjakaupoista ainakin Turun Sarjakuvakauppa tätä tarjoaa. Ja tietenkin Amazonista voi tilata. Minä lähetän erityiskiitokset vielä Akateemisen kirjakaupan sarjakuvaostajalle, jonka ansiosta Helsingin keskustan myymälässä on mainio kokoelma englanninkielisiä sarjakuvia.

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 4 - Leviathan
Craig Thompson: Blankets