Osallistuin maanantaina Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksen tilaisuuteen, josta kannattaa lukea marjiksen ja Jennin blogiraportit. Unkarilaista kirjallisuutta tuntevat suomalaiset kehuivat, että Unkarin kirjallisuus on siitä mukavaa, että siinä käsitellään muitakin aiheita kuin iänikuistä ihmissuhdeongelmissa vellomista. Määritelmä muistui oitis mieleen, kun rupesin lukemaan Aidaa. Kirja oli kyllä teknisesti ihan sujuva, mutta juuri sellaista Unkarin-tuntijoiden mainitsemaa tiukkapipoista, omaan napaan tuijottavaa märehtimistä. Kyllä kirjan keskiluokkaisilla henkilöhahmoilla on sitten kamalan vaikeaa!
Päähenkilö on Irene, jolle syntyy kirjan alussa ensimmäinen lapsenlapsi, Aida. Keskosena syntyneen Aidan terveys herättää huolta. Irenen avioliitto on laimentunut (tietenkin), hän käy katsomassa vanhaa äitiään vanhainkodissa ja tapaa kahta tytärtään. Hanna-tyttärellä on lapsettomuusongelmia, eikä Aida välttämättä tule koskaan saamaan pikkusisarusta. Sarita-tytärkin antaa miettimisen aihetta. Senja-äiti on vanhainkodin kauhu, oikukas, karkaileva ja kiroileva.
Kahvinjuontikirjallisuuden elementit olivat mukana, viininjuontikirjallisuudeksi päivitettynä:
"- Voinko olla jotenkin avuksi?
- Voit. Sulkemalla oven. Ei, sammuta toosa ja mene hakemaan viiniä. Hyvää ja kevyttä, sopii broilerin kanssa."
Minulle kirjan hahmot jäivät etäisiksi, ehkä senkin vuoksi että ongelmia läiskittiin esiin ja ratkottiin niin pikaista vauhtia, etten oikein ehtinyt edes mukaan kun niitä viuhui. Lisäksi ongelmia oli ahdettu mukaan vähän liikaa: oli lapsettomuutta, lesbopaljastumisia, uskottomuutta, lisää uskottomuutta ja vaikka mitä. Kummallisin loppuhuipentuma oli kirjan viime metreillä intensiivisesti käsitelty päähenkilön ulostus(!)ongelma.
Tuntuu että olen törmännyt suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin siihen, että kirjasta ei uskalleta tehdä riittävän hauskaa, jotta se olisi mukavaa ihmissuhdeviihdettä, mutta kirjaan ei myöskään panna mitään sellaisia aineksia joka tekisi siitä taide-elämyksen. Tosikkomaiset perheongelmat jäävät ikävästi näiden kahden ääripään puoliväliin.
Kirjan takakannessa Aidaa verrataan Säädylliseen murhenäytelmään, mutta se menee mielestäni metsään. Kyllä Säädyllinen murhenäytelmä painii ihan eri sarjassa.