Kesäloman ensimmäinen päivä! Heräsin rankkasateen ääniin, joten puistopiknik tai uimarantareissu ei ainakaan heti onnistu. :) Niinpä onkin aikaa nörtteillä blogin kanssa.
Olen käynyt läpi vanhoja juttujani ja lisäillyt niihin kirjakuvia. Jonkun verran puuttuu vielä, mutta urakka alkaa olla voiton puolella. Lisäksi lupaan, että rupean aiempaa paremmin vastaamaan blogiin jätettyihin kommentteihin! Anteeksi, etten ole kaikkiin vastannut kauhean nopeasti ja joihinkin en ollenkaan. Kävin melko paljon läpi vanhoja kommentteja ja vastailin niihin - jatkossa lupaan vastata nopeasti. Niin, ja blogin edellisen kyselyn, "Missä asuisit mieluiten?" voitti Muumilaakso, kakkoseksi tuli Prinssi Edvardin saari ja kolmanneksi Tylypahka. Käykäähän vastaamassa uuteen kyselyyn!
Taidan olla siinä mielessä vanhanaikainen television katsoja, että minulla on vain vähän sarjoja dvd:llä - itse asiassa omistan ainoastaan Ozin ja Vanity Fairin. En myöskään harrasta sarjojen tai elokuvien lataamista netistä, vaikka joskus opiskeluaikoina siihen erinomaiset tsäänssit olikin. Jokin aika sitten Hesarin tv-kolumnisti kirjoitti, että nykyiset laatusarjat ovat niin vaativia, ettei niitä pysty katsomaan vain kerran viikossa. Niitä pitää katsoa dvd:ltä, useita jaksoja putkeen. Olen täysin päinvastaista mieltä - jakso per viikko on juuri sopiva katselutahti, sillä viikon aikana ehtii pohtia ja kypsytellä edellisen jakson tapahtumia, ja vastaanottokyky on huipussaan kun seuraava jakso tulee viikon päästä. Ja onneksi on digiboksi, niin voi katsoa sen jakson silloin kun itselle sopii, jos ei satu olemaan tv:n ääressä lähetyksen aikana.
Sarjassa on monia hyviä elementtejä. Ensinnäkin, mikään sarjahan ei toimisi, jos se olisi tylsä tai epäuskottava. True Bloodin henkilöt ovat todella koukuttavia, moniulotteisia ja onnistuneita. Uskottavuus taas on saatu onnistumaan ihan viimeisen päälle, huolimatta näistä monen mielestä varmaan älyttömän kuuloisista yliluonnollisista elementeistä. Minun mielestäni yksi selitys sille, miksi sekä tv-sarjojen tekijät että katsojat ovat kypsyneet hyväksymään tällaiset yliluonnollisuudet, on ainakin osittain noiden mainitsemieni supersankarisarjakuvien vaikutus. Minä ainakin luin nuorena älyttömän paljon Marvelin ja muiden sarjakuvia, joissa seikkaili telepaatteja, muodonmuuttajia ja vaikka mitä. Kirjoitin näistä lukukokemuksistani taannoin jutun Kvaak.fi -foorumille. Toki muutkin populäärikulttuurin ilmiöt vaikuttavat, ovathan vampyyrit olleet vuosikymmenien ajan elokuvien vakiokalustoa. Vakiintuneen vampyyrikuvauksen varjossa tämä nykyinen, hyvin romanttissävytteinen vampyyrikirjallisuus on tuntunut minusta välillä jopa hämmentävältä. Mutta eiköhän siihenkin ole syynsä.
True Bloodin lisäksi vampyyrihuumaa on nostattanut näkyvimmin Stephanie Mayer Twilight-sarjallaan (suom. Houkutus), ja lisäksi varsinkin englanninkielisessä maailmassa populääri vampyyrikirjallisuus on tuottanut todella monenlaisia haaroja. Kaverini Kaisa alkaa olla näissä ekspertti, hänen hyllystään luin joskus sekä True Bloodia että muitakin kirjoja pätkittäin. Erikoisin näkemäni tuotos oli Akateemisessa Kirjakaupassa ollut pokkari Vampire Darcy's Desire, jossa Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo oli käännetty vampyyrimaailmaan!
True Blood -sarjassakin eräs ulottuvuus on puhdas saippuaooppera: ihmissuhteet ja niiden kiemurat. Kaunis vaalea Sookie heittäytyy riemumielin Billin syleilyyn, ja amerikkalaisia kliseitä noudattaen menettää varjelemansa neitsyyden Billille. Koska romanssit ihmistytön ja vampyyrimiehen välillä tuntuvat olevan myös Houkutuksen peruskauraa, esitän tässä oman arvioni siitä, miksi vampyyrit ovat muuttuneet Dracula-mytologiasta naisten kirjoittamien hömppäromaanien sankareiksi. Arvelisin, että syynä on tasa-arvon edistyminen - jos vanhoissa harlekiineissa kuvattiin vanhan linnan perintöprinssin ja kylän köyhän perheen kaunottaren romanssia, olisi nykynaiselle jotenkin noloa ja epäfeminististä ihailla tällaista. Uuden ajan chick litissä naiset ja miehet esitetään tasavertaisina - molemmilla on työpaikat, oma ura, omaa rahaa. Naisten ei tarvitse säästellä neitsyyttään eikä olla viattomia, vaan henkilöhahmoilla voi olla hyvinkin vilkas seksielämä. Lempisarjoihini kuuluva Sex and the City (Sinkkuelämää) pureutui nykysinkkunaisten ongelmiin: jos ikää on 30+, koulutus ja työpaikka kunnossa, niin mistä hitosta revitään samantasoinen, sitoutumishaluinen mies?
Vampyyrit tarjoavat tähän kätevän ratkaisun, vampyyrihan on kuolematon ja säteilee vaaraa. Hän saattaa koska tahansa haukata sankaritarta kaulasta ja imaista veret kuiviin. Vampyyrimiehen elämänkokemus ja voimat ovat huikeasti ihmisnaisen yläpuolella. Asetelma on taas kerran sama kuin vanhoissa harlekiineissa - mies vie ja nainen vikisee. Sankaritar voi autuaana huokailla sankarin syleilyssä ja koettaa torjua tämän omistushaluista intohimoa - tässä tietenkään onnistumatta, joten sankaritar voi luvan kanssa heittäytyä itsekin lemmen vietäväksi.
Korostan vielä, että olen ehdoton tasa-arvon kannattaja ja feministi, mutta kaipa tällaisessa rakkausviihteessä nämä perinteisiä stereotypioita hönkivät fantasiat pitävät pintansa. Harva nainen haaveilee nössykkämiehestä, joten meille koulutetuille, työssäkäyville nykynaisillekin ihanan kalpeat ja vaaralliset vampyyrimiehet Bill ja Eric tarjoavat sekä silmänruokaa että selkäpiitä kutkuttavia väristyksiä. Mitä jos True Bloodin alkuasetelma käännettäisiin toisin päin - 170-vuotias vampyyrinainen muuttaa pikkukylään ja menee paikan ainoaan baariin ensimmäisen kerran? Hän ei varmasti rakastuisi ensi silmäyksellä, kuten Bill, vaan todennäköisemmin saattaisi päätyä baaritiskille tilittämään siitä, kuinka kauhean vaikeaa onkaan olla vampyyrisinkkunainen - kaikki paikan miehet ovat paljon nuorempia, tyhmempiä, vähäisemmällä elämänkokemuksella varustettuja ja lisäksi fyysisesti aivan alivertaisia. Eräänlainen vampyyrien Sinkkuelämää saattaisi olla lopputuloksena. :)
Lisäksi sarja käsittelee vähemmistön syrjintää. Tämäkin näkökulma löytyi sellaisenaan jo Chris Claremontin Ryhmä-X -sarjakuvista. Hänellä mutantit olivat syrjitty vähemmistö, joka sai symboloida niin etnisiä kuin seksuaalisiakin vähemmistöjä. True Bloodissa asetelma on samanlainen. Vain osa amerikkalaisista hyväksyy vampyyrit, iso osa pitää heitä kauheina ja haluaa estää vampyyrien oikeudet. Esimerkiksi Sookien veli Jason ajautuu mukaan Fellowship of the Sun -lahkoon, joka oikeamielisen kristinuskon nimissä uskoo, että vampyyrit ovat saatanasta ja on oikein tappaa ne kaikki. Lahkon kautta sarjassa on hillitöntä parodiaa amerikkalaisista äärikristityistä - katsokaa vaikka tämä lahkon leirillä nähty musiikkiesitys "Jesus Asked Me Out Today".
Sarjan ihmissuhteet mainitsin saippuaoopperamaisiksi ja sitä ne ovatkin, mutta perinteisiin saippuaoopperoihin verrattuna True Bloodissa on paljon enemmän seksikohtauksia eikä paljasta pintaa muutenkaan säästellä. Yksi samaistumispintaa tarjoava elementti lieneekin, että kaiken vampyyriaineksen alla sarja kuvaa ihan tavallista nuorten ihmisten epävarmaa ihmissuhdesäätöä. Välillä ollaan tämän kanssa ja välillä tuon kanssa, jotkut eivät ole koskaan kenenkään kanssa vaikka haluaisivat. Henkilöissä on mainiota se, että harva henkilö on mitenkään ylikorostuneen hyvä. Sookie on päällisin puolin perinteinen amerikkalainen blondineitsytihanne - paitsi että hän on samaan aikaan riemastuttavan pöljä. Itsepäinen ja helposti herneet nenään vetävä Sookie aiheuttaa mokailullaan melkoisia ongelmia, joita edes telepaatin kyvyt eivät aina riitä ratkomaan. Minua muuten pikkuisen häiritsee, että telepatia tuntui unohtuvan sarjasta aika äkkiä. Sarjan ekoissa jaksoissa Sookien ajatustenlukutaitoa kuvattiin paljon ja ansiokkaasti - esimerkiksi täydessä baarissa ihmiset ajatukset olivat ärsyttävää sinne tänne sinkoilevaa irrallisten lauseiden surinaa ja pörinää. Viime jaksoissa on mennyt pitkiä pätkiä ilman, että Sookien kykyyn on viitattu millään lailla.
Tähän sarjaan minä siis olen koukussa ja niin on moni muukin. Kirjasarjassa on jo kymmenen osaa, tv-sarjaa on tehty kolme tuotantokautta. Kuulemma kirjat ja tv-sarja eroavat hieman toisistaan. Olen harkinnut kirjojen lukemista, mutta toistaiseksi en ole itse ryhtynyt niitä ahmimaan. Mainitun kaverini Kaisan luona selailin ja lueskelin kirjoja jonkin verran sieltä täältä, mutta minusta niiden tyyli tuntui aika lattealta. Koska telkkarisarjoja, joista pidän, ei tule niin kauhean usein vastaan, päätin että mieluummin nautin täysillä hyvästä tv-sarjasta kun sellainen kerran on, ja jätän kirjat ainakin toistaiseksi rauhaan. Kommentteja kirjasarjasta voi lukea vaikka Goodreads-sivulta.
Sarjaa on alettu myös suomentaa. Gummerus julkaisi ensimmäisen osan nimellä Veren voima ja elokuussa on tulossa kakkososa nimellä Verenjanoa Dallasissa. Gummeruksen Sookie Stackhouse -sivulta voi lukea muutaman ensimmäisen sivun ykköskirjasta.