Nopealukuinen tämä kirja olikin. En tiedä oliko hienoinen pettymys, etteivät runot sitten tosiaankaan mitään sen syvällisempää tarjonneetkaan, kuin tuokiokuvia autokoulun ja autoilun parista. Jotenkin sitä kai ajattelee, että "oikeiden" runoilijoiden pitäisi kirjoittaa runonsa aina ikään kuin kahdelle tasolle. Että vaikka ne kertoisivatkin arkisista asioista, tuntisi niitä lukiessaan pääsevänsä kuin mysteerin jäljille. Saisi semmoisia säväreitä sieluunsa, tuntemuksia, ajatuksia ja mielleyhtymiä, jotka johtaisivat jonnekin runon itsensä ulkopuolelle.
Toisaalta monissa runoissa on hyvin tuttu ja siinä mielessä huvittava fiilis. Että kun oikein joutuu taistelemaan jonkin teknisen laitteen kanssa, turaa aikansa eikä meinaa onnistua, ja joutuu jo pohtimaan kaikenlaisia syntyjä syviä, miten sen kanssa pärjäisi. Tiaisen kokemukset autoilusta tuntuvat olevan sitä samaa. Autot ja autolla ajaminen kiehtovat häntä suunnattomasti, mutta käytännön tasolla oppiminen on haastavampaa. Tässä alku runosta otsikolla "Että viiskymppinen akka löytää itsestään bimbon blondin":
"Se oli yllätys, täytyy sanoa.
Ne telkkarissa ja leffoissa bimboja näyttelevät ovat
väärän rahan tekijöitä, joku muu niille ne repliikit laatii."
Kuten sanoin, hirmu syvällisiä ulottuvuuksia näistä runoista ei löydy, vaan nämä ovat niin kielensä kuin sisältönsä puolesta arkista käyttörunoutta. Autojen ja tekniikan maailma ja sieltä ammennettu sanasto on kyllä keski-ikäiseltä suomalaiselta naisrunoilijalta ilahduttavan tuore veto.