Lars Sund: Kolme sisarta ja yksi kertoja

Kansi: Schildts & Söderströms.

Osallistuin Helsingin Kirjamessuilla Lars Sund -lukupiiriin, jossa aiheena oli Sundin uutuus Kolme sisarta ja yksi kertoja. Uumoilin ennen lukupiiriä seuraavaa: Odotan pula-ajan tunnelmaa, maagisen realismin säväyksiä ja kaikkitietävää kertojaa, mutta saa nähdä mitkä näistä toteutuvat... Kirjasta on blogannut myös Jonna.

Sain sitä mitä odotinkin, mutta enemmän ja paljon muutakin. On ehtinyt kulua aika monta vuotta siitä, kun edellisen kerran olen Sundin kirjoja lukenut, ja tuntui kuin Kolme sisarta ja yksi kertoja olisi ollut jotenkin kypsempi ja syvempi kuin aiemmin lukemani Sundit. Pohjanmaan rannikon tehdaskaupungin elämää luodataan vuosikymmenien perspektiivillä, henkilöhahmoja on runsaasti, mutta jokainen henkilö kuvataan täysipainoisesti ja elävästi, kertojan kommentointi luo kirjaan monta tasoa. Minusta kirjassa on mestarillinen ote: kirjan maailma on rikas, ajatuksia herää paljon ja tarinaa ei selitetä puhki.

Verrattuna sisäsuomalaisiin pula-ajan kuvauksiin Sundin kuvaamassa kaupungissa näkyy rannikkoseudun vauraus. 1940-luvun lopullakin kaupungin parempi väki käy pursiseuran tanssiaisissa, juo grogeja ja harrastaa kulttuuria. Tosin kulttuuriharrastus ulottuu kansan syviin riveihinkin: aktiivisesti toimivaan harrastajateatteriin haalitaan mukaan näyttelijöitä sieltä täältä. Teatterissa esitettävä Kolme sisarta luokin kirjan ydinkertomuksen, sillä esitykseen kytkeytyy onneton kuolemantapaus.

Kertojana on sodassa vammautunut ratavartija, jolla on apuna varis, joka pääsee sinne minne ratavartija ei. Välillä ratavartija liikuskelee kuvaamiensa henkilöiden rinnalla, välillä hän suhtautuu heihin fiktiona. Kertoja tunnustaa myös auliisti omat rajoituksensa, välillä puolueellisuutensakin. Kaikilta osin luotettavana häntä ei voi pitää.

Päähenkilöt ovat Kolmen sisaren rooleihin värvätyt naiset: topakka kansakoulunopettaja Ulla-Maj, hemmotellun lapsuuden ja nuoruuden viettänyt Maggi ja kaupungin paskakuskin tytär Iris, jonka teatteri tempaisee mukaansa. Jokaisen naisen elämänpolkua ehditään seurata vuosikymmenien perspektiivillä. Lukupiirissä jäin siihen käsitykseen, että Sund kirjoittaa teokselle jatkoakin, joten naisten vaiheisiin kenties pääsee vielä palaamaan.

Kirja oli runsas ja moniääninen, mutta ei raskas. Tarinaan oli mukava uppoutua ja kun pituuskin oli yli 500 sivua, ei kirja loppunut liian äkkiä kesken. Kerrassaan suositeltavaa luettavaa!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös oli todella luonteva, aivan kuin olisin lukenut suoraan suomeksi kirjoitettua kirjaa. Erinomainen käännös! Ainoastaan pari pientä yksityiskohtaa pani mietityttämään. Kirjassa esimerkiksi poltetaan vähän väliä "sikarisavukkeita", mutta onko tällainen termi vakiintunut käyttöön? Mahtaisiko kyseessä olla pikkusikari? Tällaiset detaljit ovat kuitenkin toisarvoisia, kun käännöksen kieli on kokonaisuutena soljuvaa.

Lue myös nämä:
Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja
Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti

Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä

Kansi: Schildts & Söderströms.

Lauantaina osallistuin Helsingin Kirjamessujen lukupiiriin. Lukupiirejä järjestettiin messuilla jo toisena vuonna peräkkäin, joten tulkitsen että tapahtuma on koettu onnistuneeksi. Haastoin itseni ja menin mukaan kaksikieliseen lukupiiriin. Lars Sundin uutuudesta Kolme sisarta ja yksi kertoja keskusteltiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen itse täysin suomenkielinen, mutta olenhan minä opiskellut ruotsia koulussa, joten päätin esittää kaikki kommenttini ruotsiksi. Siinä onnistuinkin, toivottavasti edes jotenkin ymmärrettävästi. Kaksikielisyys toimi lukupiirissä älyttömän hyvin, sillä kaikki läsnäolijat tuntuivat ymmärtävän sekä ruotsia että suomea sen verran, että jokainen sai kommentoida millä kielellä huvitti eikä tulkkausta tarvittu.

Yleisöä oli paikalla mukavasti, tosin kenties kieliseikoista johtuen ihan täyteen saliin ei päästy. Paikalla oli lähes pelkästään naisia. Naisista koostui myös keskustelua alustamassa ollut Tapanilan kirjaston lukupiiri, jota veti Helsingin Sanomien kriitikkona ja kulttuuritoimittajana tunnettu Suvi Ahola.

Puolentoista tunnin keskustelu rönsyili mukavasti Tšehovista kansalaissotaan, murteista naishahmojen uskottavuuteen. Sund vaikutti erittäin joviaalilta seuramieheltä ja hän viljeli ihanaa itseironiaa. Kirjojensa omaelämäkerrallisuudesta puhuttaessa hän heitti, että hänen elämässään kaikki on tylsää paitsi lintubongausharrastus.

1940-luvulle sijoittuvassa kirjassa harrastajateatteri päättää esittää Kolme sisarta. Sen enempää spoilaamatta voinen sanoa, että erään henkilöhahmon kuolema on keskiössä. Monia lukupiiriin osallistuneita tämä jäi vaivaamaan todella paljon. Suvi Ahola kertoi aloittaneensa kirjan toiseen kertaan, että olisi saanut selville mysteerin vastauksen. Sund kertoi, että hänellä on mielessä jatko-osa kirjalle ja hän muisteli lukemaansa ohjetta, jonka mukaan kirjassa murhan pitää aina ratketa ja kertojahahmo ei saa olla murhaaja. Hän pahoitteli että oli hieman lipsunut tästä säännöstä ja nauroi sitten perään, ettei kerrokaan onko lipsunut säännön kummastakin osasta.

Kirjan Pohjanmaa-kuvaus herätti paljon keskustelua ja minusta erityisen kiinnostaa oli keskustelu kirjan kielestä ja murteesta. Minulla ei ole sen kummempia siteitä Länsi-Suomeen joten suomenkielinenkin Pohjanmaa on minulle vierasta - tosin kiehtovaa - aluetta, joten ruotsinkielinen Pohjanmaa vasta eksoottista onkin. Eräs turkulainen ruotsinkielinen osallistuja kommentoi, että hänestä kirjan ruotsinmurre oli ihanan värikästä, koska Turussa puhuttava suomenruotsi on kuulemma aika valjua. Suomennoksen taas arvioitiin noudattavan murreruotsia vain melko viitteellisesti.

Lisäksi puhuttiin paljon siitä, onko Pietarsaaren alue rikasta vai köyhää ja miten muuttuvat taloustilanteet ovat historian kuluessa vaikuttanut alueen asukkaisiin. Sund vielä huomautti, että hän ei missään vaiheessa kirjaa mainitse tapahtumapaikkaa nimeltä, mutta kuulemma kaikille on silti päivänselvää, että kirja sijoittuu Pietarsaareen. Aluetta on leimannut ajoittainen voimakas väestönkasvu, joka on johtanut milloin väkivaltaisuuksiin, milloin maastamuuttoon. Teollistumisen aikana kaupunkiin muutti sankoin joukon suomenkielisiä työläisiä Pohjanmaan Järviseudulta. Alueella on seurattu tiiviisti Ruotsin tiedotusvälineitä ja joskus Tukholma on tuntunut läheisemmältä kuin Helsinki.

Olen miettinyt, että voisin joskus haastaa ruotsintaitoani hieman lisää ja lukea jonkin suomenruotsalaisen romaanin alkukielellään eli ruotsiksi. Ehkäpä tohdin aloittaa vaikka jostakin Lars Sundin kirjasta? Kolme sisarta ja yksi kertoja tulee blogiini joskus marraskuun aikana ja kuitenkin ihan suomennoksena luettuna.

Olen näköjään edellisen kerran lukenut Lars Sundia joskus tosi kauan sitten, kun blogiin asti ei yhtään hänen kirjaansa ole vielä päässyt. Melko niukanlaisesti Sund-bloggauksia löytyi muutenkin, mutta kurkatkaapa odotellessanne vaikka Marjiksen bloggaus Sundin Onnellinen pieni saari -kirjasta.

Ps. Eräästä tämän postauksen kuvasta löytyy photoshoppausta. Kuka keksii mistä on kyse?