Marita Lindqvist: Mariella ja Vanhan Rouvan aarre

Dostojevskin jälkeen taisi tulla tarve saada jotain kevyttä välipalaluettavaa. Kirjaston lastenkirjahyllyille päädyin, kun jäljitin kirjoja vanhojen blogijuttujen kuvia varten. Sieltähän lähtikin mukaan vaikka mitä. En ole ollut ainoa, joka kesähelteellä on uppoutunut mielellään lastenkirjojen nostalgiaan. K-blogissa on parhaillaan mielenkiintoista keskustelua lastenkirjoista ja Kirjamieli-blogin marjis kirjoittaa John Masefieldin Keskiyön kansasta.

Mariella ja Vanhan Rouvan aarre on kirja, jonka muistan lapsena lukeneeni, mutta ei tämä varsinainen lempikirja ikinä ollut. Lainasin kirjaston lastenosastolta paljon luettavaa, kirjailija Marita Lindqvistilta muistan lukeneeni myös Maleena-sarjaa. Tämä kirja on ilmestynyt ruotsiksi vuonna 1983 ja suomeksi vuonna 1984 ja siinä on Margareta Nordqvistin hieno, tunnelmallinen piirroskuvitus.

Mariella on 11-vuotias koululainen, joka asuu perheineen Neitsytpolulla Etelä-Helsingissä. Kirja alkaa, kun Mariella kokee suurta vääryyttä siitä, ettei ole päässyt koulunäytelmän pääosaan. Erityisen väärältä tuntuu, että osa annettiin Kirsille, joka ääntää ruotsia hassusti. Muistelen, että minulla meni lapsena täysin ohi tämä kielikysymys. Koska Kainuussa voi elää kaikessa rauhassa vaikka koko ikänsä kuulematta ikinä ruotsia, niin minä en ainakaan lapsena mitenkään hahmottanut, että Suomessa oikeasti asuu ruotsiakin puhuvia ihmisiä. Siksi nämä ruotsinkielisyysmaininnat lastenkirjoissa tuntuivat jotenkin hämmentäviltä.

Lindqvist kirjoittaa sujuvasti, mutta aikuisen makuun kirja on aavistuksen verran liian tylsä, välillä jopa hieman saarnaava. Mariella tapaa näytelmäkiukkunsa jälkeen ihan oikean Vanhan Rouvan, joka kutsuu hänet kotiinsa teelle. Selviää, että rouva on Pietarin emigrantteja ja hän kertoo Mariellalle lapsuusmuistoja. Kirjan lopussa myös näytelmäasiat selviävät ja kaikille jää hyvä mieli.

Sen sijaan aikuisena kirjasta bongaa hauskoja pieniä valistuspätkiä, joiden tarkoitus lienee kasvattaa lapsia. Esimerkiksi näin Mariella keskustelee telakalla töissä olevan isänsä kanssa:

"Mariella istui takaistuimella. Hän kumartui isään päin.

- Mitä jäänmurtajille kuuluu? hän kysyi. - Saatteko rakentaa uusia?

- Hyvä lapsi, isä sanoi, - enkö juuri eilen vai toissapäivänä sanonut ettei asia ole selvinnyt. Emme tiedä vielä mitään.

- Voi kun saisitte tietää ennen joulua. Jos joku pelkää että jää ilman töitä pitäisi saada ennen joulua tietää lehdestä ettei ole mitään hätää.

Isä jarrutti punaisissa valoissa.

- Jos tilaus tulee, kenenkään telakkalaisen ei tarvitse lukea sitä lehdestä. Se kerrotaan televisiossa. Ja sitä ennen jokaikinen tietää sen jo.

- Minä pidän peukkuja, Mariella sanoi.

Isä vastasi: - Luuletko etten minä ole pitänyt koko syksyn!"

Vieläkin minua välillä vähän nolottaa lainata isoa pinoa lastenkirjoja aikuisena. Onneksi kirjablogien ja kommenttien kautta on selvinnyt, etten suinkaan ole ainoa aikuinen, joka näin tekee. Lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen kannattaa monesta syystä: kirjat ovat nopealukuisia, kirjojen kautta voi palata mieleen omia lapsuusmuistoja ja kirjoista voi löytää uusia, yllättäviä puolia verrattuna lapsuuden lukukokemuksiin.

Ps. Kiiltomadossa on erinomainen pääkirjoitus kustannusalan nykytilasta.

Lue myös nämä:
Mary Marck: Eevan luokka
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
L.M. Montgomery: Emily of New Moon (Pieni runotyttö)