Lasten kanssa Helsingin Kirjamessuilla

Esiinnyin Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 26.10.2025 yhteishaastattelussa. Sain Kirjamessuilta pääsyliput. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Helsingin Kirjamessut 2025. Kuva: Omer Levin / Messukeskus.

 

Minulla oli ilo ja kunnia päästä esiintymään Helsingin Kirjamessuilla osana ryhmähaastattelua. Sunnuntaina klo 13 Töölönlahti-lavalla käydyssä keskustelussa aiheena olivat Blogistanian kirjallisuuspalkinnot. Amman lukuhetken Aino-Maria Savolainen haastatteli minua ja kaksinkertaisia Blogistania-voittajia, Anni Kytömäkeä ja Leena Paasiota.

Kalenteripalapeliarkea elävänä ruuhkavuosiäitinä totesin, että tällä kertaa lähden messuille lasten kanssa. Täydensin katrasta vielä yhdellä lisälapsella, eli mukanani oli neljä alakouluikäistä assistenttia. Kuten Annikin Runofestivaaleilla käydessä totesin, lasten kanssa tapahtuman onnistumiskriteerit ovat hieman toisenlaiset kuin yksin liikkuessa. Lasten kanssa olennaista on, ovatko vessajonot kohtuulliset, löytyykö kohtuuhintaista ja kaikille maistuvaa ruokaa ja osallistavaa, lapsille mielekästä tekemistä.

Messukeskus on uudistanut ravintolavalikoimaansa parin viime vuoden ajan, mutta kirjamessuruuhkan muistaen päätin silti viedä katraani syömään buffetlounasta ennen messukeskukseen menoa. Käskin kaikkien pakata reppuun myös hyvät välipalaeväät ja vesipullot. Paikan päällä vaikutti siltä, että ruuhka oli kirjamessusunnuntaiksi varsin kohtuullinen. Koska kirjamessut tekivät kävijäennätyksensä – yli 100 000 kävijää – jäin miettimään, että olikohan messualuetta hieman väljennetty. Koska halli ei veny, oliko myyntipisteitä myyty hieman aiempaa vähemmän ja näin saatu käytäviä suuremmiksi? Pisteeltä toiselle kävely oli takavuosiin verrattuna suorastaan sujuvan väljää eivätkä kahvilatkaan vaikuttaneet ihan täyteen pakatuilta. Vessajonoja oli, mutta jonot etenivät sutjakan nopeasti.

Lapsiseuralaisiani pöyristytti ajatus siitä, että heidän pitäisi jaksaa kuunnella jotain minun haastatteluani puoli tuntia, joten sovimme että he voivat seikkailla alueella keskenään esityksen ajan. Messukeskuksen ympäristöä voi pitää melko turvallisena, koska ulos ei pääse vahingossa eksymään. Ilmeisesti itsenäinen asiointi sujui ihan tarpeeksi hyvin.

Kirjailijoiden kiitokset kirjasomelle

Olin valmistautunut haastatteluun printtaamalla mukaan Blogistania-tilastoja, mutta puolen tunnin aikarajaus on sen verran napakka, että kauhean syvälle historiaan keskustelussa ei menty. Sydäntä lämmitti kuulla, miten kirjailijat Kytömäki ja Paasio kiittivät kirjablogien ja kirjasomen tekijöitä. En miellä blogin kirjoittamista työksi, mutta toki teen työtä blogin eteen, kun kirjoitan ja julkaisen tekstejä nettiin. Blogien kulta-aika on mielestäni jossakin kaukana takanapäin, joten olipa mukavaa kuulla, että kirjailijat kokevat verkkoarviot merkityksellisiksi ja tärkeiksi. Suomenkielinen kirjasome on nykyään varsin laaja. Kirjailijoiden kommenttien perusteella kirjasomella on painoarvoa.

 

Kuva: Kirsi Hietanen.

Esiintymiseni jälkeen meille jäi vapaata kiertelyaikaa. Vuosien varrella olen todennut, että kirjamessuista saa eniten irti, jos tutustuu ohjelmaan etukäteen ja suunnittelee itselleen aikataulun ja reitin. Tänä vuonna en ollut sitä tehnyt, joten niinpä messukokemus jäi vähän sellaiseksi alennuspinoilla laahustamiseksi. Jotenkaan en meinaa spontaanisti osua messuhulinassa mihinkään erityisen sykähdyttävään ohjelmanumeroon. Illalla kotona messulehteä lueskellessa sitten harmitti, että miksi en ymmärtänyt mennä sinne ja tänne.

Alakouluikäiset messuilla kävijät vaikuttivat hieman väliinputoajilta, vaikka noin periaatteessa messuilla panostetaan lasten ja nuorten lukemiseen paljon. Mutta kun kirjapinoja katseli omien huollettavien silmin, tuntui että kymmenen euron taskuraha ei meinannut riittää oikein mihinkään. Lasten uutuuskirjoja myytiin 12-20 euron hintaan ja simppeleimmät kuvakirjat ovat selvästi pienemmille suunnattuja. Lisäksi yhdellä lapsista oli mielessä erään uutuuskirjan ostaminen, mutta vaikka porukalla kierrettiin oikean kustantamon ja isoimman kirjakaupan pinoja ja kyseltiin apua työntekijöiltä, vasta viides myyjä osasi neuvoa meidät oikean pinon luo ja kirja löytyi.

No, ainakin lapset pääsivät näkemään messuhulinaa ja -tunnelmaa ja lopulta rahaa käytettiin karkkeihin ja krääsään. Ja olen varma, että messuilla olisi ollut vaikka mitä meidän porukalle sopivaa ohjelmaa ja ostettavaa, mutta etukäteissuunnittelu oli jäänyt kevyeksi emmekä törmänneet mihinkään yllättäviin helmiin.

Minulla oli mielessäni yksi täsmäostos ja sen sain tehtyä: Cozy Publishingin pisteellä myytiin Retkiruokakirjaa, jonka olen lukenut kirjastolainana ja jonka hyvät kuivausohjeet ovat jääneet mieleen. Lisäksi vanha tuttuni lahjoitti minulle omakustannekirjansa. Jussi Pakkasen Usvain oppi I - Punaiset kuningattaret on esitelty Goodreads-kirjapalvelussa.

Monet kirjabloggaajat pääsivät heittäytymään messutunnelmaan paljon perusteellisemmin ja paremmin. Kannattaa käydä lukemassa monipuolisempia raportteja vaikkapa Kulttuuri kukoistaa -blogissa ja Tuulevin kirjablogissa.

Lippuarvonta Helsingin Kirjamessuille

Esiinnyn Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 26.10.2025 yhteishaastattelussa. Sain Kirjamessuilta pääsyliput, mukaan lukien kaksi lippua arvontapalkinnoiksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

Antikvariaattiosasto vuonna 2024. Kuva: Messukeskus.

Helsingin Kirjamessut järjestetään Messukeskuksessa ensi viikolla, to 23.10. – su 26.10. Messujen teema on "Sivistys ja ilo" ja tänä vuonna on messujen 25-vuotisjuhlavuosi.

Oma esiintymiseni on klo sunnuntaina klo 13 Töölönlahti-lavalla. Aiheena ovat Blogistanian kirjallisuuspalkinnot. Mukana keskustelemassa ovat minun lisäkseni Anni Kytömäki ja Leena Paasio ja haastattelijana on Amman lukuhetken Aino-Maria Savolainen.

Arvon kaksi pääsylippua messuille. Liput ovat e-lippuja eli lähetän ne voittajille sähköpostilla. Tässä ohjeet arvontaan osallistumiseen:

• Kommentoi tätä postausta ja kerro, mikä sinusta on parasta Helsingin Kirjamessuilla ja onko jotain, mitä haluaisit muuttaa parempaan suuntaan.

• Varaudu kertomaan sähköpostiosoitteesi, mikäli onnetar suosii.

• Arvon liput maanantaina 20.10. klo 16.30.

• Mikäli voittajat eivät ilmoittaudu vuorokaudessa, jatkan arvontaa seuraavana päivänä.

Kerron omat esimerkkini: minusta kirjamessujen parasta antia on antikvariaattiosastojen tunnelma. Antikvariaattien pitäjät ovat tuoneet varastoistaan parasta paikan päälle. Halpojen hintojen perässä divariosastoille ei kannata mennä, sillä tyypillisesti tarjolle on tuotu monen keräilijän arvostamia teoksia, jotka on hinnoiteltu arvostuksen mukaisesti: välillä divariosaston kirjat maksavat kymmeniä euroja ja tätäkin kalliimpia hintoja on nähty.

Divariosaston tunnelma kertoo siitä, miten paljon kirjapiireistä löytyy kirjoja rakastavia ihmisiä, joista monelle kirja on myös kaunis ja ainutlaatuinen esine, jota kannattaa vaalia vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Kehityskohteeni taas olisi messutungoksen poistaminen, vaikka myönnän, ettei minulla ole tähän ratkaisua. Jos kävijämäärää rajoitettaisiin, se tuskin olisi messujen etu. Käytävät ovat jo nyt varsin leveitä. Senkin ymmärrän, että muillakin kuin minulla on oikeus tulla messuille tarjontaa tutkimaan. Ehkäpä tarvittaisiin tylypahkalaisen taikasauvan heilautus, että messukansan keskellä voisi vaeltaa ilman litistäytymistä ja hyvässä hapessa ohjelmaa ja myyntikojuja tutkimassa.

EDIT 20.10. klo 16.00. Voittajat ovat Venla ja Sonja T. Pyydän ottamaan yhteyttä: salla . brunou ät gmail . com

Lasten kanssa Annikin Runofestivaaleilla

Kävin Annikin Runofestivaaleille sosiaalisen median edustajana eli tapahtuma tarjosi minulle maksuttoman sisäänpääsyn. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Kuten aiemmin kerroin, suuntasin tänään kohti Tamperetta lapsiseuralaisten kanssa. Määränpäänä oli Annikin Runofestivaali. Tapahtuma jatkuu tänään myöhään yöhön - seuraavan kerran tapahtuman pääsee kokemaan kesäkuussa 2026.

Kiitän ensimmäiseksi todella helppoa saavutettavuutta. Tampereen rautatieasemalta oli sujuva kävellä kohteeseen ja Tampereen kävely-ympäristö on ihanan selkeää. Jalkakäytäviä pääsee oikeasti etenemään, ilman että pitää pysähtyä väistelemään ja arpomaan tietyömerkintöjä tai sähköpotkulautoja tai muuta sekoilua, joka tekee jalkaisin liikkumisesta hankalaa tai mahdotonta. Lapsiperheiden kannattaa pysähtyä puolimatkassa viihtyisään Tammelan leikkipuistoon.

 

Toivoin etukäteen sujuvia vessajonoja, lapsille kelpaavaa ruokaa ja osallistavaa tekemistä. Kohtuullisen hyvin toiveeni toteutuivat ja kehun erityisesti runsasta bajamajatarjontaa. Alueen ruuhka tiivistyi sitä mukaa kun päivä eteni, mutta pienellä puikkelehtimisella siirtyminen paikasta toiseen onnistui. Lastenrattaiden kanssa tungoksessa ei olisi päässyt etenemään, eli suosittelen tapahtumaan menoa itsenäisesti liikkuvien lasten kanssa.

Tungoksen täyttämässä kulttuuritapahtumassa lasten jaksaminen toki jossain vaiheessa lopahti. Jos perheellisenä haluaisi osallistua ohjelmaan täysipainoisesti, kannattaisi lähteä isommalla porukalla ja jakaantua: kyllästyneet lapset lähtisivät vastuuaikuisen kanssa jonnekin muualle Tampereen huveihin ja runohenkiset voisivat jäädä festivaaleja viettämään niin pitkäksi aikaa kuin haluavat.

 

 

Mitään hirvittävän suurta lapsimäärää tapahtumassa ei näkynyt, mutta festivaalien järjestämät lasten ohjelmanumerot olivat todella laadukkaita. Osallistuimme Piipoon Hetken runo-olohuoneeseen, jossa lapsia kannustettiin kirjoittamaan omia runoja tapahtuman tunnelmia aistien. Valmiit työt ripustettiin koivunlehdiksi.

 

 

Teemu Palosaaren yhtyeen keikka taisi olla intiimein livekeikka jolla olen koskaan ollut. Pieneen, tunnelmalliseen pesulatilaan tuli bändiä kuuntelemaan noin kymmenhenkinen yleisö, eikä kovin montaa henkeä lisää olisi mahtunutkaan. Hyvä meno!

 

 

Annikin korttelin viereiseen Osmonpuistoon oli perustettu ruokakojualue. Etniset kasvisruoat olivat minun makuuni, mutta lapsia oli turha ylipuhua kojujen annoksille. Onneksi olin kuitenkin pakannut mukaan runsaasti eväitä. Puiston eväspiste oli todella tunnelmallinen ja lasten kanssa riittävä houkutus oli Osmonpuiston leikkipuisto.

 

 

Annikin kortteli oli näkemisen ja kokemisen arvoinen itsessään. Historiallisia rakennuksia ei ole Suomessa liikaa säästelty ja aika pitkän taistelun Annikin aktiivit joutuivat käymään saadakseen alueelle arvostusta.

 

Tunsin myös olevani pitkästä aikaa oikein kulttuuriharrastajien kuplassa. Ympärillä näkyi värikkäitä ja persoonallisia asusteita ja aikuisten ohjelmasta ehdin kuunnella avauspuheen, Ranja Omenan lausuntaa, Tommi Liimatan osuuden ja Lyytin musiikkia.

Kun menee itselleen uuteen tapahtumaan, voi pohtia, tunteeko olonsa tervetulleeksi vai joutuuko kokemaan, että on joutunut sisäpiiribileiden sivustakatsojaksi. Annikin festivaaliin solahdin mukavasti joukkoon, vaikka kyllä paikan päällä huomasi, ketkä olivat enemmän porukan ytimessä kuin toiset. Mutta kyllä sekaan sopii ensikertalaisenakin ja lapsiseuralaisia kohdeltiin suorastaan kiitettävästi.

 

Paluumatkalla käveltiin vielä katsomaan Kirsi Kunnaksen ja Mirkka Rekolan runomuraaleja Pinninkadulla. Komeita!

 

Vaikka huoltajan ominaisuudessa pääpaino onkin katsoa, että lapsilla on kaikki hyvin ja he pysyvät mukana, kyllä runoilla ladattu ilmapiiri ruokki omaakin luovaa ajattelua. Kirjallisuudella on väliä. Sanoilla on väliä. Yhteen kokoontumisella yhteisten tärkeiden asioiden ääreen on väliä. Ja henkilökohtaisuus on edelleen poliittista, kuten festivaalin avausesiintyjä Ranja Omena muistutti.

Annikin Runofestivaali Tampereella lauantaina 8.6.24

Olen menossa Annikin Runofestivaaleille sosiaalisen median edustajana eli tapahtuma tarjoaa minulle maksuttoman sisäänpääsyn. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Annikin Runofestivaali. Kuva: Eino Ansio.

Tunnetko Annikin Runofestivaalin? Annikin puutalokortteli on historiallinen asuinympäristö Tampereella, Tammelan kaupunginosassa. Runofestivaalia on järjestetty vuodesta 2003 alkaen, joka toinen vuosi. Olen itse ollut kaikenlaisissa talkooporukoissa vuosien varrella ja kokemukseni perusteella arvioin, että joka toisen vuoden taktiikka on mainio valinta. Aktiivit eivät pääse liikaa uupumaan ja ideointi- ja suunnittelutyöhön jää väljyyttä. Korttelin tarina on jäänyt mieleen Tiitu Takalon hienosta sarjakuva-albumista Minä, Mikko ja Annikki.

 

En ole koskaan käynyt Annikin Runofestivaaleilla, joten tänä vuonna aion tehdä päiväretken jälkikasvun kanssa tapahtumaan. Tamperelaisten kannattaa nauttia ohjelmasta pitkän kaavan mukaan, sillä tapahtuman kylkiäisenä Annikki OFF -teemalla järjestetään paljon kulttuuritapahtumia pitkin viikkoa.

Lasten kanssa tapahtumiin lähtiessä on muutama kriteeri, jotka ratkaisevat reissun onnistumisen. Pääseekö vessaan ilman älyttömän pitkiä jonotusaikoja? Onko myytävänä järkevän hintaista ruokaa ja sellaisia annoksia, jotka nassikat suostuvat syömään ilman murskakritiikkiä? Onko tarjolla jotain fyysistä tekemistä ja osallistumista?

 

Festivaalin sivuilla suositellaan, ettei paikalle saavuta lastenrattaiden kanssa. Tilat voivat käydä ahtaiksi eivätkä kaikki paikat ole esteettömiä. Ihan pienten kanssa ei välttämättä siis kannata tungeksia paikalle. Myöskään autolla ei kannata tulla, koska alueella ei ole tapahtuman puolesta pysäköintijärjestelyjä. Alue on niin lyhyen matkan päässä rautatieasemalta, että julkisia kannattaa suosia. Himoautoilijat voivat katsoa etukäteen sopivan vaihtoehdon Tampereen keskustan maksullisista pysäköintihalleista ja jättää kulkupelin päiväksi sellaiseen.

Ohjelmisto kertoo, että lapsille on tarjolla sekä musiikkia että runotyöpajoja. Niihin siis mennään! Myös lavarunous vaikuttaa kiinnostavalta. Toivon, että pystyn jonkun verran seuraamaan myös minua kiinnostavaa aikuisten ohjelmaa. Festivaalin teemana on henkilökohtaisuus. Esiintyjät esitellään täällä. Minua houkuttelevat ainakin Kielo Kärkkäinen, Abdullah Pashew ja Iida Rauma.

 

Annikin Runofestivaali. Kuva: Eino Ansio.

Odotan lauantailta sopivan boheemia, taiteilijoiden ja hipsterien kansoittamaa kivaa miljöötä ja yllättäviä ja virkistäviä runoesityksiä. Ja niitä kohtuullisia vessajonoja.

Tehopiipahdus Helsingin Kirjamessuille

Vierailin tänään Helsingin Kirjamessuilla sosiaalisen median vaikuttajan roolissa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

 

Edellinen messuvierailuni on tainnut osua aikaan ennen koronaa. Ehdin tänä vuonna haaveilla, että toteuttaisin messureissuni paneutuneesti - suunnittelisin itselleni selkeän aikataulun tutkimalla messuohjelmaa etukäteen, kenties varaamalla hotellimajoituksen ja ylipäätään ottamalla messuista kaiken irti. No, arkielämä tuli väliin ja messuvierailuista tuli pikainen kierros alueella haistelemassa tunnelmaa, panemalla rahaa menemään divarien aarteisiin ja hieman uutuuksiinkin ja moikkailemalla tuttuja satunnaisissa kohtaamisissa.

 

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Lauantaipäivän messuruuhka tuntui tutulta: pitkiä jonoja, kyynärpäätaktiikalla etenemistä, hidasta massan mukana vaeltamista. Divariosasto veti minua puoleensa. Vaikka etukäteen päättäisi, että ei tällä kertaa osta kauheasti mitään, niin ei se väärin ole vaikka messuhuumassa kahmisi heräteostoksia. Kirja-alan kehitys viime vuosina on ollut sellaista, että arvelen piintyneimmänkin kaupallisuuden paheksujan ymmärtäneen, että pienen kielialueen kirjallisuus tarvitsee myyntituloja pysyäkseen pystyssä. Sellainen fiilis jäi, että osastoilla oltiin ihan tyytyväisiä tähän mennessä kertyneeseen myyntiin.

Divariosastojen pyörittäjät ovat melkoisia kuraattoreita, sillä he tuovat messuilla yleensä todella houkuttelevaa kamaa napakasti annosteltuna. On siistejä rivejä Keltaista kirjastoa tai Otavan kirjastoa, huolellisesti lajiteltuja sarjakuvia ja kaiken maailman erikoiskirjallisuutta. Karjala- ja sotateemat ovat - vähemmän yllättävästi - hyvin edustettuja. Kysäisin eräällä osastolla Otavan Seitsentähdet-sarjan saatavuutta ja se kuulemma liikkuu niin hyvin, että harvoin sitä edes pystyy kokoamaan yhtenäiseksi myyntirivistöksi. Painokset ovat olleet pieniä ja sarjan teokset kelpaavat hyvin lukijoille. Osastolla oli sarjaan kuuluva Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja myynnissä 50 euron hintaan.

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

En jäänyt kuuntelemaan mitään haastattelua, mutta havaitsin että esimerkiksi laulaja Dannyn haastattelu veti hyvin yleisöä. Sinänsä suunnitelmallisen "lukujärjestyksen" teosta olisi ollut hyötyä, sillä pienempiin saleihin poikkeaminen katkaisisi mukavasti suuren messuhallin hälyisyyden aiheuttamaa kuormitusta.

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Omat ostokseni olivat sekoitus vanhoja ja uusia kirjoja. Luin viime vuonna Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman Kaari Utrion elämäkerran ja se herätti minut tajuamaan, että omistan jo nyt hyvin kattavan Utrion kirjojen kokoelman, joten voisin melko vähällä vaivalla täydentää sitä vielä paremmaksi. Nappasin divariosastolta mukaan romaanit Pirkkalan pyhät pihlajat ja Yksisarvinen sekä tietokirjan Suomen naisen tie. Olen ylpeä myös Pentti Saarikoski -kokoelmastani, mutta päätin tällä kertaa jättää Saarikosket odottamaan.

Elokuva- ja tv-ohjaajana tunnetun Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit ilmestyi vuonna 2020 ja nyt sen teema on erityisen ajankohtainen energiakriisin vuoksi. Romaani sijoittuu vuoden 1977 Hämeenlinnaan, jossa on meneillään sähkölakko. Pari viikkoa sitten luin Hämeen Sanomista hyvän artikkelin, jossa haastateltiin sähkölakon kokeneita hämäläisiä. Muistan myös, että Pimeitä tunteja on kehuttu.

 

 

Anu Silfverbergin Sinut on nähty on myös vuoden 2020 satoa ja keskittyy naiskuvaan visuaalisessa mediassa, kuten elokuvissa. Taisin laittaa kirjan henkiselle "pitäisi lukea" -listalleni sen ilmestymisen aikaan, joten juuri tällaisista muistinvirkistyksistä nautin messutarjontaan tutustuessani.

Anu Braskin Sienihullu palkittiin eilen Vuoden keittokirjana - perustelut voi lukea tiedotteesta. Kirjaa oli ehditty kiitettävästi laputtaa tällä maininnalla ja koska olen tänäkin syksynä onnessani kolunnut sienimetsiä, tuntui että kirja suorastaan huusi nimeäni. Braskin nimi on myös tuttu ruokalehtien sivuilta. Pikaisen plaraamisen perusteella kirja vaikuttaa todella hyvältä - houkuttelevia reseptejä, upeita kuvia, paljon tietoa ja hyviä sienihullujen tarinoita.

 

Palkitut ruokakirjailijat. Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Kirjasto-lehti oli ilmaiskappale - olen aika ajoin kirjaston lehtisalissa lueskellut Kirjastoa ja siinä on yleensä hyviä, teräviä näkökulmia.

Ajallisten resurssieni niukkuuden huomioiden voin olla tyytyväinen tähän tehopiipahdukseeni. Ja ehkäpä jonakin vuonna minäkin pääsen taas viettämään messuja pitkän kaavan kautta, ihmisten tapaamiseen ja haastattelujen kuuntelemiseen panostaen.

Vierailulla Eeva Joenpellon kirjailijakodissa #joenpelto100

Viime keväänä Eeva Joenpellon Rikas ja kunniallinen sai minut käynnistämään blogini uudelleen pitkän tauon jälkeen. Lukemisen jälkeen jäin miettimään, että olisipa hienoa päästä vierailemaan Joenpellon kirjailijakotiin. Joskus toiveet toteutuvat, sillä WSOY:n kirjallisuussäätiö kutsui kirjabloggaajia vieraaksi ja pääsin näkemään kiehtovan ja upean Joenpellon talon omin silmin. Eeva Joenpellon syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta ensi viikolla, 17.6.2021.

 

 

 

Vierailu toteutettiin koronaohjeiden perusteella pienryhmissä, kasvomaskit päässä ja ilman tarjoiluja. Turvavälien pitäminen onnistui kohtalaisen hyvin. WSOY:n kirjallisuussäätiön Annaliina Rintala ja Anna Mattila esittelivät taloa ja sen historiaa. Joenpelto rakennutti talon itselleen viisikymppisenä, menetettyään poikansa ja koettuaan vaikean avioeron. Melkoinen voimanainen! 

 

 

Talo oli paitsi taiteen, myös suomalaisen käsityö- ja rakentamisperinteen taidonnäyte. Komeat hirsiseinät, suuri leivinuuni, pitkät lautalattiat ja tunnelmalliset ja tyyliltään vaihtelevat huoneet kiehtoivat. Talon avaruus ja väljyys puhutteli todella, luultavasti ihan erityisen paljon koska korona-aikana varsinkin pääkaupunkiseudun niukasti mitoitetuissa kerrostaloasunnoissa on kökötetty tiiviisti kylki kyljessä kuukausitolkulla. Pystyin ymmärtämään Joenpellon tilantarpeen ja suuret mittakaavat oikein hyvin.

 

 

Pöytäliinat, ikkunaverhot, leivinuunin kylkeen kerätyt vanhat käyttöastiat, taloon varta vasten suunnitellut ja kudotut matot olivat todella kauniita ja laadukkaita. Joenpellon arvostama talonpoikainen historia näkyi.

 

 

Mieleeni on jäänyt kirjailijahaastatteluja, jossa talossa asuneet kirjailijat kehuvat talon kirjoitusrauhaa ja vahvaa tunnelmaa. Onpa jokunen asukas kuvannut kokeneensa kummittelua tai muita yliluonnollisia ilmiöitä talossa. YLEn sivuilta löytyy kirjailijoiden kokemuksia talossa asumisesta.

Eeva Joenpellon veistoksen on tehnyt taiteilija Essi Renvall.

Suomalaiseen tapaan kirjallisuussäätiön väki ei kuitenkaan esitellyt taloa pelkästään markkinoinnilliseen tyyliin, vaan kuulijoiden korviin vuodatettiin kaikenlaisia ongelmia. Mieleeni jäi, että taloa pitää siivota ja remontoida kauheasti, esittelyjä on vaikea järjestää, kukaan ei enää tunne tai tiedä Joenpeltoa tai hänen kirjojaan, mutta hirveästi taloa haluttaisiin tulla katsomaan, mutta kun se ei mitenkään tahdo onnistua. Kirjailijoitakin on vaikea houkutella hakemaan asumisoikeutta ja niillekin, jotka hakevat, varoitellaan että kauhean pimeää tai yksinäistä täällä on ja kun pitäisi se autokin olla.

 

Kävin katsomassa myös WSOY:n kirjailijasivulta Joenpellon tietoja. Sivun perusteella Joenpellon 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ei ole otettu yhtään uusia painoksia Joenpellon kirjoista. Uusia e-kirjaversioita ja äänikirjoja on näköjään julkaistu.

 

 

Mietin, miksi uusintapainoksia ei ole otettu, ja oma arvaukseni on, että syynä on Joenpellon vanhojen painosten ylitarjonta divareissa ja kierrätyskeskuksissa. Aikanaan Joenpellon romaaneista on otettu kymmenien tuhansien kappaleiden painoksia ja kun suuret ikäluokat dumppaavat kirjahyllyjensä sisällön kierrätykseen, on joka lastissa taatusti mukana muutama Joenpellon kirja.

 

 

Kirjailijan itsensä ja WSOY:n sekä WSOY:n kirjallisuussäätiön kannalta kokonaisuus on kuitenkin vähän epälooginen. Säätiö viettää juhlavuotta ja toivoo, että bloggaajat levittävät Joenpellon ilosanomaa. Mutta jos joku ihminen kiinnostuu Joenpellon tuotannosta ja menee kirjakauppaan tai verkkokirjakauppaan etsimään Joenpellon kirjoja, ei niitä voi paperisena kumpaakaan kautta ostaa.

 

Mielestäni Joenpelto olisi ansainnut 100-vuotisjuhlavuotenaan vaikka uudella visuaalisella ilmeellä suunnitellut uusintapainokset keskeisistä teoksistaan. Onkohan tällaista päätöstä pohdittu ja onkohan lopputulos ollut, että ei nykyajan lukijoita kiinnosta lukea kaunokirjallisesti vaativaa tekstiä, joka sijoittuu maaseutumaisiin olosuhteisiin, kuvaa suomalaista lähihistoriaa ja vieläpä esittää ihmiset melko kyynisessä, välillä turhankin tarkkanäköisessä valossa? Vaikea sanoa, mitä hyötyä bloggaajien hehkutuksista tai säätiön viestintäponnisteluista on, jos Joenpellon kirjojen uusien painosten myymiseen on pantu näin vähän paukkuja.

No, lukeminen on toki tärkeintä ja vaikkapa Antikka.netin haulla Joenpellon kirjoja löytyy pilvin pimein.

 

Saimme mukaan kirjakassit, joissa oli mukana vuoden 1986 painos Jottei varjos haalistu -kirjasta ja vuoden 1990 Suuri suomalainen kirjakerho -painos kirjasta Ei ryppyä, ei tahraa. Silmäilin kumpaakin ja ensivaikutelma oli samanlainen kuin Rikkaan ja kunniallisen lukeminen: nämä kirjat tarvitsevat paneutuvan lukijan, joka jaksaa käyttää kirjaan aikaa. Palkintona arvelen odottavan terävää ihmisluonteen kuvaamista.

Itse kiinnostuin myös hyvästä esilukijasta Joenpellon tuotannon suhteen. Kirjallisuuskriitikko ja tutkija Suvi Aholan Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi vaikuttaa olevan tähän tarpeeseen täsmäkirja - sen laitoin verkkokaupasta tilaukseen.

Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä

Kansi: Schildts & Söderströms.

Lauantaina osallistuin Helsingin Kirjamessujen lukupiiriin. Lukupiirejä järjestettiin messuilla jo toisena vuonna peräkkäin, joten tulkitsen että tapahtuma on koettu onnistuneeksi. Haastoin itseni ja menin mukaan kaksikieliseen lukupiiriin. Lars Sundin uutuudesta Kolme sisarta ja yksi kertoja keskusteltiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen itse täysin suomenkielinen, mutta olenhan minä opiskellut ruotsia koulussa, joten päätin esittää kaikki kommenttini ruotsiksi. Siinä onnistuinkin, toivottavasti edes jotenkin ymmärrettävästi. Kaksikielisyys toimi lukupiirissä älyttömän hyvin, sillä kaikki läsnäolijat tuntuivat ymmärtävän sekä ruotsia että suomea sen verran, että jokainen sai kommentoida millä kielellä huvitti eikä tulkkausta tarvittu.

Yleisöä oli paikalla mukavasti, tosin kenties kieliseikoista johtuen ihan täyteen saliin ei päästy. Paikalla oli lähes pelkästään naisia. Naisista koostui myös keskustelua alustamassa ollut Tapanilan kirjaston lukupiiri, jota veti Helsingin Sanomien kriitikkona ja kulttuuritoimittajana tunnettu Suvi Ahola.

Puolentoista tunnin keskustelu rönsyili mukavasti Tšehovista kansalaissotaan, murteista naishahmojen uskottavuuteen. Sund vaikutti erittäin joviaalilta seuramieheltä ja hän viljeli ihanaa itseironiaa. Kirjojensa omaelämäkerrallisuudesta puhuttaessa hän heitti, että hänen elämässään kaikki on tylsää paitsi lintubongausharrastus.

1940-luvulle sijoittuvassa kirjassa harrastajateatteri päättää esittää Kolme sisarta. Sen enempää spoilaamatta voinen sanoa, että erään henkilöhahmon kuolema on keskiössä. Monia lukupiiriin osallistuneita tämä jäi vaivaamaan todella paljon. Suvi Ahola kertoi aloittaneensa kirjan toiseen kertaan, että olisi saanut selville mysteerin vastauksen. Sund kertoi, että hänellä on mielessä jatko-osa kirjalle ja hän muisteli lukemaansa ohjetta, jonka mukaan kirjassa murhan pitää aina ratketa ja kertojahahmo ei saa olla murhaaja. Hän pahoitteli että oli hieman lipsunut tästä säännöstä ja nauroi sitten perään, ettei kerrokaan onko lipsunut säännön kummastakin osasta.

Kirjan Pohjanmaa-kuvaus herätti paljon keskustelua ja minusta erityisen kiinnostaa oli keskustelu kirjan kielestä ja murteesta. Minulla ei ole sen kummempia siteitä Länsi-Suomeen joten suomenkielinenkin Pohjanmaa on minulle vierasta - tosin kiehtovaa - aluetta, joten ruotsinkielinen Pohjanmaa vasta eksoottista onkin. Eräs turkulainen ruotsinkielinen osallistuja kommentoi, että hänestä kirjan ruotsinmurre oli ihanan värikästä, koska Turussa puhuttava suomenruotsi on kuulemma aika valjua. Suomennoksen taas arvioitiin noudattavan murreruotsia vain melko viitteellisesti.

Lisäksi puhuttiin paljon siitä, onko Pietarsaaren alue rikasta vai köyhää ja miten muuttuvat taloustilanteet ovat historian kuluessa vaikuttanut alueen asukkaisiin. Sund vielä huomautti, että hän ei missään vaiheessa kirjaa mainitse tapahtumapaikkaa nimeltä, mutta kuulemma kaikille on silti päivänselvää, että kirja sijoittuu Pietarsaareen. Aluetta on leimannut ajoittainen voimakas väestönkasvu, joka on johtanut milloin väkivaltaisuuksiin, milloin maastamuuttoon. Teollistumisen aikana kaupunkiin muutti sankoin joukon suomenkielisiä työläisiä Pohjanmaan Järviseudulta. Alueella on seurattu tiiviisti Ruotsin tiedotusvälineitä ja joskus Tukholma on tuntunut läheisemmältä kuin Helsinki.

Olen miettinyt, että voisin joskus haastaa ruotsintaitoani hieman lisää ja lukea jonkin suomenruotsalaisen romaanin alkukielellään eli ruotsiksi. Ehkäpä tohdin aloittaa vaikka jostakin Lars Sundin kirjasta? Kolme sisarta ja yksi kertoja tulee blogiini joskus marraskuun aikana ja kuitenkin ihan suomennoksena luettuna.

Olen näköjään edellisen kerran lukenut Lars Sundia joskus tosi kauan sitten, kun blogiin asti ei yhtään hänen kirjaansa ole vielä päässyt. Melko niukanlaisesti Sund-bloggauksia löytyi muutenkin, mutta kurkatkaapa odotellessanne vaikka Marjiksen bloggaus Sundin Onnellinen pieni saari -kirjasta.

Ps. Eräästä tämän postauksen kuvasta löytyy photoshoppausta. Kuka keksii mistä on kyse?

Lars Sund -lukupiiri Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2014

Ensi viikon lauantaina olen Helsingin Kirjamessuilla Lars Sund -lukupiirin bloggaajana. Viimevuotiseen tapaan tänäkin vuonna messuilla järjestetään useita lukupiirejä, joihin voi ilmoittautua täällä.

Messumenoja riittää muutenkin, sillä olen Lukulampun tiimoilta monessa mukana messuilla. Kannattaa kurkata messujen menovinkkejä Lukulampusta ensi viikolla. :)

Lars Sund. Kuva: Cata Portin / Schildts & Söderströms.

Lars Sundin kirjat ovat kokemukseni mukaan varsin sympaattisia, joten uusin kirja Kolme sisarta ja yksi kertoja on toivottavasti antoisa lukukokemus.

Kansi: Schildts & Söderströms.

Otan kaksikielisen lukupiirin positiivisena haasteena, sillä kouluruotsini on hieman päässyt ruostumaan, joten toivottavasti lukupiirin keskustelu auttaa verryttelemään kielitaitoa.
Olen lukenut Sundin Siklaxista kertovia romaaneja joskus, mutta Kolme sisarta ja yksi kertoja sijoittuu teatterin maailmaan vuoteen 1948. Odotan pula-ajan tunnelmaa, maagisen realismin säväyksiä ja kaikkitietävää kertojaa, mutta saa nähdä mitkä näistä toteutuvat...

Tämä lukupiiri pidetään lauantaina 25.10.14 klo 16.00 Messukeskuksen auditoriossa.

Blogistanian parhaat palkittiin tänään

Tänään oli ilo luovuttaa kukat ja kunniakirjat vuoden 2013 Blogistanian Finlandian, Globalian, Kuopuksen ja Tiedon  voittajille. Kukitus pidettiin Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa. Kirjasfäärin Taika haastatteli voittajia.

Haruki Murakamia edusti suomentaja Aleksi Milonoff ja tietokirjailija Tuula Karjalaista puolestaan kustannuspäällikkö Markku Aalto. Ville Tietäväinen edusti itseään ja tytärtään Aino Tietäväistä. Pauliina Rauhala palkittiin hieman Blogistanian Finlandian jälkeen myös Kiitos kirjasta -palkinnolla.

Täältä löytyy linkkilista äänestystuloksiin. Kiitos vielä kerran upealle tekijäjoukolle hienoista kirjoista!

Luonnon laki Kirjamessujen lukupiirissä

Helsingin Kirjamessuilla järjestettiin ensimmäistä kertaa lukupiiritilaisuuksia. Kirjailija, kustantantajan edustaja, keskustelun avaajalukupiiri, kirjabloggaaja ja yleisö puivat lukupiireissä syksyn uutuuskirjoja. Minä osallistuin kutsubloggaajana Kari Hotakaisen Luonnon lakia käsittelevään lukupiiriin tänään aamupäivällä.

Luonnon lain kustantaja Touko Siltala toimi puheenjohtajana ja hyvin toimikin - puheenvuoroja jaettiin tarkasti ja tasapuolisesti. Salin edessä keskustelun avaajana istui Kirsin Book Club -niminen lukupiiri. Yleisö oli varsin naisvoittoista, mutta eräs osallistuva mies kommentoi Kari Hotakaiselle, että "kyllä sinun lukijoissasi on äijiä paljon enemmän kuin tämän salin osallistujien joukossa".

Tilaisuus käynnistyi kenties hieman varovaisen alkutunnustelun merkeissä puolin ja toisin, mutta pian keskustelu suorastaan ryöpsähti. Eräs rouva pohdiskeli kirjassa kuvattua mieskunnon palautumista onnettomuudesta toipumisen jälkeen, mutta Hotakainen hyväntuulisesti kieltäytyi kertomasta omakohtaisia kokemuksiaan aiheesta. Ylipäätään Hotakainen muistutti, että Luonnon lakia ei pitäisi tarvita tulkita kirjailijalähtöisesti. Hän kertoi halunneensa kirjoittaa kirjan, josta voi nauttia täysipainoisesti ilman, että tietäisi kirjailijasta yhtikäs mitään.

Lukupiirin osallistujat kiittelivät kaunista kieltä, yhteiskunnallista sanomaa ja uskottavia henkilöhahmoja. Myös kriittisiä äänenpainoja nousi ja havainnoista keskusteltiin rakentavasti. Todella mielenkiintoista oli parinkin yleisön edustajan huomautukset Luonnon lain kursiivilla kirjoitetuista jaksoista. Jotkut kokivat niiden vaikeuttavan lukemista, kun meni jonkun aikaa ennen kuin selvisi, kuka on kursiivijaksojen kertojahahmo. Eräs osallistuja ehdotti, että kursiivin voisi välillä kallistaa eri suuntaan, niin  olisi helpompaa erottaa kursiivikertojat toisistaan. Toinen ehdotti reippaammin, että kustantaja lopettaisi kursiivin käyttämisen kokonaan eikä kiusaisi sillä lukijoita. Kolmas taas kertoi lukeneensa kirjan päätteeksi kursiivijaksot yhteen putkeen ja löytäneensä sillä tavalla kirjan sisältä toisen kirjan.

Itse otin puheeksi Badun hahmon ja päälleliimatun tunteen, joka lukiessa jäi. Tästä tulikin hyviä vastapalloja, jotka antoivat paljon pohtimista. Hotakainen itse perusteli Badua sillä, että hän pitää siitä, kun kirjassa on joku ulkopuolelta tuleva hahmo, joka näkee asiat toisin kuin kirjan muut hahmot. Lisäksi hän oli halunnut kuvata Badun kautta perheettömän ihmisen kokemusta perheen etsimisestä. Eräs yleisön edustaja oli itse viettänyt paljon aikaa Afrikassa ja koki, että Badu oli uskottava muun muassa siksi, että hän kunnioitti Väinöä, koska tämä oli vanha mies.

Yleisön joukossa istui myös Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki, joka kommentoi kirjassa esiintyvää mainintaa "nappia painamalla" toimivasta pyörätuolista. Hänen mukaansa mikään tuolimalli ei toimi nappia painamalla, vaan kaikkien hänen tuntemiaan tuoleja ohjataan "joystickillä". Muuten Mahlamäki kiitteli kovasti kirjan kuvausta vammautumisesta ja toivoi myös eduskunnan päättäjien lukevan kirjan.

Hotakainen itse kommentoi, että painavasta aiheesta ei kannata kirjoittaa painavasti, vaan tyylin pitää pysyä kevyenä. Hän totesi, että "hieman provosoivasti voi sanoa, että Dostojevski on lempiviihdekirjailijani". Tätä hän perusteli Dostojevskin tavalla kertoa yhteiskunnallisista asioista ristiriitaisten henkilöhahmojen kautta. Nyky-Suomessakaan sellainen romaani ei toimisi, jossa puhuteltaisiin kuntapäättäjiä suoraan, vaan yhteiskunnallisista asioista on hänen mukaansa tehokkaampaa kertoa samastuttavien ihmiskohtaloiden kautta.

Lisäksi yleisöstä kuultiin muun muassa kiitosta uskottavasta sairaanhoitajan työn kuvaamisesta, ihmettelyä Miran raskauden kestosta ja huomio siitä, miten Hotakaisen kolmessa viimeisessä kirjassa päähenkilöllä on ollut metalliaiheinen nimi. Kuultiin myös, miten Hotakaisen kirjoja lukee "vedet silmissä" ja kysymys, kuinka voisi oppia kirjoittamaan yhtä hyvää suomea. Tähän Hotakainen vastasi, että kannattaa lukea eri tekstilajeja monipuolisesti, korkeakirjallisista teoksista kehnoihin lehtiin asti. Kirjailija totesi kauniisti, että "suomen kieli on mulle ainoa pelastusrengas tässä maailmassa".

Vaikka lukupiirille oli varattu aikaa puolitoista tuntia, tuntui siltä että tällä porukalla keskustelu olisi helposti jatkunut toisen mokoman verran. Sen verran ehdin järjestävän tahon kommentteja kuulla, että kahdesti päivässä pidetyt messulukupiirit vaikuttivat aika onnistuneilta tapahtumilta. Saa nähdä, vakiintuvatko lukupiirit osaksi messuohjelmaa.

Vielä ehtii ilmoittautua Kirjamessujen lukupiireihin!

Vinkkasin jo aiemmin, että osallistun Helsingin Kirjamessujen lukupiiriin. Tehtäväni on tehdä juttu Kari Hotakaisen Luonnon lakia käsittelevästä lukupiiristä. Nyt on tiedossa myös astetta vaativamman edustustehtävän aikataulut, eli Kirjamessuilla voi tavata bloggaajia Sports Bar -ravintolassa. Lukupiirien aikataulu ja ohjelma löytyy täältä ja messuthan järjestetään 24.-27.10.

Kuva: Suomen Messut Oy

Viime aikoina blogimainossäännöt ovat taas olleet otsikoissa ja Kuluttajavirasto ilmeisesti aikoo jonkinlaisen kannanoton julkaista lähitulevaisuudessa. Ohjetta odotellessa ilmoitankin, että lukupiiritehtävän vuoksi Kirjamessujen järjestäjä on lähettänyt minulle Luonnon lain arvostelukappaleena ja nipun kirjamessulippuja. Minulle pitäisi olla tulossa myös pressikortti, jolla pääsee messujen pressitilaan. Epäilen siellä tarjoiltavan ainakin kahvia, kenties jotain syötävääkin!

Turun kaupunginkirjaston kellarissa ja kirjamessuilla

Tänään on viimeinen päivä ehtiä Turun kansainvälisille kirjamessuille, joten Varsinais-Suomen suunnalla asuvien kannattaa liikahtaa kohti Turun Messu- ja Kongressikeskusta. Retkeilin messuille eilen ja mukavaa olikin tällä neitsytmatkallani - en ole aiemmin käynyt Turun kirjamessuilla, mutta saatanpa harkita lähteväni toisenkin kerran! Messujen pääteemoina ovat Yhdysvallat ja Somero.

Turun kaupunginkirjaston hieno pihalehmä.

Turun kaupunginkirjastossa työskentelevä Erjan lukupäiväkirjan Erja oli järjestänyt aamupäivälle bloggaajaohjelmaa. Lukulampun valossa -hanke esittäytyi ja kirjastolaiset johdattivat bloggaajaryhmän Aurian kellariin tutustumaan kirjaston vanhimpaan aineistoon ja kummituskierrokselle varastokirjaston sokkeloihin.

Kellariin roudattu historiallisen aineisto kaipaa kuulemma edelleen järjestämisestä, mutta kirjaston resurssitilanteesta johtuen äkillistä muutosta ei ole luvassa. Oli kuitenkin todella viehättävää tutkailla ja ihastella aineistoa. Löysin muun muassa kaksi erilaista kappaletta 1850-luvulla painettua Charles Dickensin Bleak Housea - minulla on Bleak House (Kolea talo) kesken Kindlessä "metrokirjana", joten oli hauska fiilis etsiä 1850-luvun kirjasta se kohta, joka minulla on Kindlessä menossa. Lisäksi kurkkasin 1930-luvulla painettua Kajaanin kaupungin historiaa, josta löytyikin tieto että kotijokeni Kiehimänjoen varrella on asunut Karppisia jo 1500-luvulla, terveisiä vaan naapuriin!

Kuten kuvista näkyy, osa aineistosta oli hieman rähjäisemmässä kunnossa...

...mutta osa viimeisen päälle hienossa.

Kirjastokierroksen jälkeen messut kutsuivat. Olin ruksaillut ohjelmalehtisestä etukäteen kaikkea kiinnostavaa, mutta olin jo varautunut siihen että messutungoksessa suunnitelmat menevät helposti uusiksi. Ensin kiersin messujen myyntiosastoalueen, mukaan tarttui Pentti Saarikosken Aika Prahassa täydentämään maltillisesti kartuttamaani Saarikoski-kokoelmaa. Hyväkuntoinen toisen painoksen nide maksoi kahdeksan euroa. Vaikka myyntiosasto oli hallittavissa olevan kokoinen, iskee messutungoksessa helposti väsy, joten suuntasin kokoustiloissa järjestettyjä ohjelmanumeroja kuuntelemaan.

Tietokirjailija ja Yhdysvaltain suurlähettilään puoliso Cody Douglas Oreck.

Livahdin takaovesta mukaan Role of women in literature -paneelikeskusteluun, jota tähditti Yhdysvaltain suurlähettilään puoliso Cody Douglas Oreck. Hän on kirjoittanut suomalaisarkkitehtuuria tarkastelevan kirjan Storybook Helsinki and beyond. Mukana keskustelemassa olivat yhdysvaltalainen Lynn Nottage, suomalaisia edusti Leena Parkkinen. Juha Itkonen isännöi keskustelua.

Sekä Douglas Oreck että Nottage olivat harjaantuneita, eläväisiä ja kiinnostavia keskustelijoita, mutta Parkkinen ja Itkonen olisivat voineet hieman skarpata. Parkkinen oli enimmäkseen hiljaa ja Itkosen kysymykset muuttuivat loppua kohti melko laiskoiksi, tyyliin "kerro suosikkinaiskirjailijasi/mieskirjailijasi". Ja kun keskustelukielenä on englanti, toivoisin suomalaisten muistavan, että englanniksi olisi hyvä käyttää voimakasta, elävää intonaatiota. Monotonisen tasapaksu polotus kuulostaa kovin ankealta. Tiedän, että suomalaisia moititaan liiasta itseruoskinnasta vieraiden kielien puhumisessa enkä halua julistaa mitään kansallista häpeää Itkosen ja Parkkisen esiintymisen vuoksi. Toivoisin silti kaikkien muistavan, että kun esiinnytään englanniksi, täytyy hieman panostaa puheen eläväisyyteen, vaikka suomeksi suomalaisten kesken sellainen eleetön mumeltaminen onkin ihan normaalia.

Professori Timo Soikkanen.

Lisäannoksen tiukkaa historia-asiaa sain seuraavan luennoitsijan puheenvuorosta. Turun yliopiston professori Timo Soikkanen veti tehokkaasti vajaan puolen tunnin luennon aiheesta "Vuoden 1863 kieliasetuksesta Turun Yliopiston ja Åbo Akademin syntyyn". Mukavalla turkulaisnuotilla esitelmöidyn historiakatsauksen pääviesti oli, että kyseisten yliopistojen syntyyn ei suinkaan vaikuttanut ainoastaan 1800-luvun lopun kieliriidat, vaan myös halu toimia Suomen venäläistämistä vastaan. Hieman kuitenkin harmitti, kun järjestäjä tiivisti esityksen loppupäätä aikataulujen vuoksi. Ei ole esiintyjän vika, jos järjestäjän ilmoittamat aikataulut mättävät - Soikkanen pääsi aloittamaan vasta ohjelmaan merkittyä aikaa myöhemmin ja olisin mielelläni kuullut kaiken, mitä hän oli esitykseensä valmistellut.

Tämän jälkeen menin kuuntelemaan Mikko Perkoilan Mononen-Mustapää -konsettia. Unto Mononen on hieno säveltäjä ja minulle oli uutta tietoa, että hän sävelsi myös P. Mustapään runoja. Musiikki oli tosi kaunista, levyn voi ostaa netistä tai kuunnella Spotifyn kautta. Esitys oli osa messujen Somero-teemaa, olihan Mononen somerolainen.

Kirjabloggaaja, kustannustoimittaja ja tietokirjailija Katja Jalkanen.

Sokerina pohjalla olikin kirjabloggaaja-asiaa. Katja Jalkanen ja Hanna Pudas esittelivät Rivien välissä -kirjablogikirjaa hauskasti toisiaan haastattelemalla. Hannaa ja Katjaa pääsee kuuntelemaan myös Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. He esiintyvät Aino-lavalla klo 11.30 yhdessä Suvi Aholan kanssa, ohjelmanumeron nimi on "Jaetun lukemisen ilo". Lisäksi Ylen Kultakuume-ohjelmassa on messuilla tehty Katjan haastattelu.

Kirjabloggaajat Minna Vuo-Cho ja Hanna "Morre" Matilainen sekä Into-kustantamon Mika Rönkkö ja Like-kustantamon Nora Varjama.

Tämän jälkeen alkoi Kirjasfääri-blogin Taikan koordinoima Suuri bloggaajatapaaminen, johon oli kutsuttu myös kustantamojen väkeä keskustelemaan kirjablogeista. Paneelikeskusteluun osallistuivat kuvassa näkyvien henkilöiden lisäksi myös Kirsin kirjanurkan Kirsi ja Taika itse. Lähdin hieman kesken kaiken pois, sillä menin messujen viimeisen tunnin ajaksi ruokamessujen osastolla.

Ruokamessuilta mukaan tarttui muun muassa kätevän oloinen keraaminen raastin, lakupussi, voisarvia ja riisipiirakoita, joten kaiken kaikkiaan messupäivä oli onnistunut. Helsingistä Turkuun pääsee junalla kahdessa tunnissa, joten kyllä kannatti herätä puoli kuudelta lauantaina näin hyvän kirjapäivän vuoksi. :)