Ruotsalaiset valloittajat perustivat Hämeen linnan 1200-luvun loppupuolella ja 1500-luvun puoliväliin tultaessa 1300-luvun lopun harmaakivisestä leirikastellista oli kasvanut vaikuttava tiililinna, joka oli Hämeen hallinnollinen ja taloudellinen keskus.
Näin tutkija Anna-Maria Vilkuna esittelee Hämeen linnan teoksessaan Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Vilkuna väitteli tohtoriksi tällä Suomen historian tutkimuksellaan Jyväskylän yliopistossa vuonna 1998.
Joskus on hauskaa lukea peräkkäin kirjoja, jotka sijoittuvat samaan miljööseen tai joissa on muita yhdistäviä tekijöitä. Minun alkuvuoteni on vierähtänyt Hämeen linnan ja Hattulan Pyhän Ristin kirkon tienoilla. Kaari Utrion Vanajan Joanna, Anneli Kannon Rottien pyhimys ja Vilkunan tutkimus kuvaavat hämäläistä historiaa.
Hämäläiset mahtimiehet eivät pidä linnanherraa johtajanaan
Varhaisimpaan ajankohtaan sijoittuu Vanajan Joanna, joka on ilmestynyt vuonna 1991. Kirja sijoittuu vuosiin 1377-1380. Utriolle ominaiseen tyyliin kirja liikkuu laajalla maantieteellisellä alueella. Suomen lisäksi kirjan tapahtumia sijoitetaan Ruotsiin ja Latviaan. Nimihenkilö Joanna on kotoisin Hämeen sydämestä ja keskeiset tapahtumat sijoittuvat Hämeen linnan maisemiin. Myös Pyhän Ristin kirkkoon on sijoitettu kirjan merkityksellisiä tapahtumia.
| Lähde: Google Maps. |
Merkitsin Google Mapsin karttaan sekä Pyhän Ristin kirkon että Hämeen linnan ja parhaat arvaukseni kirjan kolmesta keskeisestä hämäläiskartanosta. Joannan lapsuudenkodin, Vanajan Herttualan, kuvataan sijaisevan harjun eteläjuurella, lähellä Hiidenjoen suuta ja lähellä lampea. Tällainen paikka näkyy kartassa Ylänneentien kohdalla. Kauttuan kartanon taas kuvataan sijaitsevan Hauhonselän rannalla, järveen pistävän niemen kärjessä. Kirjassa Kauttuaan matkustavat henkilöt liikkuvat pohjoisrantaa kiertävää lahtea pitkin. Tätä kuvausta vastaa Hyömäenraitilla merkitty kohta. Monittulan kartanosta mainitaan, että se sijaitsee Vanajaveden rannalla ja kun Monittulasta lähtee Kauttuaa kohti, on lähellä Pälkäneen tie. Kartassa näkyvä Retulansaarentie on eräs vaihtoehto kirjassa kuvattuun sijaintiin. Nykyään tietä pitkin pääsisi Retulansaareen asti, mutta ehkä 1300-luvulla Monittulaa ei olisi rakennettu saareen. Matka mantereelta saareen on ollut myös nykyistä pitempi. Vuosisatoja jatkuneen maannousun vuoksi mantereen ja saaren välimatka on pienentynyt nykyiseen mittaansa.
Kirjassa linnanherrana hallitsee Magnus Kasi ja hänen vaimonsa on ruotsalainen Sparre-aatelissuvun tytär Benedikta Bengtsdotter. Magnus Kasi kuvataan merkkimieheksi, mutta samaan aikaan hämäläisten mahtikartanoiden valtiaat hallitsevat laajalti omia alueitaan, eivätkä laske itseään Hämeen linnan alamaisiksi.
Hattulan kirkkoherraa Utrio kuvaa näin:
Hattulan kirkkoherra Johannes Erici oleskeli mielellään kirkossaan messujen ja toimitusten välilläkin. Ei niin, ettei hänen pappilansa olisi ollut komea ja arvollinen Itämaan pyhimmän kirkon curatuksen asuinsijaksi. Mutta tiilikirkko oli sentään toista kuin hirsipappila.
- - -
Kaiken kaikkiaan Johannes Erici oli tyytyväinen sekä kirkkoonsa että omaan asemaansa. Hän oli alunperin päässyt Hattulaan viransijaiseksi - Hattulaan päästiin, ei jouduttu: se oli yksin Itämaan halutuimpia seurakuntia.
Hattulan Pyhän Ristin kirkon arvellaan olevan 1400-luvulta peräisin, joten muutaman vuosikymmenen verran etumatkaa Utrio romaanissaan on kirkon rakentamiselle antanut. Kirjan koristelun kuvataan olevan vielä vaatimatonta: Johannes Erici suunnittelee "karkeiden rumien puuveistosten" vaihtamista parempiin, kunhan löytäisi rahoittajan.
Kirjana Vanajan Joanna on vetävä historiallinen viihderomaani, kypsää Utriota: keskiaika herää eloon lukijan silmien edessä, kaunis ja ylhäinen Joanna joutuu kasvamaan elämän mullistusten myötä ja pakahduttavan komea Ulf Acer taistelee rakkautensa puolesta. Edellisestä lukukerrasta oli melkoisen pitkä aika, joten olin jo ehtinyt unohtaa suuren osan kirjan tapahtumista. Nyt lukiessani hieman yllätyin siitä, että oikeastaan päähenkilö onkin Ulf eikä Joanna, sillä huomattava osa kirjasta etenee hänen näkökulmastaan.
Ennennäkemätön uusi ihme, kuva, lyö hattulalaiset ällikällä
Anneli Kannon Rottien pyhimys ilmestyi viime vuonna ja siitä tuli kehuttu ja puhuttu hitti. Tämä ilmeisesti yllätti jopa kirjailijan itsensä. Minulle Rottien pyhimys oli neljäs lukemani Kannon kirja. Kun luin Pyövelin, osasin kyllä arvostaa Kannon taitavuutta, mutta kun pari vuotta myöhemmin luin Veriruusut, olin puulla päähän lyöty. Veriruusut on jäänyt mieleen yhtenä viime vuosien tärkeimmistä lukuelämyksistä.
Rottien pyhimys sijoittuu 1500-luvun alkuun ja se kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon kuvien maalaamisesta. Kirjassa linnanherrana hallitsee Åke Tott, joka kuoli vuonna 1520. Hattulan kirkkoherra Petrus Herckepaeus ja kirkkoväärti Klemetti Mikonpoika ihailevat ja pokkuroivat linnanherraa ja hänen vaimoaan Märta Bengtsdotteria. Koska linnanherra ja -rouva maksavat maalauksista huomattavasti, heidät myös ikuistetaan kirkon seinälle. Maalariryhmä Andreas Pictor, Martinus ja vantti Vilppu saavat täydennystä Herniäisten tiilimestarin holhokkina kasvaneesta Pelliinasta.
Petrus Herckepaeus ei ole läheskään yhtä ihastunut Hattulan kirkkoherran viran saamisesta kuin Utrion Johannes Erici:
Toisin oli Härkäpään Pekan, jonka suku oli oppimattomia turpeentonkijoita. Varoja isällä oli, mutta korkeita tuttavuuksia ei. Käteen jäi vain Hattula. Se oli ainoa pitäjä, jonne hänellä oli suhteita, vaikka hän ei suinkaan olisi halunnut sinne mennä eivätkä Hattulan isännät ja emännät tahtoneet papikseen Härkäpään kutaletta, mutta tuomiokapituli ja piispa päättivät toisin.
Kanto kuvaa hersyvästi - rakkaudella ja pisteliäästi - maalausprojektin etenemistä. Ahneus, vallanhimo, vahingonilo, kateus ja ennakkoluuloisuus kukoistavat. Uusi ja ennennäkemätön ihme, kuva, tekee kuitenkin vaikutuksen kaikkiin. Katselijoista tuntuu käsittämättömältä, että ihmisen voi siirtää seinälle kuvaksi.
Kirjan ydintapahtumat sijoittuvat kirkon ja Hämeen linnan välimaastoon. Välimatka taitetaan monta kertaa edestakaisin, milloin ratsain, milloin härkävankkurien kyydissä, milloin kävellen.
Neljästä lusikallisesta kaalinsiemeniä saatiin viisi lästiä ja kolme tynnyriä satoa vuonna 1557
Nappasin kirjaston paikallishistoriahyllyltä Kruunun taloudenpidon Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Suomalaisista keskiaikaisista linnoista kiinnostuneille tämä on mainio tietopaketti, jota ei kylläkään välttämättä kannata yrittää lukea kannesta kanteen yhdellä istumalla. Itse lueskelin kirjan silmäily- ja selailutekniikalla. Kirjassa on paljon hyviä karttoja ja tarkkoja tilastoja ja taulukoita, joista tieto kaalisadostakin on peräisin.
Vilkunan tutkimalla ajanjaksolla Hämeen linnan johtajien asema on juuri muuttunut. Kuningas Kustaa Vaasa uudisti hallintoa ja kuninkaan valta kasvoi. Linnanherrojen sijaan linnoja johti vouti, jonka velvollisuuksiin kuului tarkka taloudellinen raportointi. Hallintomalli on tuttu nykyajan yrityksistä: yksiköillä on oma budjettinsa, jonka toteutumista valvotaan ja seurataan konsernikeskuksesta. Hämeen linnan tilit ovat säilyneet arkistoissa ja ne muodostavat Vilkunan tutkimuksen keskeiset lähteet.
Bongailin kiinnostuneena naisten nimiä ja ammatteja. Kirjassa mainitaan mm. Kerttu leipuri, Margareta fatabuuriemäntä ja Valpuri kehrääjä. Linna on ollut merkittävä työllistäjä ja esimerkiksi tekstiilitöitä on tuotettu melkoisia määriä.
Tässä kirjassa Pyhän Ristin kirkko ei näyttele merkittävää roolia, mutta muuten Hattula mainitaan usein. Hattulan Hurttalassa, aivan Pyhän Ristin kirkon juurella, on sijainnut Juho Juhonpojan talonpoikaistila, joka on ollut Hämeen kolmen suurimman talonpoikaistilan joukossa 1580-luvulla. Tilan tuotto tuolloin oli 20 tynnyrinalaa eli noin 10 hehtaaria. Samoissa maisemissa viljellään edelleen - lieneekö joku alueen nykyisistä maanviljelijöistä Juho Juhonpojan jälkeläinen?
Kirja on niin täynnä tietoa, että historiasta kiinnostuneiden kannattaa hankkia tämä omaan hyllyyn. Tuoretta painosta ei vaikuta olevan saatavilla, mutta käytettynä kirjaa näkyy olevan jonkin verran myynnissä.