Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kunnas Mauri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kunnas Mauri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. marraskuuta 2012

Mauri Kunnas: Piitles

Mauri Kunnaksen Piitlesiä odotin luettavaksi jo syksyn kirjatärppilistaa väsätessä. Huhut Kunnaksen Beatles-sarjakuvasta olivat sarjakuvaharrastajien keskuudessa muuttuneet  jo lähes urbaanilegendaksi, mutta vihdoin tänä syksynä teos näki päivänvalon. Pitkä projekti Piitles on Kunnakselle ollutkin, taustoihin voi perehtyä vaikka Ylen haastattelussa.

Kuva: Otava.
Piitles on hyvin dokumentaarinen sarjakuva. Kunnas elävöittää pikkutarkasti 1950- ja 1960-lukujen Liverpoolin ja Hampurin. Dokumentaarinen ote näkyy myös sarjakuvan rakenteessa: mukana on alaviitteita ja täsmennyksiä. Jos Piitles olisi toteutettu enemmän fiktion ehdoilla, olisi se varmasti vaikuttanut käsikirjoitukseen. Nyt koin kirjan lopetuksen hieman antikliimaksiksi, vaikka siinä tavallaan huipentuma olikin. Mutta Kunnas ei ole lähtenyt dramatisoimaan tarinaa liikaa, joten loppu on valitun tyylilajin mukainen.

Onneksi yksityiskohtien paljous ja tarkka dokumentointi eivät kuitenkaan tee lukemista töksähtelevää. Piitles on erinomaisen viihdyttävää ja hauskaa luettavaa, jonka ääressä ulvoin naurusta monet kerrat. Elämäkertamaisen luonteensa vuoksi se pisti minut kuitenkin myös miettimään nykyistä musiikkiteollisuutta ja viihdemusiikin tuotannon yhtäläisyyksiä ja eroja Beatlesien aikaan verrattuna.

Ja kukapa olisi voinut välttyä Beatlesin tuotantoon tutustumiselta? Minä muistan jo ala-asteen laulukirjasta Yesterdayn, ja joskus 1990-luvulla muistan kuulleeni radiosta sarjaa, jossa käytiin läpi Beatlesien vaiheita. Maailmanmenestyksen huuma jäi sarjasta mieleen, mutta sen erityisemmin en ole Beatleseihin perehtynyt.

Vaan Mauri Kunnas selvästikin on. Piitles alkaa John Lennonin lapsuudesta ja päättyy bändin ensimmäiseen viralliseen levytykseen. Väliin mahtuvat villit nuoruusvuodet Hampurissa keikkaorkesterina, kuten myös sitkeä pakertaminen Liverpoolin pikkulavoilla.


Itse asiassa Piitlesit ovat ensimmäisen kerran esiintyneet jo Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvassa. Nyrok Cityn meininki on Piitles-albumissa jo hieman pehmentynyt, mutta hulvatonta huumoria riittää silti. Kunnas piirtää helliä mutta taitavia karikatyyrejä ja upottaa ruudut täyteen pieniä huvittavia yksityiskohtia. Myös suosikkialbumistani Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus on päässyt mukaan pieniä juttuja - ainakin kerubisivurooleissa esiintyvät Jagge Migreeni ja Kiith Nielurisat...


Koska en mikään Beatles-asiantuntija ole, oli albumissa aika paljon yllätyksiä. John Lennonin kepposteleva luonne oli eräs näistä - Lennonilla kun on eräänlaisen filosofisen älykön jälkimaine... Samoin Hampurissa vietetyt jaksot olivat hurjia! Beatlesin edelläkävijyys käy ilmi vaikkapa siinä, miten Kunnas kuvaa nuorten kaverusten, Johnin ja Paulin, biisintekoa. Kappaleiden tekeminen itse oli jotain erikoista, sillä tavallisesti bändit nappasivat keikkarepertuaariinsa amerikkalaiset hitit sitä mukaan kun ne Britannian saavuttivat.

Piitles valottaa populaarimusiikin historiaa mielenkiintoisesti. 1960-luvulla levyttäminen oli näköjään sen verran vaativaa ja kallista puuhaa, ettei bändejä noin vaan päästetty studioon. Beatlesin ja sen eri esiasteiden kokoonpanoilla oli takana jo vuosien keikkarutiini ennen ensimmäisen levyn tekoa! Myös musiikkirintaman paikallisuus kiinnosti: Liverpoolissa vaikuttaa olleen todella aktiivinen bändikulttuuri, mutta kovin kauas Liverpoolin ulkopuolelle kuuluisuus ei kantanut. Nykyään kummatkin asiat ovat muuttuneet lähes päinvastaisiksi: musiikin tallentaminen on helppoa ja halpaa ja populaarimusiikin ilmiöt muuttuvat hyvin äkkiä globaaleiksi.

Piitlesin kruunaa Kunnaksen tapa panna kaikki hahmot replikoimaan tymäkkää tyrvääläismurretta. Lisäksi englanninkieliset laululyriikat on translitteroitu suomalaisittain: "Ouzii, tö wei ju kis..." Jatkolukemiseksi voisi sopia Marko Vesterbackan kirja Kunnaxen kiäli.

Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla on paljon keskustelua Piitlesistä - muun muassa siitä, miksi albumi on tekstattu koneellisesti. Kun tiesin konetekstauksesta ennen albumin lukemista, en voinut olla kiinnittämättä siihen huomiota. Albumissa on monella sivulla aika paljon tekstiä, joten kenties fonttiin on päädytty selkeyden tai helppouden vuoksi, mutta pitäisin silti käsintekstauksesta enemmän. Pieni moite siitäkin, että albumi on täysin epäloogisesti luokiteltu Otavalla lasten ja nuorten kirjojen alle.

Piitlesissä ei ole mukana minkäänlaista kirjallisuusluetteloa, mutta minulla ainakin heräsi kiinnostus saada vinkkejä hyvistä Beatles-kirjoista. Saa antaa vinkkejä!

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Mauri Kunnas: Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus

Uusimmassa Talouselämässä oli hyvä juttu Mauri Kunnaksesta. Kunnas oli päässyt kanteenkin, taatusti raflaavalla otsikolla. "Menestyskirjailija Mauri Kunnas: 'Minulla on kova halu myydä.'" Mahtavaa! Virkistävän erilainen lähestymistapa kirjailijoiden taloudelliseen tilanteeseen. Yleensähän aiheesta kirjoitetaan lähinnä siten, että kerrotaan kuinka vaikea apurahoja on saada ja kuinka epäoikeudenmukaiseksi apurahapolitiikka koetaan, tai että kuinka vähän kirjoja myydään. Ainoastaan Arto Paasilinnan sauna- ja sakkojutuissa käsitellään kirjailijoiden raha-asioita muultakin kannalta. Ja se, että joku sanoo ääneen haluavansa myydä jotain, saatikka vielä omia kirjojaan, on jotain niin tavatonta että oikein hymyilytti. Hienoa!

Mutta tottahan se on, että vain muutama ihminen Suomessa todella elättää itsensä kirjojensa myynnillä. Mauri Kunnas on jutun perusteella onnistunut tässä parhaiten. Nostan jutun innoittamana blogiini erään Kunnaksen helmen, jonka tässä päivänä muutamana luin ties kuinka monennennen kerran uusiksi.

Olen lukenut Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus -sarjakuvan ensimmäisen kerran ehkä 1990-luvun lopulla, sillä muistikuvani tuovat mieleen Joensuun kirjaston, ja asuin tuolloin Joensuusa. Kirjasta on tullut minulle (ja netin kommenttien perusteella monelle muullekin) eräänlainen kestohitti, sillä säännöllisen epäsäännöllisesti pitää hakea se kirjastosta ja lukea ja nauraa ääneen. Joka kerta naurattaa vielä vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Kirjasto on ainoa tapa minulle päästä lukemaan tätä, sillä vuonna 1995 ilmestynyttä albumia ei saa enää mistään. Albumi on loppuunmyyty, divareista tai nettidivareista en ole tätä löytänyt, ilmoitus Kvaak.fi -foorumin osto- ja myyntipalstalla on vetänyt vesiperän. Ilmeisesti kukaan ei halua luopua aarteestaan, jos tämän sattuu omistamaan. Arvoisa Otavan kustantamo, ettekö voisi ottaa tästä uutta painosta, mielellämme me lukijat vyöryttäisimme vielä muutaman miljaaardia euroa lisää kustantamon ja kirjailijan pankkitileille, jos pääsisimme tätä ihanaa sarjakuvaa ostamaan.

Kunnas tunnetaan parhaiten lasten kuvakirjoistaan, mutta hänellä on myös menestyksekäs ja monipuolinen sarjakuvatuotanto. Nyrok Cityt lienevät tunnetuimpia, itse olen niitä hieman lukenut, mutta tämä Mac Moose on todellinen rakkauteni. Tarina on ihanan päätön. Dekkarikirjailija Mac Moosen kotiin (itse asiassa alusvaatelaatikkoon) pakenee rokkibändi Vierivien sappikivien kitaristi Kiith Nielurisat, ja Mac tempautuu James Bondin henkiseen seikkailuun, jossa rokkarit, Lähi-idän diktaattorit ja hyväntekeväisyyskonsertin järjestäjät kohtaavat.

Päähenkilöt, Jagge Migreeni ja Kiith Nielurisat ovat itsessään jo niin hurmaavia, että pelkästään heidän tekemisiään seuraamalla viihtyy oivasti. Kunnas on niin virtuuosimainen piirtäjä, että hän taivuttelee hahmojaan täydellisen suvereenisti. Tarinan viehätysvoimassa on monta tekijää: poikamainen, suorastaan lapsellinen huumori, joka ei kuitenkaan ole aliarvioivaa vaan varsin osuvaa seikkailuhenkisyydessään, viittaukset populaarikulttuuriin ja Rolling Stonesien vääntäminen sarjakuvahahmoiksi ja vauhdikas juonen kieputus sekä lukuisat pikku yksityiskohdat. Suosittelen lämpimästi!