Mauri Kunnaksen Piitlesiä odotin luettavaksi jo syksyn kirjatärppilistaa väsätessä. Huhut Kunnaksen Beatles-sarjakuvasta olivat sarjakuvaharrastajien keskuudessa muuttuneet jo lähes urbaanilegendaksi, mutta vihdoin tänä syksynä teos näki päivänvalon. Pitkä projekti Piitles on Kunnakselle ollutkin, taustoihin voi perehtyä vaikka Ylen haastattelussa.
Piitles on hyvin dokumentaarinen sarjakuva. Kunnas elävöittää pikkutarkasti 1950- ja 1960-lukujen Liverpoolin ja Hampurin. Dokumentaarinen ote näkyy myös sarjakuvan rakenteessa: mukana on alaviitteita ja täsmennyksiä. Jos Piitles olisi toteutettu enemmän fiktion ehdoilla, olisi se varmasti vaikuttanut käsikirjoitukseen. Nyt koin kirjan lopetuksen hieman antikliimaksiksi, vaikka siinä tavallaan huipentuma olikin. Mutta Kunnas ei ole lähtenyt dramatisoimaan tarinaa liikaa, joten loppu on valitun tyylilajin mukainen.
Onneksi yksityiskohtien paljous ja tarkka dokumentointi eivät kuitenkaan tee lukemista töksähtelevää. Piitles on erinomaisen viihdyttävää ja hauskaa luettavaa, jonka ääressä ulvoin naurusta monet kerrat. Elämäkertamaisen luonteensa vuoksi se pisti minut kuitenkin myös miettimään nykyistä musiikkiteollisuutta ja viihdemusiikin tuotannon yhtäläisyyksiä ja eroja Beatlesien aikaan verrattuna.
Ja kukapa olisi voinut välttyä Beatlesin tuotantoon tutustumiselta? Minä muistan jo ala-asteen laulukirjasta Yesterdayn, ja joskus 1990-luvulla muistan kuulleeni radiosta sarjaa, jossa käytiin läpi Beatlesien vaiheita. Maailmanmenestyksen huuma jäi sarjasta mieleen, mutta sen erityisemmin en ole Beatleseihin perehtynyt.
Vaan Mauri Kunnas selvästikin on. Piitles alkaa John Lennonin lapsuudesta ja päättyy bändin ensimmäiseen viralliseen levytykseen. Väliin mahtuvat villit nuoruusvuodet Hampurissa keikkaorkesterina, kuten myös sitkeä pakertaminen Liverpoolin pikkulavoilla.
Itse asiassa Piitlesit ovat ensimmäisen kerran esiintyneet jo Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvassa. Nyrok Cityn meininki on Piitles-albumissa jo hieman pehmentynyt, mutta hulvatonta huumoria riittää silti. Kunnas piirtää helliä mutta taitavia karikatyyrejä ja upottaa ruudut täyteen pieniä huvittavia yksityiskohtia. Myös suosikkialbumistani Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus on päässyt mukaan pieniä juttuja - ainakin kerubisivurooleissa esiintyvät Jagge Migreeni ja Kiith Nielurisat...
Koska en mikään Beatles-asiantuntija ole, oli albumissa aika paljon yllätyksiä. John Lennonin kepposteleva luonne oli eräs näistä - Lennonilla kun on eräänlaisen filosofisen älykön jälkimaine... Samoin Hampurissa vietetyt jaksot olivat hurjia! Beatlesin edelläkävijyys käy ilmi vaikkapa siinä, miten Kunnas kuvaa nuorten kaverusten, Johnin ja Paulin, biisintekoa. Kappaleiden tekeminen itse oli jotain erikoista, sillä tavallisesti bändit nappasivat keikkarepertuaariinsa amerikkalaiset hitit sitä mukaan kun ne Britannian saavuttivat.
Piitles valottaa populaarimusiikin historiaa mielenkiintoisesti. 1960-luvulla levyttäminen oli näköjään sen verran vaativaa ja kallista puuhaa, ettei bändejä noin vaan päästetty studioon. Beatlesin ja sen eri esiasteiden kokoonpanoilla oli takana jo vuosien keikkarutiini ennen ensimmäisen levyn tekoa! Myös musiikkirintaman paikallisuus kiinnosti: Liverpoolissa vaikuttaa olleen todella aktiivinen bändikulttuuri, mutta kovin kauas Liverpoolin ulkopuolelle kuuluisuus ei kantanut. Nykyään kummatkin asiat ovat muuttuneet lähes päinvastaisiksi: musiikin tallentaminen on helppoa ja halpaa ja populaarimusiikin ilmiöt muuttuvat hyvin äkkiä globaaleiksi.
Piitlesin kruunaa Kunnaksen tapa panna kaikki hahmot replikoimaan tymäkkää tyrvääläismurretta. Lisäksi englanninkieliset laululyriikat on translitteroitu suomalaisittain: "Ouzii, tö wei ju kis..." Jatkolukemiseksi voisi sopia Marko Vesterbackan kirja Kunnaxen kiäli.
Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla on paljon keskustelua Piitlesistä - muun muassa siitä, miksi albumi on tekstattu koneellisesti. Kun tiesin konetekstauksesta ennen albumin lukemista, en voinut olla kiinnittämättä siihen huomiota. Albumissa on monella sivulla aika paljon tekstiä, joten kenties fonttiin on päädytty selkeyden tai helppouden vuoksi, mutta pitäisin silti käsintekstauksesta enemmän. Pieni moite siitäkin, että albumi on täysin epäloogisesti luokiteltu Otavalla lasten ja nuorten kirjojen alle.
Piitlesissä ei ole mukana minkäänlaista kirjallisuusluetteloa, mutta minulla ainakin heräsi kiinnostus saada vinkkejä hyvistä Beatles-kirjoista. Saa antaa vinkkejä!
| Kuva: Otava. |
Onneksi yksityiskohtien paljous ja tarkka dokumentointi eivät kuitenkaan tee lukemista töksähtelevää. Piitles on erinomaisen viihdyttävää ja hauskaa luettavaa, jonka ääressä ulvoin naurusta monet kerrat. Elämäkertamaisen luonteensa vuoksi se pisti minut kuitenkin myös miettimään nykyistä musiikkiteollisuutta ja viihdemusiikin tuotannon yhtäläisyyksiä ja eroja Beatlesien aikaan verrattuna.
Ja kukapa olisi voinut välttyä Beatlesin tuotantoon tutustumiselta? Minä muistan jo ala-asteen laulukirjasta Yesterdayn, ja joskus 1990-luvulla muistan kuulleeni radiosta sarjaa, jossa käytiin läpi Beatlesien vaiheita. Maailmanmenestyksen huuma jäi sarjasta mieleen, mutta sen erityisemmin en ole Beatleseihin perehtynyt.
Vaan Mauri Kunnas selvästikin on. Piitles alkaa John Lennonin lapsuudesta ja päättyy bändin ensimmäiseen viralliseen levytykseen. Väliin mahtuvat villit nuoruusvuodet Hampurissa keikkaorkesterina, kuten myös sitkeä pakertaminen Liverpoolin pikkulavoilla.
Itse asiassa Piitlesit ovat ensimmäisen kerran esiintyneet jo Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvassa. Nyrok Cityn meininki on Piitles-albumissa jo hieman pehmentynyt, mutta hulvatonta huumoria riittää silti. Kunnas piirtää helliä mutta taitavia karikatyyrejä ja upottaa ruudut täyteen pieniä huvittavia yksityiskohtia. Myös suosikkialbumistani Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus on päässyt mukaan pieniä juttuja - ainakin kerubisivurooleissa esiintyvät Jagge Migreeni ja Kiith Nielurisat...
Koska en mikään Beatles-asiantuntija ole, oli albumissa aika paljon yllätyksiä. John Lennonin kepposteleva luonne oli eräs näistä - Lennonilla kun on eräänlaisen filosofisen älykön jälkimaine... Samoin Hampurissa vietetyt jaksot olivat hurjia! Beatlesin edelläkävijyys käy ilmi vaikkapa siinä, miten Kunnas kuvaa nuorten kaverusten, Johnin ja Paulin, biisintekoa. Kappaleiden tekeminen itse oli jotain erikoista, sillä tavallisesti bändit nappasivat keikkarepertuaariinsa amerikkalaiset hitit sitä mukaan kun ne Britannian saavuttivat.
Piitles valottaa populaarimusiikin historiaa mielenkiintoisesti. 1960-luvulla levyttäminen oli näköjään sen verran vaativaa ja kallista puuhaa, ettei bändejä noin vaan päästetty studioon. Beatlesin ja sen eri esiasteiden kokoonpanoilla oli takana jo vuosien keikkarutiini ennen ensimmäisen levyn tekoa! Myös musiikkirintaman paikallisuus kiinnosti: Liverpoolissa vaikuttaa olleen todella aktiivinen bändikulttuuri, mutta kovin kauas Liverpoolin ulkopuolelle kuuluisuus ei kantanut. Nykyään kummatkin asiat ovat muuttuneet lähes päinvastaisiksi: musiikin tallentaminen on helppoa ja halpaa ja populaarimusiikin ilmiöt muuttuvat hyvin äkkiä globaaleiksi.
Piitlesin kruunaa Kunnaksen tapa panna kaikki hahmot replikoimaan tymäkkää tyrvääläismurretta. Lisäksi englanninkieliset laululyriikat on translitteroitu suomalaisittain: "Ouzii, tö wei ju kis..." Jatkolukemiseksi voisi sopia Marko Vesterbackan kirja Kunnaxen kiäli.
Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla on paljon keskustelua Piitlesistä - muun muassa siitä, miksi albumi on tekstattu koneellisesti. Kun tiesin konetekstauksesta ennen albumin lukemista, en voinut olla kiinnittämättä siihen huomiota. Albumissa on monella sivulla aika paljon tekstiä, joten kenties fonttiin on päädytty selkeyden tai helppouden vuoksi, mutta pitäisin silti käsintekstauksesta enemmän. Pieni moite siitäkin, että albumi on täysin epäloogisesti luokiteltu Otavalla lasten ja nuorten kirjojen alle.
Piitlesissä ei ole mukana minkäänlaista kirjallisuusluetteloa, mutta minulla ainakin heräsi kiinnostus saada vinkkejä hyvistä Beatles-kirjoista. Saa antaa vinkkejä!