Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeskanen M.A.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeskanen M.A.. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. helmikuuta 2012

M.A. Jeskanen: Santala

Kuva: WSOY.
M.A. Jeskasen Perkele - myytillisiä tarinoita teki minuun vaikutuksen viime keväänä. Luomiskykyinen ja tuottelias Jeskanen teki heti perään Perkeleelle itsenäisen jatko-osan, Santalan. Alaotsikkona onkin Perkele osa II, mutta kyllä Santalan voi mainiosti lukea ilman että olisi lukenut Perkelettä.

Santalassa kohtaavat kaksi merkittävää miestä. Nimihenkilö Santalasta tulee nuorena tietäjä ja noita. Hänen vastakohtansa on "Jumalan verikoira" Laurentius Hornaeus, joka haluaa polttaa Ruotsin valtakunnan noidat roviolla. Vähitellen noitajahti ulottuu myös Suomeen...

Kirja on jaettu kolmeen jaksoon, joissa kuvataan Santalan nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta. Erityisen vaikutuksen tässäkin albumissa teki sivuilta pursuava luomisvoima. Jeskanen on paitsi lahjakas, myös viitseliäs. Mahtava yhdistelmä.

Ihmishahmot ovat usein luonnosmaisiksi tyyliteltyjä, mutta Jeskanen väläyttää taitojaan eri kohteiden piirtämisessä. Kuvailmaisuun syntyy upeaa dynamiikkaa tämän ansiosta. Luminen metsä on täynnä pieniä yksityiskohtia. Eläinhahmot ovat aivan upeasti piirrettyjä. Vanhan vihtahousun ilmestymiset ovat pahimmillaan dramaattisia ja karmivia. Vaikka albumi on mustavalkoinen, tuntuu se värilliseltä. En osaa aina tunnistaa sarjakuvissa käytettyjä tekniikoita, mutta arvelen että Santalassa pehmeät harmaat varjostukset on tehty varmaan harmaalla väriliidulla tai hiilellä tai pehmeällä lyijykynällä. Santalassa on terävärajaista mustaa tussausta ja harmaan sävyjen monipuolista vaihtelua, kokonaisuus toimii upeasti.

Kuva: The Darkest Pits of Hell.
Vaan kuinkahan mones kerta onkaan - taas pitää huomattaa että WSOY:lla olisi pitänyt tehdä vielä pientä hiomista, jotta pikkuvirheet olisi saatu pois. Jeskanen tuntuu olevan synnynnäinen tarinankertoja, mutta pieniä kielivirheitä tekstiin on jäänyt. Kustannustoimittajan olisi pitänyt osata poimia ne pois ja tekstauttaa tarvittaessa osa ruuduista uudelleen. Tosin Jeskasen tekstausjälki on kehittynyt entisestään Perkeleen jälkeen ja on Santalassa niin kaunista, että jopa ne kielikömmähdykset melkein antaa anteeksi sen vuoksi...

Santala on mielenkiintoinen viritys. Suomalainen kansanperinne yhdistyy moderniin kerrontaan. Taiteilija ottaa pieniä vapauksia, mutta tunnelman puolesta albumi oikein hönkii jotain alkukantaisen suomalaista. Tarinat piruista ja noidista ja vanhat uskomukset heräävät eloon.

Toivottavasti Jeskasen sarjakuvia on myyty - ja ostettu - myös kansainväliseen levitykseen. Kyllä näitä kelpaa lukea muuallakin päin maailmaa.  Ainakin Perkele näkyy ehtineen jo toiseen painokseen, mitä voi jo itsessään pitää saavutuksena suomalaiselle taidesarjakuva-albumille.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

M.A. Jeskanen: Perkele - myytillisiä tarinoita

Kuva: WSOY.
Kirjablogeissa on ilahduttavasti alettu käsitellä yhä useammin sarjakuvia. M.A. Jeskasen albumista Perkele - myytillisiä tarinoita sain ensi vinkin Kirjainten virrasta, sittemmin albumista ovat bloganneet ainakin Erja ja marjis. Jeskasen kädenjälkeen olen tutustunut Sirkus Arkus -antologian kautta, josta kirjoitin vuonna 2007 arvion Kvaak.fi -sarjakuvafoorumille. Onkin hauska huomata, että nettiarvioillakin on merkitystä: arviotani siteerataan ainakin WSOY:n extranet-sivuilla. Muistelen jossakin toisessakin antologiassa Jeskasta lukeneeni, mutten enää saa päähäni missä.

Sinänsä Perkele - myytillisiä tarinoita onkin oiva esimerkki siitä, kenestä tulee taiteilija: siitä, joka jaksaa tehdä töitä. Hyviä sarjakuvalyhäreitä tulee vastaan aika paljon, mutta tällainen yli 200-sivuinen sarjakuvajärkäle, joka perustuu suomalaiseen folkloreen ja historiaan ja joka on toteutettu todella tyylikkäästi, vaatii jo aika paljon. Toki kirjojen kirjoittaminenkin vaatii sitkeitä perslihaksia, mutta kirjoittamiseen riittää kuitenkin näppäimistön näpytys, sarjakuvataiteilija tekee lisäksi piirrostyön. Jeskanen tuntuu olevan hyvässä vireessä, Perkeleen jatko-osa Santala löytyy jo WSOY:n sivuilta, vaikkei siitä vielä mitään tarkentavaa tietoa olekaan.

Kuva: The Darkest Pits of Hell.
Luin albumin kahdessa osassa ja pidin lukemastani. Alkusivuilla mainitaan lähdeluettelo, joka onkin vakuuttava: historiaa, kulttuurintutkimusta, perinnetietoa. Jollekin kansantarinoihin enemmän perehtyneelle Jeskasen tarinat saattavat avautua vielä syvällisemmin. Nimensä mukaisesti perkele eli vanha vihtahousu eli piru on mukana joka tarinassa.

Kuudessa novellissa on aiheina mm. noitaoikeudenkäynti, maan päälle jäävät kuolleet, pirulle annetut lupaukset ja niiden lunastaminen. Metsä huokuu, piika haaveilee omasta torpasta ja lehmästä, pohjalaishäitä juhlitaan suurieleisesti. Runsaasti huomiota saa hekumallinen lihan iloista nauttiminen: luterilaiseen synnintuntoon sopivasti irstailuista seuraa usein korkeampien voimien rangaistus. Jonkinlainen ikäraja Perkeleelle olisi hyvä esimerkiksi kirjastossa asettaa. Värikkäästi kuvatun synninteon lisäksi hurjimmat pirun ilmentymät lienevät ahdistavia liian nuorille lukijoille.

Kuvanäyte Sielunmessusta: The Darkest Pits of Hell.

Kuten Erja ja marjis kirjoittavat, Jeskanen osaa leikitellä tyyleillä: välillä piirrosjälki muistuttaa vanhoja puupiirroksia. Muutenkin Jeskasella on kuvakerronta todella hyvin hallussa. Vaikka minä sarjakuvanlukijana taidan keskittyä useammin enemmän tarinaan kuin kuvalliseen ilmaisuun, niin Perkeleen parhaita "mykkäfilmijaksoja" minäkin ymmärrän ihailla.

Kuvanäyte tarinasta Don Juan Tenorio ja Tuonenkylän Tilta: The Darkest Pits of Hell.
Pidin esimerkiksi Saunaperkeleestä, joka nimensä mukaisesti kertoo saunassa asuvasta pirusta. Kenties paras tarina oli kuitenkin Blåkulla, jossa käsitellään perusteellisesti noitaoikeudenkäyntiä ja hysteriaa noitien tunnistamisen ympärillä.

Parissa kohdassa kielenkäyttö aavistuksen horjahtaa: pohjalaismurre ei ihan aidolta edes näin ei-pohjalaisen lukemana kuulosta, samoin sellaiset sanat kuin "moderni" ja "vagina" hieman särkevät historiallista illuusiota. Mutta olkoot nämä osoituksena Jeskasen taidoista sulattaa monipuolinen lähdemateriaali ja luoda uusi, omannäköinen ja omaääninen kokonaisuus suomalaisista pirutarinoista.