| Kuva: Gummerus. |
Sisustaja on ilmestynyt alun perin vuonna 2000, suomennos on vuodelta 2005. Kirja kuvaa 1990-luvun lopun Osloa. Eggenin nimi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, vaikka pitäisi ollakin, sillä esimerkiksi Kirjanurkkauksessa kirja on luettu. Noin laajemmin norjalaiseen kirjallisuuteen voi tutustua vaikkapa Kertomus jatkuu -blogissa.
Sisustajan nimihenkilö on Sigbjørn Lunde, ylimielinen ja itsevarma sisustusarkkitehti, joka halveksii huonoa makua ja palvoo Mies van der Rohen designia. Tarinan alussa Sigbjørn muuttaa avovaimonsa kanssa uuteen asuntoon, joka tietenkin pitää remontoida ja sisustaa viimeisen päälle. Mutta kerran Sigbjørn törmää yläkerrassa asuvaan Sylviaan, joka on tyyliltään oikea kitsch-kuningatar. Omaksi yllätyksekseen Sigbjørn alkaa tuntea vetoa Sylviaa kohtaan...
Kirja oli hervottoman hauska mutta myös kiitettävän pimeä. Melko alussa mieleen tuli Bret Easton Ellisin Amerikan psyko, mutta yhtä sadistinen ei Sisustaja ole, vaan lempeämpi ja humoristisempi. Mikä ei tarkoita absoluuttista lempeyttä tai humoristisuutta, vaan sitä että verrokkina on Amerikan psyko...
Lukupiirissämme kirja herätti myönteistä vastakaikua, rönsyilevää keskustelua ja ristiriitaisia tulkintoja. Monitulkintaisuutta käytetään tarinassa mielestäni hyvin. Samoin Eggen pelaa taitavasti Sigbjørnin hahmolla - pikku hiljaa tarinan edetessä itsevarma kuori alkaa rakoilla.
Mielestäni Eggen myös on onnistunut tallentamaan jonkinlaisen zeitgeistin, ajan hengen. Kiinnitin huomiota siihen, miten Sigbjørn hieman epäloogisesti halveksii tuttavansa kulinarismi-innostusta ja ihmettelee, mihin gourmetsuolaa muka tarvitaan. Hyvänen aika, 2010-luvulla gourmetsuola ja muscovadosokeri tuntuvat ruokalehtien arjelta... Missä vaiheessa tuotemerkeillä snobbailu muuttuikaan itseilmaisun tavaksi?
Kirjan on suomentanut Katriina Savolainen. Suomennoksessa on jonkun verran vähäisiä kielivirheitä, mutta plussan puolelle suomennos nousee mietittyjen sanavalintojensa ansiosta. Savolainen on löytänyt puhekielelle tai murteellisille ilmauksille meheviä suomenkielisiä vastineita. Kokonaisuutena suomennos on siis ihan hyvä.
Edellinen lukemani norjalainen kirja on näköjään ollut Gerd Brantenbergin Egalian tyttäret, joka ei kuvaa suoranaisesti Norjaa. Siihen verrattuna Sisustaja onnistui kärjistyksistään huolimatta maalaamaan silmien eteen elävän kuvan nyky-Norjasta. Eggeniltä on suomennettu kaksi muutakin kirjaa: Pärstäkerroin ja Kaksoset. Voisinpa kurkkia kirjastosta niitäkin.