Antikrista ammentaa samoista aineksista kuin nuo aiemmatkin kirjat: arkipäivä kääntyy absurdeille mutkille, ihmisten päällepäin tavanomaiselta näyttävät suhteet kiepahtavat sadomasokistisiksi valtapeleiksi, mutta tarina kulkee soljuvan kepeästi. Kai se sitten on sitä ranskalaista keveyttä. Tämänkin kirjan päähenkilö, yksinäinen 16-vuotias Blanche, analysoi hänelle tapahtuvia asioita tarkasti, vaikka oikeastaan kyse on teini-iän isoista tragedioista: ystävien puutteesta, nöyryytykseen perustuvasta "kaveri"suhteesta ja vanhempien kyvyttömyydestä huomata, mitä omalle lapselle tapahtuu. Tästä kerrotaan kuitenkin mustan huumorin avulla, niin että lukiessa nauraa ääneen monta kertaa. Oikeastaan Blanchen kirjallinen suomalaisserkku on Vappu, josta Kreetta Onkeli kertoi Beige-kirjassaan.
Blanche tutustuu opiskelujen kautta samanikäiseen Kristaan, joka yhtäkkiä valloittaa Blanchen perheen puolelleen ja muiden näkemättömissä piinaa Blanchea mitä monipuolisimmilla tavoilla. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, mikä ei tarkoita sitä että se olisi pinnallinen. Blanche joutuu hakemaan itseluottamustaan niin kuin kuka tahansa teini, mutta Nothomb kääntää kirjan loppumetreillä asetelman tavallisista kasvutarinoista poikkeavaan suuntaan: on ihan okei olla yksinäinen, vetäytyä muiden seurasta ja uppoutua eskapistisiin harrastuksiin, kuten kirjojen maailmaan.
Nothomb kirjoittaa tyylikkäästi ja taitavasti. Hänen mukavan vinksahtaneesta näkökulmasta kertomiaan tarinoita lukisi mielellään suomeksi enemmänkin, onhan niitä ranskaksi julkaistu jo parisenkymmentä.